Pullan ja Nepun kesytystarina – vuosi yhteiseloa

Pulla-kissan sydäntä särkevä ujellus/itku ensimmäisinä öinä tuli mieleeni, kun vuosipäivä uusien perheenjäsentemme kanssa tuli täyteen 30.8.2017. Tilanne on onneksi eri tällä hetkellä: nyt Pulla alkaa polkemaan etutassuillaan, kun jo edes lähestyn häntä. Tyttö aavistaa, että on mukava paijailuhetki tiedossa ja on onnea täynnä.

Tämä on tarina Pullasta ja Nepusta. Kahdesta Kisu ry:n ensikodista meille saapuneesta arasta kissasta. Tarina alkaa kesällä 2016 joka oli stressaava ja surullinen. Noin 16-vuotias kissamme Missen terveys oli alkanut reistailemaan keväällä. Eläinlääkäristä ei löytynyt syytä laihtumiselle ja syömättömyydelle. Ennen kesälomia oli aika hyvästellä pitkäikäinen ystävä. Kesäloma ei tuntunut lomalta.

Suruajan aikana hiljaisuus kotona tuntui oudolta ja tiesimme pian vaimoni kanssa, että kaipasimme tassujen ääniä. Meillä oli aiemmin yksi kissa, emmekä kuvitelleet aluksi, että hankkisimme kaksi.

Päädyimme tutustumaan Kisu ry:n Facebook-sivun kautta uusia koteja etsiviin kissoihin. Tarjolla oli niin nuorempia kavereita erilaisine taustoineen, kuin senioreita, jotka etsivät loppuelämänsä kotia. Emme oikeastaan tienneet mihin olimme ryhtymässä, kun harkitsimme kahden, noin vuoden ikäisen, entisen villikissan ottamista elämäämme.

Tarjolla olivat sisarukset Pulla ja Neppu (Kisu ry:n nimet Juuli ja Nea) lähellämme Kangasalla ensikodissa. Tytöt olivat tarjolla yhdessä, koska sisaruksia ei kuulemma kannattanut erottaa. Tämä näin jälkikäteen tuntuu erittäin järkevältä ja loogiselta. Päätimme elokuun loppupuoliskolla käydä katsomassa kisuja.

Siskoksia hädin tuskin löysi huoneesta, joka oli heille tarkoitettu. Kummatkaan eivät olleet tottuneita ihmisiin vielä siinä vaiheessa, vaikka eivätpä kovin kauaa ensikodissa ehtineet olemaankaan. Muutaman kuukauden muistaakseni. Ryhdyin googlettamaan, että mitä aran kissan kesytys ja totutus ihmisiin tarkoitti. Ymmärsin, että kyseessä voi olla pitkäkin projekti. Vastaani tuli tarinoita, joissa kosketusetäisyydelle oli päästy 12kk, joskus vasta 24kk kuluttua. Tuntui aika hurjalta.

Youtubesta löytyi videoita rescue-kissoista, jotka olivat sopeutuneet hienosti ihmisten kanssa yhteiseloon ja sisäkissaelämään. Tämä antoi jonkin verran uskoa, että tässä voisi olla projekti, johon uskaltaisi ryhtyä ja ennen kaikkea sitoutua.

Pulla ja Neppu saapuessaan ensikotiin. Kuvat: Paula Karhula.

Ensimmäinen viikko

Ajelimme kotiin 30.8.2016 ensikodista kissat kuljetusbokseissa. Takapenkiltä ei kuulunut mitään ääniä. Entinen kissamme oli hyvinkin suulas automatkoilla ja kertoi kyllä mielipiteensä. Hiljaisuus ihmetytti, saimmekohan mykät kissat, naureskelimme vaimon kanssa toisillemme.

Pääsimme kotiin asti ja avasimme kuljetusboksien ovet. Luin etukäteen vinkkejä, että kissoille kannattaa varata joku oma tila, jossa voivat rauhassa asettua uuteen kotiinsa. Meillä oli kaksiossamme olohuoneessa piilopaikkoja kyllä, mutta makkarissa nukuimme eikä muuta tilaa ollut kuin olohuone päästää kissat tutustumaan uuteen kotiinsa.

