Uskaltaisinko tulla lähemmäs avointa ovea, miettii epäluuloinen Anneli. |
Kissasta näkyi ensin vain häntä.
Vauhdilla etenevä häntä katoamassa nurkan taakse. Kärsivällinen
tarkkailija näki ennen pitkää enemmänkin: kookkaan
ruskearaidallisen kissan, joka liikkui aina juosten. Eräänä
päivänä juoksin sen perään ja juttelin sille vähän, ja se vastasi. Kissa maukui saman tien koko talven juttutarpeet ja puski
jalkojani ja heittäytyi eteeni selälleen, että ihan varmasti
huomasin sen.
Siitä lähtien tapasimme pihamaalla päivittäin. Kun
seuraavien viikkojen turhan omistajien etsinnän aikana kävi
ilmeiseksi, ettei sitä kukaan kaivannut, avasin oveni ja Anneli
käveli sisään.
Se tuoksui havuilta, ja pakkanen oli
karhentanut tassut. Turkki oli kasvanut paksuksi kuin villieläimellä.
Mutta voi, se oli kaunis.
Poskien kuvioinnista muodostuu perhonen! Kaulapantaharjoittelua. |
Huomasimme pian myös, että tämä
tiikerikaunotar ei ollut alistuva rassukka, vaan kissa, joka puolusti
itseään. Vaikka se oli kovasti ihmisen tarpeessa ja
painautui kylkeen kiinni kehräyksestä täristen, oli se
samalla koko ajan hälytystilassa. Ja jos tilanne alkoi ahdistaa ja
pelottaa, Anneli puri. Se halusi kovasti kiintyä, mutta ei vielä
uskaltanut luottaa.
Anneli matkasi ensin
löytöeläinsuojaan lakisääteiseksi ajaksi ja tuli sitten meille
takaisin, olinhan tehnyt kissan kanssa sopimuksen. Etsisin Annelille hyvän kodin, jonne se olisi tervetullut hampaineen päivineen, ja Anneli taas yrittäisi opetella perhekissan tavoille.
Perhe ei aivan innosta hurrannut kissan paluulle, olihan se saanut jo tutustua myös Annelin hampaisiin. Mutta ajattelin, että rauhaa ja rakkautta, kokeillaan niitä. Opetellaan luottamusta. Ja niin perhekin opetteli. Näin me etenimme, rauhallisesti ja varovasti, aluksi hampaita väistellen. Kuunnellen ja katsellen, kissan mielialaa kunnioittaen. Ja kun viikot vierivät, Anneli hautasi aseensa. Terävät haukkaisut vaihtuivat suukoiksi.
Yläkerta, täältä tullaan. Tähystetään ensin vihollisia matkan varrelta. |
Huomasin, että minulla oli hoidossani aarre, älykäs
ja kaunis eläin, jonka luottamus piti ensin ansaita, mutta sen
löydyttyä siitä tulisi jollekulle elämänsä kissa, siitä olin
vakuuttunut. Aloimme etsimään kotia, joka olisi varautunut tekemään
työtä Annelin kanssa, ja jossa osattaisiin tulkita sen
mielenliikkeitä. Kotia, joka osaisi ja malttaisi edetä kissan
ehdoilla. Ja ennen kaikkea kotia, joka olisi Annelille juuri se oikea.
Ja lopulta se löytyi.
Minulla on sinua ikävä, mutta sinä
et varmastikaan minua enää kaipaa, vaan kehräät uudessa
kodissasi uusille ihmisillesi, niin kuin pitääkin.
Oli ilo oppia tuntemaan sinut, Anneli. Onnea matkaan, Nelli.
Oli ilo oppia tuntemaan sinut, Anneli. Onnea matkaan, Nelli.
Ihana Anneli! Upea tarina kauniista kissasta!
VastaaPoistaKerrassaan ihana tarina! Hienosti meni, Anneli!
VastaaPoistaIhana tarina! On se niin mahtavaa lukea, miten luottamus kisun ja ihmisen välille syntyy. :) Onnea kaunokaiselle omaan rakastavaan kotiin!
VastaaPoista