Kissani ovat ihan oikeasti kilttejä -- Vielä kerran näyttelystä.

Nyt kun on ehtinyt kulua jo hetki, olen ehkä jo hieman toipunut näyttelydraamoista. Vein näytille meiltä Maisan ja Tötösen. Toisin kuin hienosti esiintyneet Pura ja Rosi, ei meidän talouden pienet kullannuppuset jaksaneet vaivautua käyttäytymään kiltisti..

Maisan mielipide.

Aloitetaan vaikka Maisasta, tuosta elämäni pienestä auringosta. Näyttelypaikalla kopasta päästyään lähti Maisa heti käpsimään ympäriinsä (valjaissa, tottakai) ja kävi nuohoamassa niin Kisun myyntipöydässä kuin aCat & liCat-lelumeressäkin, josta superkivat myyjät Nipa & Satu-Mia lahjoivatkin Maisaa ihan omalla kuusamalelulla. Lahjuksien kanssa Maisa malttoi siirtyä makaamaan keskelle käytävää huomioitavaksi. Tovin päästä alkoi leidin hermo vähän kärytä, kun myös muita kissoja oli kävelyllä ja niille ei olisi saanut mennä uhittelemaan, joten julmasti Maisa joutui häkkiinsä jäähylle. Onneksi siellä oli ruokaa ja herkkuja!

  Kuva Karoliina Korppoo

Arvostelun lähestyessä alkoi oma pulssi nousta ja kädet täristä, koska olin jo etukäteen panikoinut Maisan mahdollista epäsopivaa käytöstä, eli pääasiassa puremista, eikä Maisan aiempi hermokäry auttanut asiaa. Ennen arvostelun alkamista oli kuulunut vielä kaiuttimista kamalaa rätinää ja pauketta, joka hermostutti niin Maesaa kuin Ötöäkin, ja Maisa oli kokeillut hampaitaan parin vanhemman rouvan kätösiin (jotka olivat tosin vain ilahtuneita asiasta...).
En joutunut pettymään.
Maisaa alkoi jo sylissä vuoroa odotellessa suorastaan vtuttamaan, eikä olo helpottunut pöydällä. Maisa sähisi, sylki ja koitti purra tuomaria, mutta onneksi ehdin saada omat sormet väliin. Maisa oli ainut, jota tuomari ei uskaltanut edes nostaa. Halusin vajota lattianrakoon, kun muiden kissat käyttäytyivät niin nätisti.
Onneksi tyttökissojen tuomarina toiminut Kissaliiton puheenjohtaja Veikko Saarela oli leppoisa, eikä paheksunut Maisaa.

Kuva Karoliina Korppoo

Kauniin käytöksensä takia Maisa putosi sarjansa kolmen parhaan ulkopuolelle. Voi Maisa minkä teit, minä odotin sinulta suuria!

Arvostelussa Maisa sai ihan oikeutetusti kehuja hienosta turkistaan, jossa on selkeä täpläkuvio ja joka on supermegapehmeä ja jossa on (tuomaria lainaten) "super aprikoosi pohjaväri". Turkin lisäksi Maisan rakenne ja koko oli plussaa. Pieni höyhenenihän on n. 5,5-kiloinen amatsoni ja pesi muut tytöt sen suhteen mennen tullen. Arvostelulippusesta löytyi super aprikoosin ja amatsonin lisäksi muun muassa myös tällaisia luonnehdintoja: "iso, ronski tyttö", "Tiukka-Tuija", "selvästi kiltti kissa, joka osaa käyttäytyä, mutta luonnettakin löytyy" (ihanko totta?).
Tunti tuomion jälkeen Maisa oli taas niin herttainen ja lulluteltava karvakasa, että morjes. Teki mieleni vajota elokuvista tuttuun tyyliin polvilleni ja huutaa kattoa kohden: "This can't be happening! NOOOOOOOOOOOOOOO--".

Arvosteluna olleesta erinomaisesta huolimatta olin tietysti pettynyt, koska onhan juuri minun kissani kaikista hienoin ja mahtavin!

Ötön alkupäivä sujui häkin katolla hengaten.

