Vierelle "villikissa"? Tai miksei kaksi! - Elvi & Albert

Ensimmäiset päivät ensikodissa pelottivat.

Suloiset kisusisarukset Albert ja Elvi liittyivät Kisun kotia etsivien joukkoon maaliskuussa, kun ilmojen lämmettyä talvesta selvinneet kissat alkoivat kömpiä esiin koloistaan ja ahkerien kissaloukuttajiemme kiireet alkoivat jälleen. Parivaljakon matka taittui ensin väliaikaiseen ensikotiin. Albert ja Elvi olivat syystäkin ihmeissään: ensimmäistä kertaa elämässään ne olivat päätyneet oikean kodin suojaan ja lämpöön.

Vaikka kaikki oli Elville ja Albertille täysin uutta ja ihmeellistä, pelottavaakin, olivat ne silti alusta alkaen hyvin kilttejä hoitajaansa kohtaan. Vaan taas pian pieniä vietiin, kun kaveruksille löytyi pysyvä ensikoti sijoituspaikaksi.

Uudessa ensikodissa hämmentyneet kisulit reagoivat ihmisiin muristen ja sähisten kaksi ensimmäistä viikkoa. Leikin ja namilahjusten voimin uuden ensikodin väki alkoi kuitenkin lähestyä arkaa kaksikkoa, ja pikkuhiljaa Elvin ja Albertin luottamus ihmistä kohtaan alkoi kasvaa.





Hyvin usein villikissoina pidettyjen arkojen kissojen kohdalla saa ennen pitkää huomata, että kissan "villiys" on vain epävarmuutta ja pelkoa uusia, outoja asioita kohtaan. Kun arka kissa huomaa ihmisen olevan luottamuksen arvoinen huolehtija, ruokkija, rapsuttaja ja kaveri, ei villiydestä ole pian enää tietoakaan. Näin kävi myös Albertin ja Elvin kanssa. Siksi kissan arkuutta tai löytökissataustaa ei kannatta kavahtaa heti kättelyssä: ei ole mitään palkitsevampaa, kuin saavuttaa tällaisen "villikissan" luottamus.

Elvi ja Albert ovat asustelleet nykyisessä ensikodissaan nyt kuukauden päivät, ja niitä tuskin uskoisi samoiksi pelokkaiksi sähisijöiksi, jotka muutamia viikkoja sitten tarttuivat Kisun pyydystäjien haaviin. Nämä mustavalkoiset hurmurisisarukset ovat tätä nykyä hellyydenkipeitä sylimaakareita, jotka nukkuvat yöt hoitajansa vieressä ja nautiskelevat silityksistä ja uudesta kotikisun elämästään.

Enää näiltä söpöliineiltä puuttuu oma koti. Olisiko sinun vierelläsi tilaa kahdelle suloiselle "villikissan" viikarille?
Jos haluat tietää lisää Elvistä ja Albertista, ota yhteyttä kisujen ensikotiin sähköpostitse osoitteeseen anniga_[at]gmail.com. Nöpönenät odottvat innolla yhteydenottoasi!

Mustapantterimamma

Terveisiä Traktoripennuilta!
Pienet päättivät tulla kertomaan kuulumisiaan näin kuvapostauksen merkeissä.

Zetor, Valtra ja McCormick täyttivät viikonloppuna kaksi viikkoa. Silmät ovat kaikilla jo auenneet, ja kävelyä harjoitellaan ahkerasti, vielä tosin kiikkuen ja kaakkuen ja kellahduksilla höystettynä.

Hemsky on jatkanut tyynen varmaa linjaansa täydellisenä emona. Täydellinen kisu tyttö on muutenkin; niin kiltti, luottavainen ja hellyydenkipeä. Kun sitä katsoo pentujensa kanssa, muistuttaa se hurjasti mustapantteriemoa. Joskin Hemsky on pienempi (paljon pienempi, toim. huom.) versio siitä. Mutta ei takerruta pikkuseikkoihin, eihän?

