perjantai 20. marraskuuta 2020

Maisa maisukka äidin pikkutyttö Kääriä

Olin jo kauan aikaa etsinyt Sisi kissallemme kaveria, kun eksyin yhtenä iltana Kisun sivuille. Ajattelin etten jo varttuneelle kissallemme aivan pentua kaveriksi edes etsisi, mutta kun näin Maisan kuvan, jotenkin aavistin että siinä istua kökötti tuleva aarteemme. Maisan silmissä oli jotain niin puhdasta ja viatonta, että tunsin tyyneyttä kuvaa katsellessani.Huokailin monasti tietokoneen ruudun edessä, ja taisin laittaa Maisan kuvan taustakuvaksikin koneeseeni ennen kuin olin edes ottanut Kisuun yhteyttä. Tehtyäni yhteisen päätöksen puolisoni kanssa, otin yhteyttä Kisun sijaiskotiin ja sain hakea Maisan kotiimme 21.11.2013. Orivedeltä.


Maisa oli alusta asti rohkelikko. Kaikkea uutta täytyi kokeilla kerran jos toisenkin. Persimoni oli silloin hyvää tytön mielestä, joka rakoon piti ahtaa itsensä, ja kylpykin maistui. Sinänsä hauskaa ajatella, että se ylen säntillinen siisti sintti, joka minut komentaa nykyisin joka ilta viimeistään kello 22.15 sänkyyn on itse ollut rohkelikko ja kokeilija. Toisaalta, tyttö saattoi säikähtää pelkkää jalan ojennusta lattialla niin, että hyppäsi metrin ilmaan ja säntäsi sängyn alle piiloon.

Maisa leimautui minuun, ja jos pihalla näkyi koiria minut haettiin katsomaan tuota hirmua ikkunasta. Myös suuri kokoiset miehet aiheuttivat Maisassa saman reaktion. Minun syliini tultiin hakemaan turvaa-minä suojasin nostamalla Maisan syliini kasvojeni lähelle, ja hän painoi kasvonsa minun kasvoihini kuin pelottavan asian nähnyt pikkulapsi konsanaan.Näin teemme edelleenkin.


Maisa on äärettömän älykäs. Mikäli meillä on jotakin suu kopua mieheni kanssa (meillä ei riidellä) tulee Maisa ylväänä pelastamaan ,kuin Zorro levittäen mustan viittansa. Maisa tulee istumaan väliimme ja antaa omat välikommenttinsa. Hän katsoo vuoroin minua ja miestäni ,välillä toinen silmä hiukan siristäen, ikäänkuin painoittaen että hän on nyt tosissaan-riita poikki.

Maisa on myös pelastanut meidät vesivahingolta ja häkämyrkytykseltä. Maisa keikkui vessapytyn päällä yhtenä aamuna. Kävi hakemassa minut, hyppäsi pytyn päälle ja kalkatti. Kalkatti niin kovasti että ymmärsin hänen olevan tosissaan. Kun kyykistyin lattiatasoon huomasin, että pytty vuoti vettä lattialle, enkä minä tai mieheni sitä aamutohinoissamme olleet huomanneet.Siinä se olisi sitten vuotanut 10 tuntia kaivottomassa kylpyhuoneessa. Maisa on 7 vuoden ajan pitänyt huolta, ettei uunin luukkuja laiteta liian aikaisin kiinni. Maisa nousee itse nykimään peltejä auki uunin pankolle, mikäli hänen mielestään olemme ne liian aikaisin kiinni laittaneet. Alussa, kun emme ymmärtäneet ”Maisan kieltä” teimme sen virheen, ja heräsimmekin sitten aamuneljältä häkävaroittimen varoitusääneen.


Niin oudolta ja hauskalta kuin se saattaa kuulostaakkin, meillä on oma pyykkinaru Maisalle. Kun asuimme aikaisemmassa asunnossamme, havahduin kovaan kolinaan yläkerrassa. En ennättänyt nousemaan yläkertaan vieviä portaita kuin muutaman askelman, kun Maisa tuli vastaan sukka suussaan. Naurahdin ja jäin seuraamaan, mitä tapahtuu seuraavaksi. Sinne se karvalapseni paineli, minun vaatekaappiini. Tämän jälkeen vaatekaapin ovi on aina ollut auki, kun viikkaus puuska saattaa iskeä milloin vain.Samoin siivouspuuska, Maisa on SIISTI-en ehkä pysty tarpeeksi painottamaan kuinka siisti. Jos lattialle on keittiössä tippunut voita, niin voi että,se täytyy saada siitä pois, ja sitä siivousta vahditaan siinä vieressä, ja jäljet myös tarkastetaan onko se nyt kokonaan pois siitä pinnalta. Kissan hiekkalaatikon siisteystason tarkastus on niin oma lukunsa, että siitä kirjoittaisi kokonaisen kirjan. Kun vessasta kuuluu pitkä huokaus, sitten pieni tauko ja taas huokaus, tiedän että nyt on minun parasta nousta katsomaan. Maisalle ja Sisille tulee yleensä riitaa juurikin eri siisteystasoista. Sisi sotkee ja Maisa siivoaa.

