maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kirki saa kodin!

Kirkiä kävi tänään katsomassa oikein mukava perhe ja Kirki saa ikioman kotinsa heidän luotaan. Kotona uutta kissakaveria odottaa Jessi, joka on kolmivuotias tyttökissa. Yleensä aikuinen naaraskissa ja leikattu kollipoika tulevat keskenään toimeen varsin hyvin, joten kivaa kaveruutta niille arvelen.

Luovutus on sovittu viikonlopulle eli vielä viikon saan pitää luonani ihanaa Kirkiä, joka on hoksannut, että vaahtomuovipallon voi suussaan kantaa käden luo ja siitä pallo taas heitetään.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kirki on kotiutunut ensikotiin

Tällä viikolla Kirki on solahtanut osaksi pikku laumaani ja se tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa. Kirki ja Niilo ovat pikkuisen juosseet jo iltarallia hyvässä leikkihengessä ja esim ruokakupeilla ja nameja syödessä Kirki on tervetullut muiden kissojen seuraan. Sängyllä se voi oleilla, vaikka pikkuemäntä Vikilii olisi siinä myös ja kaikki kissojen päikkäripaikat se on jo testannut. Varsinkin pahvilaatikosta oli paljon iloa!

Kirki on kova poika juttelemaan ja se kurnuttelee todella paljon. Silityksiä ja rapsutuksia se tulee itse hakemaan ja ihan hyvin sen voi nostaa syliinkin, tosin siinä se tylsistyy pian ja kiepahtaa pois.

Kirkiä tullaankin katsomaan vasta ensi viikolla koska katsojat ovat nyt mahataudissa. Toivottavasti soma poika saa kodin!

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Ihana Kirki-poika

Keskiviikkona Kirki tuotiin ensikotiini ja vaikka alussa vähän pelottikin ja Kirki nostettiin hattuhyllylle piiloilemaan (se tykkää korkealla sijaitsevista piilopaikoista) on sopeutuminen tänne ollut todella nopeaa. Kirki on täysin kesy, se antaa silittää ja ottaa syliin ja kehrääkin sylissä. Muiden kissojen kanssa se tulee toimeen mainiosti ja eilen ne jo Niilon kanssa hakivat toisiaan leikkiin, mutta kumpikaan ei vielä tohtinut lähteä ralliin. Vikilii on pari kertaa sähähtänyt laimeasti,  lähinnä varmaan tiedottaakseen kuka täällä on kuningatar eikä se ollut oikeasti vihoissaan. Kirki viihtyy sekä ihmisen että kissaväen seurassa ja on varsin ihastuttava ja hellä kisu.

Kirkille on jo kotiehdokaskin eli oikein mukavan kuuloinen perhe tuolta vähän kauempaa, ensi viikonloppuna tulevat katsomaan ja jos Kirki menee heille luovutus on remontin takia vasta kuun lopussa eli muutaman viikon saan vielä pitää tämän rakkauspakkauksen ilonani!

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Ensi viikolla enskari!

Pitkän tauon jälkeen olisi tarkoitus, että keskiviikkona tulisi vihdoin ensikotikissa ilokseni! Muutoksiahan saattaa aina tapahtua, mutta näillä näkymin tänne tulossa olisi vajaan vuoden ikäinen leikattu kollipoika nimeltä Kirki. Kirki käsittääkseni antaa jo silittää ja on muutenkin kiltti ja kiva kisu eli varmasti sopeutuu hyvin joukkoomme ja toivottavasti löytää pian ikioman kodin!