maanantai 31. maaliskuuta 2014

Mitä kuuluu Apsi-Lemmy?


Apsi-Lemmy lähti ensikotiamme sulostuttamasta 21.3. eli alle kaksi viikkoa sitten ja melkein heti saimme viestin, että uuden leikkikaverin Lekan kanssa menee mainiosti. Tänä iltana saimme Lemmyn omistajalta Tiinalta pitkän kuulumisviestin, joka liikutti ensikotia mielettömästi! Liitän tähän viestistä pätkiä ja kuvia. Saas nähdä, pyyhkivätkö muutkin kohta silmiään!

"Hienosti täällä pyyhkii, Lemmy on kyllä kova leikkimään ja riehumaan, mutta toisaalta Lemmy on täys halinalle. Siinä on huomattavasti enemmän sylikissaa kun Lekassa, joka on muuten mamman sivuuttanu jo melkeen täysin ja kulkee vaan Lemmyn kyljessä kiinni minne ikinä se meneekin. 

Ruokaa Lemmy vetää edelleen kaksin käpälin huiviin, ja sen jälkeen suuntaa Lekan tähteiden pariin. Hieman vieläkin opeteltavaa...
(myös Kisulta otettu!) Leka & Lemmy ovat nyt jo bestiksiä
Yhden tosi hienon jutun huomasin tossa yks päivä, meinaan Leka ei ole ainoastaan opettanu Lemmyä siirteleen tassuissaan vesikippoja ja seuraan veden kulkua lattiakaivoon, vaan nyt Lemmy on esimerkillään saanu Lekankin taas juomaan vettä! Aiemmin Leka vaan leikki vedellä, mutta nyt sen näkee välillä jopa juovan sitä.

Lemmy on osottautunu alusta asti todella rohkeaksi, vahvaluonteiseksi kissaksi, joka ei paljon kumartele lajitovereitaan tai ihmistäkään, mutta onhan sillä selvästi se vahva paijaustarve myös. Herra tulee ihan itse syliin mutta ei pistä pahakseen vaikka ei lupaa kysyiskään kun syliin nostaa, kehruumoottorit lähtee käyntiin saman tein."

Nyt on pakko sanoa ensikotina olemisen plussista sen verran, että tätä onnellisuuden ja liikutuksen puuskaa en olisi koskaan kokenut, ellemme olisi aloittaneet ensikoteilua. 


sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Iso kiltti jättiläinen

Vilpsu-reppanan epäilevä ilme ensimmäisinä päivinä.

Tiistai-iltana neljän ja viiden välillä meille saapui jälleen Uutuus. Kyseessä on pian kuusivuotias Vilperi, jota kutsutaan ensikodissa esimerkiksi Vilpuksi, Vilpuri-Kilpuriksi, Villeksi ja Pompidouksi. Kissan nimen takia minulla soi myös kroonisesti päässä vanha kunnon Vili Vilperi -tunnari. Yleensä mennessäni katsomaan, missä jättiläinen luuraa, lauleskelen huomaamattani "Hei hei, Vilperi..."

Mutta nyt enemmän itse herrasta. Vilperi päätyi Kisulle ns. kesytapauksena eli kotia vaihtavana kissana. Vilperin entisessä kodissa lapsella oli paha astma, joten kollista oli pakko luopua. Vilperi on elänyt elämänsä ainoana kissana ja vähän ujostelee muita kissoja. Vilperillä on ollut taipumusta virtsakiteisiin, joten niitä ehkäisevä erikoisruokavalio on uudessa kodissakin varmaan tarpeen.

"ONPA SE ISO!" oli valehtelematta ensimmäinen ajatukseni, kun Vilperi tuli ulos kantokopastaan. Meillä ei ole kissan punnitsemiseen sopivaa vaakaa, mutta kun Vilperin jälkeen nostaa syliinsä Puran tai Rosin (~ 3kg), tuntuu kuin ei kanniskelisi kerta kaikkiaan mitään. Poika on toki kookas, mutta myös ylipainoinen. Ennen uuteen kotiin muuttamista meillä onkin suunnitelmana saada Vilperiä vähän parempaan fyysiseen kuntoon - ylimääräisen painon lisäksi herralta myös lähtee tosi paljon karvaa ja se hilseilee melko reilusti. Luvassa onkin eläinlääkärin suosittelema raakaruokaan painottuva ruokavalio ja reippaasti lohiöljyä!

