perjantai 28. marraskuuta 2014

Hei vaan, Joulu lähestyy!

Kuten edellisistä postauksista on käynyt ilmi, Kisulla on tosiaan pentuja siellä ja pentuja täällä, ja aikamoinen määrä aikuisiakin kissoja. Niillä kaikilla on yhteinen toive: Jos ne jotain saisivat toivoa joululahjaksi, ne toivoisivat Ihan Omaa Loppuelämän Kotia.

Tuon toiveen täyttämiseksi me kisulaiset teemme kaikkemme. Yhdestä asiasta emme kuitenkaan tingi, ja se on tämä: Kissojamme ei laiteta joululahjapakettiin. Lemmikki ei ole tavara, eikä sitä voi antaa lahjaksi ihmiselle, joka ei ole itse vakain aikein lemmikkiä ottamassa.

Toivotamme siis sydämellisesti tervetulleiksi sellaiset kissoihin tutustujat, jotka haluavat antaa lahjan kissalle, eivätkä kissaa lahjaksi.

Kodittomille misuillemme voit antaa lahjan muullakin tavalla kuin adoptoimalla. Lue lisää joulujulisteestamme ja mieti, mitä sinä voisit lahjoittaa. Kissat kiittävät ja kehräävät :)


torstai 27. marraskuuta 2014

Pentuja siellä, pentuja täällä



 Kun edelliset ensikotipentumme Hintsua lukuunottamatta löysivät kaikki ihaniin, uusiin koteihin, tulvahti kattomme alle taas yllättäen pienimuotoinen pentuinvaasio. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ole nyt päivistä puuttunut.

Mustavalkoinen, noin kahdeksan viikon ikäinen pieni tyttökisu Nini tuli meille ensikotiin, sillä sen emo oli päätynyt hoteisiimme parin kaverinsa kanssa jo paria päivää aikaisemmin.



 Pari päivää Ninin saapumisen jälkeen luoksemme saapui Niniä vieläkin pienempi sisaruspari: Tikru ja Ruu, noin viisiviikkoiset orvot kissasiskokset, tupsahtivat meille hiukan huonokuntoisina ja nälkäisinä. Ruoka, lämmin kori ja hellä hoiva tekivät kuitenkin tehtävänsä ja nyt natiaiset saavat elellä kelpo kissanpennun elämää: painiskelusta, nokkaunista, pulloruokinnasta ja hiekkalaatikkotreeneistä on näiden pienten siskosten päivät nyt tehty.









Erityisesti Nini ja Tikru leikkivät keskenään paljon. Ruu on pikkupennuista hiukan varautuneempi ja leikkiikin ennemmin ihan vain itsekseen. Toisten pentujen kanssa leikkiminen ja muiden kissojen seura on hyvin tärkeää pennun sosiaalisen kehityksen ja tasapainoisen kasvun kannalta. Pentuseurassa telmiessä ja vanhemman, kokeneen kissan opastuksella pentu oppii tarvittavat "kissuudet" kunnon kissanelämään! Tästä löytyy aiemmin blogissa julkaistu mainio postaus, josta pääset lukemaan tarkemmin kissanpennun sosiaalistumisen sekä lajitoverin seuran tärkeydestä: "Haluaisimme ottaa Kisulta kissanpennun..."

perjantai 21. marraskuuta 2014

Miukkiksen tarina

Miukkiksen kuulumisia on pitänyt kirjoitella jo hyvän aikaa, syy viivästykseen ja pieneen taukoon löytyy kuvasta:
Wohveli ihmettelee, että mikäs tämä on?

Miukkis sai kodin Turusta 2.11 ja sen kunniaksi ajattelin jakaa teille Miukkiksen alkukuukausista pientä tarinaa Miukkiksen loukuttajan Sinikan kertomana:

Miukkis vielä meillä ollessaan.

Ruokin Miukkista ja sen siskoa ja äiti-Roosaa koko kesän ja näin ne pennut noin 2 kk:n
ikäisistä 4 kk:n ikään kunnes loukutin kissat. Pentuja syntyi 4 kpl naapurin navetan alle ja naapuri pyydysti niistä kaksi. Roosa toi loput kaksi meidän latoon turvaan ja
ruokittavaksi.

En olisi tiennyt pennuista mitään, mutta kun naapuri kävi kyselemässä kadonnutta hoitokissaansa niin jäin illalla kurkkimaan navetan ovesta kuka niitä ruokia syö kun ruokaa meni paljon eikä yksi kissa millään syö kaikkea? Ei näkynyt naapurin kissaa vaan ensin tuli emo syömään ja sitten Miukkis ja sitten kirjava pikku-sisko.

Se oli onnellinen kissaperhe ja viettivät pitkän kuuman kesän ladossa ja navetan takana ja leikkivät iltaisin ja öisin niin että heinät pöllysi, virikkeitä oli ja vanha sohva oli mieleinen hyppimis- ja leikkimispaikka. Kaikki uusi käytiin heti tutkimassa ja tassun jälkiä oli joka paikassa. Roosa opetti siistiksi ja kaikki peiteltiin niin ettei pissa tuoksunut tms. Kerran Roosa pyydysti ja toi ruuaksi käärmeen.

Naapuri viljelee peltojamme ja heinän paalauksesta jäi heinää yli ja
haravoin ne ja kärräsin latoon hiki päässä kissojen iloksi. Aamuun mennessä oli heinät pantu matalaksi kun oli kivaa hyppiä heinäkasan päältä alas ja ylös.”

Miukkiksella on siis ollut hyvä olot ulkosallakin, mutta mahtavaa että Sinikka huolehti kissaperheestä ja otti ne kesyyntymään ja turvaan ennen pakkasia. Roosa sai kodin Sinikalta ja Miukkiksen sisko Mollis pääsi myös omaan kotiin.

Miukkis on kuulemani mukaan sopeutunut hyvin uuteen kotiinsa, siellä nukutaan isäntäväen kanssa ja otetaan pesuja vastaan kissakaverilta. Leikkikin on maittanut, yksi vinkuhiiri on kuulemma jo leikitty puhki ja tilalle Miukkis saikin koirien vinkupossun!

Meidän ensikotimme pitää nyt pienen breikin hoitokissoista. Annamme omien kissojemme tottua rauhassa kaksijalkaiseen tulokkaaseen ja kun arki tästä lähtee niiden kesken pyörimään sujuvasti niin jatketaan taas tätä puuhailua hoidokkien parissa :)

maanantai 10. marraskuuta 2014

Helmi ja Vilma, Topi ja Tessu



Topi ja Tessu, Helmi ja Vilma asettuivat taloksi 22.10.

Punaiset veljekset Topi ja Tessu alkoivat kesyyntyä hyvin nopeasti. Nämä hurmuripojat olivat muutamassa päivässä tottuneet läsnäolooni ja uskaltautuivat syömään kädestäni. Samalla pääsin rapsuttelemaan eikä mennyt aikaakaan kun Topi alkoi jo kehräämään. Tessulla meni vähän pidempään, mutta pian saunalta löytyi kaksi punaista poikaa jotka minut nähdessään sähähtivät pari kertaa ja kun tunnistivat tulijan heittäytyivät selälleen massurapsutuksia kerjäten. Söivät mitä saivat ja sormet siinä samalla, näillä pojilla oli nälkä! Matolääkkeet ja vitamiinit, kaikki meni ruoan seassa hetkeäkään miettimättä. Herkkua oli tässä vaiheessa raaka naudanliha mutta ihan mikä muu tahansa kelpasi. Ero näkyi vain nopeudessa miten kupille juostiin kun ruoan haju oli bongattu.
Nämä pienet pojat ovat jo aivan sylikissoja, kunhan vain malttavat leikeiltään.
 

Samaan aikaan meidän saunalle tuli myös harmaakaunotar Helmi ja kilpparikaunotar Vilma jotka kyhjöttivät alussa saunan kauimmaisessa nurkassa pari päivää. Tulivat kyllä syömään kunhan peruutin mahdollisimman kauas. Helmi tuijottaa kaikkia puuhiani suurilla silmillään mutta lähelle ei päässyt vaikka kuinka hiljaa lähestyin. Vilma on rohkeampi, mutta heti jos yrittää koskea, se hätääntyy ja vilistää karkuun.
Näiden kahden kesyttämisestä tulisikin sitten suurempi haaste. 
 
Kun kisut olivat minuun jo sen verran tottuneet että antoivat minun istua saunalla lukemassa (Topi sylissä) ja uskaltautuivat silti liikkumaan ja syömään, aloitin herkuilla houkuttelun.
Ensin heittelin herkkuja lattialle ja lauteille jotka varovasti kävivät poimimassa. Seuraava askel olikin sitten yrittää lähestyä herkkujen kanssa. Tässä meni pitkään mutta joka tapauksessa hieno palkinto kun molemmat uskaltautuivat nappaamaan herkun kädestäni. Helmi tosin pari ensimmäistä kertaa yritti ensin tassulla (kynnet esillä) napata ja siitä oli minun kieltäydyttävä. Onneksi sekin oppi nopeasti nappaamaan suullaan nätisti.
Molemmat uskaltautuvat leikin aikana riehaantumaan ja meidän työhuoneesta kuuluukin usein kova tassujen töpinä kun siellä mennään kilpaa painia.

Vilman ja Helmen kanssa opetellaan herkun tai leikkimisen aikana kosketukseen siedättämistä. Molemmat tytöt antavat jo koskea vaikka eivät siitä paljoa välitä. Vilma hiukan rohkeammin kuin Helmi mutta molemmat rohkaistuvat joka päivä.


Molemmat ovat mielellään toistensa kyljessä kiinni tai Topin ja Tessun vieressä ja Vilma nukkuu useimmiten jopa poikien päällä tai heihin hautautuneena niin että enää yksi musta korva näkyy keltaisten turkkien välistä.
Valitettavasti minun valokuvauskokeilut vain häiritsevät onnellista yhteiseloa eikä tästä karvatyynystä ole vielä tullut yhtään hyvää kuvaa.
Vilman naama on aivan suurenmoinen, se on kuin pieni nukke. Tämä ei valokuvissa välity hyvin, mutta en voi lakata ihastelemasta sen hypnoottisia silmiä ja symmetrisiä kuvioita. Se on niin pieni ja siro ja niin urhea kissa! Se todellakin uskaltaa jo tassutella jalkojeni yli herkun tai lelun perässä, uskon että kunnon silitys on enää muutaman päivän päässä. Ja tämä pienokainen on jo ammattinsakin valinnut, se kun usein leipoo selkähierontaa Topille ja Tessulle näiden päällä kehräten.
 
Sekä Vilma että Helmi sopisivat loistavasti toisten kissojen kaveriksi, mutta Vilma on huomattavasti rohkeampi ja pärjäisi seurassa kuin seurassa. Helmi väistää muita kissoja ja tulisi paremmin toimeen kiltin kissan kanssa joka ei yritä pomotella.
 
Topi ja Tessu saivat nopeasti monta kyselyä ja ovat nyt varattu ihanaan yhteiseen omaan kotiin jonne lähtevät pian.
Helmi ja Vilma keräävät vielä rohkeutta hoitokodissa jotta eläinlääkärikäynti onnistuu jonka jälkeen nekin ovat valmiit omaan kotiin.
 

Vielä lisäys ylläolevaan.
Tänään viimeinkin sain ruokailun aikana kunnolla silittää sekä Helmeä että Vilmaa!  Ja palkinnoksi sain hiukan kehräämistä! ..Mikä saattoi tosin johtua possun sydämestä joka on tyttöjen herkkua mutta kehräsivät kuitenkin. Minun silittäessä. <3

torstai 6. marraskuuta 2014

Kun vähän väsyttää.

Onneksi meillä on aloittanut paljon uusia innokkaita ensikoteja, jotka jaksavat tännekin kirjoitella. Koska minä en jaksa, kuten on ehkä näkynyt.

Täällä on puhuttu paljon ensikoteilun mukavuudesta ja hyvistä puolista, mutta ei se aina ihan niinkään ole. Ensikoteilu osaa olla myös todella kuormittavaa, ja omat rajansa on pakko tuntea tai pian naksahtaa kamelin selkä ja viimeinen naula arkkuun. Pöönautin iskiessä kissat voi pahimmillaan jäädä huonolle pidolle, kun ei enää kertakaikkiaan jaksa eikä haluaisi myöntää omaa väsymystään, mutta onneksi näitä tapauksia tulee eteen tosi harvoin. Mun mielestä ensikodin vastuuseen kuuluu myös se, että tunnustaa rehellisesti ja hyvissä ajoin, jos omat resurssit ei enää riitä kissoista huolehtimiseen. Ja se on ihan ok.
Taukoa saa ja pitää pitää, kun väsyttää, eikä syitä tarvitse selitellä kenellekään, ja mukaan pääsee taas, kun jaksaa. Tai no, en tietty voi puhua kaikkien yhdistysten puolesta, mutta ainakin Kisussa tauolle saa jäädä ja palata. Uskoisin, et muissakin yhdistyksissä. Kisussa koitetaan koko ajan kehittää ensikotitoimintaa ensikoteja itsejään kuunnellen ja ensikodeista pidetään huolta.

Hipsuakin uuvuttaa


Tästä pökkelöstä alustuksesta päästään ylläripylläri siihen, että minua väsyttää aivan jumalattomasti ja viimeinkin sain kakistettua ensikotivastaavalleni tovi sitten, etten ota uusia hoitokissoja ainakaan ennen ensi vuotta. Puljasin asiaa keväästä lähtien, mutta aina tuli uusi kissa ja "no voinhan mä vielä tän ottaa, helppohoitonen, menee siinä muiden seassa". Siinä sitten nitkuttelin ja toivoin, ettei tulis hoitopaikkaa tarvitsevia (hahaha mikä vitsi). Ja taas mulle tuli uusia hoitolaisia, kun ei mulla ollut mitään "kunnollista" syytä olla ottamatta ja jaksoin ihan hyvin. Kitkutikitkuti kesä meni, syksy tuli ja kissoja tuli ja meni.

Kunnes nyt syksyllä mulle tuli kaksi kissaa, joista toista piti pitää mahavaivojen takia eristyksissä käytännössä koko ajan, toisella taas ab-kuuria naamaan (onneksi oli ihan supermegahelppo lääkittävä) ja kraaaaah. Eristyskissaa piti tottakai päästää olemaan muiden kanssa, että oppisi olemaan. Siinäkin hommassa hermo kiristyi sillä hetkellä, kun ovi aukesi. Muut kissat inhosivat eristysläistä, koska se oli vähän yltiösosiaalinen. KRAAH. Helppohoitoisemman kissan kanssa Maisalla tuli (taas, sillä oli ollut kesän aikaan melkein kaikkien hoitolaisten kanssa jossain vaiheessa kauheaa kränää ihan yhtäkkiä) skismaa, vaikka olivat edellisenä päivänä leikkineet ihan sovussa. Eikä varmasti mun sinkeällä nakottavat hermot auttaneet tilanteen leppoistamisessa yhtään. Räääh.

Kirppukin on uupunut.


Oma lukunsa on kissoille kodin etsiminen. Ottaa vastaan vieraita ihmisiä, stressata siisteydestä ja siitä, että saa esiteltyä kissan kunnolla, muttei kuitenkaan niin, että kuulostaa pakkomyynniltä. En ole sosiaalisesti kovin luonteva kasvokkain, joten lisäressiä siitäkin.

Samaan aikaan alkoi koulu, josta mun pitäisi ensimmäinen tutkinto saada jotenkin pykerrettyä tänä vuonna ja opinnäytteen aiheen kanssa oli törrrkeä kriisi. Ressittääressittääressittää niin että järki menee. Olo alkoi olla sitä luokkaa, että kaikki vitutti (suokaa anteeksi vulgaari sanavalintani) ja teki mieli vaan maata sängynpohjalla. Aamulla heräsi ja samantien alkoi pikkuaskareet uuvuttaa, voi helvetti taas pitää siivota vessat. Parin tunnin päästä alkoi taas odottaa iltaa ja voi helvetinhelvetinhelvetti kohta pitää siivota vessat uudestaan.

Asiaa ei auttanut yhtään lisälastina ylitunnollisuuden aiheuttama syyllisyys omasta väsymyksestä. "Et sä nyt oikeesti niin paljoa tee." "Ei sulla ole koulua kuin kolmena päivänä viikossa." "Kyllä sulla aikaa on, jos käyttäsit sen järkevämmin." "Oot huono omistaja, kun et leiki kissojen kanssa/käy Hipsun kanssa ulkona/anna raakaruokaa enempää, vaikka tiedät niiden/sen tykkäävän siitä."
Tajuatte varmaan pointin.


Surkis ja Ötö toissakesänä puutarhahommissa.


Pulliksen paluun jälkein sain vaivalla sanottua, että nyt ei uusia. Se helpotti aika paljon, mutta syyllisyys jäytää koko ajan, kun kissoja olisi tulossa niin paljon kuin sielu sietää ja enemmän. Koitan järkeillä, että 27 ensikotilaista alle 1,5 vuodessa on jo aika paljon. Mutta kun 30 olisi niin lähellä ja kiva pyöreä luku, johon voisi olla ainakin tyytyväinen ja sillä perustella, että josko minä vielä ne kolme jaksaisin..

