Ilves ja Panii-kissa

Ilves-kissamme saapui Kisun kautta Routa-nimisenä. Hän on populaatiotaustainen ja ensikodissaan hän eleli Tampereella. Näppärästi siis Tampereen Ilves.

Ilves oli ensikodissaan hieman ahdistunut muiden isompien sosiaalisten kissojen huomiosta joten hänelle kaivattiin kotia jossa hän voisi olla ainut kissa. Myös pentukissa kaveriksi tulevaisuudessa voisi olla mahdollinen kaveri.

Ilveksen ekan yön seurasimme häntä web-kameran kautta kun hän lymyili vaatekaapissa. Pienin pikku askelin ja leikkien avulla hän reipastui ja alkoi viettämään aikaa ulkona ”vaatehuoneyksiöstään”.

Viikkojen kuluessa luottamus kasvoi ja saimme hänestä läheisen ystävän joka mielellään nautiskeli rapsutuksista ja yhteisistä leikkihetkistä. Erityisen paljon hän innostui hyppimään lelujen perässä ja hänestä tuli oikein hyppymaisteri kaikkine hullunkurisine voltteineen. Noin puoli vuotta Ilveksen saapumisen jälkeen ajattelimme että olisi aika hankkia hänelle kissakaveri. Mietimme kuitenkin tarkkaan sitä että uskallammeko ottaa riskin jos Ilves ahdistuisi tulokkaasta ja ottaisi takapakkia, jos hän olisikin vaan ainoa kissa-tyyppiä. Päädyimme kuitenkin selaamaan Kisun sivuja jälleen ja silmämme osui kauniiseen mustavalkoiseen kissanpentuun nimeltä Akileija. Akileijan valkoiset ”Poirot-viikset” huvitti meitä ja halusimme mennä häntä tapaamaan ensikotiinsa Sipooseen.

Ystävällisessä ensikodissa tervehdimme Akileijaa ja hänen siskoaan Lumimarjaa. Akileijaa ei juuri näkynyt, mutta kuului kyllä. Hän murisi kovaan ääneen pöydän alla ja sähisi. Varsinainen äkäpussi. Sisarensa oli tyynempi tapaus ja ihana myös mutta tuo pieni ärripurri oli jo varastanut meidän sydämet. Kotimatkalla jo mietittiin että kyllä se ”demonin kuuloinen” on varmaan se meidän kisu. Joulun jälkeen haimme sitten Akileijan kotiin. Kotona meitä odotti Ilves joka oli jo päässyt haistelemaan tulevan pikkusisaren hajuja takin hihoista mutta jolla ei ollut aavistustakaan että saisi tämän tuoksun omistajasta itselleen elinikäisen kaverin.

Ystäviä ei missään nimessä heistä heti tullut. Ilves ahdistui silminnähden siitä että toisessa huoneessa hiippaili joku toinen tyyppi, hänen tonteillaan. Pikkuhiljaa aloitimme heidän tutustuttamisen. Akileija, jonka nimi tässä vaiheessa oli vaihtunut Panii-kissaksi (ainaisen paniikin omaisen ilmeensä vuoksi ) sinnikkäästi jaksoi tehdä tuttavuutta vaikka Ilves oli varautunut ja viis veisasi uudesta tulokkaasta.

Kunnes eräänä iltana ihmettelimme missähän molemmat kissat ovat. Löysimme Ilveksen ja Paniin nukkumasta yhdessä korista jonka olimme laittaneet hyllylle tiirailupaikaksi. Herkistyimme varmaan molemmat koska olimme toivoneet kovasti heistä ystäviä.

Nykyään he ovat bestiksiä, joskin välillä painitaan ja jahdataan toista, niin nämäkin leikistä nujakoinniksi yltyvät pikkuriidat sovitaan yhteisellä pesuhetkellä ja päiväunilla.

Panii reipastui sähäkästä ja pelokkaasta pikkukissasta myös pikkuhiljaa meihin luottavaksi kaveriksi. Hän seuraa Ilveksen esimerkkiä, kuten jos Ilvestä silitetään niin Panii tulee aina paikalle ilmoittamaan että hänellekin kelpaisi. Kun Ilves leikkii niin Paniikin on menossa mukana. Panii myös seuraa aina innokkaana jos laitamme ruokaa ja Panii on selkeästi Ilvestä levottomampi, toki hän on vielä pentu. Molempien kissojen kanssa on vielä varmasti työtä siinä että täysi luotto ihmiseen löytyy, mutta asiat ovat hyvin jo mallillaan.

Yhtä kaikki, saimme Kisun kautta elämäämme kaksi ihanaa ja ainutlaatuista kissaa josta pidämme niin hyvää huolta kuin mahdollista. He tuovat meille onnea ja rakkautta ja me haluamme tarjota heille jotain sellaista mistä heillä ei välttämättä ollut tietoakaan kun syntyivät hylättynä tähän maailmaan. Lopuksi tahdomme vielä kiittää Kisua mahtavasta työstä kissojen eteen ja kaikkia ensikoteja riippumattomasta rakkaudesta kodittomia kohtaan.

Varjo-Iita

Tammikuussa 2019 noin 5 kk ikäisenä nykyiseen kotiinsa muuttanut Varjo-Iita sai pitää ensikodissa saaneensa Iita-puhuttelunimen, mutta sai siihen viralliseksi nimekseen Varjo-etuliitteen, koska alkuvaiheessa lähinnä vain livahteli varjosta toiseen uuden ihmisensä ollessa paikalla. Iita muutti kotiin, johon etsittiin pentua seuraksi aikuiselle kissalle toisen kissan kuoltua yllättäen ja traagisesti eläinlääkäristressistä saamaansa sydänkohtaukseen. Toisen kissan ottaminen oli riski, koska kissojen kanssahan ei voi varmasti tietää, miten niiden toisiinsa sopeutuminen menee. Ensikodista kerrottiin, että Iita pelkää ihmisiä aluksi, mutta toisiin kissoihin se taas ihastuu helposti ja nopeasti. Ihmistenkin sylit kuulemma kiinnostivat, mutta viiveellä. 

Iitalle, kauniille pennulle, olisi ollut jo koti tai useampi tarjolla aiemminkin, mutta sillä oli vaivana mahdollisesti kroonisesti löysällä oleva maha, minkä vuoksi kotitarjokkaat vetäytyivät. Kissa ei ollut kuitenkaan kipeä ja se oli sisäsiisti, ja ensikodin hoitaja kertoi, että mahan löysyys ei menoa haittaa. Tämä olikin täysin totta, ja tätä nykyä Iita on jäntevä ja terveen pyöreähkö kissa, jolla on erityinen taito päästää toisinaan tyrmäävän hajuisia äänettömiä pieruja. Iitan nykyinen "omistaja" on itse asiassa kiitollinen, että tällainen epätäydellisyys hidasti sen kodin löytämistä, minkä ansiosta se tuottaa yltäkylläisesti iloa joka päivä juuri siellä missä nyt on. Iita on erittäin persoonallinen, rakastava ja hauska pikku otus, josta eräs kissojen ystävä sanoi, että se on sympaattisin kissa, jonka hän on koskaan tavannut.

Aluksi pieni reppana osoittautui eteväksi piilopaikkojen keksijäksi ja kehitti omistajalleen aivopähkinöitä, kun jostain kuului pikkukissan vikisevää itkua, mutta kissaa ei löytynyt mistään. Kerran se piti pelastaa jääkaapin takaa, minkä jälkeen se yritti heti päästä lieden taakse piiloon. Pari-kolme viikkoa uudessa kodissa asusteltuaan se alkoi viihtyä omistajansa sylissä ja sitten siitä alkoikin kehkeytyä varsinainen nautiskeleva sylinalle. Ensimmäiset puoli vuotta se silti syöksyi karkuun, jos omistaja erehtyi seisaalta katsomaan sitä silmiin sen hiippaillessa lattialla. Se edelleenkin huolehtii rajoistaan mielialansa mukaan, kuten kissoilla on tapana tehdä, mutta on luottavainen ja antaa tehdä epämiellyttäviäkin asioita, kuten tutkia hampaansa. Nykyään se jopa saattaa mennä ensimmäistä kertaa kylässä olevan uuden ihmisen syliin rapsutettavaksi. Ylipäätään se on valtavan hellyydenkipeä ja ihmisensä syliin paijattavaksi tullessaan joskus niin mielissään, että tuntuu kuin se meinaisi pakahtua. Se piehtaroi ja painautuu lujasti vasten ihmistä (etenkin peräpäällään) ja kehrää kaksiäänisesti. Perushurinansa päälle se nimittäin päästelee nautiskelevaa kujertavaa ääntä. Perusmanööveri rapsutushetken iskiessä on kiepsauttaa itsensä selälleen, nauttia maharapsutuksista ja venytellä kainalot kyhnyteltäviksi myös.

Kodin vanhan kissan ja alfanaaraan Miutan kanssa välilöihin pääseminen oli hitaampi ja tuskallisempi prosessi. Ensimmäisenä keväänä omistajaa välillä itketti, että tuliko tehtyä virhe, josta molemmat kissat stressaantuvat: Miuta stressaantuu reviirille pelmahtaneesta tunkeilevasta juniorista ja Iita ei pääse toteuttamaan kaverin kanssa leikkimisen ja köllimisen viettiään. Maaliskuussa kissat mahtuivat ensimmäistä kertaa kylki kyljessä samaan syliin, Iitan taidokkaan ja hienotunteisen hivutustaktiikan ansiosta. Koko lauma asuu nyt uudessa kodissa, jossa paljon tilaa ja joka ei ollut kummankaan reviiri alunperin. Ne pötköttelevät päiväunillaan usein vierekkäin ja kumpikin kissa aloittaa riehakkaita yhteisiä rallileikkejä, jotka viihdyttävät myös ihmistä huomattavan paljon. Iita leikkii paljon myös itsekseen, ja saalistajavietin siinä herättävät voimakkaimmin pienet foliopallerot sekä lehtikaalin ruodon pätkät. Se myös saattaa kujertamalla höpöttää itsekseen ääneen. Myös öisiä absurdeja soolosekoiluralleja tapahtuu, mutta joka yö se myös tulee ihmisensä päälle tai viereen nukkumaan.

Kuten varmasti välittyy, Iita on erittäin rakastettu kissa, joka hurmaa kaikki, jotka siihen tutustuvat. Varjo-Iitan lauma suosittelee Kissojen suojelu Kisu ry:n kautta elämänmittaisen kodin antamista rescuekissalle 5/5!

Maisa maisukka äidin pikkutyttö Kääriä

Olin jo kauan aikaa etsinyt Sisi kissallemme kaveria, kun eksyin yhtenä iltana Kisun sivuille. Ajattelin etten jo varttuneelle kissallemme aivan pentua kaveriksi edes etsisi, mutta kun näin Maisan kuvan, jotenkin aavistin että siinä istua kökötti tuleva aarteemme. Maisan silmissä oli jotain niin puhdasta ja viatonta, että tunsin tyyneyttä kuvaa katsellessani.Huokailin monasti tietokoneen ruudun edessä, ja taisin laittaa Maisan kuvan taustakuvaksikin koneeseeni ennen kuin olin edes ottanut Kisuun yhteyttä. Tehtyäni yhteisen päätöksen puolisoni kanssa, otin yhteyttä Kisun sijaiskotiin ja sain hakea Maisan kotiimme 21.11.2013. Orivedeltä.

Maisa oli alusta asti rohkelikko. Kaikkea uutta täytyi kokeilla kerran jos toisenkin. Persimoni oli silloin hyvää tytön mielestä, joka rakoon piti ahtaa itsensä, ja kylpykin maistui. Sinänsä hauskaa ajatella, että se ylen säntillinen siisti sintti, joka minut komentaa nykyisin joka ilta viimeistään kello 22.15 sänkyyn on itse ollut rohkelikko ja kokeilija. Toisaalta, tyttö saattoi säikähtää pelkkää jalan ojennusta lattialla niin, että hyppäsi metrin ilmaan ja säntäsi sängyn alle piiloon.

Maisa leimautui minuun, ja jos pihalla näkyi koiria minut haettiin katsomaan tuota hirmua ikkunasta. Myös suuri kokoiset miehet aiheuttivat Maisassa saman reaktion. Minun syliini tultiin hakemaan turvaa-minä suojasin nostamalla Maisan syliini kasvojeni lähelle, ja hän painoi kasvonsa minun kasvoihini kuin pelottavan asian nähnyt pikkulapsi konsanaan.Näin teemme edelleenkin.

Maisa on äärettömän älykäs. Mikäli meillä on jotakin suu kopua mieheni kanssa (meillä ei riidellä) tulee Maisa ylväänä pelastamaan ,kuin Zorro levittäen mustan viittansa. Maisa tulee istumaan väliimme ja antaa omat välikommenttinsa. Hän katsoo vuoroin minua ja miestäni ,välillä toinen silmä hiukan siristäen, ikäänkuin painoittaen että hän on nyt tosissaan-riita poikki.

Maisa on myös pelastanut meidät vesivahingolta ja häkämyrkytykseltä. Maisa keikkui vessapytyn päällä yhtenä aamuna. Kävi hakemassa minut, hyppäsi pytyn päälle ja kalkatti. Kalkatti niin kovasti että ymmärsin hänen olevan tosissaan. Kun kyykistyin lattiatasoon huomasin, että pytty vuoti vettä lattialle, enkä minä tai mieheni sitä aamutohinoissamme olleet huomanneet.Siinä se olisi sitten vuotanut 10 tuntia kaivottomassa kylpyhuoneessa. Maisa on 7 vuoden ajan pitänyt huolta, ettei uunin luukkuja laiteta liian aikaisin kiinni. Maisa nousee itse nykimään peltejä auki uunin pankolle, mikäli hänen mielestään olemme ne liian aikaisin kiinni laittaneet. Alussa, kun emme ymmärtäneet ”Maisan kieltä” teimme sen virheen, ja heräsimmekin sitten aamuneljältä häkävaroittimen varoitusääneen.

Niin oudolta ja hauskalta kuin se saattaa kuulostaakkin, meillä on oma pyykkinaru Maisalle. Kun asuimme aikaisemmassa asunnossamme, havahduin kovaan kolinaan yläkerrassa. En ennättänyt nousemaan yläkertaan vieviä portaita kuin muutaman askelman, kun Maisa tuli vastaan sukka suussaan. Naurahdin ja jäin seuraamaan, mitä tapahtuu seuraavaksi. Sinne se karvalapseni paineli, minun vaatekaappiini. Tämän jälkeen vaatekaapin ovi on aina ollut auki, kun viikkaus puuska saattaa iskeä milloin vain.Samoin siivouspuuska, Maisa on SIISTI-en ehkä pysty tarpeeksi painottamaan kuinka siisti. Jos lattialle on keittiössä tippunut voita, niin voi että,se täytyy saada siitä pois, ja sitä siivousta vahditaan siinä vieressä, ja jäljet myös tarkastetaan onko se nyt kokonaan pois siitä pinnalta. Kissan hiekkalaatikon siisteystason tarkastus on niin oma lukunsa, että siitä kirjoittaisi kokonaisen kirjan. Kun vessasta kuuluu pitkä huokaus, sitten pieni tauko ja taas huokaus, tiedän että nyt on minun parasta nousta katsomaan. Maisalle ja Sisille tulee yleensä riitaa juurikin eri siisteystasoista. Sisi sotkee ja Maisa siivoaa.

Maisa on äärettömän empaattinen, ja tämä näkyi jo aivan pienestä asti. Toinen kissamme Sisi rakastaa heitellä ponnareita. Maisa seurasi Sisin leikkejä riippukeinustaan katon rajasta. Sisi heitti ponnarin suuressa kaaressa eteenpäin lattialle eikä nähnyt mihin se laskeutui. Maisa huikkasi yläpuolelta, hyppäsi riippukeinusta takan reunalle ja takan reunalta lattialle, käveli ponnarin luo,otti sen suuhunsa ja laski ponnarin suustaan vasta Sisin nenän edessä. Nuolaisi Sisin päätä niinkuin olisi sanonut ”-Sinä vanha höpsökkä”, ja nousi takaisin riippukeinuunsa.

Loukkaannuin keväällä 2018, eikä Maisa jättänyt minua kertaakaan yksin, vaikka toipumiseni kestikin vuoden päivät. Maisa yritti piristää minua tuomalla omia lelujaan kun itketti. Halaili, pussaili, puski, piti kädestä, nukkui vieressäni, valvoi liikkumistani vierellä kävellen, haki ”isin” tarvittaessa, ja niinä lohduttomimpina hetkinä kun kivut ottivat minusta ylivallan laittoi tassunsa poskilleni ja painoi otsansa minun otsaani, ja seisoi kahdella jalalla sylissäni kunnes rauhoituin.Kun isäni nukkui pois keväällä 2014, Maisa oli korvaamattomana apuna.

Olin palasina menettäessäni isäni, parhaimman ystäväni, uskottuni, enkä ole vielä tähän päiväänkään mennessä eheä. Pieni mustavalkoinen Maisa tuli silloin syliini, katsoi syvälle silmiini ymmärtäen kipuni ja yritti muistuttaa elämön jatkumisesta muuan muassa pelleillen ja saamalla huomion itseensä. Moni ihminen joka on ollut Maisan kanssa enemmän tekemisissä toteavat kuin samasta suusta, - "Ei tuo kissa ole", kentien ei olekaan- ainakin minulle Maisa on korvaamaton ystävä, jonka jalous ja kiltteys saa minut uskomaan hyvään tässä maailmassa. Kun tarvitsin kättä, löysin tassusi.

Erään ensikodin kissojen kesyyntymiskokemuksia

Meillä enskareilla on jos vaikka millaisia tyyppejä... Toki usein aikuisia jännittää, oikeestaan pelottaa. Tietty. Tulepa itse metsästä ihmisen luo.

Meillä on ollut tällaisia ihanuuksia, vain muutama mainitakseni.

Kielo

Kielo tuli todella tiinenä ja todella ressukkana. Laiha ja huonon näköinen. Jännitettiin, että mitähän sen pennuista tulee. Tai tuleeko niitä! Tuli neljä ihan potraa kakaraa. Ja voi miten ihanaa oli elää sen pentueen kanssa. Kielo päätti muksut pyöräytettyään kesyyntyä. Jep. Ihan noin vaan. Ihminen oli kiva. Puhumattakaan hänen lapsistaan.

Kielon pennut, niin pieniä ja söpöjä!

Juksu, yksi kielon pennuista

No Juksu ja mamma jäivät ensikotiin!

Dione imettämässä pentujaan

Tuli myös Dione. Ärrin purrin! Juma sentään kun punnittiin lapsosia, mamma tuijotti siihen malliin että "takavasemnalle poistu!" Tietenkin pennut otti mallia mammasta, mut hei, kattokaa Dionen pentuja Almaa ja VP:tä nyt siellä ikiomassa kodissa.

Alma omassa kodissaan

VP omassa kodissaan

Sit meille tuli tavallaan "vahingossa" Utonium lastensa kanssa... Uukkari on vielä tosiaan hyvinkin varauksellinen, mut hänen lapsensa alkavat kovasti kotiutumaan... Poppana kotiutuu pikkuhiljaa. Hänen omalle kodilleen tuhat kiitosta, että kärsivällisyyttä riittää.

Poppana (yksi Utoniumin pennuista) ja Dione pääsivät yhteiseen kotiin

Tää on sillai hassua hommaa, että kun tietää, että nää on vain käymässä, mut erityisesti pentuihin kiintyy ihan hulluna, vaikkei ne täällä meidän kotona osoita juurikaan rakkautta. Mut kun näkee niiden kuvia siellä omassa kotona, niin sydän sulaa!

Kuvat: Emmi H., ensikoti, sekä kissojen omat kodit. Kiitos!

Meten js Elisan kuulumisia pentujen muuton jälkeen

Elisan ja Meten pennut ovat muuttaneet omiin koteihinsa Espooseen, Helsinkiin, Paraisille ja Järvenpäähän. On ihana saada viestejä pennuista uusissa kodeissa, kaikilla menee hyvin. Elisa ja Mette hoitivat pennut loistavasti ja antoivat niille hyvät eväät elämään, ihania kaikki rouvat ja pikkuiset!

Kun pennut muuttivat yksitellen, täällä emoilla oli muutaman vuorokauden hätä, itkettiin pentujen perään. Lopulta tyytyivät tilanteeseen ja arki rauhoittui. Pentujen muutto aiheutti myös sen, että he alkoivat opettelemaan leikkimistä ihmisen kanssa ja leluilla. Elisa sähäkämpänä leikkii ja touhuaa lelujen kanssa. Mette on varovaisempi leikkimisessä, mieluummin puskisi ihmistä ja kerjää silityksiä, niin hellyyttävä! Pikkuhiljaa on leikki ruvennut kiinnostamaan, vähän kömpelöä se vielä on. Mutta kaikki nämä asiat tehdään yhdessä.

Rouvat kävivät muuten leikkuulle ja kaikki meni hyvin. Samalla hampaat tarkastettiin ja muu terveys, kaikki kunnossa. Ikä-arvio lääkärin mukaan on n. 1v ihan lapsia vielä hekin.

Elisa ja Mette ovat todella ihmistä vailla, aina tullaan vastaan kun joku menee kissahuoneeseen, kumpa se oma koti vihdoin löytyisi. Nyt vielä heidän arkea järkytettiin, ensikotiin tuli kolme uutta pentua ja samaan tilaan, apua!

Meten ja Elisa asustavat ensikodissa Järvenpäässä, tässä vielä linkki heidän kodinetsintäilmoitukseen. He etsivät yhteistä kotia, kun ovat jo kokeneet niin paljon yhdessä.

Voi pettymys!

Meillähän ensikodeissa valtaosa kissoista on arkoja skaalalla nollasta sataan. Useimmiten he stressaavat lähtökohtaisesti kaikesta. Ensikotien hellässä huomassa otetaan monta pientä suurta edistysaskelta ihan vain ihmisen läsnäolon sietämiseksi.

Koti-ilmoituksissa on usein maininta arkuudesta ja kissan tahtiin etenemisestä. Ja nää on meille kaikille tosi rakkaita eläimiä, vaikka viipyvät meidän kanssa vain hetken.

Ensikoti-ihmisen sydän laulaa ilosta, kun joku haluaa tarjota kodin myös sille tosi aralle ja jopa pelokkaalle eläimelle. Monesti me tehdään sovittuna noutopäivänä paljon töitä, kun otetaan kissa jo valmiiksi boksiin. On huomattavasti helpompi siirtää kissa boksista toiseen, kuin lähteä kopittamaan uusien omistajien läsnäollessa. Yritetään siis kaikille, nimenomaan kissalle, tehdä epämiellyttävästä asiasta edes hiukan helpompi.

Kuva toukokuulta, hänet kopitettiin uuden omistajan läsnäollessa

No, eihän siinä. Kissa boksiin ja odotetaan noutoa.

Mitäs sit, kun hakijoita odotetaan monta tuntia sovitun ajan jälkeen.

Ei viestiä.

Ei viestiin vastausta.

Voin kertoa, että se pikkuisen sattuu myös ensikodin sydämeen. Ei se turha työ, mutta kissan turha kopittaminen ja toivo, joka ehti syttyä.

Ihmiset on lähtökohtaisesti todella sitoutuneita kissaa varatessaan ja se on ihan ihanaa. Joskus vaan tulee potku vyön alle.

Mutta ensikotivastavan sanoin "se ei ehkä ollut se oikea koti".

Ei elämä hiljaiseloa ole ollut!

 Didin vauvat lähti omiin koteihin ja meille tupsahti Utonium lastensa kanssa. U:n lapset oli jo tullessaan luovutusikäisiä. Mutta kesä ja ellit lomalla. Koko bändi on ollut meillä reippaan kuukauden. Niitä ollaan tiirailtu hienovaraisesti. Pelkkä katse riitti lasten karkoottamiseksi. Äidistähän ei olla nähty kuin vilauksia. Metsästä revityt!

Pikkuhiljaa lapsukaiset on rohkaistuneet. Ruuan tuojaa eristykseen on katseltu hyvin uteliaasti. Toki turvavälin takaa. Huippua. Ooo, ja äitikin on katsellut pariin otteeseen tilannetta turvasta! Mutta korvat ja silmät näkyvillä. Siinä me sit ummistellaan silmiä puolin ja toisin

Koko porukka, Didi, Utonium ja muksut kävi taannoin ellin luona. Rokotuksia, sterkkoja, sirut ja tsekkaukset ilman röntgenkatsetta. Pikkuiset sai kevyen humautuksen ja kaikki meni hienosti siltä osin.

Vahvasti näyttää siltä, että kaikki viisi on ainakin ajatuksen tasolla varattu. Mahtavaa ettei ihmiset pelkää mahdottoman arkoja nuoria aikuisiskaan kissoja

Sydämessä toive, että taas tulis joku pikkuäiti synnyttämään meille. Ensikodin voimavara.