Vierelle "villikissa"? - Pulleriinan ja Jetin kuulumisia uudesta kodista

Vierelle "villikissa"? -kampanjassamme on vuorossa Jeti ja blogissa jo useampaan otteeseen tavattu Pullasteri. 

Muistin virkistykseksi:

Pullis ensikotiin tullessa.

Pulle nyt: Lulle-Pulle

Viimeisimmän Pullis-postauksen jälkeen Pulleron elämässä tuli taas suuria käänteitä, kun Vili alkoikin hylkimään Pullea. Tilanne äityi niin pahaksi, että Pullis palasi lokakuussa takaisin meille ensikotiin. Ette voi kuvitella miten ihmeellistä oli, kun Pullista sai silitellä sielunsa kyllyydestä! Syksyn aikana koettiin muitakin ihmeitä: Pullis sai matolääkkeensä ilman lääkintäyksikön vaurioitumista ja Pullikselta leikattiin kynnet taisteluitta.

Mutta.

En voinut pitää Pullista, meillä oli jo neljä kissaa. Suorastaan sieluni riekaleina päätin kirjoittaa (kuukausien viivyttelyn jälkeen..) kodinhakuilmoituksen. Aloitin ja lopetin varmaan miljoonasti, koska ei vaan kyennyt. Minun pieni ja reipas Pulleriinani, joka oli jo saumaton osa laumaamme. Pieni Pullervo, tyttö, jonka Maisa-maailmanvaltiaskin hyväksyi kaverikseen. 

Ilmoitus ei ehtinyt pitkään Kisun sivuilla roikkua, kun kyselyitä alkoi tulla. Sain nostella kulmiani, kun Pullea kyseltiin ainoaksi kissaksi, vaikka ilmoituksessa selkeästi kerroin, ettei Pullis pärjää yksin. Sitten postiin kilahti viesti ihmisiltä, jotka ymmärsivät Pulterin tarpeet. 

Toivoin hartaasti, että viestittelyssä olisi tullut vastaan jotain epäilyttävää, ettei olisi tarvinnut luopua pienestä palleroisestani, Pulliksen koti oli löytynyt ja keksin samantien sopivan kaverinkin, Jetin.

Surullinen pieni Jeti

Jeti ehti aiheuttaa harmaita hiuksia jo ennen Kisulle tuloaan, sillä loukuttamaan mennessä siitä ei näkynyt vilaustakaan, ja yksi hieman nuorempi kaverinsa oli ehtinyt kuolla nälkään loukutusreissua edeltävänä yönä tai samana aamuna. Loukku jätettiin kuitenkin vireeseen, ja hiljakseen saatiin napsittua kissat turvaan. Vaikka ne kiitettävästi ninjailivatkin houkutusruoat loukusta pois jäämättä itse nalkkiin... Jetiä ei kuulunut eikä näkynyt, ja epätoivo alkoi iskeä, mutta seuraavana päivänä oli herkullinen tonnikalan lemu vienyt voiton ja pieni kissa jäänyt loukkuun.

O_O

Mutta annetaan puheenvuoro Pullen ja Jetin uudelle kodille:

Luottamus rakentuu pala palalta - Pulleriinan ja Jetin kuulumisia uudesta kodista

Haimme Pulliksen ja Jetin perheenjäseniksemme kylmänä pakkaspäivänä 29.12 Tampereelta. Olimme katselleet avomieheni kanssa lähemmäs sataa eri kodittoman kissan ilmoitusta useilta eri eläinsuojeluyhdistyksiltä ympäri Suomea: selvää oli, että tuleva kissamme tulisi olemaan nimenomaan löytökissa, mutta olimme keskustelleet antavamme yhdelle ja vanhemmalle kissalle kodin. Kuitenkin nähtyäni Kisu Ry:n nettisivuilla Pullasterin profiilikuvan katseen ja luettuani hänen ilmoituksensa, sydämessäni sykähti ensimmäistä kertaa juuri sillä tavalla, kuin uuden perheenjäsenen ilmoittamisen kohdalla kuuluukin tapahtua. Otin heti Jenniin yhteyttä ja sovimme, että Pulle muuttaa meille. Jennin tehtäväksi annoin etsiä Pulleriinalle sopivan kissakaverin, sillä muita kissoja rakastava ja seurallinen Pullis ei yksin uuteen kotiin sopeutuisi.

Pian Jenni ehdotti Pullen pariksi Jeti-nimistä tuolloin 8kk ikäistä poikakissaa. Katsottuani Jetin kuvaa ja profiilia Kisun sivuilta ensimmäistä kertaa tunsin heti suurta liikutusta: Jetin suuret surumieliset ja hieman huolestuneet silmät piirtyivät myös ensisilmäyksellä hyvin vahvasti mieleeni ja jäivät sydämeeni. Sovimme, että Jeti muuttaa ensimmäisestä ensikodistaan Jennin ensikotiin niin, että näemme, kuinka Pullis ottaa Jetin vastaan. Pientä sähisemistä lukuun ottamatta kissat tulivat toimeen keskenään, ja päätös heidän molempien kotiuttamisesta meille sinetöitiin varausmaksu maksamalla.

Joulun pyhinä aika mateli ja odotimme todella kovasti Tampereen reissua. Hankin Jennin neuvoja noudattaen kotiimme paljon Pullelle ja Jetille tuttuja leluja, esimerkiksi erilaisia huiskia sekä molempien rakastaman palloradan. Lisäksi hankimme tietysti valtavat määrät ruokaa, hiekkaa, hienot vessat sekä pisteeksi i:n päälle vieläpä suuren ja hulppean kissojen kiipeilykeskuksen tuomaan korkeita lepopaikkoja ja päivystysmahdollisuuksia ulos ikkunasta.

29.12 suuntasimme sitten vihdoin odottavaisin mielin kuljetusbokseinemme autolla kohti Tamperetta ja kissojen noutoa. Mennessämme ensikotiin sisälle Jenni oli jo saanut Jetin eristettyä erääseen huoneeseen niin, että tämän kiinniottaminen olisi helpompaa. Jetistä ensivilauksen nähtyämme huomasimme, että tämä on kovin aran oloinen ja hirmu suloinen pikku ressukka. Kuulemma yleensä hyvin vieraskorea ja reipas Pullis taisi aavistaa jotakin poikkeuksellista olevan tekeillä, sillä se lymyili tavoistaan poiketen pitkään sohvan alla ja kun lopulta uskaltautui esille, niin teki kyllä aivan kaikkensa ollakseen joutumatta kuljetuskoppaan. Meidän piti lähteä jo hetkeksi pois koko asunnosta käymään syömässä, sillä Pullen kiinniotossa kului niin kauan ja kissa alkoi olla todella hermostunut. Itseäkin rupesi siinä kieltämättä jo arveluttamaan, että miten me tulemme näiden kissojen kanssa pärjäämään, jos ei ensikodin pitäjäkään selviä kiinniotosta ilman syviä verisiä naarmuja? 

Tältä meillä ensikodissa Pullis-jahdin jälkeen. Kirppu tarkastelemassa tuhoja.

Neljä kuukautta, ja arvet näkyy edelleen. Kiitos läksiäislahjoista, Pulteri!

Pääsimme kuitenkin turvallisesti takaisin Jyväskylään illan pimentyessä ja kissat käyttäytyivät automatkan aikana todella rauhallisesti ja esimerkillisesti. Siisti ja lämmin uusi koti odotti heitä leluineen ja ruokineen. Ensimmäinen ilta ja yö meni odotetulla tavalla: Jeti-poika möllötti sängyn alla visusti ja vein hänelle kupissa ruokaa suoraan sängyn alle. Pulleriina uskaltautui jo heti tutkimusmatkalle uuteen kotiin haistelemaan nurkkia ja kiertämään huoneita, mutta ruokailun jälkeen vetäytyi pian Jetin kanssa sängyn alle piileskelemään, tosin ei Jetin viereen vaan toiselle puolelle sänkyä. Ensimmäiset päivät kuluivat pitkälti niin, että öisin Pulleriina huusi ikäväänsä sydäntä raastavasti ja vain öisin molemmat uskalsivat käydä laatikolla. Jetin koko ensimmäisen viikon ruokailu tapahtui lähes täysin sängyn tai sohvan alla - mikäli hän keittiöön saakka uskaltautui, hän ruokaili muutamassa sekunnissa kyyryssä hotkien ja juoksi äkkiä karkuun.