Vilperi-Vonkaleen tutkimusretket ulottuvat
kirjahyllyltä aina ikkunalaudoille asti.
Kuten monet muutkin vonkaleet, Vilperi on luonteeltaan aivan ihana: rauhallinen, hellä ja vähän ujohko. Puraa ja Rosia hiukan arastellaan, samoin äkkinäisiä liikkeitä tai kovia ääniä. Päivänsä Vilperi viettää - ensikodin ärtymyksestä huolimatta - yleensä meidän petauspatjamme alla torkkumassa. Hellyydenosoituksista kenties merkillisin on Vilperin tapa puskea jalkapohjia. Yleensä tämä toimii siten, että minä istun sängyllä ja pidän jalkoja ilmassa kun Vilppu kiehnää päätään niitä vasten...

Vilpuri-Kilpurin muihin ajanvietteisiin kuuluu muun muassa ikkunalautakyttäily. Sen tapa leikkiä on myös ihan mielettömän ihastuttava. Meidän kissanminttupalloamme poika aluksi puskee, sitten köllähtää sen viereen ja alkaa pelailla sillä kyljellään, välillä innostuu jahtaamaankin!

Vonkale etsii kotia, jossa on riittävästi rauhaa ja rakkautta tällaiselle isolle pötkiäiselle. Vilperi on tottunut asumaan nuoren (2-vuotiaan) tytön kanssa ja ollut ikänsä ainoana kissana. Vaikuttaa myös siltä, että Vonkaletta hieman stressaa muiden kissojen jatkuva läsnäolo, joten paikka ainoana kissana sopisi tälle urholle mainiosti!

Jos ja kun joku ihastuu tähän hellyyttävään jättiläiseen, kyselyt voi laittaa osoitteeseen elinak.puumalainen@gmail.com!



P.S. Apsi-Lemmy on pärjännyt uudessa kodissaan mainiosti ja saanut mahtavan rähinäkaverin! Tulevaisuudessa saatte toivottavasti oman päivityksen Apsi-Lemmyn nykyisistä kuulumisista.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Tynny ja kipeä hammas

Viime viikolla kissoilla oli kovin jännittävä päivä, kun kovasti odotettu raapimatynnyri saapui!
Olin hartaudella kerännyt Zooplus-pisteitä ja viimeinkin pistetili oli sen verran muhkea, että sain tilattua tynnyrin. Pisteitähän kertyy normaalisti jokaisesta tilauksesta piste/euro, mutta usein tuotteissa on tarjouksia, joissa saa pisteet tuplana yms. Pisteillä saa lunastettua palkkiokaupasta oman valinnan & pistetilin saldon mukaisia palkintoja, joissa on mm. leluja, ruokaa ja muita eläintarvikkeita. Ja raapimatynny!




 Ilokseni tynnystä kiinnostuivat heti kaikki omat kissani ja tutkivat sitä antaumuksella Kirppu etunenässä. Itseäni hieman epäilytti tynnyrin pienet mitat (75x35) ja tukevuus, mutta hyvin on kissat mahtuneet ja tynnyri pysynyt pystyssä noiden päälle viisikiloisten könttien rellestäessä.


Maisa terrorisoi hiirtä ja piilossa olevaa Hipsua

 Alkuhuuman jälkeen tynnyri on säilyttänyt vetovoimansa ja siitä on tullut Kirpun uusin suosikkipaikka päivänokosille (iltanokoset vietetään sohvan divaaniosalla jalkojen vieressä, tälläkin hetkellä). Tämän myötä olen saanut vain lisäpontta haaveilleni isommasta tynnyristä :D Ikään kuin isohko raapimapuu ja tynnyri eivät riittäisi.. Uusi raapimapuu tosin pitäisi hankkia, kun entinen ei pysy suorassa oikein hyvällä tahdollakaan. Se on tuollainen kattoon yltävä malli, mutta meillä on sen verran korkeat huoneet, että on jouduttu venyttämään se ihan äärimmilleen eikä seinään voi porailla tukilevyjä, niin puu on päässyt heilumaan vuosien saatossa turhan paljon.



Asiasta kukkaruukkuun, molemmille hoitokissoille on tiedossa jo kodit! Ensikodissa palleroiden pitää olla vielä kuitenkin n. kuukausi, sillä molemmilla on edessä hammaslääkärikäynti ja aika saatiin vasta huhtikuun puolen välin tienoille. Ensikotiin tulon jälkeen Pyörykän nimeksi on nyt vakiintunut Juustomestari, kisun herkkumieltymysten (juusto, ylläri?) ansiosta.

Uninen Juustomestari
 Hammaslääkärireissu varmistui ensimmäiseksi Juustikselle, kun maanantaina käytiin lääkärissä karvattomien/parturoitujen läikkien takia. Perusteellisen tutkimuksen jälkeen lääkäri päätyi siihen, että Juustomestari-poloinen parturoi ja nuolee karvojaan pois isojen elämänmuutosten ja/tai hammaskipujen takia. Juustiksella on siis vasen yläkulmuri katkennut jossain vaiheessa elämäänsä, kuitenkin ennen tänne tuloa. Se kuitenkin söi normaalisti, niin en ajatellut sen vaivaavan. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tiedossa onkin iso hammasremppa, jota varten tarvitaan hammasröntgenet, jollaista kaikilla lääkäriasemilla ei ole. Varattiin aika hammashoitoon erikoistuneelta lääkäriltä, jolla (yllättäen) töitä riittää. Juustiksen hammastilanteen selvittyä tsekkasin Bublenkin hampaat, joissa näkyi aika reilusti hammaskiveä, joten varasin samalla sillekin ajan hammasputsiin.

Bublé ei nyt oikein ymmärrä miten hyppäsi pöydälle

Molemmat kissat ovat entistäkin mukavampia, kun ovat ehtineet kotiutua tänne.
Bubbelin kanssa on muodostunut myös hauskoja rutiineita, kun aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi se kipittää kauhealla kiireellä mukaan vessaan, tai jos nukun liian myöhään, makkariin huomioitavaksi.

Toinen Bublen spesiaali on ruokailu. Se syö nykyisin vain hyytelössä tai kastikkeessa olevia ruokia, jotka täytyy tarjoilla mösjöölle erikseen. Ruokapurkin nähdessään se kipittääkin äkkiä kylppäriin, jossa se mieluiten syö, odottaa nätisti ruoan laittamista ja ruokailee sitten suljetun oven takana. Kun pieni vatsa on täynnä, ovea kaapaistaan muutaman kerran merkiksi, että tulen avaamaan oven. Jos ruokatarjoilu ei jostain syystä ole synkassa vatsan kurnimisen kanssa, Buble tulee hyörimään ympärille yllä olevan kuvan hämmentynyt ilme naamalla ja seuraa ympäriinsä niin pitkään, että herkullinen Bozita-annos on lautasella - omassa yksiössä tietenkin.



tiistai 25. maaliskuuta 2014

Löytömissestä rescuemissiksi


Ruipelo-Rusina

Ai ketä nää nyt on?

No, nyt Apsi-Lemmyn saatua mahtavan oman kodin ajattelin jakaa kanssanne vähän omien kissojemme kuulumisia. Pura ja Rosi täyttivät arviomme mukaan toissapäivänä kymmenen kuukautta. Tuntuu epätodelliselta katsoa tyttöjen vauvakuvia, joissa poseeraa pörröisen pehmoinen Pura ja rimppakinttuinen Rosi ja verrata niitä siihen, miltä tytöt näyttävät nyt!

Pieni pörrö-Pura VS. iso ja ryhdikäs Pura

Taskussa matkustava ruippana-Rosi VS. iso ja vanttera Rosi, joka ei enää mahdu taskuun
Pentujemme taustatarina onkin monelle tuttu: Pura, Rosi ja niiden kaksi sisarusta pyydystettiin Eräjärven metsiköistä. Emo pääsi pakoon loukusta, jonka ulkopuolelle pennut olivat jääneet, eikä sitä ole myöhemminkään saatu kiinni. Yksi pennuista menehtyi, mutta Pura, Rosi ja Neri-veli pääsivät Jennin ensikotiin ja saivat sijaisemoikseen Jennin poikakissat Kirpun ja Hipsun. Luovutusikään asti pötköt touhuilivat, sosiaalistuivat ja hoitivat muita pentubisneksiä. Rescuepennut muuttivat meille elokuun puolivälissä ja ovat meille tärkeitä perheenjäseniä.

Olen tietenkin puolueellinen, mutta mielestäni Pura ja Rosi ovat maailman kauneimpia kissoja, ja niiden elämän vaikea alku tekee niistä meille entistä arvokkaampia. Tytöt ovat lähdössä edustamaan löytökissanäyttelyyn toukokuun 10. päivänä.

Nyt mukaan kaikki kauniit, rakkaat, enemmän tai vähemmän kovia kokeneet rescuekissat! Ilmoittautumisaikaa on 31.3. asti.

Toivottavasti nähdään Messukeskuksessa!

Terkut Pikku-Purdelta!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Miten pääsee ensikodiksi?

Toivottavasti jokunen lukijoistamme on pohtinut mielessään mahdollisuutta ryhtyä ensikodiksi. Päätöksen jälkeen seuraava kysymys onkin, miten ensikodiksi sitten pääsee? Tässä pieni tietopaketti vastaamaan tuohon kysymykseen.

Ensimmäisenä kannattaa tutustua Kisun nettisivuihin ja etenkin osioon Ensikodiksi. Aineistoista löytyy Ensikotipaketti, joka on ensikotiemme ohjenuora ja sen lukaisemalla saa käsityksen siitä mitä ensikotien tehtäviin kuuluu.

Ei, et joudu täyttämään loputtomiin
kaavakkeita tai tekemään testejä.
Jos tuntuu, että ensikotitoiminta on sinun juttusi, seuraava askel on ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen, joko sähköpostilla tai puhelimitse. Sähköpostia lähetettäessä on ensimmäisessä viestissä hyvä kertoa hieman itsestään, elämäntilanteestaan, omista lemmikeistä ja aikaisemmasta kissakokemuksesta. 

Pyrin vastaamaan kyselyihin mahdollisimman nopeasti ja harras toiveeni olisi, että saisin jonkun kuittauksen viestin perille tulosta, vaikka sitten että ”unohdetaankin tämä ensikotihomma tällä kertaa” niin en turhaan jää odottelemaan vastausta.

Paluuviestissäni kerron lyhyesti ensikodin tehtävistä, annan vielä Ensikotipaketin luettavaksi ja sovin tarkastusajankohdasta. Tässä vaiheessa osalla menee pupu pöksyyn, hui, meille tulee tarkastaja! Mutta ei hätää, en tule hiillostamaan kuuman lampun alla tai kaivelemaan (kissa)luurankoja kaapeista.

Tarkastuksen tarkoitus on selvittää ensikodin soveltuvuus tehtävään; löytyykö tarvittavaa vastuuntuntoa, oma-aloitteisuutta, kissatietoutta ja ihmistuntemusta. Yhtä lailla tarkoitus on myös lyhyesti valmentaa ensikotia tulevaan tehtävään kertomalla käytännön asioista, kanavista joista saa tukea sekä vastata ensikotia askarruttaviin kysymyksiin. Tällä käynnillä käydään läpi myös ensikotisopimus. Lisäkseni Kisun ensikoteja tarkastaa Leena :)
Ei, et joudu kolmannen asteen kuulusteluun.

Hyväksymisen jälkeen ensikoti saa oman ensikotivastaavan, joka tulee jatkossa olemaan ensikodin yhteyshenkilö. Ensikoti pääsee myös mukaan sähköpostilistalle ja Facebook ryhmään. Pienimuotoista koulutusta tehtäväänsä ensikodit saavat kaksi kertaa vuodessa järjestettävissä tapaamisissa, joihin toivotaan aktiivista osallistumista, muuna aikana aktiivitoimijamme ja muut ensikodit neuvovat ongelmatilanteissa ja antavat vertaistukea.

Kyselkää ihmeessä jos jokin jäi vielä mietityttämään! :)

Lopulta kotiasi voi sulostuttaa tämmöinen otus.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Terve ja touhukas



Kuten aiemmin mainitsin, Apsin "huono" silmä oli tarkoitus leikata ensikotiaikana, joten kävimme Hakametsän eläinlääkäripalvelussa näyttämässä sitä perjantaina 28.2. Simmua tiirailtiin kiinteästi lampulla ja poika käyttäytyi käsiteltäessä kuin kunnon lullukka ainakin: vähän venkoili, mutta ei tullut mieleenkään raapia lääkäriä tai temppuilla muutenkaan. Lääkäri oikein mainitsi, miten ihanalta kissalta Apsi-Pepsi vaikuttaa!

Yllätykseksemme saimme kuulla, että Apsin silmätulehdus olikin herpesviruksen - ei haavan -  aiheuttama. Seurauksista tämän verran: silmän sidekalvo on kasvanut kiinni sarveiskalvoon. Ensikodin ensimmäinen reaktio oli YÄÄÄÄÄK. Onneksi simmu näkee eikä näytä vaivaavan Apsia. Se ei myöskään ole tällä hetkellä tulehtunut ja pysyy luultavasti yhtä terveenä.

Saimme lauantaina eläinlääkäriasemalta puhelun, joka vahvisti aavistuksemme: Apsin silmää ei ole tarpeen leikata. Side- ja sarveiskalvon voisi kuulemma yrittää erottaa toisistaan, mutta kiinnikkeitä muodostuu helposti uudelleen eikä niiden tuloa voi aktiivisesti estää. Siispä Apsi-herra pääsee luikahtamaan leikkauksesta kuin kissa ovenraosta. Ärsyttävänä puolena (pojan mielestä) kuvioihin on kuitenkin astunut silmän huuhteleminen keitetyllä, jäähdytetyllä vedellä. Tosi rasittavaa, kun silmiin pudotellaan tippoja!
Rosi sai tuta Apsi-katujyrän voiman.

Muutoin Apsin elämä on auvoisaa: uusi koti ja riehakas, suunnilleen samanikäinen leikkikaveri odottavat parin viikon päässä. Täällä ensikodissakin Pura ja Rosi antavat Apsin jo pestä itseään ja nukkua melko lähellä eivätkä juokse sitä suhinalla karkuun. Vähän turhan raju Pepsi meidän nynnyköillemme kuitenkin on.

Tulevassa kodissa Apsin nimeksi vaihtuu Lemmy, ja nimi sopii tuollaiselle rämäpäiselle natiaiselle mainiosti! Ensikodin alkavaa haikeutta lievittää vähän Apsi-Lemmyn tapa pureskella tylsistyneenä johtoja, repiä talouspaperia ja tunkea ruoka-aikaan Puran ja Rosin ruokakupeille. Mutta kun pojan nappaa jälleen kerran pois väärältä kupilta ja se alkaa pöristä välittömästi, huomaa heltyvänsä väkisinkin.




lauantai 1. maaliskuuta 2014

Hipsun tarina

Nyt se on luvassa! Nimittäin hartaasti odotettu Hipsun tarina.

Hipsun tarina ei ala alusta, vaan toukokuisesta sunnuntaista armon vuonna 2013.
Olin juuri edellisenä päivänä kirjoittanut sopparin ensikotitoiminnan aloittamisesta, kun puhelin yhtäkkiä rimputti, ja langan toisessa päässä ensikotivastaavani kysyi voisinko ottaa pari kissaa jo samana päivänä muutaman tunnin varoajalla. Ei varmaan tule yllätyksenä, että suostuin intopinkeänä. Iik iik apua hihihihii IIIK KISSOJAAAAAa :D:D:D::D::

Ensimmäinen kuva Hipsusta meillä. Kirppu hienona kissana tekemässä tuttavuutta.
Iltapäivällä pihaan sitten kurvasi Kisun kissamobiili lastinaan Pipsiäinen ja siskonsa Ninjakissa. Näin söpön vaalean kissapalleron kopassa, rakastuin samantien ja vielä vähän lisää, kun Hipsu antoi vieraan ihmisen ottaa ilman mitään kahnauksia syliinsä ja viihtyi siinä kuin tatti p*skassa (anteeksi alatyylinen ilmaisu). Hipsu oli melkein kertaheitolla hyvää pataa Kirpun ja Maisan kanssa, vähän tietysti piti alkujännätä. Sängyn alta siirryttiin sängyn päälle viettämään siestaa, ja sydämeni jatkoi pakahtumistaan koko ajan vain enemmän. Hipsi oli ensimmäinen hoitokissa ja sellainen muhku, joka varmasti saisi kodin heti. En voi pitää, en voi pitää, en voi pitää. Pidän omana ehkä sitten sellaisen vaikeamman rähjän, jota kukaan muu ei halua. Ja niin lähti Hipsun ilmoitus nettiin.

Pipsiäinen päivänokosilla.
Nopsaan Hipsusta ja Ninjakissasta tulikin kyselyjä, ja pian sen jälkeen olikin edessä jo muutto uuteen kotiin Helsinkiin. (Edellinen ilta kului itkua tihrustaessa, yhyy Hipsu lähtee) Ensikotiin tulon ja uuteen kotiin muuton välillä Hipsu oli ehtinyt saamaan nimensä, koska Hipsin liikkuminen on juostessakin melko verkkaisen näköistä hipsimistä. Ja koska kissa ei aiempaan nimeensä, Dominoon, reagoinut mitenkään, nimi vaihtui Hipsuun, jonka aurinkokuningas oppi tunnistamaan nopeasti.
Mutta, takaisin muuttoon. Kissat lähtivät maanantaina iltapäivästä, ja torstaina aikaisin aamulla soi puhelin, että Hipsu mölyää öisin liikaa ja molemmat käppäilevät öisin, kissat tulee takaisin jo saman päivän aikana. ANTEEKSI MITÄ. Kissat liikkuu öisin. Hipsusta ei saa kovaäänistä tekemälläkään. Ja niin Hipsiäinen palasi luokseni ensimmäisen kerran.

Hipsulla vielä toinen korvanpääkin tallella
Ensikoteillessa vietettiin leppoisaa aikaa, kunnes koitti madotuksen aika. Hipsu oli yskinyt jonkin verran ja hengitys kuulosti rohisevalta, joten aloitin matokuurin. Ensimmäinen annos meni mukavati namien seassa, toisena päivänä vähän heikommin, kolmantena päivänä ei namit maistuneet yhtään, ja muutenkin Pipsi oli muuttunut kovin vaisuksi. Edes herkullisin ruoka ei maistunut, leikki ei innostanut, rapsut oli ihan tyhmiä ja kissa mötkötti käytännössä paikoillaan. Hipsu on aika verkkainen kissa muutenkin, mutta tämä oli ihan erilaista möllötystä. Huolestuin kuoliaaksi, ja lähdettiin äkkiä lääkäriin. Lääkärissä vierähti kolme tuntia, kun otettiin röntgentä, ultraa, näytettä, nesteytettiin ja kaikkea. Diagnoosiksi saatiin "ehkä virtsatulehdus ja ummetusta", hoidoksi parafiiniöljyä ja n. viikon ab-kuuri. Hipsis tuntuikin toipuvan ihan kivasti, ja uusi koti oli taas odottamassa.
Kipeä Pipsi :(

Viikko kuurin loppumisen jälkeen Hipsi alkoi vaikuttaa taas apaattiselta, joten lähdettiin uudestaan lääkäriin. Diagnoosina ummetus, ja jatkossa syömättömyyden hoidoksi parafiiniöljyä. Öljyä naamaan, ja pallero piristyikin sen verran, että ajattelin kaiken olevan kunnossa ja uskalsin luovuttaa Hipsun jälleen kerran uuteen kotiin. Uudessa kodissa Hipsiäisen vointi vaihteli, jotain tuntui olevan pielessä, mutta uskoin lääkäriä ja vakuuttelin uudelle kodille sen olevan vain ummetusta ja pientä flunssaa.
No, eipä ollut.

Maisa hoitaa lääkäristä tullutta potilasta
Alle kahden viikon päästä uusi koti laittoi viestiä, että Hipsu möllöttää vaan paikoillaan, ei juo, ei syö, haisee eltaantuneelta, on ärtyinen ja Ninjakissa tuntuu pelkäävän Hipsua. Käskin tarkastamaan korvat (kuume) ja limakalvot. Korvalehdet kuumana ja limakalvot kellertää. Siinä vaiheessa viimeistään iski täysimittainen paniikki päälle, mulla oli oma kissa kuollut pari vuotta aiemmin maksavikaan. Limakalvojen kellerrys viittaa häikkään maksassa tai munuaisissa, ja sitten on kiire. Olin itse Kuopiossa, eli en päässyt tekemään itse käytännössä mitään, joten soittelemaan ensikotivastaavalle voisiko joku kisulainen lähteä kiidättämään Hipsiäistä Hattulaan Vethausiin päivystykseen. Kyyti onneksi järjestyi ja Pipsiäinen saatiin hoitoon, eikä yhtään liian aikaisin - lääkäri ei pystynyt sanomaan selviääkö Hipsu aamuun. Ensiavun jälkeen Hipsu lähti yöksi kotiin, ja heti aamusta luottolääkärille Hervantaan. Urhea pieni Pipsiäinen sinnitteli seuraavaan päivään, ja sai tuomioksi kovan keuhkokuumeen (kuumetta oli yli 40 astetta ja leukosyytit koholla), hoidoksi kolmen viikon tujun lääkekuurin. 


