Tarina eräästä mummokisusta, joka ei enää ole koditon

Niin se vaan alkaa sekin päivä häämöttää, kun Turbo-mummon on aika matkata ensikodista omaan kotiin eläkepäiviä viettämään. Turbo on nyt ehtinyt asustella luonamme melkein viisi kuukautta. Sinä aikana sähisevästä ja murisevasta, langanlaihasta takkukasasta on kuoriutunut kehräävä, hyvin omalaatuinen hurmurimummo. Sellainen pusuja ja paijausta rakastava mamman mussukka (vaikka toki tästä leidistä löytyy sitä tulta ja tappuraakin edelleen).

Turbon taipaleeseen täällä ensikodissa on mahtunut myös vähän ikävämpiä uutisia. Turbo kärsi pitkän aikaa löysästä vatsasta, runsaasta juomisesta, lihasheikkoudesta, levottomuudesta ja ajoittaisesta oksentelusta. Eläinlääkärireissulla otettu verinäyte paljasti oireiden syyksi kilpirauhasen liikatoiminnan ja sen seurauksena kohonneet munuaisarvot. Tutkimuspöydällä lääkäri jo kehoitti valmistautumaan siihen, että saatamme joutua palaamaan vastaanotolle pikaisellakin aikataululla saattelemaan mummelia viimeiselle matkalleen, sillä ulkoiset merkit viittasivat hiukan siihen, ettei munuaisista olisi juurikaan mitään enää jäljellä. Onneksi testitulokset kuitenkin paljastivat asian toisenlaisen laidan, ja munuaisarvot eivät olleetkaan päässeet kohoamaan ollenkaan toivottomiin lukemiin. Niinpä Turbo-mummo sai lääkityksen, tarkat dieettiohjeet ja luvan jatkaa eläkekodin etsintää.

Vaikka diagnoosi olikin mitä helpottavin yllätys sekä minulle että miehelleni, alkoi meitä huolettaa Turbon puolesta nyt entistäkin enemmän: olihan kodin löytyminen jo 15 vuotta mittariinsa keränneelle kissalle hiukan haastava tehtävä jo sinällään. Kuinka mahtaisi käydä, kun kyseessä olisikin 15-vuotias seniorikisu, jonka uuden kodin olisi vielä sitouduttava lääkitykseen ja erityisruokavalioon kissan loppuelämäksi? Ajatuskin siitä, ettei kukaan haluaisi tarjota Turbolle sen ansaitsemaa loppuelämän eläkekotia, jossa se saisi olla oman ihmisensä silmäteränä ja hellittävänä vanhuudenpäivänsä, oli lannistava. Etenkin kun Turbo on onnistunut painamaan aivan erityisesti pinkkien pikku anturoidensa jäljet sydämeeni.

... Ja aivan kuin tilauksesta sain seuraavana päivänä yhteydenoton ihmiseltä, joka oli ihastunut Turboon nähtyään mummelin ilmoituksen Kisun kotia etsivien kissojen sivuilla. Sähköpostien perusteella kotiehdokas oli Turbolle täydellinen. Jännitin hirmuisesti, mikä mahtaisi olla kotiehdokkaan reaktio Turbolla hiljakkoin todettuun kilpirauhasongelmaan ja siihen, että se tulisi vaatimaan lääkitystä koko loppuelämänsä. Kun kotiehdokas kertoi minulle, että Turbon vaiva vaatimuksineen ei olisi ongelma, sain huokaista helpotuksesta. Ja kun kotiehdokas sitten saapui luoksemme Turboa tapaamaan ja Turbo vieraskoreiden tapojensa vastaisesti tallusteli muina mummoina hänen syliinsä köllöttelemään, taisimme me kaikki kolme tietää siltä istumalta, että Turbo oli löytänyt itselleen kodin.

Pian on siis Turbon aika muuttaa oman ihmisensä luokse. Ja minä täällä tihrustan itkua jo sitä ajatellessani, vaikka olenkin hurjan onnellinen rakkaan höpsön kisumummon puolesta. Tiedän vain jo etukäteen, että ikävä tulee olemaan hirvittävä. Harvan ensikotikissan lähtö uuteen kotiin on sen kauheammin kirpaissut, kun on tiennyt jokaisen niistä pääsevän mitä parhaimpiin koteihin. Tässä eriskummallisessa, tuittupäisessä tättähäärässä on vain ollut jotain ihan erityistä.

Toivotan pikkuiselle kissamuorin käppänälleni mitä leppoisimpia kissanpäiviä uudessa, ihanassa kodissaan. Kunpa sillä olisi vielä monta, monta kissamaisen letkeää eläkevuotta edessään.

Meidän on puolestamme tämän myötä hyvä pitää pikku tauko ensikoteilusta ja hengähtää hetki, ennen kuin on taas aika avata ensikodin ovet uusille kodinetsijöille.

Apua, minusta tuli emo!

Tänä syksynä meidän ensikodissamme tehtiin päätös, että talvella syntyvän perheenlisäyksen johdosta jäisimme pikku huilille ensikotitouhuista, tietysti yhdistyksen muissa toimissa oman jaksamisen mukaan jatkaen.

Sovimme ensikotivastaavamme kanssa, että silloiset hoitokissamme saavat vielä asustella meillä, kunnes löytävät uudet kodit, ja sen jälkeen pistämme kissanluukut hetkeksi säppiin uusien tulokkaiden osalta. No, ensikotikissamme Terri ja Tella sekä Terrin kolme pentua löysivätkin nopeasti kodit, ja meille jäi enää 15-vuotias kisumummo Turbo sitä omaa kotiaan odottelemaan. Mieheni kanssa jo käsiämme läpsytellen hihkuimme, kuinka varmasti ihan pian joku aivan ihana koti ottaa Turbo-mummostakin yhteyttä, katti muuttaa ikiomaan kotiinsa leppoisia eläkepäiviä viettämään ja me saamme hetken hengähtää keskittyen ihan vain omien kisujemme hiekkalaatikkojen siivoukseen ja niiden pilalle lellimiseen.

Olihan se kaunis ajatus, joka kuulosti päässä ja näytti paperilla ihan hyvältä.

Tarvittiin yksi vastasynnyttänyt emo, seitsemän nälkäistä pentua, emon riittämätön maidon tulo ja tupaten täydet muut ensikodit, ja pian jo huomasin hyssytteleväni kolmea kolmen päivän ikäistä kissanpentua villapaitani helman alla. Ensikotitaukomme startti oli siis kuin suoraan oppikirjasta, kun kotiimme pötkähti yks-kaks-yllättäen ympärivuorokautisesti pulloruokittavia pikkukisuja.

Kaksi pennuista oli saapuessaan tavattoman pienikokoisia; vahvemmat pennut olivat kaiketi saaneet emon vähät maidot heiveröisempien jäädessä ilman riittävää ravintoa. Toinen näistä kitukasvuisista pikkuisista alkoi säännöllisten korvikeannosten myötä kuitenkin vahvistua, vaikka paino kitkuttikin harmillisesti muutaman gramman päälle sadassa siitä mihinkään nousematta. Toinen heikommista pennuista, suloinen harmaatäplikäs pieni tyttöpentu, oli jo liian heikossa kunnossa, eikä jaksanut seuraavan päivän iltaa pidemmälle.

Henkiin jääneet sisarukset Vieno ja Untamo ovat virkeitä pikku kissanalkuja. Harmaavalkoinen Vieno on oikea suursyömäri ja painoa sille on karttunut hurjasti päivittäin: tyttö on kasvanut aivan silmissä. Pikku-Untamokin löysi onneksi elämänhalunsa vihdoin ja viimein, ja alkoi syömään suurempia korvikeannoksia. Paino on nyt lähtenyt varovaiseen nousuun, joskaan grammoja ei vielä ole kertynyt siinä määrin, kuin niitä toivoisi tuon ikäiselle pikkukisulle tässä vaiheessa kertyvän. Lisäksi Unski Untamoisen kanssa tuli vielä takapakkia ärhäkän ripulin muodossa. Nesteytyksen ja maitohappobakteerien voimin koitamme nyt saada pikkuisen masun rauhoittumaan, olon kohenemaan ja painon nousemaan. Peukut siis pystyyn pikku-Unskille, että masuvaivat selätetään ja pentu tulee vielä kuntoon! Nämä pienet sisarukset tulevat aikanaan etsimään kotia Kisun kautta, mutta siihen on vielä matkaa - ensin pitäisi jaksaa syödä hyvin, kehittyä ja kasvaa isoksi.

Vienon ja Untamon lisäksi myös hurmaava ikäneitokaisemme Turbo majailee vielä luonamme, odottaen muuttoa oman ihmisen luokse eläkepäiviä viettämään. Turbolla todettiin vast'ikään kilpirauhasen liikatoiminta, joihin mummeli sai lääkityksen. Kilpirauhasvaiva oli käynyt myös munuaisten päälle siinä määrin, että nyt Turbo-mummo noudattaa lääkärin määräyksestä tiukkaa, munuaisystävällistä dieettiä. Mummeli on ollut vähän näreänä moisesta pelleilystä (jota myös ruoan säännöstelyksi kutsutaan) ja aloittanut määrätietoisen ja erittäin vakuuttavan, joskin tuloksettoman, päivittäisen protestoinnin lempi päivystyspaikallaan portaikossa.

"Tässä mä nyt sitten istun ja mouruan..."

"... kun ei palvelu pelaa."

"Ja tassullakin huidon kun ei noi pällit muuten tajua, että nälkähän tässä tulee kun ei välipaloja tipu!"

"Edes tää mun söpön anova katse ja hiljainen, vetoava 'mau' ei auta."

"Että kyllä kurjaks on menny, sanonpa vaan."

Zooplussan ruokalähetys syynissä - Kisukisut testaavat!

Kisun kisut yllätettiin iloisesti, kun yhteistyökumppanimme Zooplus otti yhteyttä tiedustellakseen, löytyisikö kotia etsiviltä kisumirreiltämme kiinnostusta lähteä testailemaan kissanruokia.

... Jaa että löytyisikö?!

Ruokahan näille pörröisille hoidokeillemme kelpaa aina, joten ryhdyimme innolla ihmettelemään, minkälaisilla herkuilla Zooplus karvapörhelöitämme muistaisi.

Postitoimitus Zooplussalta piti sisällään Purizon Adult Chicken and fish -kuivaruokaa (pussin aika tavalla kärsineestä ulkonäöstä saamme kiittää Jennin kissakatrasta, joiden armoille ruokalähetys päätyi saavuttuaan odottelemaan edelleenkuljetusta) ja Cosma Snackies -herkkupalalajitelman mauissa kana, ankka, tonnikala ja nauta.

Tiukkana testausraatina toimivat kuusi kodinetsijäämme: Terri ja Tella, Terrin kolme pentua sekä ihastuttava ikinuori Turbo-mummo.

Cosman herkkupaloja maistatettiin Turbolle maku toisensa perään, ja namuset saivat ensipuraisulla Turbo approves -leiman kylkeensä. Hurja kehräys ja kurina vain kävi, kun mummeli mutusteli namipaloja tyytyväisenä. Ja kun herkkuja satoi senioriitan mielestä suuhun liian verkkaiseen tahtiin, saalisteltiin niitä ihan kahdella jalalla tasapainoillen, häntä töttöröllä ja tassuilla hurjasti huiskien.

Hoitohenkilökunta ihastui Cosma Snackies -lajitelmassa (kivan pakkauksen lisäksi) erityisesti siihen, että namuset ovat 100% kylmäkuivattua lihaa; mitään ylimääräistä näissä herkuissa ei siis ole, ja ne hellivät jopa viljoille herkän ikäneiti Turbon vatsaa.

Samoin tekee Purizon Adult -kuivaruoka, joka ei sisällä lainkaan viljaa; proteiinia kuivaruoasta löytyy 44%, ja lisäksi se sisältää runsaasti omega-3- ja omega-6 -rasvahappoja. Myös keinotekoiset säilöntä- ja väriaineet on tästä raksusta jätetty pois, joten tämän ensikodin hoitohenkilökunta tykkää tästä tuotteesta kovasti! Ja niin tykkäsi Turbokin, raksukuppi tyhjeni hurjaa vauhtia ja kissa kurisi tyytyväisenä.Raksujen sopivan hieno koostumus sopi mainiosti myös pienempien naskalihampaiden pureksittavaksi, sillä myös kissahuoneen asukkaiden raksukipoista Purizonin kuivaruoka hupeni sellaista tahtia, ettei maistuvuutta tarvinnut arvuutella.

Tällainen killisilmä tuijotti huuliaan nuoleskellen, kun palasin tarkistamaan, miten on ruoka maistunut

Muistattehan, ihanaiset Ensikoti -blogin lukijat, että klikkaamalla itsenne Zooplus-verkkokauppaan blogin oikeasta sivupalkista löytyvän bannerin tai tämän linkin kautta kartutatte ostoksillanne myös Kisun kodittomien kissojen varoja: jokaisesta bannerin kautta tehdystä tilauksesta Zooplus lahjoittaa osuuden yhdistykselle tilauksen loppusummasta. Voit siis tukea Kisun työtä shoppailemalla, ilman itsellesi koituvaa rahanmenoa! Kuinka kätevää on tämä? :)

Ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä: Zooplus hellii Kisun kodittomia kissoja nyt oikein urakalla. Kissojen Suojelu - Kisu Ry on nimittäin valittu loppuvuoden ajaksi Zooplussan Zoolove-ohjelman lahjoituskohteeksi! Jokaisesta tilatusta Zoolove by Zooplus -tuotteesta Kisun kodittomat kisut siis kartuttavat varojaan 10% tuotteen myyntihinnasta. Zoolove by Zooplus -tuotteita voit ihastella täältä (muista kuitenkin tuotteita tilatessasi siirtyä verkkokauppaan blogin bannerin tai tämän linkin kautta).

Penturuokaa lahjoitettiin hurja määrä - traktoripennut kiittävät!

Rescuekattinäyttely (josta lisää seuraa piakkoin!) oli ja meni, ja täytyypä näin ensikertalaisena näyttelykävijänä todeta, että ehdottomasti lähdetään mukaan toistekin! Mukava määrä näyttelykävijöitä kävi ihastelemassa löytökissojen osastolla ja juttelemassa rescuekateista. Muutama löytökissan adoptoinnista kiinnostunut tuli myös jutulle, mahtavaa!

Itse olin ehkä kuitenkin eniten ihastuksissani kodittomille kissoille tehtyjen lahjoitusten määrästä. 

Koska tässä ensikodissa erityisesti penturuuan menekki on nykyään hurjaa, oli ilahduttavaa nähdä se pennuille lahjoitetun ruuan paljous. Varsinkin näin keväällä ja kesällä penturuokaa uppoaa ensikodeissa todella paljon, sillä sekä pentueita että tiineitä emoja on ehtii löytyä kuljeksimasta kodittomina ulkosalta enemmän kuin tarpeeksi.

 Meidän ensikotimme puolesta sekä traktoripentue että ranskispentuetta odottava Terri-kisu kiittävät kaikkia lahjoittajia pentu- ja muista pöperöistä. Lisäksi erityiskiitos vielä PrimaCatille, joka lahjoitti tuotepalkintoja sekä herkkueväitä näyttelyn pörröisille kisaajille!

Traktoripennut pääsivät tutkailemaan ensikotiin kannettua lahjoitusvuorta. Tässä laadunvalvontaraati:

Valtra

McCormick eli "Mäksä" (joka muuten on vielä vapaana varattavaksi, vink vink!

Zetor

Arvosteltava tuotevalikoima.

Pistäähän se hymyilyttämään.

Tuon kokoiseen ruokakasaan meinaa ihan hukkua!

PrimaCatin herkkupussien ulkoinen anti veljesten tarkassa syynissä

Mäksän perusilme on vähän möksismöö, mutta eiköhän lahjoitusmäärä läpäissyt silti senkin seulan.

Mustapantterimamma

Terveisiä Traktoripennuilta!
Pienet päättivät tulla kertomaan kuulumisiaan näin kuvapostauksen merkeissä.

Zetor, Valtra ja McCormick täyttivät viikonloppuna kaksi viikkoa. Silmät ovat kaikilla jo auenneet, ja kävelyä harjoitellaan ahkerasti, vielä tosin kiikkuen ja kaakkuen ja kellahduksilla höystettynä.

Hemsky on jatkanut tyynen varmaa linjaansa täydellisenä emona. Täydellinen kisu tyttö on muutenkin; niin kiltti, luottavainen ja hellyydenkipeä. Kun sitä katsoo pentujensa kanssa, muistuttaa se hurjasti mustapantteriemoa. Joskin Hemsky on pienempi (paljon pienempi, toim. huom.) versio siitä. Mutta ei takerruta pikkuseikkoihin, eihän?

Vierelle "villikissa"? Hintsu, ehkäpä?

Ensikodeille on tuttu juttu, että pentuikäiset kodinetsijät löytävät oman kodin hyvinkin nopealla aikataululla. Ihan aina näin ei kuitenkaan käy. Toisinaan mitä hurmaavinkin pentu, joskin luonteeltaan pikkuisen ujo ja väritykseltään äkkivilkaisulla tavanomainen, joutuu odottamaan ansaitsemaansa kotia ihan liian pitkään. Näin on käynyt esimerkiksi Hintsulle, eikä voi kuin ihmetellä, miksi.

Kun aloitin toiminnan ensikotina, saapui suloinen Hintsu-tyttö minulle ensimmäiseksi ensikotikissaksi neljän sisaruksensa kanssa. Pennut löydettiin laihoina, villeinä ja likaisina metsästä. Ikä niillä ei varmasti huidellut paljoa kahdentoista viikon yläpuolella.

Pennut pelkäsivät meitä ihmisiä hurjasti. Pelkkä sisätiloissa asuminenkin oli niille uutta ja jännittävää. Silti pian pentujen kodinhakuilmoituksen julkaisun jälkeen neljästä muusta pennusta alkoi tulvia kyselyjä, mutta Hintsu ihan "tavallisen maatiaisen värisenä pentuna" jäi kovin vähälle huomiolle.

Hintsun sisarukset lähtivät vuorollaan ihaniin uusiin koteihinsa. Hintsu jäi odottamaan. Pienestä, arasta pennusta kasvoi todella kaunis pikku tiikeri, jolla on ilmeikäs nassu, kiiltävä, kauniskuvioinen turkki ja hellyyttävän suuret korvat.

Hintsun sisarusten upeat uudet kodit ovat viestitelleet kuulumisia säännöllisesti, ja pienet ovatkin kotiutuneet hyvin ja kesyyntyneet huimasti. Hintsukin on kerännyt hurjasti rohkeutta täällä ensikodissa, tullen jo reippaasti ihmisen luokse kerjäämään rapsutuksia kovaan ääneen kehräten. Tytön luotto ihmisiin kasvaa päivä päivältä, ja se on hurmannut meidät, ensikoti-ihmisensä, aivan täysin.

Hintsun sisarusten lähdön jälkeen Hintsusta ei ole tullut yhtäkään kyselyä. Kissoja on kyllä ensikotiin tullut ja mennyt, mutta Hintsu on ja pysyy. Se on maailman lempein kissakaveri kaikille uusille tulokkaille: hoidokkeja meillä on ollut aina 5-viikkoisesta 15-vuotiaaseen senioriin, ja Hintsu on ottanut kaikki ikään ja sukupuoleen katsomatta vastaan uskomattoman mutkattomasti. Nyt sitä vain toivoisi, että olisi pian Hintsun oma vuoro löytää hellä ja rakastava koti, jossa se saisi oman ihmisen, johon opetella luottamaan. Hintsun ystävystyttyä niin monien matkaansa jatkaneiden kisukaverien kanssa täällä ensikodissa olisi tyttö varmasti ikionnellinen, jos se saisi uudessa kodissa vihdoin kissaystävän, joka pysyisi sen luona.

Eikö sinunkin mielestäsi Hintsun olisi jo aika löytää ikioma, rakastava koti? Hintsun ensikodin yhteystiedot löydät täältä: Adoptoi Hintsu!

Hintsu rapsuja kerjäämässä

Vierelle "villikissa"? Fedjan ja Muksiksen tarina

Fedja ja Muksis päätyivät Kisu ry:n hoiviin monen muun löytökissan tavoin hyvin kurjista oloista. Populaatiossa asui pöyristyttävä määrä kissoja, jotka olivat saaneet syödäkseen vain makaronimössöä. Talvipakkaset tekivät tuloaan, joten kiire saada kissat sisälle lämpimään oli kova. Niinpä yhdistyksen luottoloukuttajat tarttuivat toimeen.

Arkalaiset noin viikko ensikotiin saapumisensa jälkeen

Valtaosan populaation kissoista tiedettiin olevan nuoria, nälkiintyneitä ja ihmisiin tottumattomia. Näinhän se oli myös Fedjan ja Muksiksen kohdalla. Saapuessaan nämä "karviset" pelkäsivät ihmistä, mutta olivat hyvin heikossa kunnossa eivätkä tunnistaneet ruokaa. Syömistä pitikin harjoitella ensimmäisen viikon ajan kädestä syöttäen ja ruiskulla juottaen. Hiljalleen kisut alkoivat saada voimiaan takaisin.

Fedja ja Muksis alkoivat vahvistua ja sen myötä energiaa alkoi riittää hurjan pelottavien ihmisten pakoiluun, piilotteluun ja sähinään. Kissoista näki kauas, että ne ovat luonteeltaan mitä kultaisimpia kisuleita - vain pelko ihmistä kohtaan sai ne sähisemään ja piiloutumaan. Aloimmekin tehdä aktiivisesti hommia sen eteen, että saavuttaisimme "karvistemme" luottamuksen.
Pienin askelin luottamus kasvoi, ja Fedja ja Muksis alkoivat sallia hiukan silityksiä tutuilta ihmisiltä. Fedja jopa innostui hiukan kehräämäänkin silloin tällöin paijauksia vastaanottaessaan, vaikka olikin vielä melko varautunut ja pelkäsi, että joku tekee pahaa. Tyttöjen tulevaisuus alkoi näyttää hyvinkin valoisalta.

Fedjaa ja Muksista tarjottiin jokusille kotiehdokkaille, mutta sopivaa loppuelämän kotia ei heti löytynyt. Useimmilla tarjokkailla oli etsinnässä joko pentu tai valmiiksi kesy aikuinen. Eräänä päivänä yhdistykseen tuli kuitenkin yhteydenotto perheeltä, joka etsi kahta toisiinsa tottunutta kissakaverusta. Kertoessani kisuista ja niiden vielä hiukan epäluuloisesta asenteesta ihmisiä kohtaan perhe oli hyvin ymmärtäväinen; olihan kissakaksikon elämässä sattunut ja tapahtunut. Pitkän puhelinkeskustelun ja muutaman sähköpostin jälkeen Fedja ja Muksis saivat "varattu" -maininnan kodinhakuilmoituksensa yläreunaan.

 

  Uudessa kodissa tytöt  saivat nimikseen Kerttu ja Iines. Uusi koti on edennyt kesytyksessä täysin kissojen ehdoilla, ja tytöt ovat hylänneet sohvan alla piilottelun ja ryhtyneet valtaamaan sohvia ja sänkyjä löhöpaikoikseen. Kerttu, entinen Fedja, on ottanut tavaksi hipsiä iltaisin ja aamuisin rappusille kerjäämään rapsutuksia. Uuden omistajan kertoman mukaan pieniä ja vähän isompia askelia tyttöjen kotiutumisessa ja kesyyntymisessä tapahtuu joka päivä.

Kerttu (ent. Fedja) ja Iines (ent. Muksis) viettävät nyt aktiivisia ja rapsutuksentäyteisiä kissanpäiviä uudessa kodissaan

  Nämä karviset ovat aikasmoisen hieno esimerkki siitä, että villikissasta voi saada mitä suloisimman ja rakastettavimman lemmikin. Vai mitä mieltä olette?