Pulleriinan luottamuksen voittaminen ei ollut vaikea tehtävä. Meni vain muutama päivä, kun pääsin ensi kerran silittämään oikein kunnolla tuota hurmaavaa, sydämellistä ja herttaista kissaneitiä ja sain hänet kehräämään. Pullesta kävi heti ilmi, että hän on hyvin seurallinen ja huomionhakuinen kissaneiti, joka tulee toimeen sekä muiden kissojen että ihmisten kanssa. Hän on myös suunnattoman perso kaikelle ruualle ja ilmestyy keittiöön perässäni alta aikayksikön herkkujen toivossa. Kyyneleet kohosivat liikutuksesta silmiini ensimmäistä kertaa kun Pulleriina tuli kolmantena yönään meillä asuessaan meidän väliimme nukkumaan ja kehräsi.

Pallorata = best

Jetin kanssa luottamuksen rakentaminen on ollut huomattavasti hitaampaa ja suurta kärsivällisyyttä vaativaa - kuitenkin lopulta erittäin palkitsevaa. Jeti on asunut meillä nyt jo melkein neljä kuukautta eikä vieläkään anna silittää itseään. Alussa hän vaikutti surulliselta, pelokkaalta ja osittain jopa masentuneelta tai passiiviselta, ja olinkin hänestä jo hyvin huolissani. Onneksi ihastuttava Pulleriina on ottanut Jetin suojatikseen ja heistä on tullut kerrassaan erottamaton kaksikko: hyvin pian kotiutumisen jälkeen he rupesivat jo nukkumaan kahdestaan ja Pulle alkoi pestä Jetiä. 

Jeti on muuttunut valtavasti tämän neljän kuukauden aikana meillä ollessaan niin fyysisesti kuin henkisestikin: entisestä surullisesta pentukissasta on kasvanut pitkä ja raavas uros ja kaikenlainen passiivisuus ja alakuloisuus on vaihtunut ylitsevuotavaan uteliaisuuteen ja leikkisyyteen. Vaikka Jeti ei annakaan meidän silittää vielä itseään niin hän kehrää aina voimakkaasti, kun näkee meidän silittävän Pulleriinaa ja tulee viereen katsomaan - tämä on mielestäni aivan uskomattoman hellyyttävä tapa häneltä. Lisäksi Jeti toki ottaa meihin muulla tavalla kontaktia: hyppää sohvalle viereen televisiota katsomaan tai tietokoneen viereen kursoria tavoittelemaan, leikkii todella mielellään kaikilla lelukepeillään, kiipeilee telineessä ja tulee aina eteiseen vastaan kotiin tullessamme. Jeti on pari kertaa ylittänyt itsensä rohkeudessa ja esimerkiksi yhtenä yönä heräsin niin, että Jeti nukkui vatsani päällä. Hän taisi itsekin sitä säikähtää huomatessaan minut allansa. Jetin lempipuuhaa on myös mieheni kanssa aamupalan sängyssä jakaminen poikien kesken.

