Mukavaa arkea

Hermina lähti tiistaina ikiomaan loppuelämän kotiinsa ja parin päivän päästä sain jo kuulumisia: Herminan nimi on nyt Yoshiko ja se on antanut silittää ja on tullut jalkoihin kiehnäämään kun ruokaa annetaan eli kaikin puolin hyvin on kotiutuminen lähtenyt sujumaan.

Vikilii on leikkinyt ja paininutkin Niilon kanssa ja nykyään se saattaa jo itse hakea Niiloa touhuilemaan kanssaan. Panu suhtautuu edelleen Vikiliihin varsin välinpitämättömästi enkä usko, että tilanne siitä miksikään muuttuu. Vikiliin lempinukkumapaikka on nyt pikkuinen pahvilaatikko, joka on mittasuhteiltaan juuri Vikiliille sopiva, ei siihen normaalikokoinen kissa mahtuisi lainkaan.

Päivän tärkein tapahtuma ensikodissani on kissojen mielestä muroleikki, johon osallistuvat suurella innolla kaikki. Leikin kulku on yksinkertainen: otan käteeni kourallisen kuivanappuloita, heitän ne ympäri kämppää ja kissat kipittävät ympäriinsä niitä syömässä. Panu kyllästyy kun selvästi näkyvät murot on syöty, mutta Niilo ja Vikilii penkovat kaikki hankalatkin kolot ja saattavat vielä 10 minuutin päästäkin löytää jostain kuljetuskoppien takaa yhden nappulan.

Oma viikkoni on ollut varsin ompelupainotteinen, sillä ompelin lahjoituksina saaduista kankaista ja vanhoista pyyhkeistä alusia ensikotikissojen kantokoppia varten ja vien ne ensikotimiittiin nyt sunnuntaina. Valitsin kankaat siten, että aluset voi pestä 60-asteisessa pyykissä, jos pikku matkustajalta pääsee hätäripuli tai muu vahinko. Ompeluni oli kissaturvallista, sillä ompelukoneen johto on katkaisijallisessa jatkojohdossa ja napsaisen siitä virran pois aina kun nousen koneelta etteivät innokkaat pikku ompelijat pääse vahingoittamaan itseään. Todettakoon myös, että kolmen kissan asiantunteva raati on koemaannut kaikki aluset kaikissa eri työvaiheissa ja todennut ne kelvollisiksi.

Tarina eräästä mummokisusta, joka ei enää ole koditon

Niin se vaan alkaa sekin päivä häämöttää, kun Turbo-mummon on aika matkata ensikodista omaan kotiin eläkepäiviä viettämään. Turbo on nyt ehtinyt asustella luonamme melkein viisi kuukautta. Sinä aikana sähisevästä ja murisevasta, langanlaihasta takkukasasta on kuoriutunut kehräävä, hyvin omalaatuinen hurmurimummo. Sellainen pusuja ja paijausta rakastava mamman mussukka (vaikka toki tästä leidistä löytyy sitä tulta ja tappuraakin edelleen).

Turbon taipaleeseen täällä ensikodissa on mahtunut myös vähän ikävämpiä uutisia. Turbo kärsi pitkän aikaa löysästä vatsasta, runsaasta juomisesta, lihasheikkoudesta, levottomuudesta ja ajoittaisesta oksentelusta. Eläinlääkärireissulla otettu verinäyte paljasti oireiden syyksi kilpirauhasen liikatoiminnan ja sen seurauksena kohonneet munuaisarvot. Tutkimuspöydällä lääkäri jo kehoitti valmistautumaan siihen, että saatamme joutua palaamaan vastaanotolle pikaisellakin aikataululla saattelemaan mummelia viimeiselle matkalleen, sillä ulkoiset merkit viittasivat hiukan siihen, ettei munuaisista olisi juurikaan mitään enää jäljellä. Onneksi testitulokset kuitenkin paljastivat asian toisenlaisen laidan, ja munuaisarvot eivät olleetkaan päässeet kohoamaan ollenkaan toivottomiin lukemiin. Niinpä Turbo-mummo sai lääkityksen, tarkat dieettiohjeet ja luvan jatkaa eläkekodin etsintää.

Vaikka diagnoosi olikin mitä helpottavin yllätys sekä minulle että miehelleni, alkoi meitä huolettaa Turbon puolesta nyt entistäkin enemmän: olihan kodin löytyminen jo 15 vuotta mittariinsa keränneelle kissalle hiukan haastava tehtävä jo sinällään. Kuinka mahtaisi käydä, kun kyseessä olisikin 15-vuotias seniorikisu, jonka uuden kodin olisi vielä sitouduttava lääkitykseen ja erityisruokavalioon kissan loppuelämäksi? Ajatuskin siitä, ettei kukaan haluaisi tarjota Turbolle sen ansaitsemaa loppuelämän eläkekotia, jossa se saisi olla oman ihmisensä silmäteränä ja hellittävänä vanhuudenpäivänsä, oli lannistava. Etenkin kun Turbo on onnistunut painamaan aivan erityisesti pinkkien pikku anturoidensa jäljet sydämeeni.

... Ja aivan kuin tilauksesta sain seuraavana päivänä yhteydenoton ihmiseltä, joka oli ihastunut Turboon nähtyään mummelin ilmoituksen Kisun kotia etsivien kissojen sivuilla. Sähköpostien perusteella kotiehdokas oli Turbolle täydellinen. Jännitin hirmuisesti, mikä mahtaisi olla kotiehdokkaan reaktio Turbolla hiljakkoin todettuun kilpirauhasongelmaan ja siihen, että se tulisi vaatimaan lääkitystä koko loppuelämänsä. Kun kotiehdokas kertoi minulle, että Turbon vaiva vaatimuksineen ei olisi ongelma, sain huokaista helpotuksesta. Ja kun kotiehdokas sitten saapui luoksemme Turboa tapaamaan ja Turbo vieraskoreiden tapojensa vastaisesti tallusteli muina mummoina hänen syliinsä köllöttelemään, taisimme me kaikki kolme tietää siltä istumalta, että Turbo oli löytänyt itselleen kodin.

Pian on siis Turbon aika muuttaa oman ihmisensä luokse. Ja minä täällä tihrustan itkua jo sitä ajatellessani, vaikka olenkin hurjan onnellinen rakkaan höpsön kisumummon puolesta. Tiedän vain jo etukäteen, että ikävä tulee olemaan hirvittävä. Harvan ensikotikissan lähtö uuteen kotiin on sen kauheammin kirpaissut, kun on tiennyt jokaisen niistä pääsevän mitä parhaimpiin koteihin. Tässä eriskummallisessa, tuittupäisessä tättähäärässä on vain ollut jotain ihan erityistä.

Toivotan pikkuiselle kissamuorin käppänälleni mitä leppoisimpia kissanpäiviä uudessa, ihanassa kodissaan. Kunpa sillä olisi vielä monta, monta kissamaisen letkeää eläkevuotta edessään.

Meidän on puolestamme tämän myötä hyvä pitää pikku tauko ensikoteilusta ja hengähtää hetki, ennen kuin on taas aika avata ensikodin ovet uusille kodinetsijöille.

Hermina sai kodin

Herminaa kävi katsomassa aikuinen nainen, joka etsi itselleen yhtä kissaa kerrostaloyksiöön ja Herminanhan voi luovuttaa ainoaksi kissaksi, koska ei se pahemmin muista kissoista piittaa ja saattaa sähähtääkin, jos joku esim ohittaa sen liian läheltä. Varoitin etukäteen, että ovikellon soittoa koko sakki pakenee piilonurkkaan ja kissankatsojan koputtaessa oveen Hermina jäi ensin pöydälle ja livahti vasta hetken päästä piiloon. Hätistin Herminan takaisin näkyville ja tarjosimme nameja ja Hermina antoi naisen silittää. Kehotin ottamaan syliinkin, mutta siihen Hermina ei sentään suostunut. Nainen ihastui Herminaan ja kysyi paljon järkeviä kysymyksiä, lupasi sitten ilmoittaa lähipäivinä päätöksensä. Jäin odottamaan varsin luottavaisin mielin, sillä mielestäni Herminankatsojan ja Herminan kemiat synkkasivat hyvin yhteen. Katsoja laittoi vielä seuraavana päivänä lisää kysymyksiä, joilla halusi varmistua Herminan hyvästä terveydestä ja vastauksiini tyytyväisenä varasi sitten Herminan. Luovutus sovittiin viikon päähän, jotta hänelle jäisi aikaa hankkia raapimapuu ja muut kissalle tarpeelliset tarvikkeet ja koska hänellä olisi luovutusta seuraavana päivänä vapaapäivä niin ei pikkuisen Herminan tarvitsisi heti jäädä yksin kotiin. Näin Hermina sai siis rakastavan ja huolehtivaisen kodin.

Muutenkin ensikotiini kuuluu hyvää, Vikilii on ottanut tavakseen nukkua päikkärit ja yöt sängyn jalkopäässä ja se voi illallakin lepäillä sängyllä kun istuskelen siinä datailemassa ja lukemassa.  Omien poikien ja ensikotityttöjen ruuat on nyt eriytetty, syynä tähän on oman exotickollini Panun vatsavaivoista johtuva viljattomuuskokeilu ja Cittarin ruokakeräystapahtumasta saadun lahjoitusruuan paljous. Pojat syövät Zooplussalta tilattua viljatonta Bozitaa ja tytöille tarjoillaan Whiskasin kalaruokaa, joka ei Panua kiinnosta kun ei se tykkää kalasta ja Niilon taas Hermina ajaa pois tyttöjen kupeilta. Kaikki saavat kuitenkin mahansa täyteen ja sehän se on kissoille tärkeintä!

Tyttöset viihtyvät hyvin

Tyttöjen kolmas viikko ensikodissa on sujunut oikein hyvin. Vikiliin ja ensikodin isännän kisukisu Niilon ystävyys on syventynyt ja ne puskevat ja nuuhkivat toisiaan usein, seuraavat koko ajan  tarkkaan toistensa tekemisiä ja voisi jopa sanoa, että Vikilii on Niilon tyttis.

Herminan kohdalla isoin sopeutuminen tällä viikolla on ollut rentoutuminen. Ilmeisesti se paikallaan kököttäminen oli Herminan tapa käsitellä pentujen lähdön, uuden ensikodin ja vieraiden kissojen aiheuttamaa stressiä ja nyt tilanteeseen totuttuaan se itse pyytää silityksiä pari kertaa päivässä ja kiehnää ja kehrää kun sitä hellitään. Vikiliikin on jo paremmin tottunut minuun ja on pari kertaa löytynyt sängyn jalkopäästä nukkumasta kun olen herännyt päikkäreiltä.

Hermina on myös ruvennut leikkimään, mutta eipä tietenkään kissanleluilla vaan eräällä pöydän alta löytämällään roskalla, jota en raaski korjata pois kun se tuottaa Herminalle noin paljon iloa. Vikilii leikkii joka ilta, eniten yleistä melua saa aikaiseksi kun samassa riehakkaassa leikissä on Zoolove-sydänlelu ja tyhjä kumiseva pahvilaatikko.

Herminasta on tullut vakavasti otettava kysely kerrostalokissaksi ja sitä tullaan katsomaan aivan lähipäivinä. Koti kuulosti hyvältä ja kaikin puolin Herminalle sopivalta, toivottavasti tärppää!

Apua, minusta tuli emo!

Tänä syksynä meidän ensikodissamme tehtiin päätös, että talvella syntyvän perheenlisäyksen johdosta jäisimme pikku huilille ensikotitouhuista, tietysti yhdistyksen muissa toimissa oman jaksamisen mukaan jatkaen.

Sovimme ensikotivastaavamme kanssa, että silloiset hoitokissamme saavat vielä asustella meillä, kunnes löytävät uudet kodit, ja sen jälkeen pistämme kissanluukut hetkeksi säppiin uusien tulokkaiden osalta. No, ensikotikissamme Terri ja Tella sekä Terrin kolme pentua löysivätkin nopeasti kodit, ja meille jäi enää 15-vuotias kisumummo Turbo sitä omaa kotiaan odottelemaan. Mieheni kanssa jo käsiämme läpsytellen hihkuimme, kuinka varmasti ihan pian joku aivan ihana koti ottaa Turbo-mummostakin yhteyttä, katti muuttaa ikiomaan kotiinsa leppoisia eläkepäiviä viettämään ja me saamme hetken hengähtää keskittyen ihan vain omien kisujemme hiekkalaatikkojen siivoukseen ja niiden pilalle lellimiseen.

Olihan se kaunis ajatus, joka kuulosti päässä ja näytti paperilla ihan hyvältä.

Tarvittiin yksi vastasynnyttänyt emo, seitsemän nälkäistä pentua, emon riittämätön maidon tulo ja tupaten täydet muut ensikodit, ja pian jo huomasin hyssytteleväni kolmea kolmen päivän ikäistä kissanpentua villapaitani helman alla. Ensikotitaukomme startti oli siis kuin suoraan oppikirjasta, kun kotiimme pötkähti yks-kaks-yllättäen ympärivuorokautisesti pulloruokittavia pikkukisuja.

Kaksi pennuista oli saapuessaan tavattoman pienikokoisia; vahvemmat pennut olivat kaiketi saaneet emon vähät maidot heiveröisempien jäädessä ilman riittävää ravintoa. Toinen näistä kitukasvuisista pikkuisista alkoi säännöllisten korvikeannosten myötä kuitenkin vahvistua, vaikka paino kitkuttikin harmillisesti muutaman gramman päälle sadassa siitä mihinkään nousematta. Toinen heikommista pennuista, suloinen harmaatäplikäs pieni tyttöpentu, oli jo liian heikossa kunnossa, eikä jaksanut seuraavan päivän iltaa pidemmälle.

