Piipale lähti omaan loppuelämän kotiinsa

Piipaleen viimeinen viikko ensikodissa sujui mainiosti: matolääke syötiin mukisematta, korvapunkkiliuos oli helppo laittaa niskan ihoon, Panun kanssa Piipale juoksi ja leikki, mutta isoin kissa-asia tapahtui viimeisenä iltana, kun Piipale ja Niilo vihdoin tekivät hyvän sovun ja Piipale antoi kehrätessään Niilon puskea poskeaan. Niilolle puskeminen on kovin tärkeää ja nyt tiedän varmasti, että omat pojat Panu ja Niilo hyväksyvät kaikenlaisten hädänalaisten kissaveikkojen majoittamisen. Voin myös hyvillä mielin päästää Piipaleen ikiomaan loppuelämän kotiinsa kun tiedän sen tulevan toimeen paitsi ihmisten myös muiden kissojen kanssa ja voin olla varma, että se sopeutuu nopeasti uuteen elämäänsä vilkkaan ja leikkisän 3-vuotiaan leikatun tyttökissan kaverina. 

Lähdön hetki oli tietenkin hiukan haikea, mutta Piipale pärjää varmasti hyvin ja kotiutuu nopsasti uuteen hyvään kotiinsa. Ja onneksi Piipale sai kodin näin nopeasti, sillä jos se olisi kehrännyt tyynylläni kaksi kuukautta eikä vain kaksi viikkoa en olisi raaskinut luopua siitä!

Ensi viikolla tässä ensikodissa totutellaan jo aivan toisiin veikkosiin...

Piipaleenkatsojat

Kun heräsin päikkäreiltä Piipale oli kerällä tyynylläni pehmeä turkki poskeani vasten ja viivyttelin pitkään siinä hetkessä, mutta pakko oli vihdoin nousta siivoamaan pahimmat kissanhiekat eteisen lattialta, sillä tulossa oli Piipaleenkatsojia.

Sovittuun aikaan ovikello soi ja sieltä saapuivat rouva ja parikymppinen tytär, mukavia ihmisiä kumpainenkin. Johdatin heidät sängyn luo katsomaan Piipaletta ja tämä tuli kehräten tervehtimään. Molemmat silittivät Piipaletta, tytär kyykistyi sängyn viereen ja Piipale meni heti hänen syliinsä ja se oli siinä: Piipale valitsi omat ihmisensä eikä kellään ollut enää siihen mitään sanomista. Rouva kyseli neuvoja kissojen sopeuttamisesta ja miten mahtaisi kissojen erillisruokinta onnistua, sillä kodin 3-vuotiaalla leikatulla tyttökissalla on allergian takia erityisruokavalio ja Piipaleen ruuat saattaisivat kiinnostaa kovasti kodin kuningatarta. Ehdotin, että kissat totutettaisiin siihen, että ruoka syödään heti ja loput korjataan pois, sillä pian kissat oppisivat syömään kerralla tarpeekseen.

Rouva oli hetken miettiväinen, mutta kun kysyin, että laitanko nettiin, että Piipale on varattu hän sanoi laita vaan. Luovutuspäivä sovittiin viikon päähän, sillä Piipaleen pitää saada vielä toinen annos korvapunkkilääkettä ja se pitää madottaa varmuuden vuoksi toistamiseen. Lupasin lähettää neuvoja kissojen totuttamisesta toisiinsa ja niin oli Piipale löytänyt oman loppuelämän kotinsa.

Pojat tottuvat Piipaleeseen

Seuraavina päivinä omat pojat alkoivat jo vähitellen tottua Piipaleeseen. Satunnaista sähähtelyä tuli lähinnä Piipaleen puolelta, kun Niilo halusi tehdä tuttavuutta häntä pystyssä eli tervehdysasennossa. Niilo kävi useampaan otteeseen hiukan haistamassa Piipaletta ja pian kissat jo pystyivät loikoilemaan melko lähellä toisiaan. Enää ei Piipaletta laitettu yöksi kylppäriin ja nukuimme kaikki rauhassa - kunnes Niilo/Piipalehässäkän takia liian vähälle huomiolle jäänyt oma kissani Panu väänsi haisevan protestin sänkyyni aamulla klo 6. Panu sai sitten paljon huomiota, mutta vasta tunnin päästä, ettei yhdistänyt protestiaan huomion saamiseen.

Täytin Piipaleesta taustatietolomakkeen, otin kuvia ja lähetin Kisun nettisivuille menevän ilmoituksen webmastereille. Piipaleesta tuli jo samana iltana kaksi kyselyä, mutta kumpainenkin olisi halunnut (mielestäni muuten aika hyvään kotiinsa) vain ja ainoastaan Piipaleen. Kysyin neuvoa ensikotiemoltani, joka oli ehdottomasti sitä mieltä, että Piipaleella pitää olla ikiomassa loppuelämän kodissaan kissakaveri leikkiin, painiin ja yleiseen touhotukseen. Emo myös suositteli pariakin kissaa, joista tulisi Piipaleelle kiva kaveri.

Sitten seuraavana päivänä tuli aivan täydellinen meili, jossa etsittiin kaveria 3-vuotiaalle vilkkaalle ja leikkisälle leikatulle tyttökissalle ja jopa pieni ulkoilutarhakin oli tarjolla. Vastasin meiliin ja jäin jännityksellä odottamaan kissankatsojia.

Piipale saapui ensikotiin

Lauantaina ensikotiemoni vihdoin toi Piipaleen ja tutustuttaminen alkoi. Ensin Piipale oli kopassaan ja oma Panuni kävi haistamassa nopsasti ja meni sitten pois. Niilo hätistettiin esiin piilokolostaan ja sille ja edelleen kopassa olevalle Piipaleelle annettiin raksuja herkkupaloiksi ja ne saivat syödä toistensa nähden. Sitten Piipale päästettiin vapaaksi ja se kävi heti laatikolla. Sen jälkeen se puski minua, kehräsi ja kiehnäsi kovasti. Piipale on todella ihmisrakas kissa.

Piipale tutki nopeasti yksiöni ja Niilo tuli pitämään sille eräänlaista ulinaa, jonka ensikotiemo sanoi enteilevän tappelua. Piipale meni kylpyhuoneeseen ja Niilo vahti ovella. Järjestin kylppäriin ruoka- ja vesitarjoilun ja annoin kissojen totutella toisiinsa. Niilo ulisi edelleen välillä, joten vein kylppäriin pehmustetun kopan nukkumapaikaksi ja suljin Piipaleen yöksi sinne niin saimme kaikki nukkua rauhassa.

Piipaleella on tassuissa eriparisukat

Seuraavana päivänä Piipale muutti huoneen puolelle. Minun silitellessäni ja helliessäni Piipale kehräsi ja tuli syliin, mutta Niilon kanssa välit olivat edelleen kireät ja oli useampikin uhkaava tilanne, jossa Niilo piti uhkailu-ulinaa häntä paksuna ja Piipale vastasi sähinällä ja aikoi hyökätä, mutta onneksi ehdin ajoissa tilanteisiin väliin ja varasin isoon lasiin vettä heitettäväksi kissojen päälle siinä tapauksessa, että ne rupeaisivat tosissaan tappelemaan.

Panu ei ihmeemmin piitannut Piipaleesta, sähähti vain miedosti, jos Piipale meni kurkkimaan Panun korin laidalle. Illemmalla tilanne rauhoittui vähitellen, Panu oli korissaan, Niilo pikkupöydällä sängyn lähellä ja Piipale torkkui sängyllä minun seuranani kun datailin. Niilo olisi jo halunnut tehdä tuttavuutta, mutta Piipale sähisi sille. Yöksi laitoin Piipaleen taas kylppäriin ja kun kävin kurkkaamassa Piipale torkkui lavuaarissa ja kehräsi.

Piipale chillaa 

Aloittava ensikoti valmistautuu enskariin

Tällä kertaa blogissa kuullaan aloittavan ensikodin, Soilin, tunnelmia valmistautumisesta ensimmäiseen hoidokkiin. :)

Olin jo pitkään miettinyt, että kotiini hyvinkin mahtuisi kolmas kissa, mutta taloudellinen tilanteeni ei tällä hetkellä salli enää lisää omia kissoja. Sitten eräänä päivänä Kisu ry:n aktiivi ja ensikotiemo,
joka on ennestään tuttavani Kisun tapahtumakuvioista, puhui teellä ollessaan mahdollisuudesta
ryhtyä tuetuksi ensikodiksi, jolle yhdistys korvaa eläinlääkärikulujen lisäksi ensikotikissan ruuat ja hiekat.

Ensikodin isännät: vasemmalla Kisu-kisu Niilo ja oikealla exotic-kolli Panu

Venkoilin vastaan ja sanoin, että eihän minulla ole mahdollisuutta eristää kurjista oloista tulevaa ja
mahdollisesti sairasta tai ainakin loisia kantavaa tulokasta, mutta siihen ensikotiemo vastasi, että
minulle voidaan tuoda joko sisätiloista peräisin oleva kodinvaihtaja tai jo aiemmin muualla karanteenissa ollut kissa. Vastusteluni loppui siihen.

Ensikotiemo alkoi kuulostella minulle sopivaa enskaria eli ensikotikissaa ja minä aloin valmistautua
uuteen tulokkaaseen. Kotini oli jo valmiiksi kissaturvallinen ja kaiken särkyvän olivat omat kissani Panu ja Niilo ehtineet tuhota jo aikoja sitten. Minut liitettiin Kisun ensikotien Facebook-
ryhmään, jossa on mahdollista saada tukea ja neuvoja sekä keskustella ensikotielämästä.

Ensikotiemo roudasi minulle kaksi kantokoppaa, hiekkalaatikon, ruokakuppeja, ruokaa ja kissanhiekkaa. Yhdistyksen taloudenhoitaja, joka on melkoinen tarjoushaukka, antoi paljon hyviä vinkkejä edullisista ruuista ja hiekoista. Minä sijoittelin tarvikkeet paikoilleen, laitoin enskarin kopan makoilupaikaksi yksiöni rauhallisimpaan nurkkaukseen ja järjestin ruokapaikalle tilaa kolmannelle kissalle. Välillä mietin sitä, että kotini ei ole kuin suoraan sisustuslehden sivuilta, mutta ensikotiemo lohdutteli, että kissoja on monenlaisia, kissan ottajia on monenlaisia, joten on aivan luonnollista, että ensikotejakin on monenlaisia.

Ihanainen Piipale liikahteli kuvaa otettaessa

Jo parin päivän päästä tuli ensikotiemolta viesti, että minulle sopiva kissa on löytynyt: noin vuoden ikäinen kodinvaihtaja, joka oli jo tottunut kerrostaloelämään. Sain tuosta oranssista kotitiikerikollista kuvankin ja sovittiin, että kissa tulee minulle seuraavana viikonloppuna kun se on ehditty leikata. Kissan aiempi nimi ei ollut tiedossa, joten annoin sille nimeksi Piipale.

Oma kissani Niilo (ent Pyykkipoika) on näyttäytynyt tässä blogissa aiemminkin, ensin Jennin ensikodissa ollessaan täällä ja sitten Niilon kesyyntymisestä kertovassa vieraskynäpostauksessani
täällä.

Uuden ensikodin elämöintiä

 

  

Eipä osattu meidän perheessä aavistaa mihin tuli lähdettyä mukaan, kun jokunen viikko sitten eteiseemme ilmestyi neljä häkkiä sisällään neljä pientä karvapalloa. Halu tarjota auttava käsi kodittomien kissojen hyväksi oli muhinut jo vuosia, ja vihdoin elämäntilanne oli oikea ensikodiksi ryhtymiselle. Siinä ne nyt sitten olivat, neljä pientä kissanpentua, ihmetellen silmät suurina minne ovat oikein joutuneet. Muutama päivä näiden neljän kanssa vierähti, kunnes puhelin soi ja hetken päästä kotiimme tupsahti vielä viideskin pentu. Se oli kuulunut samaan porukkaan neljän muun kanssa, mutta oli mokoma pakoillut loukkuja hieman pidempään. Onneksi napero saatiin turvaan ennen yöpakkasia!

Hiljalleen arat pennut alkavat tottua meihin ihmisiin; isoihin outoihin olentoihin, jotka pitävät kummallista lässyttävää ääntä, kantavat eteen syötäviä asioita ja joiden aikomusperiin ei kuitenkaan voi ihan täysin vielä luottaa. Tylsä hetki ei näiden pikkukissojen kanssa pääse yllättämään. Jos kesyttelypuuhat, siivous tai kakkalaatikoiden putsaus eivät pidä kyllin kiireisenä, niin pentujen kanssa voi aina leikkiä piilosta tai kohentaa nikkarintaitojaan purkamalla puoli keittiötä, kun se pienin ja vikkelin pentu onnistuu sujahtamaan tiskipöydän taakse. Mutta voi pojat kuinka palkitseva tunne on, kun pieni pentu uskaltautuu ruokakupille myös meidän läsnäollessa tai antaa jopa hiukan rapsuttaa korvan takaa. Näinkin lyhyen ensikoteilukokemuksen jälkeen en voi kuin sanoa, että on tämä ihanaa puuhaa!

Lisää uutta, omaa kotia etsivien pentujemme Hipun, Hintsun, Piirun, Rahdun ja Hitusen kuulumisia pikapuoliin! :) Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Uusi ensikoti esittäytyy Espoon suunnalta, terve

Uusi ensikoti Elisa kertoo:

"Omien vanhusteni nukuttua pois viime vuoden joulukuussa (molemmat kahden viikon sisällä toisistaan, eri tauteihin) on kotonamme ollut kovin hiljaista vain kahden nuoren pojan, Leevin ja Kasperin, kanssa. Nekin tuntuivat ajoittain käyvän toistensa hermoille, kun laumasta puuttuivat johtajat ja rakkaat kaverit. Jouduttiinpa kerran käymään lekurissakin, kun molemmat olivat huonossa kunnossa ja tuli ties mitä tulehdusta, finnileukaa, ripulia, ummetusta, syömättömyyttä, karvanlähtöä, leikkimättömyyttä... Eläinlääkärin diagnoosi oli: vanhusten ikävä. Yrittäköön joku minulle vielä sanoa ettei kissat surisi kumppaneitaan! Pah!

Keväällä sitten päätin, että nyt on sopiva aika ilmoittautua ensikodiksi, mitä olin jo monta vuotta suunnitellut.

Kesän meillä vietti huonoista oloista huostaan otettu kissarouva PK-ESYltä. Aloitimme kissan kesytyksen, mutta Leevin ja rouvan suhteet estivät lopullisen ystävystymisen, joten rouva jatkoi matkaansa toiseen ensikotiin.

Tämän jälkeen meidän oma kissantassulukumme kasvoi vielä neljällä, kun Kisu ry:n hoidossa ollut Hessu Hopo kun vei sydämen, vaikka ei ollutkaan tarkoitus hankkia enempää omia kissoja tässä vaiheessa.

Sitten 3.10. Kisulta tuli viesti, että yhdistyksellä oli iso kasa villejä ja puolivillejä pentuja ensikotia vailla.

Ja niin me sitten haimme Orivedeltä kaksi puolivilliä 4-5 kuukauden ikäistä pentua opettelemaan elämää ihmisen kanssa ennen omien kotien löytymistä.  

Toimme sisarukset meidän saunaan sunnuntaina ja jätimme sinne rauhoittumaan. Ne eivät kuitenkaan rauhoittuneet ihan hetkessä vaan lopettivat syömisen ja juomisen kokonaan 2-3 vuorokaudeksi. Ainakin tytön syömättömyys saattoi olla kestänyt jo pidempäänkin, sillä se oli tiistaina jo aika kehnossa kunnossa ja heilui edestakaisin hengityksen tahtiin kasvot alaspäin roikkuen. Poika jaksoi sähäkämmin sähistä ja paeta minun läsnäoloani, mutta molemmat kuitenkin vain kyhjöttivät ensimmäiset meillä viettämänsä päivät. Tytön kunto kuitenkin sai minut viemään molemmat eläinlääkärille.

Eläinlääkäri sai kisut tutkittua ja hoidettua (hanskojen kera lattialla nurkkaan painettuina), ja varsinkin tyttö oli pahasti kuivettunut.  Molemmat saivat nesteytyksen, matolääkkeen niskaan ja pahoinvoinninestolääkkeen parantamaan mahdollisia vatsavaivoja. Poika sai myös tulehduskipulääkkeen, koska oli kuumeinen. Sillä oli lisäksi vatsassa tuntematon möykky, joka tällä kertaa jäi mysteeriksi, koska olisi vaatinut isompia tutkimuksia.

Eläinlääkärissä käynnin jälkeisenä yönä oli vettä juotu ja muutama raksu popsittu. Hihkuin riemusta, viimeinkin ne alkoivat syödä! Tämän jälkeen syöminen ja juominen alkoi hitaasti mennä parempaan suuntaan. Sillä viikolla tuli ostettua ja kokeiltua kaikkea mitä vaan mieleen tuli kymmenistä valmisruokapurkkivalikoimasta eläinkaupasta ostettuun raakaruokaan ja kaikkea siltä väliltä. Suosikiksi nousi laktoosittomaan kermaan sekoitettu raaka keltuainen, jota meni parikin kupillista vuorokaudessa. Ja tyttö tuntui syövän kuivamuonaa.

Kisulit saivat nyt nimekseen Hannu ja Kerttu, minä taisin vielä siinä vaiheessa olla tarinan noita. ;)

Vessajätösten perusteella aloitimme varmuuden vuoksi kisuille kymmenen päivän Axilur-kuurin. Koska syöminen ei vieläkään sujunut kunnolla, oli madotus aloitettava pakkosyötöllä. Siinä meni mahdollisuuteni kesyttämiseen ja kaveruuteen... Tai näin luulin.

Sekoitin Hill’sin toipilasruoan, Multicat-vitamiinit sekä Axilurit veteen ja latasin ruiskut täyteen. Kävikin niin, että kun sain Kertun ajettua nurkkaan ja niskasta tukevan otteen, sain myös hienon tilaisuuden silitellä ja rapsutella lääkkeen antamisen jälkeen. Muutaman päivän jälkeen silitys ei enää ollutkaan niin vastenmielistä. Eikä se lääkesekoituskaan maistunut kovin pahalle.

Hannun kanssa se kiinni ottaminen olikin eri asia. Ensimmäisinä päivinä hikoilin personal trainerini perässä kierien saunan lattialta lauteiden välistä ylälauteille ja takaisin lattialle noin 10-15 minuutin ajan. Tilannetta helpotti se, kun mieheni tuli esteeksi, jotta tila olisi edes vähän pienempi. Joka tapauksessa sain Hannullekin lääkkeet annettua ja vain muutamien naarmujen ja hikipalleroiden kera.

Neljäntenä päivänä kunto loppui kesken ja yritin toista tekniikkaa. Hannu oli osoittanut nuolevansa lääkkeen ihan mielellään joten hyvin, hyvin hitaasti lähestyin sitä ruisku edellä... Ja Hannuhan tuli lopulta itse ruiskulle syömään. Minä huokaisin helpotuksesta, erävoitto noidalle! Ruiskun aikana sain ujutettua käteni niskalle ja sillä tavoin myös hiukan rapsutettua kissaa syömisen jälkeen. Hannu näytti kaikin kissamaisin tavoin kuinka epämiellyttävää kosketukseni oli, mutta sieti sen silti, niin kiltti kun oli.

Seitsemäntenä Axilur-päivänä Kerttu aloitti kehräämisen rapsutusten yhteydessä! Hymy korvissa ja tippa linssissä rapsuttelin kunnes käsi ja sormet kramppasivat ja vielä vähän sen jälkeenkin. Hannu ihmetteli silmät suurina saunan lattialta tätä kummaa ääntä ja siirtyi vielä kauemmas...

Sunnuntaina 2 viikkoa pentujen tulon jälkeen oli Axilur-kuuri loppunut ja niin myös aika päästää kissat tutustumaan saunan ulkopuoliseen maailmaan. Tässä vaiheessa Kerttu oli jo ihan rapsutusfani ja sain jo nostellakin sitä hiukan, tassujen koskettelu siedettiin ja naaman sai tunkea turkkiin, nenätkin olivat jo koskeneet toisiaan. Hannu taas... no... sieti kosketustani vähän paremmin. Luulisin.

Oven avauduttua ei kestänyt kauan, kun Kerttuli tuli haistelemaan maailmaa. Ja aika pian perässä tuli Hannu. Seuraavan puolituntisen aikana minne Kerttu edeltä, sinne Hannu perässä ellei kyljessä kiinni.

Sitten meno olikin hurjaa. Kaksikkoa ei pidätellyt enää mikään. Siinä rytäkässä tutustuttiin omiin kissoihimme, jotka ottivat hurjapäät nätisti vastaan. Pientä sähinää oli tietenkin asiaankuuluvasti.

Hannu ja Kerttu muuttivat saunasta työhuoneeseen, ja siellä tutustuminen sujui paremmin myös Hannuun. Viimeinkin se antoi rapsuttaa ja silitellä kunnolla. Vielä ei kehräystä kuulunut, mutta se oli ihan parin päivän päässä, tunsin sen jo värähtelevän valmiina tunnustamaan että saattaisi sittenkin tykätä ihmisistä. Parhaiten tutustuminen onnistui ruoka-aikaan, sillä tämä pieni silkkiturkki on hyvin perso ruoalle, mitä ei alussa olisi uskonut.

Kerttuli taas on ottanut missiokseen saada minut kaadettua puikkelehtimalla jaloissani rapsutuksia hakien. Tämä pieni tyttö puskee lujaa kaikkea mitä vaan pystyy ja rrrrakastaa olla sylissä. Mitä vain, kunhan saa rapsutuksia.

Perjantaina oli rokotus, ja vastaanotolla oli sama eläinlääkäri kuin viimeksi. Ja muutos oli ällistyttävä. Molemmat antoivat tutkia ja rokottaa itsensä ihan vain minun siinä rapsutellessa. Eläinlääkäri ei olisi samoiksi kissoiksi tunnistanut. Hannun mahamöykkyä ei enää tuntunut, eläinlääkäri epäili sen olleen kova ummetus.

Kotiin tultuamme annoin ruokaa, ja kun silittelin Hannua samalla, alkoi leuan alta pieni värähtely, joka voimistui oikeaksi kehräämiseksi. Hansuli on siitä asti kehrännyt melkeinpä koko ajan. Se pelkää vielä jalkoja ja juoksee karkuun ihmisen kulkiessa ohi. Onkohan joku potkaissut sitä sen entisessä elämässä? Mutta kun kyyristyy, Hannu tunnistaa ja antaa rapsutella ja ottaa syliin. Molemmat kissat säikkyvät vielä yllättäviä ääniä tai liikkeitä, mutta rentoutuvat taas, kun huomaavat kaiken olevan kunnossa.

Lauantai-iltaa sitten vietettiin niin, että Hannu ja Kerttu olivat meidän jaloissa sohvalla makaamassa. Pienet villikissat eivät ole enää niin villejä. J

Hoitokotitädin suurin toive olisi saada nämä kaksi samaan kotiin, ne kun viihtyvät niin hyvin toistensa seurassa. Mutta miten ihanat kissat näistä saa joku onnellinen omaa kotiaan ilostuttamaan."

Hannuun ja Kerttuun pääsee tutustumaan täällä. 

Uutena Ensikotina

Uusi ensikoti Katja kertoo ensimmäisistä hoitokissoistaan:

"Meille muuttivat ensimmäiset ensikotilaiset runsas viikko sitten ja vilinää on riittänyt! Neljä pentua, jotka oletettavasti ovat kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Olin luvannut meidän teinille, että saa sitten keksiä pennuille nimet, joten nyt meillä sitten asuvat Zlatan, Messi, Venus ja Serena - Ei varmaan tarvitse ihmetellä, mistä nimet tulevat.

Kyllä voivat sisarukset olla erilaisia! Raidallinen poikapentu, joka näyttää aivan perinteiseltä 
maatiaiskissalta, on koko ajan ollut joukon rohkein. Tämä Zlatan ei alussakaan etsinyt mitään piilopaikkoja, vaan istui kodinhoitohuoneen pöydällä seuraamassa tapahtumia. Zlatania sai heti silitellä ja aika pian jo nostellakin. Nyt Zlatan on kuin kotonaan huushollissa; viihtyy sylissä siliteltävänä, kehrää valtavan suurella volyymilla, makoilee erityisesti isännän rinnan päällä ja viihtyy aikuisten kissojemme kanssa kiipeilytelineessä. Vaatimattoman näköinen pikku kolli, jolla on vallan valloittava persoonallisuus! Olemme aivan ihastuneita häneen ja saamme koko ajan muistuttaa itseämme siitä, että Zlatan ei voi jäädä meille, vaan ansaitsee ehdottomasti oman kodin, jossa on tarjolla turvallinen, rauhallinen syli ja oma kiipeilyteline, eikä varmasti toinen kissakaan haittaisi.

Toinen kollipoika Messi on upea oranssinpunainen pehmo. Messi on porukan isoin pentu ja tulee 
rohkeudessa toisena veljensä jälkeen. Messin ulkonäkö hurmasi jo yhden perheen, joka saattaisi olla 
kiinnostunut, mutta Messin käytöstavat vaativat vielä hiomista... Messi luimistelee vielä ihmiselle, antaa kyllä koskea, mutta saattaa yllättäen napata hampailla kiinni sormesta (Septidinin ja laastarin kulutus on ollut meillä kasvussa) Eilen Messi pääsi ensimmäistä kertaa pois kodinhoitohuoneesta ja teinin huoneeseen, jossa istui sylissäni pitkän tovin ja antoi silitellä. Sitten Messi parkkeerasi itsensä nurkkaan, josta ei enää suosiolla tullutkaan pois, joten kesyttelemistä ja luottamusta ihmiseen tämä punainen pehmo vielä kaipaa, mutta taitaa hänestäkin tulla ihan kunnon kissakaveri.

Kuvassa porukka itselleen tyypillisenä: Pojat uteliaina ja tytöt piilossa

Porukan tytöt Venus ja Serena ovat myös ne villit ja arat pennut. He vaativat vielä pitkään aikaa ja 
kärsivällisyyttä tullakseen kivoiksi kissakavereiksi. Siskokset viihtyvät toistensa kainalossa ja onkin 
varmaan parasta, että pääsevät jossakin kohtaa myös yhteiseen kotiin. Tytöt ovat aivan identtiset, mustat kaunottaret, joilla molemmilla on samanlainen valkoinen tähti kaulan alla. Tyttöjen turkit ovat aavistuksen pidemmät kuin pojilla, jotka ennestään lisäävät näiden kauneutta. Venusta näkee enemmin, Serena pysyy visusti hyllyn päällä piilossa. Laitoin madotuksen yhteydessä pienen täplän kimaltavaa kynsilakkaa Venuksen otsaan, jotta ylipäätään tiedämme kumpi neito on kumpi. Venuksen vieressä saa istua ja pyyhkeen turvissa olevaa Venusta saa myös vähän silittää, mutta kova tämä neiti on vielä ”kiroilemaan”, kun näkee ihmisen. Serena myös ”kiroilee” ja varoittaa jo kaukaa, että äläpäs tule minua silittelemään! Vaan onpa silti saatu pari kosketusta hänenkin kanssaan vaihdettua. Nämä mustat neitoset ovat sitten se tämän porukan haaste.

Moni on ihmetellyt, jopa vähän halveksivaan sävyyn, että miten ”viitsitte” tuollaiseen ryhtyä? Vaan me viitsimme. Meillä on itsellämme kaksi aivan ihanaa Kisun kautta aikuisina tullutta rescue-kissaa, joten me tiedämme, millaisia aarteita näistä saattaa löytyä! On ollut hauskaa seurata näitä pentusia ja tulee taatusti vielä paljon hauskoja hetkiä, jos on niitä haasteitakin. Ja sitten on se auttamisen ilo, voi tarjota ainakin muutamalle kisulille hyvän alun kissanarvoiseen elämään, joka ehkä muuten olisi jäänyt saamatta."

Katjan Kangasalla majailevien kissojen ilmoitukset löytyy täältä