Hermina sai kodin

Herminaa kävi katsomassa aikuinen nainen, joka etsi itselleen yhtä kissaa kerrostaloyksiöön ja Herminanhan voi luovuttaa ainoaksi kissaksi, koska ei se pahemmin muista kissoista piittaa ja saattaa sähähtääkin, jos joku esim ohittaa sen liian läheltä. Varoitin etukäteen, että ovikellon soittoa koko sakki pakenee piilonurkkaan ja kissankatsojan koputtaessa oveen Hermina jäi ensin pöydälle ja livahti vasta hetken päästä piiloon. Hätistin Herminan takaisin näkyville ja tarjosimme nameja ja Hermina antoi naisen silittää. Kehotin ottamaan syliinkin, mutta siihen Hermina ei sentään suostunut. Nainen ihastui Herminaan ja kysyi paljon järkeviä kysymyksiä, lupasi sitten ilmoittaa lähipäivinä päätöksensä. Jäin odottamaan varsin luottavaisin mielin, sillä mielestäni Herminankatsojan ja Herminan kemiat synkkasivat hyvin yhteen. Katsoja laittoi vielä seuraavana päivänä lisää kysymyksiä, joilla halusi varmistua Herminan hyvästä terveydestä ja vastauksiini tyytyväisenä varasi sitten Herminan. Luovutus sovittiin viikon päähän, jotta hänelle jäisi aikaa hankkia raapimapuu ja muut kissalle tarpeelliset tarvikkeet ja koska hänellä olisi luovutusta seuraavana päivänä vapaapäivä niin ei pikkuisen Herminan tarvitsisi heti jäädä yksin kotiin. Näin Hermina sai siis rakastavan ja huolehtivaisen kodin.

Muutenkin ensikotiini kuuluu hyvää, Vikilii on ottanut tavakseen nukkua päikkärit ja yöt sängyn jalkopäässä ja se voi illallakin lepäillä sängyllä kun istuskelen siinä datailemassa ja lukemassa.  Omien poikien ja ensikotityttöjen ruuat on nyt eriytetty, syynä tähän on oman exotickollini Panun vatsavaivoista johtuva viljattomuuskokeilu ja Cittarin ruokakeräystapahtumasta saadun lahjoitusruuan paljous. Pojat syövät Zooplussalta tilattua viljatonta Bozitaa ja tytöille tarjoillaan Whiskasin kalaruokaa, joka ei Panua kiinnosta kun ei se tykkää kalasta ja Niilon taas Hermina ajaa pois tyttöjen kupeilta. Kaikki saavat kuitenkin mahansa täyteen ja sehän se on kissoille tärkeintä!

Tyttöset viihtyvät hyvin

Tyttöjen kolmas viikko ensikodissa on sujunut oikein hyvin. Vikiliin ja ensikodin isännän kisukisu Niilon ystävyys on syventynyt ja ne puskevat ja nuuhkivat toisiaan usein, seuraavat koko ajan  tarkkaan toistensa tekemisiä ja voisi jopa sanoa, että Vikilii on Niilon tyttis.

Herminan kohdalla isoin sopeutuminen tällä viikolla on ollut rentoutuminen. Ilmeisesti se paikallaan kököttäminen oli Herminan tapa käsitellä pentujen lähdön, uuden ensikodin ja vieraiden kissojen aiheuttamaa stressiä ja nyt tilanteeseen totuttuaan se itse pyytää silityksiä pari kertaa päivässä ja kiehnää ja kehrää kun sitä hellitään. Vikiliikin on jo paremmin tottunut minuun ja on pari kertaa löytynyt sängyn jalkopäästä nukkumasta kun olen herännyt päikkäreiltä.

Hermina on myös ruvennut leikkimään, mutta eipä tietenkään kissanleluilla vaan eräällä pöydän alta löytämällään roskalla, jota en raaski korjata pois kun se tuottaa Herminalle noin paljon iloa. Vikilii leikkii joka ilta, eniten yleistä melua saa aikaiseksi kun samassa riehakkaassa leikissä on Zoolove-sydänlelu ja tyhjä kumiseva pahvilaatikko.

Herminasta on tullut vakavasti otettava kysely kerrostalokissaksi ja sitä tullaan katsomaan aivan lähipäivinä. Koti kuulosti hyvältä ja kaikin puolin Herminalle sopivalta, toivottavasti tärppää!

Apua, minusta tuli emo!

Tänä syksynä meidän ensikodissamme tehtiin päätös, että talvella syntyvän perheenlisäyksen johdosta jäisimme pikku huilille ensikotitouhuista, tietysti yhdistyksen muissa toimissa oman jaksamisen mukaan jatkaen.

Sovimme ensikotivastaavamme kanssa, että silloiset hoitokissamme saavat vielä asustella meillä, kunnes löytävät uudet kodit, ja sen jälkeen pistämme kissanluukut hetkeksi säppiin uusien tulokkaiden osalta. No, ensikotikissamme Terri ja Tella sekä Terrin kolme pentua löysivätkin nopeasti kodit, ja meille jäi enää 15-vuotias kisumummo Turbo sitä omaa kotiaan odottelemaan. Mieheni kanssa jo käsiämme läpsytellen hihkuimme, kuinka varmasti ihan pian joku aivan ihana koti ottaa Turbo-mummostakin yhteyttä, katti muuttaa ikiomaan kotiinsa leppoisia eläkepäiviä viettämään ja me saamme hetken hengähtää keskittyen ihan vain omien kisujemme hiekkalaatikkojen siivoukseen ja niiden pilalle lellimiseen.

Olihan se kaunis ajatus, joka kuulosti päässä ja näytti paperilla ihan hyvältä.

Tarvittiin yksi vastasynnyttänyt emo, seitsemän nälkäistä pentua, emon riittämätön maidon tulo ja tupaten täydet muut ensikodit, ja pian jo huomasin hyssytteleväni kolmea kolmen päivän ikäistä kissanpentua villapaitani helman alla. Ensikotitaukomme startti oli siis kuin suoraan oppikirjasta, kun kotiimme pötkähti yks-kaks-yllättäen ympärivuorokautisesti pulloruokittavia pikkukisuja.

Kaksi pennuista oli saapuessaan tavattoman pienikokoisia; vahvemmat pennut olivat kaiketi saaneet emon vähät maidot heiveröisempien jäädessä ilman riittävää ravintoa. Toinen näistä kitukasvuisista pikkuisista alkoi säännöllisten korvikeannosten myötä kuitenkin vahvistua, vaikka paino kitkuttikin harmillisesti muutaman gramman päälle sadassa siitä mihinkään nousematta. Toinen heikommista pennuista, suloinen harmaatäplikäs pieni tyttöpentu, oli jo liian heikossa kunnossa, eikä jaksanut seuraavan päivän iltaa pidemmälle.

Henkiin jääneet sisarukset Vieno ja Untamo ovat virkeitä pikku kissanalkuja. Harmaavalkoinen Vieno on oikea suursyömäri ja painoa sille on karttunut hurjasti päivittäin: tyttö on kasvanut aivan silmissä. Pikku-Untamokin löysi onneksi elämänhalunsa vihdoin ja viimein, ja alkoi syömään suurempia korvikeannoksia. Paino on nyt lähtenyt varovaiseen nousuun, joskaan grammoja ei vielä ole kertynyt siinä määrin, kuin niitä toivoisi tuon ikäiselle pikkukisulle tässä vaiheessa kertyvän. Lisäksi Unski Untamoisen kanssa tuli vielä takapakkia ärhäkän ripulin muodossa. Nesteytyksen ja maitohappobakteerien voimin koitamme nyt saada pikkuisen masun rauhoittumaan, olon kohenemaan ja painon nousemaan. Peukut siis pystyyn pikku-Unskille, että masuvaivat selätetään ja pentu tulee vielä kuntoon! Nämä pienet sisarukset tulevat aikanaan etsimään kotia Kisun kautta, mutta siihen on vielä matkaa - ensin pitäisi jaksaa syödä hyvin, kehittyä ja kasvaa isoksi.

Vienon ja Untamon lisäksi myös hurmaava ikäneitokaisemme Turbo majailee vielä luonamme, odottaen muuttoa oman ihmisen luokse eläkepäiviä viettämään. Turbolla todettiin vast'ikään kilpirauhasen liikatoiminta, joihin mummeli sai lääkityksen. Kilpirauhasvaiva oli käynyt myös munuaisten päälle siinä määrin, että nyt Turbo-mummo noudattaa lääkärin määräyksestä tiukkaa, munuaisystävällistä dieettiä. Mummeli on ollut vähän näreänä moisesta pelleilystä (jota myös ruoan säännöstelyksi kutsutaan) ja aloittanut määrätietoisen ja erittäin vakuuttavan, joskin tuloksettoman, päivittäisen protestoinnin lempi päivystyspaikallaan portaikossa.

"Tässä mä nyt sitten istun ja mouruan..."

"... kun ei palvelu pelaa."

"Ja tassullakin huidon kun ei noi pällit muuten tajua, että nälkähän tässä tulee kun ei välipaloja tipu!"

"Edes tää mun söpön anova katse ja hiljainen, vetoava 'mau' ei auta."

"Että kyllä kurjaks on menny, sanonpa vaan."

Tytöt kotiutuvat

Hermina ja Vikilii ovat jo hyvää vauhtia tottumassa talon tavoille ja ymmärtävät esim minkä kaapinoven avaaminen tietää ruokaa tai herkkunappeja. Hermina on päivällä paljon esillä ja viihtyy raapimapuun loikoilutasolla, vaikka Niilo lepäilisi seuraavalla tasolla. Vikiliin vakiopaikka oli alkuviikosta tiskipöydän alakaappi, mutta nyt sekin saattaa olla päivällä vaikkapa kissanteltassa tai kantokopassa. Illat molemmat ovat alusta asti viettäneet esillä.

Poikien kanssa tytöillä menee oikein hyvin ja varsinkin Niilo ja Vikilii ovat kaverustumassa. Niilo usein pyytää Vikiliitä leikkiin, mutta Vikilii ei vielä ole lähtenyt mukaan ja vaikka Niilo joskus jahtaakin sitä luotan siihen, että Vikilii osaa pitää puolensa ja vaikkapa sähähtää, jos jahti ei miellytä. Niilo ja Vikilii myös haistelevat  kuonokkain ja puskevat toisiaan. Hermina ei ole niin kissasosiaalinen ja sähähtää, jos joku tulee liian lähelle. Panua olen erityisesti huomioinut hellimishetkillä ja lempileikeillä, sillä en halua toista kertaa haisevaa vastalausetta sänkyyni.

Hermina ja Vikilii ovat alkaneet tulla häntä pystyssä tervehtimään minua, silloin tarjoan kättäni ja saan pikkuisen puskun ja tytöt antavat kumpikin silittää ja jopa pyöristävät selkää eli nauttivat kosketuksesta. Minulla on herkkunappeja, joista sekä tytöt että Niilo pitävät ja niitä tarjoillessani meillä on ollut kivoja kesyttelyhetkiä. Vielä eivät tytöt syö kädestä, mutta sormeni voivat olla kolmen sentin päässä kuonosta ilman, että se haittaa ketään. Herkkunappien aloittamisen jälkeen Vikilii innostui pyörimään jaloissani ja puskemaan sääriäni ja nyt se tulee aamullakin jalkoihin kun laitan aamuruokia kuppeihin.

Tyttöset saapuivat ensikotiin

Keskiviikkona ensikotiini tuotiin kaksi tyttökissaa eli Vikilii ja Hermina. Neitoset ovat tänä kesänä kasvattaneet pentunsa samassa huoneessa ja nyt pentujen tultua luovutusikään pikkuiset siirrettiin pentukodista muihin ensikoteihin omia kotejaan odottelemaan ja emot tulivat tänne.

Tyttöset vähän ujostelevat ja arkailevat vieraassa paikassa, mutta ensikodin isännät exotickolli Panu ja kisukisu Niilo ottivat neidot hyvin vastaan ilman mitään sähinää tai murinaa kenenkään taholta. Ekan päivän Hermina vietti Niilon piilonurkassa ja pikkuruinen Vikilii onnistui tunkemaan itsensä minimaalisesta raosta jääkaapin sokkeliin. Ruoka-aikaan tytöt tulivat kuitenkin itse esille heti kun hoksasivat mitä on tekeillä.

Hermina on väriltään tumma kilpikonnakirjava ja luonteeltaan erittäin rauhallinen. Päivät se viettää nurkassa ja illat askartelupöydällä loikoillen. Toisena iltana sain räpsäistyä tämän kuvan, jossa Herminan upea turkki pääsee oikeuksiinsa ja heti kun laitoin kuvan facebookiin omalle seinälleni eräs tuttavani kysyi Herminaa ja tulee ehkä alkuviikosta katsomaan sitä.

Vikilii on pikkuruinen kaunotar ja luonteeltaan rohkea ja utelias. Niilon kanssa se tulee erinomaisesti toimeen ja ne voivat esim loikoilla raapimapuun päällekkäisillä tasoilla samaan aikaan. Vikilii tutkii paikkoja ja saattaa asettua keskelle lattiaa alapesulle, mutta kipittää silti pois, jos liikun liian nopeasti liian lähelle.

Herminan pennuista kolme on jo luovutettu ja Henna ja Hilla etsivät kotia Kisun sivuilla. Vikiliin pennuista Venus on varattu ja Vanilja-tyttö ja Voksi-poika vielä vapaina.

Sain myös Piipaleen kuulumisia: se on nyt nimeltään Krisu ja alun sähinän ja parin räppäisyn jälkeen kodin kuningatar on hyväksynyt sen. Tilanne on jo niin pitkällä, että pikku prinssi Krisu voi makoilla kaikessa rauhassa sängyllä, vaikka kuningatar käyskentelee huoneessa. Hyvin menee siis!

Kisuelämää

Odotin ensikotiini torstaiksi somia poikia nimeltä Iksu ja Miksu, mutta veikkoset saivatkin oman loppuelämän kodin jo ennen kuin ehtivät tänne asti. Nyt ensikotiemo katselee uutta minulle sopivaa enskaria, sillä kun minulla ei ole yksiössäni mahdollisuutta eristää voin ottaa tänne vain sisäkissoja tai jo muualla eristettyjä kisuja.

Kisu ry:n nettisivuilla on nyt paljon pentuja, luovutusikään tulee jatkuvasti uusia ja lisää syntyy ensikodeissa päivittäin. Nyt on siis kerrassaan erinomainen aika hankkia kotiinsa kaksi vilkasta pikku temmeltäjää leikkimään ja hassuttelemaan. Kisu luovuttaa pennut 12-viikkoisina vain pareittain tai toisen nuoren kissan kaveriksi, sillä itsenäisestä maineestaan huolimatta kissa tarvitsee lajitoverinsa seuraa ja yksinäisyydestä saattaa seurata jopa häiriökäytöstä. Ja kivahan se on seurailla kahden kissanpennun touhotusta ja vauhdikasta menoa...

Ensikodin isännät exotickolli Panu ja Kisukisu Niilo ottavat rennosti pöydällä, liekö mielessä jo Zooplussalta tilattu uusi raapimapuu, jonka pitäisi saapua ensi viikon alkupuolella. Zooplussahan lahjoittaa tämän blogin sivussa olevan linkin kautta tehtyjen tilausten loppusummasta 4 % Kisulle, joten jos on tarvetta tilata jotain sieltä niin kannattaa hyödyntää helppo ja vaivaton tapa auttaa kodittomia kissoja.

Piipale lähti omaan loppuelämän kotiinsa

Piipaleen viimeinen viikko ensikodissa sujui mainiosti: matolääke syötiin mukisematta, korvapunkkiliuos oli helppo laittaa niskan ihoon, Panun kanssa Piipale juoksi ja leikki, mutta isoin kissa-asia tapahtui viimeisenä iltana, kun Piipale ja Niilo vihdoin tekivät hyvän sovun ja Piipale antoi kehrätessään Niilon puskea poskeaan. Niilolle puskeminen on kovin tärkeää ja nyt tiedän varmasti, että omat pojat Panu ja Niilo hyväksyvät kaikenlaisten hädänalaisten kissaveikkojen majoittamisen. Voin myös hyvillä mielin päästää Piipaleen ikiomaan loppuelämän kotiinsa kun tiedän sen tulevan toimeen paitsi ihmisten myös muiden kissojen kanssa ja voin olla varma, että se sopeutuu nopeasti uuteen elämäänsä vilkkaan ja leikkisän 3-vuotiaan leikatun tyttökissan kaverina. 

Lähdön hetki oli tietenkin hiukan haikea, mutta Piipale pärjää varmasti hyvin ja kotiutuu nopsasti uuteen hyvään kotiinsa. Ja onneksi Piipale sai kodin näin nopeasti, sillä jos se olisi kehrännyt tyynylläni kaksi kuukautta eikä vain kaksi viikkoa en olisi raaskinut luopua siitä!

Ensi viikolla tässä ensikodissa totutellaan jo aivan toisiin veikkosiin...