sunnuntai 2. elokuuta 2020

Eliisa ja Meten yhteishuoltajuus

Eliisa ja Mette selvisivät viime talven ulkona, onneksi talvi oli lauha. Keväällä kaksikko saatiin loukkuun ja kotikissaksi opettelu alkoi ensikodissa. Aika pian ensikoti huomasi, että tyttöset taitavat olla tiineenä.

Eliisa ja Mette

Toukokuussa ensin synnytti Mette (valkoinen), Mette synnytti 3 pentua, yhden tytön ja kaksi potraa poikaa. Parin viikon päästä syntyivät Eliisan pennut, kaksi pientä tyttöä ja valitettavasti yksi kuollut pentu. Pentujen synnyttyä emot luontevasti rupesivat hoitamaan pentuja yhdessä, eipä sillä väliä kumman pentuja imetät ja hoivaat. Heidän toimintaansa on ihana seurata! Mette ja Eliisa ovat myös toistensa parhaat kaverit, pentujen hoidon lomassa painitaan ja juostaan kovaa.

Mette imettää Eliisan pentua

Pennut ovat nyt 9 ja 11 vkoa, ne ovatkin varsinaisia riiviöitä. Mette ja Eliisa leikittävät yhdessä ja kurittavat laumaa, maailman parhaat äidit.

Yhteisiä ruokahetkiä riittää!

Pennuille on tiedossa jo omat kodit, Eliisa ja Mette ovat kodinetsijöitä. Ensikodin suurin toive olisi, että tytöt löytäisivät yhteisen kodin. Niin paljon kaksikko on yhdessä kokenut, että kyllä olisi hienoa jos elämä jatkuisi yhdessä. Tytöt ovat valmiita omaan kotiin syyskuun alkupuolella.

torstai 16. heinäkuuta 2020

Elämä Dionen vauvojen jälkeen

Dionen vauvat lähti omiin koteihin ja elämä pysähtyi taas kerran. Vauvat tuo niin paljon kotiin. Sekasortoa, meteliä ja hulinaa. Elämää!

Pieni hetki ja tyhjää täyttämään tuli emo kolmen lähes luovutusikäisen pennun kanssa. Ja voi kauhee, kuinka pelottava ihminen onkaan!


Rakkaat, miten paljon haluaisinkaan rutistaa teidät kaikki syliini ja vakuuttaa, että koskaan ikinä milloinkaan ei ole mitään pelottavaa.


Nyt mennään pienin askelin, ruokaa, ruokaa, ruokaa ja pieniä hetkiä samassa huoneessa.


perjantai 22. toukokuuta 2020

Dione ja pennut, osa 4: Muuttopäivä

Dione oli aamusta alkaen jotenkin tympääntynyt. Suhisi pennuille eikä mikään oikein ollut hyvin... Jossain vaiheessa aamua mamma oli tullut haukkaamaan happea "isojen puolelle". Hän söi hyvällä ruokahalulla kaikessa rauhassa tarjottua ruokaa ja sen jälkeen meni lepäilemään löytämäänsä mökkiin. No, kaikkihan tietää, kuinka kiva on syödä ruoka ilman ylimääräisiä häiriöitä ja sitten ottaa pikku-unet. Dione siis otti vapaapäivän itselleen.



Reippaasti iltapäivän puolella, kun hän oli nauttinut hiukan lisää ruokaa, Dione lähti kutsumaan pentujaan, ja saatuaan pikkuhirviöt kasaan, johdatteli perheensä Isojen puolelta löytämäänsä mökkiin. Kas näin, muutto suoritettu. Asiasta tekee mukavan se, että neljä pentua on kuin Linnanmäellä. Uusi koti siis osoittautui aivan järjettömän hauskaksi paikaksi. Lasten mielestä. Äiti lähinnä loikoilee mökissään!



Tässä ihmisellä on vain se mielessä, että ei kai nyt vielä! Hyvänen aika. Jos kuitenkin sinne pienten puolelle takaisin! Mutta kai sitä on vaan luotettava siihen, että pentujen oma äiti tietää paremmin...

maanantai 11. toukokuuta 2020

Dione ja pennut, osa 3

Itsenäistymistä, itsenäistymistä!!



Samaan aikaan silmien aukeamisen kanssa, vauvat tosiaan löysivät pikkuruiset jalkansa. Ja kyvyn kulkea eteenpäin! Pikkuhiljaa pienet maitomassut ovat kulkeneet kohti äidille tarkoitettuja ruokia. Ja nyttemminhän sitä ruokaa saa todella olla kantamassa pesueelle ihan urakalla! (kiitos koronan aiheuttama digiloikka ja etätyöt!!) Poissa ovat pienten naamojen irvistykset, kun tarjoilija dippasi sormensa mamman ruokiin ja antoi sitä haisteltavaksi. Nyt nimittäin syödään!! Kaikki ja kaikkea. 



Pikkuruiset ovat myös löytäneet hiekkalaatikon hienoudet. Heille aseteltiin kivasti oma pieni ja matalalaitainen pentuvessa, mutta eihän siellä juuri kukaan käynyt. Hyvä että parit pikku pisut sinne kelpasi tehdä. Äidin iso vessa on hyvä vessa. Hiukan hihityttää siivota pieniä rotan jätöksiä sieltä. Mutta ok, olette valintanne tehneet, mikäs minä olen sieltä pois häätämään.



Hienoja pieniä kisuja. Ikää lapsilla tässä vaiheessa on hiukan alle 6 viikkoa. Ja nyt jo noin itsenäisiä. Tiedän monia, jotka ovat tässä kohtaa sitä mieltä, että nythän luovuttamisen voi alkaa. Mutta niinhän asia ei todella ole. Mitä pidempään kissanpennut saavat olla emonsa ja/tai sisarustensa kanssa, sen vähemmän niillä esiintyy häiriökäytöstä. Ja ensikoti kyllä huolehtii pikkuruisten totuttamisen ihmiseen ja muihin jännittäviin asioihin, joita sitten tulevaisuudessa siellä ikiomassa kodissa voi tulla vastaan. Emon läheisyys on ihan parasta jännittävän päivän jälkeen!

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Dione ja pennut osa 2

Hypätäänkin ensimmäisestä postauksesta suoraan pari viikkoa eteenpäin. Didin vauvat on nyt viisiviikkoisia.



Äippä lepäilee mielellään pesän ulkopuolella, koska "kaikki tietää että äidit tarvii myös omaa aikaa". Dione tervehtii ruokalähetystä varsin kovaäänisesti. Ja varuiksi suhisee (häntä on saanut silittää vahingossa huomaamatta).

Lapset ovat ottaneet isoja, horjuvia askeleita kohti maailmaa. Silmät apposen auki, pienet tassut suunnattuna tulevaisuuteen. Ensikodin silmin, aika ihanaa hei!



Toisinaan tapahtuu hurjia asioita. Rottweiler suorastaan hyökkää kimppuun! (pelko pois, ei hyökkää!) Onhan se toki iso, musta ja liikkuu ihan oudosti! Äiti tarkkailee tilannetta Otto-papan vierailujen aikana, mutta pennut useimmiten kaikkoavat piiloon. Pentuja mielellään käy tervehtimässä myös Juksu-setä. 9kk kollin löllykkä, ensikodin ensimmäisestä vauvalaivueesta. Hyvin jännittävää elämää mamman tissin ulkopuolella.



Kakaralauman rohkelikon kunniamaininta menee toki Penelopelle. Syntyessään pikkuruinen, ottanut kaverit kiinni ja pusulapsi. Pienen pieni pumpulipallo, nukahtaa kainaloon, kehrää syliin koppastaessa. Ja Penelope on se, joka käy isoakin koiraa toisinaan tervehtimässä.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Dione ja pennut osa 1

Kävipä eräänä päivänä niin, että Kisu ry vastasi toisen eläinsuojeluyhdistyksen hätähuutoon. Useammalle tiineelle kissalle pitäisi saada sijoituspaikka. Alkoi tapahtua, ja pikkurouvat olivat hyvin nopeasti Kisulaisissa ensikodeissa. Nyttemin vauvoja on syntynyt jo MONTA!!

Näissä kuvissa esiintyy Dione pentuineen. 

Tätä kirkoittaessa Dionen pennut ovat kolmeviikkoisia. Silmät on auki ja selvästi pikkuruiset jalat alkavat siirtää maitomassuja eteen(kin) päin. Dione on mallikas äiti. Niin mallikas, ettei liikoja punnitsemisia, pesän siivoiluja tai ylipäätään lasten katselemista viitsi liiemmälti harrastaa. Dione muistuttaa siitä ensin melkein pehmeällä tassulla ja sen jälkeen kynsin. Valtaisan sähisemisen säestämänä, tietenkin. Mutta se on ymmärretty ensikodissa, että luonnossa lapset ovat suurin aarre. Suvunjatkamisen kannalta. Ensikodissa tietenkin hiukan toisin. Pikkuruiset lapset ovat kasvaneet varsin mukavasti ja tietenkin kaikki toivovat, että tirriäisistä kasvaa upeita, hienoja pikku kisuja, jotka kaikki aikanaan pääsevät ikiomiin parhaisiin koteihin. Siihen asti voitte täältä lukea lasten ja äidin elämästä ensikodissa.


Lastenkasvatus vaatii myös rahaa. Eläinlasten erityisesti. Pentueet ovat Kisu ry:n yksi hurjan suuri kuluerä. Kaikki lapset madotetaan, sirutetaan ja ne saavat ensimmäiset rokotukset ensikoteilun aikana. Kustannukset ihan vain luovutukseen päästäkseen, kohoavat ihan helposti korkeammaksi kuin pennun luovutushinta.

Me, meidän kakarat ja mammat, tarvitaan kaikkien teidän apuja!

Tili: FI40 1146 3001 1286 66
Viite: 10281
Rahankeräysluvan numero ja myöntämisajankohta: RA/2019/1099 11.12.2019
Rahankeräysluvan myöntäjä: Poliisihallitus
Keräyksen toimeenpanoaika: 12.12.2019-1.12.2021
Keräyksen toimeenpanoalue: Koko maa poislukien Ahvenanmaa

perjantai 21. joulukuuta 2018

Joulu kissan silmin

Odotan joulua innolla. Silloin on kaikenlaista kivaa tekemistä, jota ei muulloin pääse harrastamaan.


Kuusessa on kiva kiipeillä, kunhan se pysyy pystyssä. Paras kuusi on sellainen, joka on kiinnitetty narulla kattoon. Kuusenkoristeista hauskimpia pudoteltavia ovat sellaiset, joista ei saa sirpaleita tassuun. Sellaiset, jotka ihminen voi vain nostaa paikalleen uudelleen pudotettavaksi!

Kynttilän liekkiä on kiva katsella lyhdyn lasin läpi. Kerran käräytin viikseni avonaiseen kynttilään, eikä se ollut ollenkaan mukavaa. Onneksi niitä ei meillä ole sen koommin näkynyt.


En voi vastustaa lattialla kiemurtelevan lahjanarun syömistä, mutta olen kuullut että se on vaarallista. Jouluni on kuulemma turvallisempi, jos narunpätkiä ei ole saatavilla ollenkaan. (Sama koskee kuulemma kinkkua, mutta ei kai pieni pala haittaa?)


Vieraatkin ovat yleensä kivoja. Silloin kun tupa on täynnä ihmisvieraita, minulle järjestetään oma huone, jossa voin lepäillä, ruokailla ja hoitaa vessa-asiat rauhassa. Se tulee tarpeeseen esimerkiksi silloin kun ihmiset innostuvat laulamaan joululauluja.


Joulusaunani nautin mieluiten lempeillä lämmöillä ja ilman saunatuoksua.


Ihanaa ja turvallista joulua kaikille kisuille ja heidän perheilleen!


P.S. ihmiset: Netistä löytyy listauksia siitä, mitkä joulukasvit ovat myrkyllisiä ja mitkä eivät. Toivon että minun ei tarvitse itse testata!



Lisää aiheesta muualla: