Voi pettymys!

Meillähän ensikodeissa valtaosa kissoista on arkoja skaalalla nollasta sataan. Useimmiten he stressaavat lähtökohtaisesti kaikesta. Ensikotien hellässä huomassa otetaan monta pientä suurta edistysaskelta ihan vain ihmisen läsnäolon sietämiseksi.

Koti-ilmoituksissa on usein maininta arkuudesta ja kissan tahtiin etenemisestä. Ja nää on meille kaikille tosi rakkaita eläimiä, vaikka viipyvät meidän kanssa vain hetken.

Ensikoti-ihmisen sydän laulaa ilosta, kun joku haluaa tarjota kodin myös sille tosi aralle ja jopa pelokkaalle eläimelle. Monesti me tehdään sovittuna noutopäivänä paljon töitä, kun otetaan kissa jo valmiiksi boksiin. On huomattavasti helpompi siirtää kissa boksista toiseen, kuin lähteä kopittamaan uusien omistajien läsnäollessa. Yritetään siis kaikille, nimenomaan kissalle, tehdä epämiellyttävästä asiasta edes hiukan helpompi.

Kuva toukokuulta, hänet kopitettiin uuden omistajan läsnäollessa

No, eihän siinä. Kissa boksiin ja odotetaan noutoa.

Mitäs sit, kun hakijoita odotetaan monta tuntia sovitun ajan jälkeen.

Ei viestiä.

Ei viestiin vastausta.

Voin kertoa, että se pikkuisen sattuu myös ensikodin sydämeen. Ei se turha työ, mutta kissan turha kopittaminen ja toivo, joka ehti syttyä.

Ihmiset on lähtökohtaisesti todella sitoutuneita kissaa varatessaan ja se on ihan ihanaa. Joskus vaan tulee potku vyön alle.

Mutta ensikotivastavan sanoin "se ei ehkä ollut se oikea koti".

Ei elämä hiljaiseloa ole ollut!

 Didin vauvat lähti omiin koteihin ja meille tupsahti Utonium lastensa kanssa. U:n lapset oli jo tullessaan luovutusikäisiä. Mutta kesä ja ellit lomalla. Koko bändi on ollut meillä reippaan kuukauden. Niitä ollaan tiirailtu hienovaraisesti. Pelkkä katse riitti lasten karkoottamiseksi. Äidistähän ei olla nähty kuin vilauksia. Metsästä revityt!

Pikkuhiljaa lapsukaiset on rohkaistuneet. Ruuan tuojaa eristykseen on katseltu hyvin uteliaasti. Toki turvavälin takaa. Huippua. Ooo, ja äitikin on katsellut pariin otteeseen tilannetta turvasta! Mutta korvat ja silmät näkyvillä. Siinä me sit ummistellaan silmiä puolin ja toisin

Koko porukka, Didi, Utonium ja muksut kävi taannoin ellin luona. Rokotuksia, sterkkoja, sirut ja tsekkaukset ilman röntgenkatsetta. Pikkuiset sai kevyen humautuksen ja kaikki meni hienosti siltä osin.

Vahvasti näyttää siltä, että kaikki viisi on ainakin ajatuksen tasolla varattu. Mahtavaa ettei ihmiset pelkää mahdottoman arkoja nuoria aikuisiskaan kissoja

Sydämessä toive, että taas tulis joku pikkuäiti synnyttämään meille. Ensikodin voimavara.

Eliisa ja Meten yhteishuoltajuus

Eliisa ja Mette selvisivät viime talven ulkona, onneksi talvi oli lauha. Keväällä kaksikko saatiin loukkuun ja kotikissaksi opettelu alkoi ensikodissa. Aika pian ensikoti huomasi, että tyttöset taitavat olla tiineenä.

Eliisa ja Mette

Toukokuussa ensin synnytti Mette (valkoinen), Mette synnytti 3 pentua, yhden tytön ja kaksi potraa poikaa. Parin viikon päästä syntyivät Eliisan pennut, kaksi pientä tyttöä ja valitettavasti yksi kuollut pentu. Pentujen synnyttyä emot luontevasti rupesivat hoitamaan pentuja yhdessä, eipä sillä väliä kumman pentuja imetät ja hoivaat. Heidän toimintaansa on ihana seurata! Mette ja Eliisa ovat myös toistensa parhaat kaverit, pentujen hoidon lomassa painitaan ja juostaan kovaa.

Mette imettää Eliisan pentua

Pennut ovat nyt 9 ja 11 vkoa, ne ovatkin varsinaisia riiviöitä. Mette ja Eliisa leikittävät yhdessä ja kurittavat laumaa, maailman parhaat äidit.

Yhteisiä ruokahetkiä riittää!

Pennuille on tiedossa jo omat kodit, Eliisa ja Mette ovat kodinetsijöitä. Ensikodin suurin toive olisi, että tytöt löytäisivät yhteisen kodin. Niin paljon kaksikko on yhdessä kokenut, että kyllä olisi hienoa jos elämä jatkuisi yhdessä. Tytöt ovat valmiita omaan kotiin syyskuun alkupuolella.

Linkki Eliisan ja Meten ilmoitukseen.