Välillä tekisi mieli jättää kissamummoilut kokonaan tauolle (ensikoteilun lisäksi vakkarihommana sirutan, olen hallituksessa & sihteerinä ja pidän kissatilastoa. Ei pakottavana toki vielä aktiivinen somessa osallistuminen. ), sirutuksesta otinkin jo aikalisän. Hommia olisi tarjolla enemmänkin, ja joudun melkein jokaisen nakin kohdalla vääntämään itteni kanssa, etten ota sitä.

Ettei ihan kokonaan menisi valitusvirreksi, täytyy todeta, että jos kisuilu on vaatinut paljon, on se myös antanut vähintään yhtä paljon. Suosittelen edelleenkin! Muistakaa vaan rajanne.

Sekavan tilitykseni päätteeksi tiivistettynä: pidän taukoa ensikoteilusta (ja blogista. Ja onhan mulla Pullis.) toistaiseksi.
Ja se on ihan ok.

---

P.S. Kissat eivät mun luona ole ikinä jääneet vaille hyvää hoitoa uupumuksen tai minkään muun syyn takia.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Se hiuksenhieno ero

Mistä tietää, että huoneessa asuu kissanpentuja? Yksi aika varma merkki on, että kun kävelet aamulla huoneeseen, jonka viimeisiksi töiksesi olet illalla siivonnut, se näyttää tältä:


Kun sitten alat kiertää huonetta etsien syypäitä tähän hävityksen kauhistukseen, huomaat tällaisten viattomien nappisilmien tuijottavan sinua pesälaatikon uumenista:


Yritä siinä sitten olla pahalla tuulella edessä olevasta siivousurakasta, kun syylliset ovat noin syötävän suloisia.


Mutta miltä näyttää meininki samana aamuna isojen hoitokissojen huoneessa?


Hiekkalaatikkoon on ilmestynyt sievä keko ja ruokakupista on hävinnyt muutama raksu. Siinä ne tärkeimmät.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Uuden ensikodin elämöintiä



  


Eipä osattu meidän perheessä aavistaa mihin tuli lähdettyä mukaan, kun jokunen viikko sitten eteiseemme ilmestyi neljä häkkiä sisällään neljä pientä karvapalloa. Halu tarjota auttava käsi kodittomien kissojen hyväksi oli muhinut jo vuosia, ja vihdoin elämäntilanne oli oikea ensikodiksi ryhtymiselle. Siinä ne nyt sitten olivat, neljä pientä kissanpentua, ihmetellen silmät suurina minne ovat oikein joutuneet. Muutama päivä näiden neljän kanssa vierähti, kunnes puhelin soi ja hetken päästä kotiimme tupsahti vielä viideskin pentu. Se oli kuulunut samaan porukkaan neljän muun kanssa, mutta oli mokoma pakoillut loukkuja hieman pidempään. Onneksi napero saatiin turvaan ennen yöpakkasia!

Hiljalleen arat pennut alkavat tottua meihin ihmisiin; isoihin outoihin olentoihin, jotka pitävät kummallista lässyttävää ääntä, kantavat eteen syötäviä asioita ja joiden aikomusperiin ei kuitenkaan voi ihan täysin vielä luottaa. Tylsä hetki ei näiden pikkukissojen kanssa pääse yllättämään. Jos kesyttelypuuhat, siivous tai kakkalaatikoiden putsaus eivät pidä kyllin kiireisenä, niin pentujen kanssa voi aina leikkiä piilosta tai kohentaa nikkarintaitojaan purkamalla puoli keittiötä, kun se pienin ja vikkelin pentu onnistuu sujahtamaan tiskipöydän taakse. Mutta voi pojat kuinka palkitseva tunne on, kun pieni pentu uskaltautuu ruokakupille myös meidän läsnäollessa tai antaa jopa hiukan rapsuttaa korvan takaa. Näinkin lyhyen ensikoteilukokemuksen jälkeen en voi kuin sanoa, että on tämä ihanaa puuhaa!

Lisää uutta, omaa kotia etsivien pentujemme Hipun, Hintsun, Piirun, Rahdun ja Hitusen kuulumisia pikapuoliin! :) Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!