Muutos molemmissa kissoissa tämän kuluneen neljän kuukauden aikana on ollut huomattava, mutta etenkin Jetin kohdalla muutos tuntuu aivan siltä, kuin olisi tallettanut juuri korvaamattoman summan rahaa pankkiin.  Mikään ei voita sitä tunnetta, kun tajuaa antaneensa toiselle uuden mahdollisuuden elämään ja tämän arkuuden, pelon ja surun vaihtuneen uteliaisuudeksi, iloksi ja leikkisyydeksi. Prosessi on vaatinut aikaa ja malttia: olemme jutelleet Jetille rauhallisella äänellä emmekä tehneet äkkinäisiä liikkeitä. Emme myöskään koskaan ole väkisin yrittäneet Jetiä silittää vain antaneet kaikessa rauhassa toistaiseksi vain nuuskia meidän käsiämme. Olen vakuuttunut siitä, että vielä tulemme näkemään sen päivän, jolloin Jeti-poika antaa itseään silittää ja nauttii siitä, että hänellä on jokin luotettava ihminen, joka hänestä pitää.

Näiden löytökissojen kotiuttaminen on ollut elämämme tähän saakka paras päätös: he ovat tuoneet elämäämme uskomattoman määrän naurua, iloa ja hellyyttä jo näinkin lyhyessä ajassa. Kunhan opinnoistamme valmistumme ja suurempaan kotiin muutamme, aiomme ehdottomasti sisällyttää tähän laumaamme ainakin vielä yhden kotia vailla olevan kissan ja ottaa silloinkin yhteyttä Jenniin ja Kisu Ry:hyn. 

Ikinäennomitääntehny-Pullis.

(Ensimmäistä Pulliksen ja ensimmäistä Jetin kuvaa lukuun ottamatta kaikki kissakuvat on otettu uudessa kodissa.)

Apua, kissallani on akne!

Akne, tuo ihana ihon vitsaus. Viattomista mustapäistä kehittyy tulehtuneita paisepaakkuja, joista voi olla hankala päästä eroon. 

Monelle tulee yllätyksenä, että myös kissoille voi iskeä akne, jonka alkuvaihe on mutulla sanottuna yllättävän yleistä. Jos aknetulehdus pääsee etenemään, se on viheliäinen hoidettava kissoilla. Ja Hipsulla se pääsi.

Yäääk, Hipsun akneleuka!

Akneen ei ole yhtä selvää syytä, vaan se voi johtua melkein mistä vaan. Ruokavaliosta, muovikipoista tai muusta muovin aiheuttamasta ärsytyksestä, hormonitoiminnasta, stressistä..

Aknen ensimerkkejä on leukaan ilmestyvä musta röhnä, joka näyttää olevan kiinni karvan tyvessä, osalla kissoista myös leuan karvoitus voi harventua. Yleinen oire on myös leuan kutina, jota kannattaa koittaa lievittää, sillä ihon rikkoutuminen voi pamauttaa tulehduksen päälle.

Jos bongaat kissallasi jotain akneen viittaavaa oiretta, tartu toimeen heti! Useimmiten ajoissa aloitettu kotihoito auttaa.
Osta pehmeä hammasharja, mietoa desinfiointiainetta ja rapsuttele desinfioidulla hammasharjalla hellävaroen kissan leukaa 1-2 kertaa päivässä. Varmista, että kissasi ruokakipot ovat puhtaat.

Kannattaa myös miettiä onko käytössä muovikippoja (muovi voi ärsyttää leuan ihoa), onko kissalla stressiä tai onko ruokavaliossa jotain korjattavaa. Tulehduksen aiheuttava ruoka voi hyvinkin olla ollut käytössä jo pidempään ilman ongelmia, eikä se ole välttämättä edes huonolaatuista. Meilläkin oltiin syöty ainakin puoli vuotta samaa sapuskaa ennen aknea.

Sportti-Hipsu kesällä 2014

Meillä kuitenkaan putsailu ei auttanut, vaan Hipsun leuka tulehtui pahasti. Kävi siis tie Hervannan eläinlääkäreille, jossa Hipsun vakilääkäri Jussi totesi tulehdusen olevan syvällä, antoi kortisonipiikin, ettei Hipsis repisi leukaansa auki ja pahentaisi tilannetta, 3 viikon antibioottikuurin ja kortisonivoidetta. Tukihoidoksi tuli vielä kehotus vähentää raksuja ja lisätä mukaan reilusti raakaa.

