Ilves ja Panii-kissa

Ilves-kissamme saapui Kisun kautta Routa-nimisenä. Hän on populaatiotaustainen ja ensikodissaan hän eleli Tampereella. Näppärästi siis Tampereen Ilves.

Ilves oli ensikodissaan hieman ahdistunut muiden isompien sosiaalisten kissojen huomiosta joten hänelle kaivattiin kotia jossa hän voisi olla ainut kissa. Myös pentukissa kaveriksi tulevaisuudessa voisi olla mahdollinen kaveri.

Ilveksen ekan yön seurasimme häntä web-kameran kautta kun hän lymyili vaatekaapissa. Pienin pikku askelin ja leikkien avulla hän reipastui ja alkoi viettämään aikaa ulkona ”vaatehuoneyksiöstään”.

Viikkojen kuluessa luottamus kasvoi ja saimme hänestä läheisen ystävän joka mielellään nautiskeli rapsutuksista ja yhteisistä leikkihetkistä. Erityisen paljon hän innostui hyppimään lelujen perässä ja hänestä tuli oikein hyppymaisteri kaikkine hullunkurisine voltteineen. Noin puoli vuotta Ilveksen saapumisen jälkeen ajattelimme että olisi aika hankkia hänelle kissakaveri. Mietimme kuitenkin tarkkaan sitä että uskallammeko ottaa riskin jos Ilves ahdistuisi tulokkaasta ja ottaisi takapakkia, jos hän olisikin vaan ainoa kissa-tyyppiä. Päädyimme kuitenkin selaamaan Kisun sivuja jälleen ja silmämme osui kauniiseen mustavalkoiseen kissanpentuun nimeltä Akileija. Akileijan valkoiset ”Poirot-viikset” huvitti meitä ja halusimme mennä häntä tapaamaan ensikotiinsa Sipooseen.

Ystävällisessä ensikodissa tervehdimme Akileijaa ja hänen siskoaan Lumimarjaa. Akileijaa ei juuri näkynyt, mutta kuului kyllä. Hän murisi kovaan ääneen pöydän alla ja sähisi. Varsinainen äkäpussi. Sisarensa oli tyynempi tapaus ja ihana myös mutta tuo pieni ärripurri oli jo varastanut meidän sydämet. Kotimatkalla jo mietittiin että kyllä se ”demonin kuuloinen” on varmaan se meidän kisu. Joulun jälkeen haimme sitten Akileijan kotiin. Kotona meitä odotti Ilves joka oli jo päässyt haistelemaan tulevan pikkusisaren hajuja takin hihoista mutta jolla ei ollut aavistustakaan että saisi tämän tuoksun omistajasta itselleen elinikäisen kaverin.

Ystäviä ei missään nimessä heistä heti tullut. Ilves ahdistui silminnähden siitä että toisessa huoneessa hiippaili joku toinen tyyppi, hänen tonteillaan. Pikkuhiljaa aloitimme heidän tutustuttamisen. Akileija, jonka nimi tässä vaiheessa oli vaihtunut Panii-kissaksi (ainaisen paniikin omaisen ilmeensä vuoksi ) sinnikkäästi jaksoi tehdä tuttavuutta vaikka Ilves oli varautunut ja viis veisasi uudesta tulokkaasta.

Kunnes eräänä iltana ihmettelimme missähän molemmat kissat ovat. Löysimme Ilveksen ja Paniin nukkumasta yhdessä korista jonka olimme laittaneet hyllylle tiirailupaikaksi. Herkistyimme varmaan molemmat koska olimme toivoneet kovasti heistä ystäviä.

Nykyään he ovat bestiksiä, joskin välillä painitaan ja jahdataan toista, niin nämäkin leikistä nujakoinniksi yltyvät pikkuriidat sovitaan yhteisellä pesuhetkellä ja päiväunilla.

Panii reipastui sähäkästä ja pelokkaasta pikkukissasta myös pikkuhiljaa meihin luottavaksi kaveriksi. Hän seuraa Ilveksen esimerkkiä, kuten jos Ilvestä silitetään niin Panii tulee aina paikalle ilmoittamaan että hänellekin kelpaisi. Kun Ilves leikkii niin Paniikin on menossa mukana. Panii myös seuraa aina innokkaana jos laitamme ruokaa ja Panii on selkeästi Ilvestä levottomampi, toki hän on vielä pentu. Molempien kissojen kanssa on vielä varmasti työtä siinä että täysi luotto ihmiseen löytyy, mutta asiat ovat hyvin jo mallillaan.

Yhtä kaikki, saimme Kisun kautta elämäämme kaksi ihanaa ja ainutlaatuista kissaa josta pidämme niin hyvää huolta kuin mahdollista. He tuovat meille onnea ja rakkautta ja me haluamme tarjota heille jotain sellaista mistä heillä ei välttämättä ollut tietoakaan kun syntyivät hylättynä tähän maailmaan. Lopuksi tahdomme vielä kiittää Kisua mahtavasta työstä kissojen eteen ja kaikkia ensikoteja riippumattomasta rakkaudesta kodittomia kohtaan.