sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kisuelämää

Odotin ensikotiini torstaiksi somia poikia nimeltä Iksu ja Miksu, mutta veikkoset saivatkin oman loppuelämän kodin jo ennen kuin ehtivät tänne asti. Nyt ensikotiemo katselee uutta minulle sopivaa enskaria, sillä kun minulla ei ole yksiössäni mahdollisuutta eristää voin ottaa tänne vain sisäkissoja tai jo muualla eristettyjä kisuja.

Kisu ry:n nettisivuilla on nyt paljon pentuja, luovutusikään tulee jatkuvasti uusia ja lisää syntyy ensikodeissa päivittäin. Nyt on siis kerrassaan erinomainen aika hankkia kotiinsa kaksi vilkasta pikku temmeltäjää leikkimään ja hassuttelemaan. Kisu luovuttaa pennut 12-viikkoisina vain pareittain tai toisen nuoren kissan kaveriksi, sillä itsenäisestä maineestaan huolimatta kissa tarvitsee lajitoverinsa seuraa ja yksinäisyydestä saattaa seurata jopa häiriökäytöstä. Ja kivahan se on seurailla kahden kissanpennun touhotusta ja vauhdikasta menoa...

Ensikodin isännät exotickolli Panu ja Kisukisu Niilo ottavat rennosti pöydällä, liekö mielessä jo Zooplussalta tilattu uusi raapimapuu, jonka pitäisi saapua ensi viikon alkupuolella. Zooplussahan lahjoittaa tämän blogin sivussa olevan linkin kautta tehtyjen tilausten loppusummasta 4 % Kisulle, joten jos on tarvetta tilata jotain sieltä niin kannattaa hyödyntää helppo ja vaivaton tapa auttaa kodittomia kissoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti