torstai 30. lokakuuta 2014

"Hups"

Tässäpä vielä edelliseen postaukseen kuuluneet kuvat ja videot....












Uusi ensikoti esittäytyy Espoon suunnalta, terve

Uusi ensikoti Elisa kertoo:

"Omien vanhusteni nukuttua pois viime vuoden joulukuussa (molemmat kahden viikon sisällä toisistaan, eri tauteihin) on kotonamme ollut kovin hiljaista vain kahden nuoren pojan, Leevin ja Kasperin, kanssa. Nekin tuntuivat ajoittain käyvän toistensa hermoille, kun laumasta puuttuivat johtajat ja rakkaat kaverit. Jouduttiinpa kerran käymään lekurissakin, kun molemmat olivat huonossa kunnossa ja tuli ties mitä tulehdusta, finnileukaa, ripulia, ummetusta, syömättömyyttä, karvanlähtöä, leikkimättömyyttä... Eläinlääkärin diagnoosi oli: vanhusten ikävä. Yrittäköön joku minulle vielä sanoa ettei kissat surisi kumppaneitaan! Pah!

Keväällä sitten päätin, että nyt on sopiva aika ilmoittautua ensikodiksi, mitä olin jo monta vuotta suunnitellut.

Kesän meillä vietti huonoista oloista huostaan otettu kissarouva PK-ESYltä. Aloitimme kissan kesytyksen, mutta Leevin ja rouvan suhteet estivät lopullisen ystävystymisen, joten rouva jatkoi matkaansa toiseen ensikotiin.
Tämän jälkeen meidän oma kissantassulukumme kasvoi vielä neljällä, kun Kisu ry:n hoidossa ollut Hessu Hopo kun vei sydämen, vaikka ei ollutkaan tarkoitus hankkia enempää omia kissoja tässä vaiheessa.

Sitten 3.10. Kisulta tuli viesti, että yhdistyksellä oli iso kasa villejä ja puolivillejä pentuja ensikotia vailla.
Ja niin me sitten haimme Orivedeltä kaksi puolivilliä 4-5 kuukauden ikäistä pentua opettelemaan elämää ihmisen kanssa ennen omien kotien löytymistä.  
Toimme sisarukset meidän saunaan sunnuntaina ja jätimme sinne rauhoittumaan. Ne eivät kuitenkaan rauhoittuneet ihan hetkessä vaan lopettivat syömisen ja juomisen kokonaan 2-3 vuorokaudeksi. Ainakin tytön syömättömyys saattoi olla kestänyt jo pidempäänkin, sillä se oli tiistaina jo aika kehnossa kunnossa ja heilui edestakaisin hengityksen tahtiin kasvot alaspäin roikkuen. Poika jaksoi sähäkämmin sähistä ja paeta minun läsnäoloani, mutta molemmat kuitenkin vain kyhjöttivät ensimmäiset meillä viettämänsä päivät. Tytön kunto kuitenkin sai minut viemään molemmat eläinlääkärille.
Eläinlääkäri sai kisut tutkittua ja hoidettua (hanskojen kera lattialla nurkkaan painettuina), ja varsinkin tyttö oli pahasti kuivettunut.  Molemmat saivat nesteytyksen, matolääkkeen niskaan ja pahoinvoinninestolääkkeen parantamaan mahdollisia vatsavaivoja. Poika sai myös tulehduskipulääkkeen, koska oli kuumeinen. Sillä oli lisäksi vatsassa tuntematon möykky, joka tällä kertaa jäi mysteeriksi, koska olisi vaatinut isompia tutkimuksia.

Eläinlääkärissä käynnin jälkeisenä yönä oli vettä juotu ja muutama raksu popsittu. Hihkuin riemusta, viimeinkin ne alkoivat syödä! Tämän jälkeen syöminen ja juominen alkoi hitaasti mennä parempaan suuntaan. Sillä viikolla tuli ostettua ja kokeiltua kaikkea mitä vaan mieleen tuli kymmenistä valmisruokapurkkivalikoimasta eläinkaupasta ostettuun raakaruokaan ja kaikkea siltä väliltä. Suosikiksi nousi laktoosittomaan kermaan sekoitettu raaka keltuainen, jota meni parikin kupillista vuorokaudessa. Ja tyttö tuntui syövän kuivamuonaa.

Kisulit saivat nyt nimekseen Hannu ja Kerttu, minä taisin vielä siinä vaiheessa olla tarinan noita. ;)

Vessajätösten perusteella aloitimme varmuuden vuoksi kisuille kymmenen päivän Axilur-kuurin. Koska syöminen ei vieläkään sujunut kunnolla, oli madotus aloitettava pakkosyötöllä. Siinä meni mahdollisuuteni kesyttämiseen ja kaveruuteen... Tai näin luulin.

Sekoitin Hill’sin toipilasruoan, Multicat-vitamiinit sekä Axilurit veteen ja latasin ruiskut täyteen. Kävikin niin, että kun sain Kertun ajettua nurkkaan ja niskasta tukevan otteen, sain myös hienon tilaisuuden silitellä ja rapsutella lääkkeen antamisen jälkeen. Muutaman päivän jälkeen silitys ei enää ollutkaan niin vastenmielistä. Eikä se lääkesekoituskaan maistunut kovin pahalle.
Hannun kanssa se kiinni ottaminen olikin eri asia. Ensimmäisinä päivinä hikoilin personal trainerini perässä kierien saunan lattialta lauteiden välistä ylälauteille ja takaisin lattialle noin 10-15 minuutin ajan. Tilannetta helpotti se, kun mieheni tuli esteeksi, jotta tila olisi edes vähän pienempi. Joka tapauksessa sain Hannullekin lääkkeet annettua ja vain muutamien naarmujen ja hikipalleroiden kera.
Neljäntenä päivänä kunto loppui kesken ja yritin toista tekniikkaa. Hannu oli osoittanut nuolevansa lääkkeen ihan mielellään joten hyvin, hyvin hitaasti lähestyin sitä ruisku edellä... Ja Hannuhan tuli lopulta itse ruiskulle syömään. Minä huokaisin helpotuksesta, erävoitto noidalle! Ruiskun aikana sain ujutettua käteni niskalle ja sillä tavoin myös hiukan rapsutettua kissaa syömisen jälkeen. Hannu näytti kaikin kissamaisin tavoin kuinka epämiellyttävää kosketukseni oli, mutta sieti sen silti, niin kiltti kun oli.

Seitsemäntenä Axilur-päivänä Kerttu aloitti kehräämisen rapsutusten yhteydessä! Hymy korvissa ja tippa linssissä rapsuttelin kunnes käsi ja sormet kramppasivat ja vielä vähän sen jälkeenkin. Hannu ihmetteli silmät suurina saunan lattialta tätä kummaa ääntä ja siirtyi vielä kauemmas...
Sunnuntaina 2 viikkoa pentujen tulon jälkeen oli Axilur-kuuri loppunut ja niin myös aika päästää kissat tutustumaan saunan ulkopuoliseen maailmaan. Tässä vaiheessa Kerttu oli jo ihan rapsutusfani ja sain jo nostellakin sitä hiukan, tassujen koskettelu siedettiin ja naaman sai tunkea turkkiin, nenätkin olivat jo koskeneet toisiaan. Hannu taas... no... sieti kosketustani vähän paremmin. Luulisin.

Oven avauduttua ei kestänyt kauan, kun Kerttuli tuli haistelemaan maailmaa. Ja aika pian perässä tuli Hannu. Seuraavan puolituntisen aikana minne Kerttu edeltä, sinne Hannu perässä ellei kyljessä kiinni.
Sitten meno olikin hurjaa. Kaksikkoa ei pidätellyt enää mikään. Siinä rytäkässä tutustuttiin omiin kissoihimme, jotka ottivat hurjapäät nätisti vastaan. Pientä sähinää oli tietenkin asiaankuuluvasti.

Hannu ja Kerttu muuttivat saunasta työhuoneeseen, ja siellä tutustuminen sujui paremmin myös Hannuun. Viimeinkin se antoi rapsuttaa ja silitellä kunnolla. Vielä ei kehräystä kuulunut, mutta se oli ihan parin päivän päässä, tunsin sen jo värähtelevän valmiina tunnustamaan että saattaisi sittenkin tykätä ihmisistä. Parhaiten tutustuminen onnistui ruoka-aikaan, sillä tämä pieni silkkiturkki on hyvin perso ruoalle, mitä ei alussa olisi uskonut.
Kerttuli taas on ottanut missiokseen saada minut kaadettua puikkelehtimalla jaloissani rapsutuksia hakien. Tämä pieni tyttö puskee lujaa kaikkea mitä vaan pystyy ja rrrrakastaa olla sylissä. Mitä vain, kunhan saa rapsutuksia.

Perjantaina oli rokotus, ja vastaanotolla oli sama eläinlääkäri kuin viimeksi. Ja muutos oli ällistyttävä. Molemmat antoivat tutkia ja rokottaa itsensä ihan vain minun siinä rapsutellessa. Eläinlääkäri ei olisi samoiksi kissoiksi tunnistanut. Hannun mahamöykkyä ei enää tuntunut, eläinlääkäri epäili sen olleen kova ummetus.
Kotiin tultuamme annoin ruokaa, ja kun silittelin Hannua samalla, alkoi leuan alta pieni värähtely, joka voimistui oikeaksi kehräämiseksi. Hansuli on siitä asti kehrännyt melkeinpä koko ajan. Se pelkää vielä jalkoja ja juoksee karkuun ihmisen kulkiessa ohi. Onkohan joku potkaissut sitä sen entisessä elämässä? Mutta kun kyyristyy, Hannu tunnistaa ja antaa rapsutella ja ottaa syliin. Molemmat kissat säikkyvät vielä yllättäviä ääniä tai liikkeitä, mutta rentoutuvat taas, kun huomaavat kaiken olevan kunnossa.

Lauantai-iltaa sitten vietettiin niin, että Hannu ja Kerttu olivat meidän jaloissa sohvalla makaamassa. Pienet villikissat eivät ole enää niin villejä. J

Hoitokotitädin suurin toive olisi saada nämä kaksi samaan kotiin, ne kun viihtyvät niin hyvin toistensa seurassa. Mutta miten ihanat kissat näistä saa joku onnellinen omaa kotiaan ilostuttamaan."

Hannuun ja Kerttuun pääsee tutustumaan täällä. 

tiistai 28. lokakuuta 2014

Uutena Ensikotina

Uusi ensikoti Katja kertoo ensimmäisistä hoitokissoistaan:

"Meille muuttivat ensimmäiset ensikotilaiset runsas viikko sitten ja vilinää on riittänyt! Neljä pentua, jotka oletettavasti ovat kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Olin luvannut meidän teinille, että saa sitten keksiä pennuille nimet, joten nyt meillä sitten asuvat Zlatan, Messi, Venus ja Serena - Ei varmaan tarvitse ihmetellä, mistä nimet tulevat.

Kyllä voivat sisarukset olla erilaisia! Raidallinen poikapentu, joka näyttää aivan perinteiseltä 
maatiaiskissalta, on koko ajan ollut joukon rohkein. Tämä Zlatan ei alussakaan etsinyt mitään piilopaikkoja, vaan istui kodinhoitohuoneen pöydällä seuraamassa tapahtumia. Zlatania sai heti silitellä ja aika pian jo nostellakin. Nyt Zlatan on kuin kotonaan huushollissa; viihtyy sylissä siliteltävänä, kehrää valtavan suurella volyymilla, makoilee erityisesti isännän rinnan päällä ja viihtyy aikuisten kissojemme kanssa kiipeilytelineessä. Vaatimattoman näköinen pikku kolli, jolla on vallan valloittava persoonallisuus! Olemme aivan ihastuneita häneen ja saamme koko ajan muistuttaa itseämme siitä, että Zlatan ei voi jäädä meille, vaan ansaitsee ehdottomasti oman kodin, jossa on tarjolla turvallinen, rauhallinen syli ja oma kiipeilyteline, eikä varmasti toinen kissakaan haittaisi.

Toinen kollipoika Messi on upea oranssinpunainen pehmo. Messi on porukan isoin pentu ja tulee 
rohkeudessa toisena veljensä jälkeen. Messin ulkonäkö hurmasi jo yhden perheen, joka saattaisi olla 
kiinnostunut, mutta Messin käytöstavat vaativat vielä hiomista... Messi luimistelee vielä ihmiselle, antaa kyllä koskea, mutta saattaa yllättäen napata hampailla kiinni sormesta (Septidinin ja laastarin kulutus on ollut meillä kasvussa) Eilen Messi pääsi ensimmäistä kertaa pois kodinhoitohuoneesta ja teinin huoneeseen, jossa istui sylissäni pitkän tovin ja antoi silitellä. Sitten Messi parkkeerasi itsensä nurkkaan, josta ei enää suosiolla tullutkaan pois, joten kesyttelemistä ja luottamusta ihmiseen tämä punainen pehmo vielä kaipaa, mutta taitaa hänestäkin tulla ihan kunnon kissakaveri.


Kuvassa porukka itselleen tyypillisenä: Pojat uteliaina ja tytöt piilossa
Porukan tytöt Venus ja Serena ovat myös ne villit ja arat pennut. He vaativat vielä pitkään aikaa ja 
kärsivällisyyttä tullakseen kivoiksi kissakavereiksi. Siskokset viihtyvät toistensa kainalossa ja onkin 
varmaan parasta, että pääsevät jossakin kohtaa myös yhteiseen kotiin. Tytöt ovat aivan identtiset, mustat kaunottaret, joilla molemmilla on samanlainen valkoinen tähti kaulan alla. Tyttöjen turkit ovat aavistuksen pidemmät kuin pojilla, jotka ennestään lisäävät näiden kauneutta. Venusta näkee enemmin, Serena pysyy visusti hyllyn päällä piilossa. Laitoin madotuksen yhteydessä pienen täplän kimaltavaa kynsilakkaa Venuksen otsaan, jotta ylipäätään tiedämme kumpi neito on kumpi. Venuksen vieressä saa istua ja pyyhkeen turvissa olevaa Venusta saa myös vähän silittää, mutta kova tämä neiti on vielä ”kiroilemaan”, kun näkee ihmisen. Serena myös ”kiroilee” ja varoittaa jo kaukaa, että äläpäs tule minua silittelemään! Vaan onpa silti saatu pari kosketusta hänenkin kanssaan vaihdettua. Nämä mustat neitoset ovat sitten se tämän porukan haaste.

Moni on ihmetellyt, jopa vähän halveksivaan sävyyn, että miten ”viitsitte” tuollaiseen ryhtyä? Vaan me viitsimme. Meillä on itsellämme kaksi aivan ihanaa Kisun kautta aikuisina tullutta rescue-kissaa, joten me tiedämme, millaisia aarteita näistä saattaa löytyä! On ollut hauskaa seurata näitä pentusia ja tulee taatusti vielä paljon hauskoja hetkiä, jos on niitä haasteitakin. Ja sitten on se auttamisen ilo, voi tarjota ainakin muutamalle kisulille hyvän alun kissanarvoiseen elämään, joka ehkä muuten olisi jäänyt saamatta."

Katjan Kangasalla majailevien kissojen ilmoitukset löytyy täältä

maanantai 27. lokakuuta 2014

Kalenterinartut kissojen puolesta – hyväntekeväisyyttä riisumatta!

Milla-Marian roller derby-harrastuksessa Zeldaa kiehtoo eniten treenikassi
sisältöineen ja sen tarjoamat väijymisleikkimahdollisuudet.
Kuva Piia Niemi

Viime vuoden kalenterissa Kisu ry:n kollit pääsivät paistattelemaan valokeilassa. Vuodelle 2015 haluttiin jotain uutta, ja niin syntyi Elämäni narttuna. Kalenteri pyrkii edistämään naaraskissojen sterilointia.

Kalenterin nimikin kertoo, että tällä kertaa on luvassa kauniita kissoja komeiden kollien sijaan. Petra Viitaniemen, Milla Kouhian ja Helena Pahaojan kuvissa nähdään narttuparien arkea, harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita.

Burleskitähti Olivia Rougen työ on totuttanut Amalian ja Elviiran ympäri
asuntoa ajelehtiviin matkalaukkuihin, glitteriin, höyheniin ja Swarovskin kristalleihin.
Kuva Petra Viitaniemi 

Elämäni narttuna –kalenterin periaatteet ovat samat kuin Kisu ry:n aiemman kollikalenterinkin: hyväntekeväisyyttä tehdään riisuutumatta, ja kalenterin tuotto käytetään lyhentämättömänä hädänalaisten kissojen auttamiseen. Kalenterista löytyvät perinteiset juhlapäivät ja –pyhät sekä nimipäivät.

Peruskärttyisän luonteenlaadun lisäksi Jenniä ja Maisaa yhdistää palava rakkaus herkkuihin.
Kuva Petra Viitaniemi
Kalenteri on jälleen toteutettu täysin vapaaehtoisvoimin. Mukaan saatiin kampaaja, meikkaaja ja muita yhteistyökumppaneita sekä tietenkin toistakymmentä kuvattavaa narttuparia. Joukkoon mahtuu Kisu ry:n aktiivien lisäksi muuan muassa kansainvälinen burleskitähti Olivia Rouge ja Tampereelle piakkoin avattavan Suomen ensimmäisen kissakahvilan omistaja Tiina Aaltonen.

Elämäni narttuna -kalenteri julkistetaan Kissakahvila Purnauskiksen avajaisissa 31. lokakuuta 2014.

***

Kaikkien superjulkkisten lisäksi tämän vuoden kalenterissa ovat mukana blogin puolelta tutut Jenni, Elina ja Terhi. Laitoimmekin mukaan Jennin kuvan, jota lehdistö ei saanut - ihan vain teitä ihania lukijoita varten!

Elinan ja Puran joulukuuhun kuuluu rutkasti yhteistä aikaa ja leipomuksia.
Kuva Petra Viitaniemi

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Pirjon kissalan elämää

Nyt pääsette lukemaan kuulumisia Pirjon ensikodista. Pirjo toimii ensikotina olon lisäksi hädänalaisten kissojen talteenottajana ja yhtenä ensikotivastaavista, joten Pirjolla on merkittävä rooli yhdistyksessämme!

Jeppe

"Täällä ensikodissa on vilinää ja vilskettä. Mutta myös piilottelevia karvatassuja ja murisevia naamoja.
15 pentua joista vain neljä on täysin kesyjä ja 7 melkein täysin villiä, vielä. Villeimmät tulivat vasta noin vuorokausi sitten ja niistä ei näy kun kuononpää tai vilaus ruokakupilla. Sähinää ja murinaa kuuluu heti jos liian lähelle tuppaa sormiaan.
Jelena

Jilli

Mutta positiivista on kun eräskin karvapallo tuli lähes suoraan ulkoa ja oli heti kuin kotonaan. Jeppe poika on vasta noin kuusiviikkoinen, mutta ymmärtää jo että ihmiset haluaa auttaa eikä kiusata. Jeppe kulki häntä täristen ihmisen luota toisen tykö ja rapsutella voi mistä vaan niin että poika kehrää ja nostaa leukaa. Rapsuta tuoltakin, jooko? No, tottakai rapsutan. Ja kutitan ja vellaan. Jeppe tykkää. Jeppe kun on niin nuori, se ei ole oikeata kesää vielä edes nähnyt, kylmää maailmaa vain. 


Jeppe
Kaikki kolme pentua jotka ovat olleet koko pienen elämänsä ulkona ja kylmässä saavat nyt nauttia lämmöstä mielin määrin. Ja kyllä ne nauttivatkin. Aina joku tai kaikki kellivät lattialla kyljellään tai selällään ja hapuilevat unisesti leluja kainaloonsa. Sydäntä lämmittävää katsella.

Tänään nosti Jepen talon vanhimman kissan Voten eteen ja sanoin, katso pikkuhiiri! Vote haisteli pojan joka paikasta ja kulki pennun perässä kuristen ja jutellen. Jeppe se sanoi vaan "Hei, kukas sinä olet, moikka!" ja meni menojaan tutkimaan keittiön uusia hajuja. Sitten tulivat talon nuori isäntä Dante ja toinen tytöistä katsomaan kummajaisia. Jeppe pyöri ympyrää ja karvatkin vähän nousivat selästä pystyyn, mutta pakoon se ei mennyt, peruutteli ja meni vuoroin eteenpäin ja pyöri ja pyöri. Hassu poika.

Jokke, tai saattaa olla Juttakin, on pikkupennuista isoin ja arin. Nimi on vielä ongelma, hännän alle kun ei millään näe. Eilen makasin kylppärin lattialla ja leikin pentujen kanssa, Yritin samalla päästä  katsomaan mitä ne ovat miehiään tai naisiaan. Vaikeaa kun karvoja on juuri niin paljon tiellä, ettei asiaa pysty varmistamaan. Jokella on häntä vain lyhyt pätkä. Olisikohan katkennut ihan pienenä tai jostain syystä saanut vain osan häntäparkaa takamukseensa. Tyytyväiseltä kuitenkin näyttää ja leikkikin alkaa jo maittaa. Leikkiminen on myös uutta pennuille, koska ulkona ei ole leluja, vain käpyjä ja risuja sekä heinää jossa melskata. Jos tarkenee.
Jamina

Jokke

Kaisa
Näin alkaa uusi jakso pentujen elämässä. Ensikoti koettaa saada hyvän kontaktin heti alkuun, ettei kissa luule että se joutuisi takaisin ulos tai muuten huonoon paikkaan. Arkuus kyllä vielä karisee, toisilta heti toisilta myöhemmin.

Onneksi ELÄMÄ JATKUU näillä pennuilla."

Pirjon Orivedellä majailevien kissojen ilmoitukset löytyy täältä

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Tapahtuipa Narttukalenterin kuvauksissa

Niin mitä siellä tapahtui? Ja kuka erehtyi kysymään kissoilta??

Pikku karvadiivoilla on tietysti oikeus mielipiteisiin, myös teräviin sellaisiin. Ja tokihan me annamme niille suunvuoron, vaikka sitten maukuisivat ihan sivu suunsa. Päätelkää itse, oliko meillä hauskaa. Ja koittakaa näiden kuvien ja kommenttien perusteella arvata, millainen kalenteri on tulossa painosta ensi viikon perjantaina. Me tiedämme jo, ja olemme siitä aika ylpeitä!

tiistai 21. lokakuuta 2014

Miukkis eläinlääkärissä

20.10 maanantaina koitti Miukkikselle se päivä, jota kaikki kissat kammoavat: eläinlääkärikäynti. Eikä mikä tahansa pikkuvisiitti vaan sterilointi.

Miukkis vielä pahaa aavstamattomana Rouskun kanssa päikkäreillä.
Edellisenä iltana punoimme sotasuunnitelman seuraavalle aamulle, miten ihmeessä saisin tämän edelleen hitusen aran kissan yksin kantokoppaan. Aamulla pienen rallin jälkeen kissa oli eristetty vapaista ruokailijoista omaan huoneeseen, johon se aamupäivän aikana sai kavereita vierailulle lievittämään eristystuskaa. Nälkä taisi tosin haitata eristystä enemmän.

Tuntia ennen h-hetkeä aloitin projektin Miukkis koppaan. Kymmenen minuutin, muutaman epätoivoisen hetken ja ison sähinän jälkeen pikkukatti oli kunnialla kantokopassa. Harjanvarsi osoittautui jälleen sopivaksi ohjausvälineeksi ja kissa päätyi koppaan ilman kontaktia. Tyyppi joutui sitten makoilemaan pienessä yksiössään hieman pidemmän tovin, mutta toisaalta suorittihan se kunnialla parin tunnin ajomatkan ensikotiinsa eli pikkujuttu Miukkikselle siis. Miukkis tosin muistutti mistä nimensä on alun perin saanut: kova miukuna kävi kopassa.
Ensin paettiin puuhun Rinkelin turvaan..

...hetken päästä oltiinkin jo kopassa.

Kahdeltatoista saavuimme Raision kaupungineläinlääkärille, jonka olemme todenneet kohtuuhintaiseksi ja ennen kaikkea hyväksi paikaksi varsinkin tällaisissa perustoimenpiteissä. Vähän aina jännittää miten hoidokit eläinlääkärissä käyttäytyvät, varsinkin nämä aremmat. Miukkiskaan ei ole aggressiivinen hirmuisesta sähinästä huolimatta, mutta vieras paikka outoine ihmisineen ja hajuineen voi tehdä tepposia kiltillekin kissalle. Varmuuden vuoksi kissa pääsi pakkohäkkiin ja jäi sinne odottelemaan operaatiota.

Toipuminen peittojen päällä ei kiinnostanut, oltiin vähän kiukkuisia.
Muutaman tunnin päästä kissaa hakiessa seurasikin pienoinen yllätys: sterilisaatio oli vaihtunut sukupuolenvaihdosleikkaukseksi! Hain siis takaisin kollikissan :D Tässä nähdään, ettei arkojen kissojen sukupuolen tarkistaminen ole aina kokeneillekaan helppoa ja kun ensikoti vie kissan lääkäriin, voi seurata yllätyksiä :) Parempi tietysti näin päin: operaatio oli kissalle helpompi (ja edullisempi) ja kaikki osapuolet pääsevät helpommalla toipuvan kissan kanssa kun ei tarvitse pitää esim. kauluria. Miukkis olikin jo illalla oma menevä itsensä!


Onneksemme myös Miukkista valmiina odottava uusi koti tuli pienen pohdinnan jälkeen siihen tulokseen, ettei sukupuoli ole oleellinen asia vaan Miukkis pääsee edelleen 2.11 omaan kotiin tutustumaan uuteen kissakaveriinsa Lilliin!

Loppu hyvin, kaikki hyvin!

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Arvonnan voittajat!

Onnettaren suosikit arvonnassa olivat tällä kertaa:

Henry, Kattivaara ja Krissu! Onnea!

Seurailkaahan sähköpostejanne :)


Ensi viikolla on tiedossa ainakin Miukkiksen kuulumisia sterilointi-reissulta eli pysykää kuulolla!




keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kiitos tykkääjille!

Toissa viikkoinen kriisipäivityksemme kissatulvasta ja ensikotien puutteesta sai teidät runsain joukoin liikkeelle, kiitos siitä! Päivitys poiki useamman uuden ensikodin eri puolilta Suomea sekä monta uutta kissanottajaa, jotka jäivät katselemaan sopivaa karvapalleroa omaan perheeseensä. Loppujen lopuksi päivitys tavoitti yli 18 000 ihmistä!

Kiitoksena aktiivisuudestanne ja avustanne haluammekin laittaa pystyyn pienen arvonnan!

Palkintoja arvomme kolme (3) kappaletta ja ne sisältävät:

Kisu- heijastimen pimeneviin iltoihin...

...sekä boxillisen PrimaCat tuotteita!

Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin kommenttikenttään. Kerro vaikka postaustoiveita tai muita terveisiä kirjoittajille. Toisen arvan saat liittymällä blogin lukijaksi tai tykkäämällä Elämää Kisun ensikodista Facebookissa.

Kerrothan kommentissasi osallistutko yhdellä vai kahdella arvalla. Laita mukaan myös toimiva sähköpostiosoite, anonyymit mielellään myös nimimerkki. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 19.10 klo 12 asti.

Onnea arvontaan ja muistakaahan: ensikoteja meillä ei ole koskaan liikaa, joten Kisua saa jatkossakin mainostaa ahkerasti! Ja hei, huomasittehan myös Tapahtumakatin esittelyn aiemmin päivällä!

Boxien laatu on tarkastettu asiantuntijan toimesta!

Tapahtumakatti alias Irtokorvapari ilmoittautuu kirjoittajajoukkoon

Ensikotiblogistien joukkoon hiipii uusi naama, tai ainakin korvat ja häntä. Tapahtumakatti naputtelee sisäpiirin tietoa Kisun myyntipöydän takaa: Mitä, missä ja milloin vihreä pöytäliina heilahtaa ja iloisenkirjavat kannatustuotteet levitetään kaiken kansan ihasteltaviksi. Ja miltä homma näyttää tapahtumien buukkarin, roudarin ja kassanhoitajan näkökulmasta. Unohtamatta sitä,  kiristääkö korvapanta päätä tai pistääkö häntähakaneula toiseen päähän. Huumorilla mennään, koska näissä jutuissa harvemmin muulla pärjää. Kuulemisiin, irtokorvien kanssa tai ilman!