Henkiin jääneet sisarukset Vieno ja Untamo ovat virkeitä pikku kissanalkuja. Harmaavalkoinen Vieno on oikea suursyömäri ja painoa sille on karttunut hurjasti päivittäin: tyttö on kasvanut aivan silmissä. Pikku-Untamokin löysi onneksi elämänhalunsa vihdoin ja viimein, ja alkoi syömään suurempia korvikeannoksia. Paino on nyt lähtenyt varovaiseen nousuun, joskaan grammoja ei vielä ole kertynyt siinä määrin, kuin niitä toivoisi tuon ikäiselle pikkukisulle tässä vaiheessa kertyvän. Lisäksi Unski Untamoisen kanssa tuli vielä takapakkia ärhäkän ripulin muodossa. Nesteytyksen ja maitohappobakteerien voimin koitamme nyt saada pikkuisen masun rauhoittumaan, olon kohenemaan ja painon nousemaan. Peukut siis pystyyn pikku-Unskille, että masuvaivat selätetään ja pentu tulee vielä kuntoon! Nämä pienet sisarukset tulevat aikanaan etsimään kotia Kisun kautta, mutta siihen on vielä matkaa - ensin pitäisi jaksaa syödä hyvin, kehittyä ja kasvaa isoksi.

Vienon ja Untamon lisäksi myös hurmaava ikäneitokaisemme Turbo majailee vielä luonamme, odottaen muuttoa oman ihmisen luokse eläkepäiviä viettämään. Turbolla todettiin vast'ikään kilpirauhasen liikatoiminta, joihin mummeli sai lääkityksen. Kilpirauhasvaiva oli käynyt myös munuaisten päälle siinä määrin, että nyt Turbo-mummo noudattaa lääkärin määräyksestä tiukkaa, munuaisystävällistä dieettiä. Mummeli on ollut vähän näreänä moisesta pelleilystä (jota myös ruoan säännöstelyksi kutsutaan) ja aloittanut määrätietoisen ja erittäin vakuuttavan, joskin tuloksettoman, päivittäisen protestoinnin lempi päivystyspaikallaan portaikossa.

"Tässä mä nyt sitten istun ja mouruan..."

"... kun ei palvelu pelaa."

"Ja tassullakin huidon kun ei noi pällit muuten tajua, että nälkähän tässä tulee kun ei välipaloja tipu!"

"Edes tää mun söpön anova katse ja hiljainen, vetoava 'mau' ei auta."

"Että kyllä kurjaks on menny, sanonpa vaan."

Tytöt kotiutuvat

Hermina ja Vikilii ovat jo hyvää vauhtia tottumassa talon tavoille ja ymmärtävät esim minkä kaapinoven avaaminen tietää ruokaa tai herkkunappeja. Hermina on päivällä paljon esillä ja viihtyy raapimapuun loikoilutasolla, vaikka Niilo lepäilisi seuraavalla tasolla. Vikiliin vakiopaikka oli alkuviikosta tiskipöydän alakaappi, mutta nyt sekin saattaa olla päivällä vaikkapa kissanteltassa tai kantokopassa. Illat molemmat ovat alusta asti viettäneet esillä.

Poikien kanssa tytöillä menee oikein hyvin ja varsinkin Niilo ja Vikilii ovat kaverustumassa. Niilo usein pyytää Vikiliitä leikkiin, mutta Vikilii ei vielä ole lähtenyt mukaan ja vaikka Niilo joskus jahtaakin sitä luotan siihen, että Vikilii osaa pitää puolensa ja vaikkapa sähähtää, jos jahti ei miellytä. Niilo ja Vikilii myös haistelevat  kuonokkain ja puskevat toisiaan. Hermina ei ole niin kissasosiaalinen ja sähähtää, jos joku tulee liian lähelle. Panua olen erityisesti huomioinut hellimishetkillä ja lempileikeillä, sillä en halua toista kertaa haisevaa vastalausetta sänkyyni.

Hermina ja Vikilii ovat alkaneet tulla häntä pystyssä tervehtimään minua, silloin tarjoan kättäni ja saan pikkuisen puskun ja tytöt antavat kumpikin silittää ja jopa pyöristävät selkää eli nauttivat kosketuksesta. Minulla on herkkunappeja, joista sekä tytöt että Niilo pitävät ja niitä tarjoillessani meillä on ollut kivoja kesyttelyhetkiä. Vielä eivät tytöt syö kädestä, mutta sormeni voivat olla kolmen sentin päässä kuonosta ilman, että se haittaa ketään. Herkkunappien aloittamisen jälkeen Vikilii innostui pyörimään jaloissani ja puskemaan sääriäni ja nyt se tulee aamullakin jalkoihin kun laitan aamuruokia kuppeihin.