Dione ja pennut, osa 4: Muuttopäivä

Dione oli aamusta alkaen jotenkin tympääntynyt. Suhisi pennuille eikä mikään oikein ollut hyvin... Jossain vaiheessa aamua mamma oli tullut haukkaamaan happea "isojen puolelle". Hän söi hyvällä ruokahalulla kaikessa rauhassa tarjottua ruokaa ja sen jälkeen meni lepäilemään löytämäänsä mökkiin. No, kaikkihan tietää, kuinka kiva on syödä ruoka ilman ylimääräisiä häiriöitä ja sitten ottaa pikku-unet. Dione siis otti vapaapäivän itselleen.

Reippaasti iltapäivän puolella, kun hän oli nauttinut hiukan lisää ruokaa, Dione lähti kutsumaan pentujaan, ja saatuaan pikkuhirviöt kasaan, johdatteli perheensä Isojen puolelta löytämäänsä mökkiin. Kas näin, muutto suoritettu. Asiasta tekee mukavan se, että neljä pentua on kuin Linnanmäellä. Uusi koti siis osoittautui aivan järjettömän hauskaksi paikaksi. Lasten mielestä. Äiti lähinnä loikoilee mökissään!

Tässä ihmisellä on vain se mielessä, että ei kai nyt vielä! Hyvänen aika. Jos kuitenkin sinne pienten puolelle takaisin! Mutta kai sitä on vaan luotettava siihen, että pentujen oma äiti tietää paremmin...

Dione ja pennut, osa 3

Itsenäistymistä, itsenäistymistä!!

Samaan aikaan silmien aukeamisen kanssa, vauvat tosiaan löysivät pikkuruiset jalkansa. Ja kyvyn kulkea eteenpäin! Pikkuhiljaa pienet maitomassut ovat kulkeneet kohti äidille tarkoitettuja ruokia. Ja nyttemminhän sitä ruokaa saa todella olla kantamassa pesueelle ihan urakalla! (kiitos koronan aiheuttama digiloikka ja etätyöt!!) Poissa ovat pienten naamojen irvistykset, kun tarjoilija dippasi sormensa mamman ruokiin ja antoi sitä haisteltavaksi. Nyt nimittäin syödään!! Kaikki ja kaikkea. 

Pikkuruiset ovat myös löytäneet hiekkalaatikon hienoudet. Heille aseteltiin kivasti oma pieni ja matalalaitainen pentuvessa, mutta eihän siellä juuri kukaan käynyt. Hyvä että parit pikku pisut sinne kelpasi tehdä. Äidin iso vessa on hyvä vessa. Hiukan hihityttää siivota pieniä rotan jätöksiä sieltä. Mutta ok, olette valintanne tehneet, mikäs minä olen sieltä pois häätämään.

Hienoja pieniä kisuja. Ikää lapsilla tässä vaiheessa on hiukan alle 6 viikkoa. Ja nyt jo noin itsenäisiä. Tiedän monia, jotka ovat tässä kohtaa sitä mieltä, että nythän luovuttamisen voi alkaa. Mutta niinhän asia ei todella ole. Mitä pidempään kissanpennut saavat olla emonsa ja/tai sisarustensa kanssa, sen vähemmän niillä esiintyy häiriökäytöstä. Ja ensikoti kyllä huolehtii pikkuruisten totuttamisen ihmiseen ja muihin jännittäviin asioihin, joita sitten tulevaisuudessa siellä ikiomassa kodissa voi tulla vastaan. Emon läheisyys on ihan parasta jännittävän päivän jälkeen!

Kuvat: @emmyheinonen

Dione ja pennut osa 2

Hypätäänkin ensimmäisestä postauksesta suoraan pari viikkoa eteenpäin. Didin vauvat on nyt viisiviikkoisia.

Äippä lepäilee mielellään pesän ulkopuolella, koska "kaikki tietää että äidit tarvii myös omaa aikaa". Dione tervehtii ruokalähetystä varsin kovaäänisesti. Ja varuiksi suhisee (häntä on saanut silittää vahingossa huomaamatta).

Lapset ovat ottaneet isoja, horjuvia askeleita kohti maailmaa. Silmät apposen auki, pienet tassut suunnattuna tulevaisuuteen. Ensikodin silmin, aika ihanaa hei!

Toisinaan tapahtuu hurjia asioita. Rottweiler suorastaan hyökkää kimppuun! (pelko pois, ei hyökkää!) Onhan se toki iso, musta ja liikkuu ihan oudosti! Äiti tarkkailee tilannetta Otto-papan vierailujen aikana, mutta pennut useimmiten kaikkoavat piiloon. Pentuja mielellään käy tervehtimässä myös Juksu-setä. 9kk kollin löllykkä, ensikodin ensimmäisestä vauvalaivueesta. Hyvin jännittävää elämää mamman tissin ulkopuolella.

Kakaralauman rohkelikon kunniamaininta menee toki Penelopelle. Syntyessään pikkuruinen, ottanut kaverit kiinni ja pusulapsi. Pienen pieni pumpulipallo, nukahtaa kainaloon, kehrää syliin koppastaessa. Ja Penelope on se, joka käy isoakin koiraa toisinaan tervehtimässä.

Kuvat: @emmyheinonen