Ohitusharjoittelua

Tällä viikolla minulla on ollut monenlaista käsityötarvikeinventaariota, joka on monena päivänä vallannut kokonaan asuntoni lattian, mutta rouva Tikru on ollut turvallisesti nurkassaan päiväsaikaan ja on tohtinut tulla normaaleille retkilleen sitten illalla kun kaaos on rauhoittunut. Laatikoita ja nyssyköitä rouva on haistellut uteliaana ja kuvankin sain napattua kun rouva Tikru tänään kävi päivällä laatikolla. Kuvassa myös ensikodin isäntä Panu.

Olemme viime päivinä harjoitelleet moneen kertaan ohittamista ja rouva Tikru ei nykyään kipitä karkuun, jos ohitan sen puolen metrin päästä kunhan vain olen selvästi menossa jonnekin muualle kuten esim vessaan tai tupakalle. Koskemista en vielä ole yrittänyt, mutta kyllä senkin aika vielä tulee.

Kisu < 3 Zooplus

Viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla Kisu ry valittiin Zooplussan Zoolove-ohjelman lahjoituskohteeksi. Jokaisesta tilatusta Zoolove by Zooplus -tuotteesta Kisun kodittomat kisut siis saivat 10% tuotteen myyntihinnasta. Zoolove-valikoima sisältää märkäruokia, herkkuja sekä erilaisia tarvikkeita kissoille ja koirille.

Zoolove-valikoimasta erityisesti Sydänlelukeppi on ollut supersuosittu, ja pikkulinnut (vai -kissat?) tiesivät myös kertoa, että Zoolove-sapuska on kelvannut koirille erinomaisesti!  Pidemmittä puheitta, siirrytään siihen jännittävimpään osuuteen...

Viime vuoden heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana Zoolove-ohjelma tuotti Kisulle1543,42 euroa! 

Aivan mahtava lahjoitussumma! Yhdistys kissoineen kiittää lämpimästi ihan jokaista osallistujaa, sekä tietysti Zooplussaa. :) Olemme erittäin kiitollisia siitä, että meidät valittiin tähän kampanjaan.

Siis 1543,42 euroa meille kissoille? Oho!

Kisu ry:n yhteistyö Zooplussan kanssa jatkuu edelleen muun muassa provisioiden muodossa. Eli klikkaamalla itsenne Zooplus-verkkokauppaan blogin oikeasta sivupalkista löytyvän mainosbannerin tai tämän linkin kautta lahjoitatte Kisun kodittomille 4% ostostenne loppusummasta. Voit siis tukea Kisun työtä samalla kun ostat omalle lemmikillesi tuotteita, ilman erillistä rahanmenoa! Erinomaisen kätevää. Huomaattehan, arvon lukijat, että tässä blogauksessa mainittujen erinäisten tuotteiden linkkien kautta provisiota ei siis tule.

Kisukisu Viiri haaveilee Zooplus-paketeista.

Ensikotien joukossa on tiettävästi ainakin joitakin Zooplussan "suurkuluttajia", ja allekirjoittanut ajatteli tässä yhteydessä esitellä muutaman suosikin kaupan valikoimasta.

Ensikodeissa, ja miksei tietysti muissakin kissakodeissa, edullinen ja laadukas kissanruoka on kullanarvoista. Yksi ensikotien ikisuosikki on ehdottomasti MAC´s. Tässä yhdistyy kaikki hyvän kissanruoan ominaisuudet: megahyvä hinta-laatu -suhde (ks. säästöpakkaus), viljattomuus, korkea lihapitoisuus, valmistusaineissa on lueteltu tarkasti mitä lihan sivutuotteita on käytetty, ja lihapitoisuuden ansiosta ruokaa ei tarvitse syöttää määrällisesti niin paljoa kuin monia muita merkkejä. Mikä tärkeintä, MAC´s on maistuvaa, ja ainakin ankka-kalkkuna-kana -maku on sopinut herkkämahaisillekin. Bonuksena ankka-kana-kalkkunan lisäksi lohi-kana -maku ei sisällä ollenkaan nautaa, mikä tuntuu olevan melko harvinaista teollisissa kissanruuissa.

Meillä osa kissoista on laiskoja pureskelemaan raksuja, joten päätimme kokeilla "isojen kissojen nappuloita" hammastyöskentelyn varmistamiseksi, ja testiin otettiin uuden Concept for Life -merkin Maine Coon -nappulat. Vastaanotto oli loistava: maku on kaikkien kissojen mieleen, ja iso koko pakottaa laiskimmatkin silkkiturkit pureskelemaan edes hieman, ja samalla hotkiminen hidastuu. Meillä on ahmimisen estämiseksi käytössä myös Cat Activity Fun Board, mutta kaikki kissat eivät osaa sitä käyttää. Näitä raksuja ostetaan toistekin!

Iso nappulakoko pakottaa pureskelemaan.

Oma adoptoitu Kisukisumme Viiri on tykännyt kovasti ahtautua ikkunalaudalle lötköttelemään, vaikka ei siihen kunnolla mahdukaan. Seurasimme aikamme Viirin sympaattisia yrityksiä olla muka-mukavasti ikkunalaudan ja patterin päällä, kunnes päätimme ostaa sille patteripedin. Yleensä kuulee puhuttavan, että kissat eivät käytä niille ostettuja petejä juurikaan, mutta meillä patteripedin hyväksymiseen riitti suihkaus Pet Remedyä. Peti on siitä lähtien ollut päivittäisessä käytössä! Peti tuntuu hintaansa nähden laadukkaalta, eikä taivu hiukan pulskemmankaan kissan alla.

Peti sopii nukkumiseen...

...pesuhetkiin...

...sekä poseeraamiseen!

Leluista on pakko mainita erityisesti Viirin uusi supersuosikki rapinapallo, sekä lähes kaikkien kissojen rakastama Bird-lelukeppi, eli tuttavallisemmin lintukepukka. Näihin ei tunnuta kyllästyvän lainkaan. Lintukepukka harmillisesti saa usein melko julman kohtalon sulkasadon merkeissä, jos leikkimään innostuu keskivertoa villimpi kissapeto, mutta onneksi näitä myydään edullisissa kolmen kappaleen pakkauksissa. Nahkatanssittaja on myös ehdottomasti mainitsemisen arvoinen! Kaikki kissat rakastavat sitä, ja se pesee monet peruskepukat kestävyydessään, sillä varsi on hyvin paksua ja joustavaa muovia.

Kana kynittävänä?

Viiri antaa rapinapallolle kyytiä!

Ovatko teidän kissanne saaneet Zooplus -paketteja? Mitkä tuotteet ovat olleet teidän suosikkejanne?

Sisältää affiliate -linkkejä.

Ompelua ja normaalia arkea

Rouva Tikru on asustellut nurkassaan ja retkeillyt sieltä käsin aivan normaaliin tapaansa, mitään erityistä ei tällä viikolla ole tapahtunut. Laitoin rouvan ilmoituksen Kisun sivuille ja nyt sitten odotellaan kissankatsojien yhteydenottoja. Toivottavasti rouva Tikrulle löytyisi pian ikioma loppuelämän koti!

Olen taas ommellut lahjoituskankaista ja -pyyhkeistä koppapehmikkeitä Kisun myyntipöytää varten ja omien kissojeni testiryhmä huolellisesti testasi pehmikkeet kaikissa eri työvaiheissa ja totesi ne kelvollisiksi kissojen käyttöön, kuvassa oma exotickollini Panu koemakaa valmiita pehmikkeitä.

Kisukisuni onkin erityiskissa!

Kun adoptoi kissanpennun, ei osaa ajatella kissassa voivan olla mitään vialla. Emme mekään osanneet, eikä meidän Väinössä onneksi ole mitään vikaa. Se ei vain näe. Mitään.

Adoptoimme Väinön Kisun ensikodista Leenalta elokuussa '15, pojan nimi oli silloin Aleksi, mutta tultuaan meille nimi vaihtui Väinöksi. Tiesimme haluavamme toiselle kissallemme Nalalle kaverin "joskus", mutta niin kävikin paljon äkempää kuin kuvittelimme. Eräänä iltana katselin "huvin vuoksi" puhelimellani Kisun sivuilta kodittomia kissoja, kunnes huomasin pörröiset, oranssit pennut, juuri mistä olin haaveillut. Samana iltana aloin valmistelemaan viestiä Leenalle. Vähän kyllä epäilytti: entä jos Nala ei halua kaveria, onko meillä varaa, mitähän vuokranantajakin sanoo? Avokkikin jarrutteli hieman, mutta sanoi, että voimmehan me mennä katsomaan... Seuraavalla viikolla pääsimme tapaamaan vielä luisia, arkoja, ja sähiseviä karvapalloja, todella ressukoita. Kuitenkin kävimme myöhemmin hakemassa raukan kotiin, vielä miettien, että tuleekohan tästä kissaa ollenkaan. Päivät kuluivat, ja rakkaushoidolla Väinöstä tuli pian "meidän vauva". 

Saatuamme tiedon Väinön sokeudesta, yllätyimme, mutta asia ei juuri hämmästyttänyt. Huonosta näöstä oli ollut epäilystä jo useampaan otteeseen, ensimmäisen kerran äitini leikkiessä Väinön kanssa ensimmäistä kertaa. "Hei, musta tuntuu että Väinö ei näe", hän sanoi. Olin vähän ihmeissäni, että mistä nyt tuollaista tuli mieleen. Totesin kuitenkin, että on kai se mahdollista. Pikkuhiljaa aloin seuraamaan Väinön käytöstä yhä tarkemmin: suuret pupillit, varovaisuus, säikkyminen, matalana liikkuminen, lelut menee hukkaan, ulisee kummasti keskellä asuntoa... Varasin ajan helmikuussa Hakametsään silmäsairauksiin erikoistuneelle eläinlääkärille. Saimme erinomaista palvelua ja kotiin lähdimme diagnoosin kanssa.

Väinö on kuitenkin ihan normaali kissa. Se leikkii hippaa Nalan kanssa, juoksee sekopäisenä ympäri asuntoa ja loikkii raapimapuusta sohvalle. Makoilee vieressä sohvalla ja rakastaa masurapsuja. Kehrää todella kovaa. Ja ulisee unissaan. Ja ääntelee syödessään. Ehkä väinö on hieman hassumpi kissa. 

Diagnoosi oli meille vain jännä, hassu juttu. Väinöllä oli kaikki hyvin, sillä ei ole sairauksia, se on vain erityinen. Ja jos mahdollista, vain entistä rakkaampi. Ostin kyllä Väinölle lisää kiliseviä ja kolisevia leluja ja aloimme juttelemaan Väinölle yhä enemmän. "Hei Väinö, äiti nyt kävelee sua kohti, nonii tälleen mää meen tästä sun ohi, nyt meen keittiöön heippa. Äiti on nyt täällä keittiössä!" Se ei enää säiky meitä, kun kävellään ohi. Köllöttää siinä maassa vain ja "katselee". Ja kyllä, olen kahden hyvin karvaisen lapsen "äiti". Vieraita se edelleen pelkää, mutta se nyt on ymmärrettävää vieraiden hajujen ja äänien vuoksi.

Väinö pärjää kyllä todella hyvin ilman näköään. Itse asiassa välillä en melkein itsekään usko, että se on sokea. Se kuulee, kun jokin halkoo ilmaa. Siksi se pystyy seuraamaan lelujakin lähes normaalisti. Se tuntee kotinsa hyvin, ja uusissa tilanteissa ja paikoissa se vain seuraa ensin Nalan esimerkkiä. Pari päivää sitten siirsimme tuolin olohuoneesta pois, ja hetken päästä näin Väinön haistelevan ilmaa nojatuolin päällä. Se huomasi että tuoli on poissa, eikä yrittänyt hypätä sen päälle nojatuolilta. Jos se herätessään ei tiedä, missä kaikki ovat, se istuu näppärästi keskelle eteistä ja ulisee. "No hei Väinö, tule tänne!", ja häntä pystyssä juostaan luokse. Sain sen myös parissa minuutissa oppimaan antamaan tassua, kun annoin Väinön käyttää nenäänsä silmiensä sijaan signaalien hahmottamiseen. Kaiken kaikkiaan Väinö on täydellinen kissa. Sille ei edes voi olla vihainen, kun se on niin söpö! Lähes aina laajat pupillit saavat sen silmiin suloisimman katseen, mitä olen ikinä nähnyt. 

Väinö tekee meidät iloiseksi monta kertaa päivässä, joka ikinen päivä, ja satunnaiset sokeuden aiheuttamat höpsöydet vain naurattavat. En ole katunut hetkeäkään, että toimme kotiimme sen pelosta jähmettyneen reppanan, josta myöhemmin kasvoi pehmeän pörröinen kotikolli.

-Emilia

Piipaleen eli Krisun kuulumisia

Sain kuulumismeilin ekan ensikotikissani Piipaleen eli nykyisin Krisun elämästä. Oli ihana kuulla, että sillä on kaikki noin hyvin!

Näin Krisun kotiväki kirjoittaa: "Krisu ja Madde tulevat toimeen keskenään hyvin. Alkuun siis molemmat oleili eri kerroksissa ja suostui olemaan keskenään vain ruokailutilanteissa. Madde piti aggressiivisesti yllä "reviiriään" ja Krisu oli melko säikky, ei tosin ihmisiä kohtaan. Nyt kuukausia myöhemmin ne saattaa makoilla rauhassa samassa sängyssä ja taitaa käyttää samaa hiekkalaatikkoakin. Molemmat kulkee talon kerroksissa vapaasti, paitsi Krisu ei ole kellarin jyrkistä rappusista uskaltanut mennä vielä alas (kissojen ulkoiluaitaukseen pääsee sitä kautta). Suloisinta on kun kisut pesee toisiaan eli nuolee vaikka toisen päätä ja painii leikkisästi keskenään!"

Kun kissan muutto ei sujukaan - yhdistykselle palautunut Tepi

Tepi-kolli saapui ensikotiimme keväällä 2015. Perinteinen populaatiosta loukutettu maatiainen, joka pelkäsi ihmisiä ja sähisi kaikille ja kaikelle. Sauna oli Tepin tukikohtana hyvän aikaa, kunnes lempeästi mutta varmasti ajoimme sen sieltä ulos ihmisiin tutustumaan. Tepi on kehittynyt ajan mittaan hyvin, sähinä on poissa ja silityksestäkin osataan nauttia kehräten, joskaan mikään sylikissa se ei ole. Hauska ja leikkisä senkin edestä. Ääni on hempeän tyttömäinen, vaikka olemus muuten onkin kollinroikaleelle ominainen pullaposki -look. Aivan ihana kissapersoona, joka on edelleen, kohta vuosi meille tulonsa jälkeen, vailla kotia. Miten tässä näin kävi?

Hepuli!

Tepistä otettiin parempi kuva kun saunalla mököttäminen loppui. Netti-ilmoitusta päivitettiin. Sitten odoteltiin ja odoteltiin, koska joku kiinnostuu Tepastimesta. Pentutarjontaa, ja kissatarjontaa ylipäätään, oli paljon, ja niin ikävältä kuin se kuulostaakin, niillä markkinoilla on joskus vaikea loistaa, kun on tavallisen näköinen, hieman arka aikuinen kissa. Vihdoin lokakuussa Tepi sai kodin. Olin todella innoissani.

Tilanne uudessa kodissa kuitenkin meni siihen, että reilun kuukauden jälkeen Tepi tuli maitojunalla takaisin ensikotiinsa. Naaraskissa oli kiusannut Tepiä niin, ettei se enää uskaltanut liikkua pesäkolostaan mihinkään. Kun tilanne menee niin pahaksi, ettei toinen pääse laatikolle tai syömään, on peli pakko viheltää poikki.

Marraskuussa päivitin taas ilmoitusta ja otin uusia kuvia. Etsin Tepille kissakaveria, joka olisi ehdottoman kiltti ja mielellään kolli. Kenties uusien kuvien ansiosta Tepistä oltiin kiinnostuneempia kuin edellisellä kerralla. Joukosta löytyi erinomaisen kuuloinen koti ja ihana kiltti kissakaveri. Joulukuussa seurasi muutto. Jännitin kauheasti, uuteen kotiin oli matkaakin hieman enemmän.

Sain kuulumiset. Tepi oli vuorostaan ollut kiusaajana kiltille kissakaverilleen. Koitin neuvoa, ohjata ja opastaa, josko tilannetta olisi vielä saatu korjailtua. Kissat ottivat yhteen, ja kiltimpi osapuoli ei enää uskaltanut liikkua vapaasti kodissaan. Taas palautuminen. En voinut käsittää miten voi mennä näin pieleen; meillä ei ole koskaan ollut ongelmaa Tepin ja muiden kissojen välillä. Parhaimmillaan meillä on ollut Tepin seurana kuusi muuta kissaa. En kuitenkaan potenut pahempia epäonnistumisen fiiliksiä, sillä kissan sopeutumista uuteen paikkaan ei tietenkään voi kukaan ennustaa etukäteen, pitää vain tehdä oma osuutensa vastuullisena ensikotina ja toivoa parasta.

Vitsailemme joskus kotona siitä, että ehkä Tepi ei vain halua muuttaa, kun täällä on sillä hyvät oltavat. Me emme kuitenkaan voi Tepiä itse pitää, sillä emme koe että taloutemme kestäisi neljä omaa kissaa. Lisäksi haluamme pitää riittävästi tilaa parille kodittomalle. Ja ennen kaikkea uskomme siihen, että Tepille on varmasti jossakin Sopiva Oma Koti, Tepillä on vain käynyt huono tuuri kemioiden kanssa. Harmillisinta ensikodin kannalta tällaisessa tilanteessa on se, että kun kissa asuu ensikodissa pidempään, ja alkaa olla ns. osa kalustoa, on siitä luopuminenkin luonnollisesti hieman tunteikkaampaa kuin yleensä. Lempinimiäkin alkaa olla vino pino: Tepastin, Teppo, Mr. Tebbles, Tepuli, Tebastian... Kissan tuntee hyvin ja sitä pitää kuin omaansa. Tästä taas pitäisi pyristellä eroon, tai ainakin osata jossain määrin erotella tunteet ensikodin velvollisuuksista, muuten on vaikeaa hyväksyä potentiaalisia kotiehdokkaita kissalle. Tiedättehän, kun itse pitää itseään omien kissojensa parhaana kotina ja hoitajana? Inhimillistä, mutta ei oikein sovi ensikotikuvioon. :)

Tällä hetkellä Tepi ei ole netissä. Tarkoitus on etsiä sille kissakaveri meille ensikotiin, tehdä niistä yhteinen ilmoitus ja luovuttaa kissat yhdessä rauhalliseen aikuiskotiin, jossa ei ole muita kissoja. Useimmille kissoille paikanvaihto on stressaavaa, ja mielestämme tämä on paras suunnitelma loppuelämän kodin löytymiseen kaiken huomioon ottaen. Yritämme parhaamme mukaan ehkäistä kolmatta palautumista. Toivottavasti se kuuluisa kolmas kerta toden sanoo! 

Tepi viime keväänä melko pian meille saapumisensa jälkeen.

Tepi on muuten komistunut hieman meille tultuaan, vai mitä? :)

-Piia

Tie kissan sydämeen käy vatsan kautta - Pirkko uudessa kodissa

Olimme mieheni kanssa miettineet jonkin aikaa toisen kissan hankkimista ja odotimme sopivan kissan kohdalle tulemista. Sitten Facebookin uutisvirtaan ilmestyi kuva Pirkko-pennusta, ja tiesimme, se oli se oikea. Vaikka uuden kissan ottaminen aiheuttaa omat päänvaivansa, minua mietitytti eniten vanhemman kissan suhtautuminen asiaan.

Meillä oli siis ennestään noin kolmevuotias Vimpula-niminen tyttökissa, jonka adoptoimme Oulun eläinsuojeluyhdistyksen kautta pari vuotta sitten. Vaikka Vimpula oli ensikodissaan (ja sitä ennen) ollut tekemisissä muiden kissojen kanssa, se oli elänyt muutaman vuoden melkein kokonaan vailla kissaseuraa. Ne kerrat, joina se oli muita kissoja tavannut, olivat sähinän ja pörhistelyn täyteisiä. Tuon kaiken perusteella uskalsimme toivoa, että Vimpula kyllä tottuisi toisen kissan seuraan, mutta se ei kävisi sormia napsauttamalla.

Pirkko laitettiin ensiksi kylpyhuoneeseen "karanteeniin". Se sai siellä rauhassa tutustua uuden kodin hajuihin ja ääniin, eikä Vimpulankaan tarvinnut olla heti kasvotusten tulokkaan kanssa. Kärsimättöminä näytimme Pirkkoa Vimpulalle aika pian (kissoilla oli näköyhteys, mutta reilu välimatka), mutta sähinäksihän ja murinaksihan se meni. Vimpula sai siis pysyä poissa kylpyhuoneesta. Pirkolla oli makuualustana pyyhkeitä ja huopia, joita sitten siirtelimme edes takaisin kylpyhuoneen ja muun asunnon välillä päivittäin. Näin kissat saivat tutustua toistensa hajuun.

Vimpula huolehtii Maikin (ent. Pirkko) siisteydestä!

Kerran päivässä testasimme, mitä mieltä Vimpula oli Pirkosta. Pirkko kujersi ja olisi halunnut tutustua tarkemmin, Vimpula sähähteli. Vimpulassa huomasi kuitenkin muutosta. Aluksi se oli murissutkin, mutta se jäi pois. Yöt yksin kylpyhuoneessa viettänyt Pirkko kyllästyi pian karanteeniin ja alkoi naukua aamuöisin. Muutaman huonosti nukutun yön jälkeen toivoimme hartaasti, että Vimpula hyväksyisi Pirkon nopeasti. Googlailin ahkerasti vinkkejä kissojen totuttamisesta toisiinsa. Jostain luin, että tie kissan sydämeen käy vatsan kautta. Miksen ollut sitä itse keksinyt? Vimpulahan rakastaa kuivaruokanappuloita!

Otimme siis raksut mukaan kissojen tapaamisiin. Aina, kun Vimpula katseli Pirkkoa, eikä sähissyt, se sai raksun. Vimpulan ruokailut tapahtuivat siis pitkälti Pirkon seurassa, mitään extraa Vimpula ei siis saanut. Jossain vaiheessa Vimpula tuntui odottavan tapaamisia. Se istuskeli kylpyhuoneen oven läheisyydessä kuin olisi halunnut sisälle. Pirkko oli ollut meillä vajaan viikon, kun ruokin Vimpulaa sen edessä saunassa. Ykskaks Vimpula hypähti Pirkon seuraksi ylälauteelle! Olin varma, että tappelu oli alkamassa, mutta ennen kuin ehdin tehdä mitään, Vimpula nuolikin Pirkon päälakea.

Olin niin liikuttunut tuosta käänteestä, että tuli melkein tippa linssiin. Samana iltana Pirkko sai vihdoin tulla pois kylppäristä. Pirkosta kaikki oli ihmeellistä, ja Vimpulasta Pirkko oli ihmeellinen. Pirkko kulki ympäri asuntoa, ja Vimpula seurasi herkeämättä uutta tulokasta. Jossain vaiheessa Vimpula säntäili Pirkon perässä. Hippa näytti turhan rajulta, ja Pirkko siirrettiinkin takaisin kylppäriin. Seuraavana päivänä uusi yritys. Pirkko vietti kuitenkin yönsä kylppärissä. Vimpula tottui Pirkon läsnäoloon alueellaan muutamassa päivässä.

Nyt Pirkko on asunut täällä parisen kuukautta. Nimikin vaihdettiin, ja se on nyt Maikki. Kissat ovat kuin siskokset, ja Vimpulalla on yhä tapana putsata Maikin otsaa (ja peppua). Tytöt leikkivät hippaa ja painivat ja välillä tulee kärhämää, mutta kelläpä ei joskus menisi sukset ristiin sisarustensa kanssa. Maikki on yhä ihmisiä kohtaan arka, mutta Vimpula on näyttänyt hyvää esimerkkiä. Maikki on huomattavasti kesympi kuin kaksi kuukautta sitten!

Rento Maikki uudessa kodissaan.

Edelleen on ihan voittajafiilis, kun osasi hoitaa homman noinkin hyvin. Mutta en tietenkään voi ottaa kaikkea kunniaa itselleni - kissat tekivät suurimman työn :)

Elsa ja Eetu + Vimpula ja Maikki

(Kuvat Elsa Oinasmaa ja Heli Saastamoinen)

Rouva Tikru päästi puolen metrin päähän

Eräänä iltana tulin tupakalta ja vein roskan roskikseen ja vasta roskiksen ääressä huomasin rouva Tikrun, joka oli puolen metrin päässä ruokakupilla eikä lainkaan säikkynyt. Läksin pois ja ohittaessani rouva Tikru siirtyi rauhallisesti metrin päähän ja jatkoi syömistä heti kun näki, että menen sängylle istumaan.

Askartelupöydän kaapin keskimmäinen hylly on kisukisu Niilon eräs suosikkipaikka ja Niilon hämmästys oli suuri kun rouva Tikru kerran menikin sinne. Rouva olisi varmasti viihtynyt siellä hyvin, mutta Niilo meni kaapille ja vähän täpsi Tikrua tassullaan ja rouva katsoi viisaimmaksi vaihtaa paikkaa. Pienessä kuvassa on ehkä nähtävissä rouva Tikrun kaapissa kiiluvat silmät.

Eilen minulla oli vieras, joka toi kissoille herkuksi kinkkusuikaleita ja kun rouva Tikru näki tarjoilut se tuli askartelupöydän jalkatilaan ja oli siinä useamman minuutin puolentoista metrin päässä lattialla istuvasta vieraastani. Kinkkua se ei tohtinut syödä, mutta kiinnostus oli kuitenkin suurta.

Rouva Tikru on näiden parin kuukauden aikana edistynyt ja rohkaistunut niin hyvin, että lähiaikoina voin laittaa sen Kisun nettisivuille kodinetsijöihin. Toivottavasti herttaiselle maatiaismatamille löytyy pian hyvä loppuelämän koti!