Uudella kodilla olisi kuitenkin muutto seuraavana päivänä toiseen kaupunkiin ja pelotti osaisiko hoitaa Hipsua oikein, koska aiempaa kokemusta kissoista ei ollut käytännössä ollenkaan. Päädyttiin siis siihen, että hoidan Hipsun meillä kuntoon, koska pieninkin lisästressi voisi todellakin olla kohtalokas. Olin onneksi tulossa samana päivänä Kuopiosta kotiin, niin pääsin hyvin hoitamaan pientä potilasta.
Ja näin Hipsu palasi luokseni jo toisen kerran.

Kotona odotti voipunut Hipsiäinen, joka oli eristyksissä, ettei muutkin kissat sairastuisi, kun meillä oli tuolloin vielä pieniä pentuja hoidossa. Lääkkeet alkoivat suureksi helpotuksekseni tehota pian, kuume laski ja Hipsun vointi koheni silmissä. Eristys stressasi Hipsiäistä kovasti, ja kuumeen laskettua päästinkin muhkulan kokeneempien kissaihmisten ja lääkärin hyväksynnällä muiden pariin. Hipsu oli aiemmin melko helposti käsiteltävissä, mutta voitte kuvitella miten alkaa pientä tankkia riipimään yhteensä kuukauden lääkintä. Pilleriä kurkkuun kahdesti päivässä, ja koska tabletit olivat sen verran isoja, ne piti pistää puoliksi eli neljästi päivässä jotain ällöä kurkkuun.

Hipsun hengitystiet varmaan arpeutuivat keuhkokuumeen seurauksena, joten sen hengitysäänet todennäköisesti tulevat rahisemaan aina, mutta muutoin Hipseli toipui täysin. Hipsun siskon olemus oli kuitenkin uudessa kodissa muuttunut ihan täysin siitä, mitä se meillä oli. Pienestä nyhveröstä oli tullut kamalan huomionkipeä ikiliikkuja, joten uuden omistajan kanssa pohdittiin onko Hipsun takaisin muutto enää kummallekaan kissalle paras ratkaisu. Tyttökissojen (lue: Maisan) kanssa Ninja ei ollut tullut toimeen, mutta koditonna oli luonani silloin myös kiva poikapentu, joka päätyikin muuttamaan Ninjan kaveriksi Hipsun sijaan.

Olin jo päättänyt, että mikäli Hipsu ei muuta takaisin Ninjan tykö, se jää meille. En yksinkertaisesti pystyisi laittamaan sitä taas kodittomaksi ja luopumaan jälleen kerran. Myös siippain oli kovasti tykästynyt Hipsuun (on muuten ainut hoitokissa, josta sekään ei olisi halunnut luopua). Ja näin Hipsiäisestä tuli monen mutkan kautta viimein oma pieni törkymöykkyni.

Hulluhipsu vauhdissa
Sportti-Hipsu uuden kirjahyllyn päällä

Hipsun elämän alkutaival on hämärän peitossa, mutta todennäköisesti se on seikkaillut ulkona tappelemassa, koska korvien reunat on rypyläiset ja kielestäkin puuttuu palanen. Kisulle Pipsi tuli kuitenkin kodinvaihtajana, ja siitä oli pidetty huolta. Vähemmän röpelöisen korvan kärki oli jossain vaiheessa paleltunut tms, koska se oli käytännössä kuollut ja tippuikin kesällä pois (yök).

Hipsu ja Ötö alppimajassa

Kesäisen sairastelun jälkeen Hipsu on ollut kunnossa (kamalaa aknea lukuun ottamatta), mutta etenkin ensimmäiset kuukaudet lääkekuurin jälkeen stressasin itseni hulluksi kyylätessäni Hipsiäisen vointia ja pieniä merkkejä siitä, jos se onkin tulossa taas kipeäksi. Ettei vahingossakaan jäisi mikään huomaamatta. Omaa napaa ajatellen jo se syyllisyys on ihan hirveää, ettei osannut/tajunnut huolehtia paremmin.

Tietty vois ajatella, että Hipsun sairastamisessa oli positiivistakin, koska ilman sitä Hipsi tuskin olisi päätynyt enää meille. Luulen myös, että koko ruljanssi teki minusta edes vähän paremman kissaihmisen.

Enkä varmasti antaisi pois, vaikka onkin melkonen murheenkryyni akneineen ja läskeineen!

Hipsu nokosilla viikko sitten