Siitä lähtien meillä raksut on olleet harvinaista herkkua. Tällä on ollut muitakin positiivisia vaikutuksia: kissojen turkit ovat parantuneet ja vähän ihannepainon yli pulskistuneet ovat nykyisin solakoita missejä. Myös raakaruokaa lisättiin, ja kissat saivat tottua siihenkin. Täysipäiväiseen raakaruokintaan en ole lähtenyt vitamiinilisien tarpeen takia (jos laskenkin väärin!).

Mutta takaisin aiheeseen! Kortisonivoiteen käyttö jäi meillä pariin kertaan, koska Hipsu inhosi sen laittoa ja pesi sen aina heti pois. Alkuun antibiootit paransivat tilannetta selvästi, mutta viimeisellä viikolla..... UUSI PATTI! Puhelin kouraan, linjoja Herwoodiin ja puhelinresepti toiseen 3 viikon kuuriin.

Nätti pahkuraton leuka!

Kuuri auttoi, mutta yksi patti oli ja pysyi sitkeästi. Muutama päivä ennen toisenkin kuurin loppua otin taas linjoja Hervantaan, josta jälleen kerran auliisti neuvottiin. Kehotettiin odottamaan viikko kuurin jälkeen, josko elimistö olisi saanut antibiooteista tarpeeksi boostia hävittääkseen loputkin tulehduksesta omin voimin. Jos ei, niin pitäisi puhkaista yksi pahkura, tutkia sisältö tarkemmin ja ottaa järeät täsmäaseet käyttöön.
Onneksi kuitenkin patti katosi omia aikojaan. Onneksi, sillä Hipsu oli noin puolta vuotta aiemmin ollut myös useammilla lääkekuureilla ja vakavasti sairaana.

Nyt vuotta myöhemmin muistona on enää pienet karvattomat arvet Pipsin leuassa. Toivottavasti akne pysyy poissa jatkossakin!

Onko teidän kissoillanne ollut aknea? Pääsittekö pelkillä mustapäillä vai leimahtiko täysi tulehdus?

Huom! EN ole eläinlääkäri, enkä muutenkaan hoitoalan ammattilainen. Kirjoitus on vain oma kokemukseni & näkemykseni asiasta! 

Vierelle "villikissa"? - Zlatanin tarina

Zlatan vielä arkana ja pelokkaana pentuna

 Zlatan saapui KiSun ensikotiin kissapopulaatiosta napattuna villikisuna kolmen muun pennun kanssa (täällä Zlatanin ensipäivistä Katjan ensikodissa). Niin kanssakäyminen ihmisten kanssa kuin kotikissan elämä ylipäätään olivat pojalle aivan uutta ja ihmeellistä, hiukan pelottavaakin. Hissukseen Zlatan alkoi kuitenkin tottua tuttujen ihmisten läsnäoloon, ja alkoi rohkaistua. Uudet ihmiset kuitenkin vielä pelottivat pikkuista, kun Zlatanin ilmoitus ilmestyi kotia etsivien sivuille ja eräs kissaa etsinyt perhe päätti sen nähdessään tarjota pojalle rakastavan kodin.

Koirakavereiden kanssa päivätorkuilla

Zlatan vältteli uuteen kotiin muuttoa sähinän ja kantokopan välttelyn voimin. Vaan ennen pitkää pikkuherra joutui vastusteluistaan huolimatta kuljetusboksiin, ja matka uuteen kotiin alkoi. Maanitteluista ja herkuista huolimatta ei poika leppynyt uudelle omistajalleen ihan tuosta vaan, vaan hiippailikin uuteen kotiin saavuttuaan ensitöikseen saunan lauteiden alle ihmettelemään, mihin kummaan hänet oli oikein viety. Kodissa entuudestaan ollutta Essi-kisua Zlatan ei kuitenkaan arastellut lainkaan, ja pian näistä kahdesta tulikin jo hyvät ystävät.
 