Suoraan Maisan tuomiolta palauttamisen jälkeen kaappasin Ötön syliin ja arvosteltavaksi. Ötönen olikin kovin nätisti tuomarin pöydällä ja minä helpottunut sekä ylpeä, että edes toinen pampuloistani on salonkikelpoinen. Ötön hieno käytös oli toisaalta vähän yllätys, kun se oli ollut niin kovin pelkoeläimenä, mutta toisaalta viime syksynä se oli hienosti lipunmyyjänä Pirokin näyttelyssä.

Kuva Karoliina Korppoo

Kolleja oli arvostelemassa Arja Martikainen, josta minulla ei myöskään ole mitään negatiivista sanottavaa. Etenkään, kun heikkoutena on kuulemma punaiset kissat, buhahahaa! Ötö, mahdollisuutesi on koittanut!

Tötsin yleistuomio oli ex, ja siinä kehuttiin kovasti silmien väriä, turkin laatua (hyvä minä, teen edes jotain oikein!), hauskaa ilmettä ja etenkin hännän väritystä. Tötöllähän on siinä ihan valkoisia raitoja, joita ei ainakaan omaan silmään ole sattunut kovin monella punaisella. Rakenne & lihakset olivat myös hyvät. Ja "tykkää selvästi esiintymisestä". . .

Kuva Karoliina Korppoo
Huomatkaa kaunis karvapeitteeni Maisan ja Tötsin talviturkin heittämisestä.

Iloni hienosta näyttelykissa-Ötöstä oli kuitenkin ennenaikainen. Koko sarjan vertailuun mentäessä Ötöä ei enää kiinnostanut yhtään  olla käsiteltävänä. Annoin sen olla lattialla, koska sylissä alkoi heti kauhea venkoilu. Nostin sen kuitenkin vuoron koittaessa syliin ja aaargh, en minä oikeasti ole ihan rupu omistaja! Minun kissani ovat ihan oikeasti kilttejä! Ötö kiemursi ja sähisi ja räppäsi kynnellä minua naamaan. Kynsi jäi kiinni huulen yläpuolelle ja sain kauniin matkamuiston.
Olin hyvin kiitollinen, kun tuomari huomasi ahdinkoni ja sanoi, että voin laittaa Tötön häkkiinkin, jos se ei pysy sylissä.
Ja taas halusin vajota maan alle. Rescue-sarjan ainoat riehuvat kissat ja molemmat minun.

Onneksi pystyin keksimään edes jotain ylpeydenaihetta, kun koko näyttelyn voittopotin vei entinen hoitokissani Pura ja Rosikin oli hienosti. Onhan PR-toimisto käytännössä kasvattejani, niin voin vakuutella muillekin, että täältä tulee (ja täällä on) oikein hyviä ja edustuskelpoisia kissoja. Eikö?

Tötsiä kiinnostaa kympillä.

 Koettelemuksistani huolimatta näyttely oli ihan kiva kokemus, ja osallistun todennäköisesti, jos/kun sellainen vielä järjestetään.
Jos kehtaan.
Jos keksin kenet otan mukaani. Lyhytkarvaisissa uroksissa voiton vei kolli nimeltä Hipsu. Ehkä nimi on enne, ja vehnäpullaani odottaa maine ja kunnia? Oma Hipsuni tosin ei pidä autoilusta, ja vääntääkin usein önköset heti auton käynnistyttyä ja onnistuu sotkemaan itsensä siihen. Kirppukin on kyllä niin soma pikkutirppa, ja säyseä!, että ehkä se käyttäytyisikin.
Kiitän myös armollisesta tuomaroinnista, jossa keskityttiin kissojen positiivisiin ominaisuuksiin ja kaikista osallistujista löytyi paljon kehuttavaa.

Lisää kuvia löytyy Karoliina Korppoon ottamana täältä ja ensikotivastaavani Anne Lepolan ottamana täältä.

Lopuksi vielä yksi jättikuva Ötöstä.

20 kissaa myöhemmin - ensimmäinen vuosi ensikotina

Tänään tulee kuluneeksi täsmälleen vuosi siitä, kun sain ensimmäiset hoitokissani. Vuoteen on mahtunut 20 ensikotilaista, joiden kanssa on tullut käytyä läpi kaikenlaista. Enimmillään täällä on ensikoteilun aikana vilistänyt yhteensä 13 kissaa.

Ajattelinkin, että merkkipäivän kunniaksi kävisin vuotta hieman läpi esittelemällä teille kaikki hoitokissani saapumisjärjestyksessä.

Käytiin Pipsin kanssa ulkoilemassa

Ninjakissa

Lauantaina 18.5.2013 Saila tuli tsekkaamaan kelpoisuuteni ja allekirjoitin ensikotisopparin. Heti seuraavana päivänä tuli ensikotivastaavalta soitto, josko voisin ottaa pari hoidokkia parin tunnin varoajalla. Tottakai - onneksi! - ja pian Kisun kissamobiili kaarsi pihaan kyydissään Hipsu siskonsa Ninjakissan kanssa. Hipsun vaiheista ja kohtaosta jo tiedättekin.

Ninja oli ihan pienen pieni ja söpö ujopiimä, joka ei meillä ollessaan päässyt yhtään oikeuksiinsa. Ninjan ja Maisan välillä oli alusta pitäen kitkaa, joten Ninja sai meillä oman huoneensa, jonne Maisalla ei ollut asiaa. Nukuin osan öistä Ninjan yksiössä, ettei sillä olisi ollut ihan niin yksinäistä. Älkää kuvitelko, että telkesin Ninjan yksiöön vasten sen omaa tahtoa! Koitettiin useasti laajentaa Ninjan elinpiiriä, mutta se pysytteli mieluiten omassa huoneessaan.
Heinäkuussa Ninja pääsi omaan kotiinsa, jossa se välittömästi hurmasi koko lähipiirin. Lellikissan seuraksi muutti syyskuussa Pyro, jonka kanssa Ninjasta on tullut erottamatomia.

Pikkuitikat Kirpun päiväkylpylässä

 Kesäkuussa hoitoon tulivat 5-viikkoiset surkeat pikkuitikat, jotka saivat myöhemmin nimet Pura, Rosi ja Neri. PR-toimiston vaiheet ovat varmaan jo tuttuja nekin. Neri muutti PR-toimiston kanssa samana päivänä, 12 viikon ikäisenä, omaan kotiinsa.
Pienten kissojen hoitaminen oli aika raskasta. Ne eivät osanneet syödä vielä itse, ja ruokaa oli tarjottava n. miljoona kertaa päivässä. Asiaa vaikeutti myös kaikkien pitkäkestoiset mahavaivat, jotka meinasi riipiä itse kunkin hermoja.

Konnapastilli

Surkis

Heinäkuussa hoitoon tulivat surkeat pienet reppanat, n.7-viikkoiset sisarukset Konnapastilli ja Surkis. Ihmiset pelottivat, mutta tilliäiset kesyyntyivät nopeasti.
Konnapastilli oli minikokoinen tirppa kunnon asenteella. Konnikselle oli koti odottamassa, mutta se ei ikinä ehtinyt sinne asti. Pari viikkoa ennen luovutusta yhtenä sunnuntaiaamuna Jouni herätti minut, kun oli löytänyt Konniksen makaamassa velttona lattialta ja hengitys oli epäsäännöllistä ja vaivalloista. Vaatteet kiireellä niskaan ja lähdettiin ajamaan heti kohti Univetin eläinsairaalaa Hattulassa. Lääkäri kertoi, että Konnapastillin sydän oli pettämässä todennäköisimmin synnynnäisen sydänvian takia, ja ennuste oli toivoton. Lähdettiin tyhjin käsin lääkäristä. Se on edelleen yksi hirveimmistä päivistä, mitä on tielle tullut.

Jos jotain hyvää Konnapastillin kohtalossa oli, oli se sen kotia vailla olleen veljen, Surkiksen, pääseminen Konnista odottaneeseen kotiin. Surkis oli pienenä - ja on edelleen - kova poika syömään ja superherttainen hömelö, joka teki kaiken muiden esimerkin mukaan (niin hyvässä kuin pahassa..). Elokuussa olin punninnut Surkiksen tuloksella 700g, ja puoli vuotta myöhemmin uusi koti kertoi Surkiksen painavan jo n.4,5kg :D Surkis on yhäkin todella rento tyyppi, jolla on kaverinaan toisesta Kisun ensikodista edeltä muuttanut Tytti. Surkis lähti uuteen kotiinsa syyskuussa.

Sampo

Pyro

 Sampo ei ehtinyt olla meillä kuin hetken. Oltiin käymässä Kuopiossa, kun Sampo alkoi oksentelemaan monta kertaa päivässä ja kissoja hoitamassa käynyt toinen Kisun ensikotilainen vei Sampon lääkäriin ja itselleen hoitoon, koska Kuopion reissua oli tarkoitus kestää vielä pari päivää Sampon lääkärireissun jälkeen. Ei niin yllättäen Sampolle tuli kotitarjous parissa päivässä ensikotiin tulon jälkeen.

 

Marla

Pullasterin kanssa samalla kyydillä elokuussa saapuivat n.10-viikkoiset Marla, Murhe ja Pyro.

Marla ja Pyro olivat ihmiskontaktin puutteesta huolimatta reippaita pikkukissoja, jotka saivat nopsaa uudet kodit. Pyro muutti Espooseen Ninjan riehukaveriksi ja Marla sai pian muuttonsa jälkeen seuralaisen toisesta Kisun ensikodista muuttaneesta Lionista.

Selkeästi arempi Murhe sen sijaan etsi kotiaan pari kuukautta. Tullessaan Murhe oli yhtä sähinää ja naarmuisen lääkärikäynnin jälkeen se saikin lempinimekseen Murhan eli Murhiksen. Murhis kesyyntyi suhteellisen nopeasti Ötön ja muiden riehuepeleiden esimerkkiä seuraten sekä herkuilla lahjomalla. Murhe oli lähtiessään jo niin reipas pikkukissa, ettei se piilotellut kotiehdokkailta, vaan tuli hienosti jo maistamaan kermaviiliä tulevien ihmistensä tarjoilemana. Uudessa kodissa Murhis reipastui nimenomaan viilin avustuksella :D Murheen nimi tuli sen ikisurullisesta ilmeestä. Murhetta uudessa kodissa odotti aikuiset tyttökissat Alma ja Hurja sekä liskot.

Murhe

Pullasteri

Pullen tarina blogista jo löytyykin.

Myyry-Mulperi

Samoin Myyry-Mulperin.
Myyry on viihtynyt uudessa kodissaan Lucyn ja Vilin kanssa mainiosti. Hilseilevä turkkikin on kunnollisella ruokavaliolla saatu kuntoon, jee!

Pöpöt

Ennen Myyryä meillä oli tietysti Pöppänät! Ärsyttävä Blogger hannaa vastaan niin kovasti, että Pöpöt saa olla tässä välissä. Pöpöillä menee myös hyvin ja ne ovat kuulemma rauhoittuneet jo hieman. Ehkä ihan hyvä...:D Sydän on herkkua ja Pöpön on aina pakko murista suurelle saalilleen.

Apsi

 Apsikaan ei meillä pitkään ehtinyt homehtua, kun se vaihtoi ensikotia Puran ja Rosin tykö.

Juustomestari

 Juustomestari ja Bublé.
Täällä oli niin hiljaista, kun Juustiskin oli lähtenyt omaan kotiinsa!
Bublehan muutti hieman ennen Juustomestaria. Vietiin Buble kotiinsa Jämsänkoskelle, kun oltiin silloin muutenkin ajelemassa siellä tienoilla. Bublea odotti innoissaan neljä koiraa, joiden kanssa Buble oppi nopeasti tulemaan toimeen. Heti ensimmäisestä yöstä lähtien Buble on nukkunut vieressä ja seuraillut ympäriinsä. Uudessa kodissa Bubi on onneksi päässyt olemaan paljon vapaammin kuin täällä Maisan terrorin alla, ja saakin kuulemma useamman riehuhepulin päivässä. Viimeisin villitys on ollut lehmäntaljan teurastaminen :D

Bublé tähyää

Myös Juustiksella on mennyt uudessa kodissaan hyvin, niin kuin arvata saattoi. Ekana päivänä Juusti oli vähän huudellut ikävää, mutta ollut kuitenkin hyvää pataa jo uusien ystäviensä, Boriksen ja Perhosen, kanssa. Juustu ja Boris juttelevat kuulemma keskenään enemmänkin. Pelkkää päivänpaistetta Juustomestarin elämä ei kuitenkaan ole ollut. Oli erehdytty ostamaan Lidlin edamia, joka ei Juustikselle maistunut. Kova kohtalo! 

Pyykki-Niilo

Huhtikuussa meille tuli Pyykkäri, joka on melkoinen arkalainen. Kehitystä kuitenkin tapahtuu koko ajan, ja Pyykki uskaltautuukin jo pitkin päivää hengailemaan muuallakin kuin sohvan alla. Muiden kissojen kanssa juokseminen on huippua, ja eräskin päivä se varasti lautaselta minimaisseja.
Pyykillä on jo uusi koti tiedossa ja siellä odottamassa parivuotias kissakaveri Panu. Pyykin nimihän on nykyisin Niilo. Tosin, koska pääni on pönttö, suusta tulee ulos vieläkin useimmiten Pyykki. Koitan saada sanottua edes Pyykki-Niilo :D Niilo odottaa leikkausta ja rokotusta, jonka jälkeen se pääsee muuttamaan Panun seuralaiseksi.

Yrmeliini

Uusimmasta tulokkaasta ei täällä olekaan vielä ollut mitään tietoa! Eli tervehtikää Yrmeliiniä!
Myymemytty on söpö 3-vuotias, erittäin ihmisrakas kolli, joka lähtisi mieluusti vaikka heti uuteen kotiinsa. Yrmeliini ei ainakaan vielä ole ollut kovin innoissaan muista kissoista ja viihtyisi varmaan ihan hyvin (edelleen, aiemmassa kodissaan oli) ainoana kissana. Myymen lempipuuhaa on kaikenlaisilla naruilla leikkiminen.

Kuten näkyy, ensikotina olen saanut tutustua älyttömän moneen hienoon kissaan (ja ihmiseen). Vaikka välillä meinaakin palaa käämi tai tulee koviakin paikkoja, on ensikoteilu sen arvoista. Toivottavasti voin jatkaa vielä pitkään ja auttaa monia kissoja omien ihmistensä tykö.

Tulin, näin ja voitin

... Kuka laittoikaan leikkisän enteellisesti edellisen Rescue-kattinäyttelyä koskevan päivityksen nimeksi "Löytömissestä rescuemissiksi"? No, nyt kävi näin:

Kuten melkein kaikissa näyttelykuvissa, Pura panee tässäkin parastaan
kyhjöttämällä Eetun sylissä selkä niin kyttyrällä kun vain osaa.

Löytökissanäyttelyssä oli noin 30 ihanaa kissaa, jotka olivat jossain elämänsä vaiheessa olleet kodittomuusuhan alla. Olin itse koko alkupäivän töissä, koska en ollut saanut vapaapäivää millään konstilla, ja tulin paikalle vasta puoli viiden aikaan näyttelyn lähennellessä loppuaan. Eetu oli siis edustanut koko päivän Puran ja Rosin kanssa (kiitos!).

Olin saanut Eetulta viestiä Puran voitettua lyhytkarvaisten naaraiden sarjan ja ollut yllätyksestä ja onnesta vähintäänkin soikeana. Kun tulin näyttelypaikalle, Kisun tapahtumavastaava Terhi mainitsi jotain siihen suuntaan, että näyttely oli mennyt meiltä aika hyvin. Ajattelin, että puhuttiin Puran voitosta lyhytkarvaisten naaraiden sarjassa.
Eikä mitä. Eetu tuli vastaan valtavien ruusukkeiden ja pokaalin kanssa. Best In Show, koko rescue-kategorian paras kissa! Silläkin uhalla, että kuulostan missiltä: EN OLISI IKINÄ USKONUT. Tietenkin Pura on meistä todella kaunis, mutta näyttelyssä oli paljon muitakin upeita, söpöjä ja kauniita kissoja. Ainakin kuulemani mukaan kaikki misset jaksoivat myös käyttäytyä melko kiltisti ja reippaasti, vaikka näyttely jännittikin.

Löytökissanäyttelyn neljä parasta vasemmalta oikealle: 

paras pitkäkarvainen naaras ja yleisön suosikki Reppana, paras pitkäkarvainen uros ja paras pitkäkarva James, paras lyhytkarvainen uros Hipsu ja paras lyhytkarvainen naaras, paras lyhytkarva ja Best In Show Pura.

Mitä toiseen kissaamme tulee, Rosi ei sijoittunut näyttelyssä, mutta sai kehuja upeasta hännästään ja kauniista turkistaan. Naaraiden tuomari Veikko Saarela antoi kaikista kissoista todella ihania ja myönteisiä kommentteja. Nautin erityisesti siitä, kun Puraa sanottiin kauniiksi kuin Irina Björklund! Ymmärtääkseni myös urosten tuomari Arja Martikainen oli yhtä mukava ja keksi kaikista kissoista paljon hyvää sanottavaa.

Unohdan varmasti tässä pitkittyneessä onnen huumassani mainita monta tärkeää asiaa, suokaa anteeksi. Tähän loppuun laitan vielä pari kuvaa Purasta ja Rosista näyttelyssä ja sanon SUURET KIITOKSET kaikille löytökissojen näyttelyhankkeeseen jollain tapaa osallistuneille! Tarkempi kiitoslista löytyy täältä.

Pura puskee rakasta Eetuaan.

Päivityksen kuvat ovat Anne Lepolan ja Karoliina Korppoon käsialaa. Suurkiitos molemmille!

Hyvää äitienpäivää!

Meidän asunnossamme äitienpäivää on tänään juhlinut Kitte. Mitään kummempia juhlallisuuksia ei ole järjestetty, ja pentu-emosuhdettakin on hoidettu lähinnä vierekkäin kököttämällä.

P.S. Ensi viikolla luvassa päivitystä lauantain rescuekissanäyttelystä, pysykää kanavalla!

Mitä kuuluu, Pullis?

Tammikuun loppupuolella kotiutuneen Pulliksen suuren fanilauman pyynnöt on kuultu! Luvassa Pullen terveisiä uudesta kodista.

Ensimmäiset päivät uudessa kodissa menivät kissaseuraa huutaessa, kun Pulliksen uusi ystävä, Vili, ei ollut vielä vakuuttunut uudesta tulokkaasta. Mutta nopsaa Pullis hurmasi ja maassa oli kaikki hyvin.

Pullis laatikkovarkaissa

Pullis rohkaistui tosi nopeasti myös uusien ihmistensä suhteen ja antoi silitellä pian muuton jälkeen. Eikä mennyt kauaa, kun uudesta kodista kerrottiin, että Pullis tulee sohvallakin viereen!

Huhu myös kertoo, että Pullis on yhäkin kova komentamaan ja perso herkuille. Sen verran, ettei lautasia voi jättää vahtimatta, tai tulee pohjaton kaivo-Pullis ja vie.

Vaikka sanainen arkkuni onkin tänään melko köyhä, voitte varmasti kuvistakin päätellä, että Pulliksella menee tosi hyvin. Pientä varjoa eloon on tuonut silmätulehdus, jonka takia Pulle on parhaillaan lääkekuurilla. En yllättynyt, kun kerrottiin, ettei silmätippojen antaminen oikein luonnistunut :D Pullis oli kuitenkin mennyt sovulla koppaan ja antanut lääkärin kiltisti tutkia!

Olen niin suunnattoman ylpeä Pulliksesta, ettei tosikaan!
Pullikselle voi lähettää terveisiä kommenteissa, välitän ne perille.

Näin sopuisasti Pullis ja Vili jakoivat sohvan. Kissat saivat hiljattain lahjaksi ison koiran pedin, josta käytiin kovat valtataistelut, koska kahden kissan egot ei millään mahtuneet molemmat siihen. Pullis vei lopulta voiton ja Vili joutui tyytymään sohvaan.

***
Pullis is doing great! She loves cat friends and food (still) and steals from the plates left unwatched :D
She has learned to like pettings and even allowed the vet to examine her a little while ago. She was in due an eye infection. I hear the eyes are already better. Her lids turn a bit inwards so the hair scratches her eyes. Luckily the lids can be operated!
Recently Pullis and her friend, Vili, got a huge dog bed as a present but they "can't" both fit in it at the same time. So, there was little fighting for the bed. Pullis won, got the bed and Vili had to return on the couch.
I can't even tell how proud I'm of her! She has come such a long way.

I know this is a bit short update but better than nothing, eh? Please feel free to comment and say hi to Pullis!

***
All photos by Pullis' hoomins.

Devin kauneus, nimi ja käänteet

Kuten edellisessä merkinnässäni kerroin, meillä elelee Kiten tyttöpentu, ujo kaunotar. Sopivaa nimeä mietittiin jo ennen tytön saapumista, sillä sen olisi sovittava Kitteen ja myös kantajalleen. Vielä kissan saapumispäivänä olimme vakuuttuneita, että kissan nimeksi tulisi ah-niin-vitsikkäästi Pikkumusta.

Sitten näin pennun kopassa, eikä Pikkumusta vain riittänyt. Kissa oli kaunein koskaan näkemäni: se oli väriltään miltei kokonaan kiiltävän, hiukan punaiseen taittavan musta, sen silmät olivat vinot ja keltaiset, se oli hoikkarakenteinen ja sillä oli huurrrjan pitkä häntä. Ihastuin ensisilmäyksellä.

Kissa ehti ensimmäisinä päivinään olla muun muassa Bastet, Eeben; Indi ja Siro, mutta mikään nimi ei tuntunut sopivan. Lopulta - selattuani kaikki mahdolliset luettelot mustista kukista aina tummaihoisiin kaunottariin - törmäsin hindujumalattareen nimeltä Devi. Ja Devi kissasta tuli, vaikka sopivuudesta Kitte-nimeen voidaan kiistellä. Mikäli jotakuta kiinnostaa enemmänkin nimen alkuperä, lyhyen kuvauksen voi lukea esimerkiksi tämän linkin takaa.

Mutta nyt nimestä Devin muihin käänteisiin. Aluksi meille tullessaan pentu oli käynyt päivystyksessä nesteytettävänä, saanut antibiootit ja tulehduskipulääkettä, mutta tilannetta ei ollut täysin tutkittu. Antibioottikuurista huolimatta Devi jatkoi nopeasti paastoaan, ja torstaina soitin Hervannan eläinlääkäreihin kertoakseni tilanteesta. Sain ajan tunnin päähän, heitin kissan kuljetuskassiin ja suuntasin bussipysäkille.

Hervannassa tuttu Jussi-eläinlääkäri tutki pennun (rauhoitettuaan sen ensin - Devi panikoi, kun sitä pidetään väkisin paikoillaan), ja huomasi leikkaushaavan olevan lievästi tulehtunut. Itse asiassa haava oli kissalle hurjan iso, ja sieltä tuli ulos lankaa... Jussi katkoi ylimääräiset langat, ja diagnoosiksi saatiin leikkaushaavan lievä infektoituminen ja serooma. Jälkimmäinen on hieno sana kudosnestekertymälle - tytöllä oli siis viinirypälettä isompi turvonnut kohta haavan kohdalla. Meidän antibioottikuurimme oli mennyt Devin kanssa melko huonosti, ja Jussi totesi, että on helpompaa antaa kissalle suoraan pitkävaikutteinen antibiootti piikillä.

Pari päivää myöhemmin voitiin jo huokaista helpotuksesta: DEVIHÄN SYÖ! Eikä vain syö, vaan myös maukuu ruokaa, syö joskus toisenkin annoksen ja tutkii paikkoja entisen luolassa kököttämisen sijaan.
Devi ei alun alkujaankaan ollut mitenkään arka, mitä nyt hiukan ujo ja ihmisiin tottumaton. Sitä on aina saanut silitellä, jos osaa lähestyä tarpeeksi nätisti, ja käsi saa tällöin osakseen puskuja. Huiskaleikit ja lasersäteen jahtaaminen ovat Devin lemppareita.
Devin kenties suloisin piirre on piiiiieni ja korkea nauku, jota se käyttää nälissään ja tarvitessaan jotakin määrittelemätöntä. Se nukkuu mielellään yönsä sohvalla, rakastaa katkarapuherkkuja ja näyttää aina yllättyneenä kerta kaikkiaan pöyristyneeltä.

Pöyristynyt Devi.