Kuljetusboksien ovet auki odottelimme etäällä, mitä tapahtuu. Mitään ei tapahtunut. Meni useampi tunti, kunnes toinen livahti boksista ulos ja suuntasi piiloon. Sitten toinen. Kodissamme varmasti oli vielä edellisen kissamme tuoksut, ja reviiritietoiset kissat varmasti stressasivat muutosta.

Tiesimme, ettei kissoihin kannata hakea kontaktia vaan antaa rauhassa heidän tutustua uuteen paikkaan ja ottaa reviiri omakseen. Yön ajaksi suljimme makuuhuoneen oven, jotta kissat saivat rauhassa liikkua asunnossa, käydä vessassa ja syödä. Yöllä ääniä alkoi kuulumaan. Kuulimme, kuinka kissat liikkuivat ja söivät, kävivät vessassa. Tuntui oudolta, että kodissamme oli kaksi ihan vierasta kaverusta, joita emme tunteneet ollenkaan. Jännitti, emme tienneet yhtään, minkälaiset luonteenpiirteet kissoilla on.

Luin myös kirjoituksista, että jotkut villikissat eivät koskaan kesyynny ja heille on vain yksi vaihtoehto. Se surullisempi vaihtoehto. Toivoin, että näiden kissojen kanssa päästäisiin mukavaan yhteiseloon.

Ensimmäisenä aamuna huomasimme, että tytöt olivat löytäneet piilopaikan sohvan takana. Ruokaa oli syöty. Annoimme kissojen omassa rauhassa kuunnella uusia ääniä, tutustua uusiin tuoksuihin. Tässä kohtaa olisi turha yrittää mitään kontaktia tai kosketusta, jos kissat eivät ole tottuneet ihmisiin ja kosketukseen. Tärkeää olisi antaa kissoille mahdollisuus päästä piiloon, jossa olla rauhassa, tarkkailla, päästä syömään ja vessaan vapaasti.

Ensimmäisenä aamuna Pulla ja Neppu lymyilivät sohvan takana.

Kävimme iltaisin kävelylenkeillä Pokemoneja jahtaamassa, jotta kisut saisivat rauhassa poissaollessamme liikkua ja hoitaa vessatarpeensa. Seurasimme webbikameran kautta kännykästä, miten tytöt liikkuivat olohuoneessa, kun olimme poissa. Ikkuna josta pääsee seuraamaan lähipuistomme elämää, oli nenänjälkiä täynnä. Selvästikin kiva paikka tarkkailla maailmaa.

Merkkailusta tutustumiseen

Muutama päivä oli takana ja huomasimme että sohvallemme oli merkkailtu. Tämä käsitykseni mukaan oli normaalia, kissa haluaa omaa tuoksuaan outoon ympäristöön, jotta tuntisi alueen reviirinään. Jos olisin tiennyt tämän, olisin voinut valmistautua paremmin.

Hankimme pistorasiaan kytkettävän Feliwayn, joka levittää rauhoittavaa feromonia ympäristöön. Sohvan päälliset menivät pesuun ja paksuja vaahtomuoveja saikin sitten kuivailla pari viikkoa. Ostimme Ikeasta kumipohjaisia froteepäällisiä, jos vahinkoja sattuisi vielä.

Noin kolmen-neljän päivän kohdalla toinen kissoista, Neppu uskaltautui liikkumaan varovaisesti illalla, kun olin täysin liikkumatta huoneessa. Todella varovaiset liikkeet, pieniin ääniin ja liikkeisiin säpsähtelevä kissa selvästi oli varuillaan. Neppu kiipesi kiipeilytelineelle ja katseli tätä outoa ihmisotusta 4 metrin päästä varovaisesti.

Neppu ja Pulla hakivat nameja kädestä n. kolme viikkoa
muuton jälkeen. Namit olivatkin tehokas keino kesytyksessä.

Merkkailun suhteen lueskelin aiheesta, että kissat harvoin pissailevat ruokailupisteen lähelle. Laitoimmekin jatkossa ruuat yön ajaksi tarjolle sohvalle, johon aiemmin oli päästetty pisut. Josko se totuttaisi välttämään pissaamasta siihen paikkaan. Näin varovaisesti meni muutama viikko ja noin kolmen viikon jälkeen kissat olivat päässeet jo hieman rauhoittumaan ja tutustumaan ihmisotuksiin, että nameja uskallettiin hakea jo kädestä asti. Varsinkin erilaiset leikkeleet olivat suurta herkkua.

Ihmisten liikkeet kuitenkin koettiin epäilyttäviksi, nopea lähestyminen tai oudot äänet ja liikkeet saivat erityisesti Pullan sähisemään. Kovin läheltä ei saanut kulkea ohi, vaan silloin siirryttiin taas kauemmaksi. Nyt alkoi varsinainen kesytys-urakka.

Erilaiset leikit ja namit auttoivat arkojen kissojen kesytyksessä. Erilaisia huiska-leluja meille onkin kertynyt useampi kymmenen. Osan mennessä rikki, ja osan ollessa huomattavasti mielenkiintoisempia kuin toisten. Oli tärkeää muistaa kesytyksen aikana, mikä historia kisuilla oli takana. Arviolta vuoden ikään tai hieman yli ehtineet Pulla ja Neppu olivat eläneet villeinä ilman minkäänlaista ihmiskontaktia.

Kiipeilypuu on ollut suosittu paikka torkkujen suhteen sekä leikkien yhteydessä.

Tyttöjen villi tausta

Uudet asukkaamme olivat eläneet vauhdikkaan nuoruuden. Kumpikin oli tiineenä loukutettaessa, ja sterilisaation yhteydessä raskaudet oli keskeytetty. Todennäköisesti jo sen takia, että olivat eläneet vanhempiensa tai sisarustensa kanssa, eli sisäsiittoisuus ei tuota terveitä jälkeläisiä.

Traagiset ensikokemukset ihmisistä tuskin antoivat kovin positiivista kuvaa: heidät oli viety pois omasta kotiympäristöstä, perheenjäsenistä ja edessä oli leikkaukset, rokotukset ja madotukset. Ei ihmekään, että ihmisestä ei varmasti jää kovin positiivinen kuva. Silloin kissaa ei oteta syliin ja odoteta, että kesyyntyminen tapahtuu sormia napsauttamalla yhdessä yössä.

Ihmisen teot toki vaikuttavat kissoista varmasti julmilta, mutta ne ovat tärkeitä ja välttämättömiä tekoja, jotta tämän kaltaiset kissat voi pelastaa. Kissat eivät pärjää luonnon armoilla, pakkasessa, huonolla ravinnolla, elimistö täynnä loisia. Kissa ei kuulu luontoon. Piste.

Kisu ry tekee kyllä upeaa työtä, ja toivottavasti myös tarjoamalla mahdollisuuden uuteen mukavaan elämään voimme itsekin auttaa omalla tavallamme näiden kissojen elämää. Se tekee kesytyksestäkin palkitsevampaa.

Tytöt nukkuvat välillä yksin, mutta joskus heidät löytää yhdessä söpöilemästä.

Kun pitää näiden kissojen taustan ja historian mielessä, on tarjottava pelkästään positiivisia asioita. Kaikki mikä liittyy ihmiseen, on oltava positiivista. Muuten mennään takapakkia. Ihmisen käsi tarjoaa ruokaa. Ihmisen kosketus ei satuta, pelota. Ihminen itsessään ei tee pahoja asioita, huuda tai käske. Hyvin yksinkertainen kaava.

Voisi melkein vitsailla, että nyt siepatuille kissoille tarjotaan Tukholman syndroomaa – koitetaan saada heidät rakastumaan kaappaajiinsa.

Tällä positiivisten kokemusten kaavalla mentiin pitkään siten, että kissojen kanssa leikittiin, jolloin ihmisen läsnäolo tuntui mukavalta. Huomio kiinnittyi leikkiin, joka vahvisti kissan itseluottamusta ympäristöön ja ihmiseen. Sama herkkujen suhteen. Vaikka alkuun herkkuja saikin helposti vain noutamalla ne ihmisen sormista, myöhemmin ne olivat palkkioita. Palkkioita siitä, kun antoi koskea hieman turkkiin pakenematta. Palkkioita siitä, kun lähestyi kissaa ja kissa ei lähtenyt karkuun. Lähestyvän ihmisen oli oltava kiva kokemus.

Sisaruksille aukesi uusi maailma kun ranskalaisen parvekkeen
oveen nikkaroitiin keväällä verkko ja he pääsivät nuuhkimaan ilmaa
ja katselemaan maailmaa 6. kerroksesta käsin.

Kesytys tapahtui hitaasti. Pulla oli selvästi enemmän herkkujen perään ja hän usein tuli rohmuamaan herkut, jolloin Neppu jäi hieman taka-alalle ihmettelemään. Tämä vaikeutti kesytystä jonkin verran, koska Neppu jäi taustalle ja kesyyntyi hitaammin. Pulla tosin oli uteliaampi myös monessa mielessä, tuli lähelle sohvalle samanaikaisesti ihmettelemään auringon aiheuttamia heijastuksia sekä muutenkin kulki rohkeammin pitkin asuntoa.

Kesyttämisen aikajana

Kirjoitan tätä nyt kun tytöt ovat asuneet meillä vuoden ajan. Ensimmäiset herkut haettiin noin kolmen viikon jälkeen ihmisen kädestä. Leikkejä leikittiin samoihin aikoihin. Yhdet pisut oli n. 4kk jälkeen jätetty makkarissamme peitolle. Veikkaan, että se johtui siitä, että samaan aikaan pesin kylppäriämme ovi auki hieman meluten ja kylppärimme on lähellä kissojen vessoja. Kissoista pisut päästänyt ei varmaan uskaltanut tulla vessaan silloin.

Tästä seurasi myös se, että laitoimme muutamaksi viikoksi makkarin oven kiinni, etteivät kisut pääse sinne.  Otimme myös Feliwayn uudestaan käyttöön – varmuuden vuoksi. Tämä paransi jossain mielessä kesytysprosessia, koska kissat joutuivat olemaan olohuoneessa samaan aikaan ihmisten läsnäollessa. Tuntui, että tänä aikana kesytysprosessi eteni nopeammin. Tytöt kun muuten päivisin viihtyivät makkarissa, ja kun olimme itse taas nukkumassa makkarissa, tytöt olivat silloin olohuoneessa. Välttelimme toistemme kontaktia siis tietyn ajan.

Toisaalta oli hyvä, että kissoilla on mahdollisuus päästä piiloon milloin tahansa, mutta pieni lisä-altistus ihmisten äänille ja tekemisille oli n. 4kk jälkeen ihan hyvä asia meillä.

Hieman tämän jälkeen alkuvuodesta 2017 aloitimme kosketusharjoitukset. Reilu 7kk tyttöjen kotiutumisesta siis. Kosketusharjoitukset tapahtuivat harhautuksen ja harjan avulla. Käytimme laser-kynää harhautuksena, johon kissan huomio kiinnittyi, ja samalla harjasimme turkkia. Harja tuntui vähemmän uhkaavalta kuin käsi. Tällä tavoin leikin yhteydessä kosketus alkoi tuntumaan tutummalta. Leikkien lopuksi tarjosimme aina namit palkintona kädestä noudettavana.

Meni joitakin kuukausia taas, yhteensä 10kk alusta laskettuna kun kissat tulivat meille, kun Pulla ensimmäisenä alkoi tulemaan itse paijattavaksi.

Pulla tajusi, että ihminen on ihan OK ja kosketus tuntui kivalta. Todella upea merkkipaalu! Pulla nostaa häntänsä lähestyessään merkkinä siitä, että nyt kosketus on sallittua.

Pulla keksi paijaamisen ensimmäisenä ja tulee monta kertaa päivässä pyörähtämään vieressä,
että saisiko vähän rapsutuksia, tai leikittäisiinkö hieman.
Koita nyt sitten näille silmille sanoa ”ei”.

Tätä kirjoittaessa on jo parin kuukauden ajan Pulla antanut paijata, vaikkakin kosketus/paijailu itsessään on vielä vähän opettelua. Pulla ei aina tiedä mikä on kivaa paijailua ja mikä on painimista, mitä Pulla tekee siskonsa kanssa. Pulla kun joskus villiintyy ja hieman näykkii kättäni hampaillaan ja joskus huitoo tassuilla – ilman kynsiä onneksi, aivan samaan tapaan kuin Pulla leikkii siskonsa Nepun kanssa joskus ja painii.

Siitä huolimatta kosketus on hyväksytty juttu ja Pullan etutassut alkavat polkemaan, kun jo edes lähestyn häntä jutustellen ja hän silloin tietää, että saa paijauksia. Pulla myös puskee päällään paijattavaa kättä. ”Pulla alkaa muistuttamaan jo oikeaa kissaa” totesin vaimolleni kun edistysaskeleet Pullan kanssa oli saavutettu.

Neppu tätä kirjoittaessa antaa paijata tilanteissa, joissa käytämme nameja palkkioina. Normaalisti Neppu pakittaa taaksepäin, jos yritän koskettaa selkää, niskaa tai poskea sormilla. Olemme muodostaneet rutiinin, jossa annamme ennen nukkumaanmenoa makkarissa sängyssä tytöille nameja. Tämä rutiini toimii erinomaisesti, kun tytöt tulevat mukavaan iltahetkeen ennen nukkumaan menoa.

Neppu tällöin antaa paijata hetken, sillä hän tietää, että saa palkkioksi nameja. Rutiini on taas tässäkin kohtaa se tehokkain muoto kesytystä. Tätä on toistettava riittävän pitkään, jotta Neppu tietää, että kosketus on kiva juttu, josta tulee aina palkkio. Toivottavasti Neppukin oppii jossain kohtaa, että kosketus ja ihminen on ihan OK. Neppu ei juokse karkuun ja antaa kävellä ohi, tulla luokse rauhallisesti, eli mitään säikkyilyä ei enää onneksi ole.

Voi Neppu, sun karvaista massua olisi niin kiva päästä rapsuttelemaan!

Kesytystyö jatkuu

Kuten edellä mainitsinkin, seuraavaksi yritämme saada Nepun vielä hyväksymään kosketuksen. Sitten jossain vaiheessa on aloitettava valjaiden kanssa harjoittelut ja automatkat, jotta joskus voimme lähteä kissojen kanssa kesälomareissuunkin. Hieman jännittää etukäteen, että ehtiiköhän tytöt kesyyntymään jo lomareissua varten riittävästi vuoden 2018 kesään mennessä.

Kesytys on palkitsevaa puuhaa seurata. Pulla ja Neppu leikkivät ja touhuavat lelujen kanssa iloissaan ja Pulla tekee riemukkaita hyppyjään lähes joka aamu. Leikkejä seuratessa lämmittää muistella, että nämä kissat on saatu pois luonnosta lähes varman kuoleman tieltä pois parempaan kotiin. Kotiin, jossa kissat saavat rauhassa oppia kesykissojen tavoille.

Tytöistämme ei välttämättä tule sylikissoja koskaan, sen näyttää aika. On kiva nähdä edistymistä jatkuvasti, kuinka kissojen itsevarmuus ja rohkeus lisääntyy.

Pääsevätköhän tytöt jo kesäreissulle mukaan kesällä 2018? 😊

-Tommi