 Zlatanin uudet ihmiset eivät painostaneet poikaa tutustumaan, vaan viettivät saunalla aikaansa rauhassa kirjaa lueskellen ja namuja pojalle tarjoten. Pian Zlatan alkoikin rohkaistua ja lähestyä namien, rapsutusten ja sylittelyn toivossa. Mutta voi sitä jännityksen ja kauhistuksen päivää, kun pojan ruokakupit siirtyivät saunalta oikealle paikalleen keittiöön! Suhinan saattelemana tämä ruokaa rakastava poika hipsi aina keittiöön syömään, uuden kissaystävänsä Essin suojeluksessa.

 Eräs kaunis päivä Zlatan sitten päätti, että piileskely ja arkailu saavat riittää. Se tassutteli polleana poikana koirien unihäkkiin nokosille ja yöunille se kävi ihmismammansa vierelle sänkyyn. Poika otti myös tavakseen odottaa mamiaan töistä kotiin ovella päivystäen ja maukuen, ja päätti omatoimisesti ottaa hommakseen huolehtia kovaan ääneen monkuen, ettei ruokakupeista vain pääse pohja paistamaan. Kun Zlatania katsoo nyt, ei sitä uskoisi entiseksi villikissaksi: siinä missä poika ennen sähisi kaikelle ja piileksi pitkin nurkkia, nauttii se nykyisin sylissä köllöttelystä ja kissakaverinsa Essin kanssa painimisesta. Ainoastaan vieraat pientä vielä vähän jaksavat jännittää, mutta jatkuvasti pikkuherra reipastuu myös vieraisiin tutustumisen suhteen. Zlatanista on tullut uudessa kodissaan rakastettu perheenjäsen, hassu pikkuinen sylikissa, jota perhe ei omien sanojensa mukaan vaihtaisi mihinkään maailmassa!

KiSun kotia etsivissä on monta Zlatanin kaltaista, vielä hiukan arkailevaa kisua odottamassa omaa kotiaan. Lempeydellä ja rakkaudella arkalaisestakin saa mitä ihanimman kotikisun. Käy tutkailemassa kotia etsiviä kisukisujamme Kodittomien sivulta! Mahtuisiko sinunkin vierellesi "villikissa"?

Tekla-neidin kuulumisia

Mihin tämä aika onkaan vierähtänyt, vastahan Tekla-neiti pentuineen oli meillä etsimässä omaa kotia! Todellisuudessa siitä on jo puolitoista vuotta kun Tekla matkasi uuteen kotiinsa Tampereella.

Teklalla oli valmiiksi kaverina nuori Touko-poika, jonka seura ei ihan heti sytyttänyt. Touko oli innoissaan leikkikaverista, mutta Tekla lähinnä keskittyi antamaan turpiin innokkaalle kaverille. Pikkuhiljaa tilanne rauhoittui ja lopulta Teklasta ja Toukosta tuli hyvät kaverit! Parivaljakko on leikkinyt yhdessä ja kun Touko sairasti, piti Tekla siitä huolta. Kuten kuvista näkyy, torkut otetaan kylki kyljessä.

Maaliskuussa tuli tuoreimmat kuulumiset Teklasta. Määkivä ääni (Tekla kuulosti meillä ollessaankin lampaalta) on vaihtunut kevyeen jutteluun, ilmeet ovat vielä entistäkin onnellisempia ja kissa vaikuttaa muutenkin ihan eri kissalta ja on nyt 1,5 vuodessa kotiutunut täysin uuteen perheeseensä. Ymmärtäähän sen, että kun joutui lyhyen ajan sisällä vaihtamaan paikkaa lähtöpaikasta väliaikaispaikkaan, sieltä ensikotiin ja vielä uuteen kotiin ja samalla pennut lensi pesästä niin vähemmästäkin kestää luoda luottamus uuteen omistajaan.

Toukon lisäksi Teklan laumaan tuo vauhtia nykyään myös Mauno kissa ja koko porukka tulee hyvin juttuun keskenään. Pesuhetketkin pidetään aina yhdessä, leikeistä ja raveista puhumattakaan.