Maisa on äärettömän empaattinen, ja tämä näkyi jo aivan pienestä asti. Toinen kissamme Sisi rakastaa heitellä ponnareita. Maisa seurasi Sisin leikkejä riippukeinustaan katon rajasta. Sisi heitti ponnarin suuressa kaaressa eteenpäin lattialle eikä nähnyt mihin se laskeutui. Maisa huikkasi yläpuolelta, hyppäsi riippukeinusta takan reunalle ja takan reunalta lattialle, käveli ponnarin luo,otti sen suuhunsa ja laski ponnarin suustaan vasta Sisin nenän edessä. Nuolaisi Sisin päätä niinkuin olisi sanonut ”-Sinä vanha höpsökkä”, ja nousi takaisin riippukeinuunsa.


Loukkaannuin keväällä 2018, eikä Maisa jättänyt minua kertaakaan yksin, vaikka toipumiseni kestikin vuoden päivät. Maisa yritti piristää minua tuomalla omia lelujaan kun itketti. Halaili, pussaili, puski, piti kädestä, nukkui vieressäni, valvoi liikkumistani vierellä kävellen, haki ”isin” tarvittaessa, ja niinä lohduttomimpina hetkinä kun kivut ottivat minusta ylivallan laittoi tassunsa poskilleni ja painoi otsansa minun otsaani, ja seisoi kahdella jalalla sylissäni kunnes rauhoituin.Kun isäni nukkui pois keväällä 2014, Maisa oli korvaamattomana apuna.

Olin palasina menettäessäni isäni, parhaimman ystäväni, uskottuni, enkä ole vielä tähän päiväänkään mennessä eheä. Pieni mustavalkoinen Maisa tuli silloin syliini, katsoi syvälle silmiini ymmärtäen kipuni ja yritti muistuttaa elämön jatkumisesta muuan muassa pelleillen ja saamalla huomion itseensä. Moni ihminen joka on ollut Maisan kanssa enemmän tekemisissä toteavat kuin samasta suusta, - "Ei tuo kissa ole", kentien ei olekaan- ainakin minulle Maisa on korvaamaton ystävä, jonka jalous ja kiltteys saa minut uskomaan hyvään tässä maailmassa. Kun tarvitsin kättä, löysin tassusi.

tiistai 6. lokakuuta 2020

Erään ensikodin kissojen kesyyntymiskokemuksia

Meillä enskareilla on jos vaikka millaisia tyyppejä... Toki usein aikuisia jännittää, oikeestaan pelottaa. Tietty. Tulepa itse metsästä ihmisen luo.

Meillä on ollut tällaisia ihanuuksia, vain muutama mainitakseni.

Kielo

Kielo tuli todella tiinenä ja todella ressukkana. Laiha ja huonon näköinen. Jännitettiin, että mitähän sen pennuista tulee. Tai tuleeko niitä! Tuli neljä ihan potraa kakaraa. Ja voi miten ihanaa oli elää sen pentueen kanssa. Kielo päätti muksut pyöräytettyään kesyyntyä. Jep. Ihan noin vaan. Ihminen oli kiva. Puhumattakaan hänen lapsistaan.

Kielon pennut, niin pieniä ja söpöjä!

Juksu, yksi kielon pennuista

No Juksu ja mamma jäivät ensikotiin!

Dione imettämässä pentujaan

Tuli myös Dione. Ärrin purrin! Juma sentään kun punnittiin lapsosia, mamma tuijotti siihen malliin että "takavasemnalle poistu!" Tietenkin pennut otti mallia mammasta, mut hei, kattokaa Dionen pentuja Almaa ja VP:tä nyt siellä ikiomassa kodissa.

Alma omassa kodissaan

VP omassa kodissaan

Sit meille tuli tavallaan "vahingossa" Utonium lastensa kanssa... Uukkari on vielä tosiaan hyvinkin varauksellinen, mut hänen lapsensa alkavat kovasti kotiutumaan... Poppana kotiutuu pikkuhiljaa. Hänen omalle kodilleen tuhat kiitosta, että kärsivällisyyttä riittää.

Poppana (yksi Utoniumin pennuista) ja Dione pääsivät yhteiseen kotiin

Tää on sillai hassua hommaa, että kun tietää, että nää on vain käymässä, mut erityisesti pentuihin kiintyy ihan hulluna, vaikkei ne täällä meidän kotona osoita juurikaan rakkautta. Mut kun näkee niiden kuvia siellä omassa kotona, niin sydän sulaa!

Kuvat: Emmi H., ensikoti, sekä kissojen omat kodit. Kiitos!

lauantai 12. syyskuuta 2020

Meten js Elisan kuulumisia pentujen muuton jälkeen

Elisan ja Meten pennut ovat muuttaneet omiin koteihinsa Espooseen, Helsinkiin, Paraisille ja Järvenpäähän. On ihana saada viestejä pennuista uusissa kodeissa, kaikilla menee hyvin. Elisa ja Mette hoitivat pennut loistavasti ja antoivat niille hyvät eväät elämään, ihania kaikki rouvat ja pikkuiset!


Kun pennut muuttivat yksitellen, täällä emoilla oli muutaman vuorokauden hätä, itkettiin pentujen perään. Lopulta tyytyivät tilanteeseen ja arki rauhoittui. Pentujen muutto aiheutti myös sen, että he alkoivat opettelemaan leikkimistä ihmisen kanssa ja leluilla. Elisa sähäkämpänä leikkii ja touhuaa lelujen kanssa. Mette on varovaisempi leikkimisessä, mieluummin puskisi ihmistä ja kerjää silityksiä, niin hellyyttävä! Pikkuhiljaa on leikki ruvennut kiinnostamaan, vähän kömpelöä se vielä on. Mutta kaikki nämä asiat tehdään yhdessä.




Rouvat kävivät muuten leikkuulle ja kaikki meni hyvin. Samalla hampaat tarkastettiin ja muu terveys, kaikki kunnossa. Ikä-arvio lääkärin mukaan on n. 1v ihan lapsia vielä hekin.

Elisa ja Mette ovat todella ihmistä vailla, aina tullaan vastaan kun joku menee kissahuoneeseen, kumpa se oma koti vihdoin löytyisi. Nyt vielä heidän arkea järkytettiin, ensikotiin tuli kolme uutta pentua ja samaan tilaan, apua!



Meten ja Elisa asustavat ensikodissa Järvenpäässä, tässä vielä linkki heidän kodinetsintäilmoitukseen. He etsivät yhteistä kotia, kun ovat jo kokeneet niin paljon yhdessä.

perjantai 28. elokuuta 2020

Voi pettymys!

Meillähän ensikodeissa valtaosa kissoista on arkoja skaalalla nollasta sataan. Useimmiten he stressaavat lähtökohtaisesti kaikesta. Ensikotien hellässä huomassa otetaan monta pientä suurta edistysaskelta ihan vain ihmisen läsnäolon sietämiseksi.

Koti-ilmoituksissa on usein maininta arkuudesta ja kissan tahtiin etenemisestä. Ja nää on meille kaikille tosi rakkaita eläimiä, vaikka viipyvät meidän kanssa vain hetken.

Ensikoti-ihmisen sydän laulaa ilosta, kun joku haluaa tarjota kodin myös sille tosi aralle ja jopa pelokkaalle eläimelle. Monesti me tehdään sovittuna noutopäivänä paljon töitä, kun otetaan kissa jo valmiiksi boksiin. On huomattavasti helpompi siirtää kissa boksista toiseen, kuin lähteä kopittamaan uusien omistajien läsnäollessa. Yritetään siis kaikille, nimenomaan kissalle, tehdä epämiellyttävästä asiasta edes hiukan helpompi.

Kuva toukokuulta, hänet kopitettiin uuden omistajan läsnäollessa

No, eihän siinä. Kissa boksiin ja odotetaan noutoa.

Mitäs sit, kun hakijoita odotetaan monta tuntia sovitun ajan jälkeen.


Ei viestiä.


Ei viestiin vastausta.


Voin kertoa, että se pikkuisen sattuu myös ensikodin sydämeen. Ei se turha työ, mutta kissan turha kopittaminen ja toivo, joka ehti syttyä.


Ihmiset on lähtökohtaisesti todella sitoutuneita kissaa varatessaan ja se on ihan ihanaa. Joskus vaan tulee potku vyön alle.


Mutta ensikotivastavan sanoin "se ei ehkä ollut se oikea koti".

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Ei elämä hiljaiseloa ole ollut!

 Didin vauvat lähti omiin koteihin ja meille tupsahti Utonium lastensa kanssa. U:n lapset oli jo tullessaan luovutusikäisiä. Mutta kesä ja ellit lomalla. Koko bändi on ollut meillä reippaan kuukauden. Niitä ollaan tiirailtu hienovaraisesti. Pelkkä katse riitti lasten karkoottamiseksi. Äidistähän ei olla nähty kuin vilauksia. Metsästä revityt!




Pikkuhiljaa lapsukaiset on rohkaistuneet. Ruuan tuojaa eristykseen on katseltu hyvin uteliaasti. Toki turvavälin takaa. Huippua. Ooo, ja äitikin on katsellut pariin otteeseen tilannetta turvasta! Mutta korvat ja silmät näkyvillä. Siinä me sit ummistellaan silmiä puolin ja toisin ❤️

Koko porukka, Didi, Utonium ja muksut kävi taannoin ellin luona. Rokotuksia, sterkkoja, sirut ja tsekkaukset ilman röntgenkatsetta. Pikkuiset sai kevyen humautuksen ja kaikki meni hienosti siltä osin.



Vahvasti näyttää siltä, että kaikki viisi on ainakin ajatuksen tasolla varattu. Mahtavaa ettei ihmiset pelkää mahdottoman arkoja nuoria aikuisiskaan kissoja 🥰

Sydämessä toive, että taas tulis joku pikkuäiti synnyttämään meille. Ensikodin voimavara.

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Eliisa ja Meten yhteishuoltajuus

Eliisa ja Mette selvisivät viime talven ulkona, onneksi talvi oli lauha. Keväällä kaksikko saatiin loukkuun ja kotikissaksi opettelu alkoi ensikodissa. Aika pian ensikoti huomasi, että tyttöset taitavat olla tiineenä.

Eliisa ja Mette

Toukokuussa ensin synnytti Mette (valkoinen), Mette synnytti 3 pentua, yhden tytön ja kaksi potraa poikaa. Parin viikon päästä syntyivät Eliisan pennut, kaksi pientä tyttöä ja valitettavasti yksi kuollut pentu. Pentujen synnyttyä emot luontevasti rupesivat hoitamaan pentuja yhdessä, eipä sillä väliä kumman pentuja imetät ja hoivaat. Heidän toimintaansa on ihana seurata! Mette ja Eliisa ovat myös toistensa parhaat kaverit, pentujen hoidon lomassa painitaan ja juostaan kovaa.

Mette imettää Eliisan pentua

Pennut ovat nyt 9 ja 11 vkoa, ne ovatkin varsinaisia riiviöitä. Mette ja Eliisa leikittävät yhdessä ja kurittavat laumaa, maailman parhaat äidit.

Yhteisiä ruokahetkiä riittää!

Pennuille on tiedossa jo omat kodit, Eliisa ja Mette ovat kodinetsijöitä. Ensikodin suurin toive olisi, että tytöt löytäisivät yhteisen kodin. Niin paljon kaksikko on yhdessä kokenut, että kyllä olisi hienoa jos elämä jatkuisi yhdessä. Tytöt ovat valmiita omaan kotiin syyskuun alkupuolella.

torstai 16. heinäkuuta 2020

Elämä Dionen vauvojen jälkeen

Dionen vauvat lähti omiin koteihin ja elämä pysähtyi taas kerran. Vauvat tuo niin paljon kotiin. Sekasortoa, meteliä ja hulinaa. Elämää!

Pieni hetki ja tyhjää täyttämään tuli emo kolmen lähes luovutusikäisen pennun kanssa. Ja voi kauhee, kuinka pelottava ihminen onkaan!


Rakkaat, miten paljon haluaisinkaan rutistaa teidät kaikki syliini ja vakuuttaa, että koskaan ikinä milloinkaan ei ole mitään pelottavaa.


Nyt mennään pienin askelin, ruokaa, ruokaa, ruokaa ja pieniä hetkiä samassa huoneessa.