On ihanaa kun kissanottajat jaksavat vielä pitkänkin ajan kuluttua kertoa kissojensa kuulumisia, hoitokissat kun eivät koskaan unohdu vaan mielellään seuraa niiden elämää uudessa perheessään <3

Prum prum, täältä tulee traktoripentue!

"Kesy tiine tyttö tarvis paikan". Tällainen viesti ensikotivastaavalta kolahti virtuaaliseen postilootaani muutama viikko sitten. Meillä KiSussa varma kevään merkki onkin, kun väsymättömien kissanloukuttajiemme haaveihin alkaa tarttua masut pömpöllään harhailevia tiineitä narttukissoja ja jokakeväinen pentubuumi alkaa.

Niinpä tänäkin vuonna starttasi pentusesonki, kun haimme luoksemme selvästi tiineenä olevan hentoisen Hemsky-tytön. Hemsky oli elänyt koko ikänsä maalaistalon pihapiirissä, jossa eräs ystävällinen rouva oli siitä huolehtinut. Noin vuoden ikäisenä, ensimmäisen kiiman oltua ja mentyä rouva huomasi kisun masun alkavan hiljalleen pyöristyä. Niinpä Hemsky päätyi vauvamahoineen ensikodin turviin synnytystä odottamaan.

...Ja kyllä sitä synnytystä sitten odotettiinkin. Emon pikkuruisen fyysisen olemuksen ja sirouden vuoksi masu näkyi varhain, ja liikkeet tuntuivat todella selvästi jo pian ensikotiin saapumisen jälkeen. Arvelimmekin synnytyksen ajan olevan paljon lähempänä, kuin mitä se todellisuudessa oli. Odotusjännäyksen päälle allekirjoittanut vieläpä sätkyili ja valvoi öitä kissaa vahdaten: entä jos pennuilla ei olekaan kaikki kunnossa? Eikö niiden pitäisi jo syntyä? Entä jos Hemsky-raasu, niin nuori vielä itsekin, ei tajua ruveta pinnistämään pentuja ulos? Pikkuisten päivä päivältä voimistuvat masubileet ja vatsan läpi näkyvät pompputalkoot kuitenkin osoittivat, että eloa pennuissa riittää, ja ihanista ihanimmat kanssakisulaiset vertaistukineen rauhoittelivat tämän ensikertalais-apumamman hermoja. Tässäkin tilanteessa oli aivan käsittämättömän upea huomata, kuinka uskomattoman avuliaassa, kannustavassa ja yhteen hiileen puhaltavassa porukkassa saakaan olla mukana!

Viikko sitten lauantaina loputkin huolet masupentujen hyvinvoinnista haihtuivat, kun Hemskylle aamupalaa kiikuttaessani pesänurkassa odotti pieni, inisevä yllätys. Ja perässa ilmaantui toinen. Ja kolmas. Kolme täydellistä pientä kissanpentua! Kaksi lähes identtistä mustavalkoista mustilla pikku kirsuilla varustettua, ja yksi harmaaraidallinen natiainen. Hemsky-emo hoivasi ensihetkistä alkaen pikkuisiaan kuin vanha tekijä, lempein ja hellin ottein. Hemskyn tiineydenaikaisen "traktorin lailla" kehräämisen vuoksi aloimme nimittää jo odotusaikana pentuetta traktoripentueeksi, ja pienet saivatkin synnyttyään nimet - kuinkas muutenkaan - traktorimerkkien mukaan: Valtra, Zetor ja McCormick.

Nyt lauantaina nämä pikku "traktoripennut" täyttävät viikon, ja silmät alkavat pikkuhiljaa avautua. Jos et vielä ole liittynyt blogin lukijaksi, tee se nyt ja seuraa näiden pikku termiittien kuulumisia myös jatkossa!

Katso myös hellyyttävä video "traktoripentueen" iltapuhteista: