Seuraavina päivinä omat pojat alkoivat jo vähitellen tottua Piipaleeseen. Satunnaista sähähtelyä tuli lähinnä Piipaleen puolelta, kun Niilo halusi tehdä tuttavuutta häntä pystyssä eli tervehdysasennossa. Niilo kävi useampaan otteeseen hiukan haistamassa Piipaletta ja pian kissat jo pystyivät loikoilemaan melko lähellä toisiaan. Enää ei Piipaletta laitettu yöksi kylppäriin ja nukuimme kaikki rauhassa - kunnes Niilo/Piipalehässäkän takia liian vähälle huomiolle jäänyt oma kissani Panu väänsi haisevan protestin sänkyyni aamulla klo 6. Panu sai sitten paljon huomiota, mutta vasta tunnin päästä, ettei yhdistänyt protestiaan huomion saamiseen.
Täytin Piipaleesta taustatietolomakkeen, otin kuvia ja lähetin Kisun nettisivuille menevän ilmoituksen webmastereille. Piipaleesta tuli jo samana iltana kaksi kyselyä, mutta kumpainenkin olisi halunnut (mielestäni muuten aika hyvään kotiinsa) vain ja ainoastaan Piipaleen. Kysyin neuvoa ensikotiemoltani, joka oli ehdottomasti sitä mieltä, että Piipaleella pitää olla ikiomassa loppuelämän kodissaan kissakaveri leikkiin, painiin ja yleiseen touhotukseen. Emo myös suositteli pariakin kissaa, joista tulisi Piipaleelle kiva kaveri.
Sitten seuraavana päivänä tuli aivan täydellinen meili, jossa etsittiin kaveria 3-vuotiaalle vilkkaalle ja leikkisälle leikatulle tyttökissalle ja jopa pieni ulkoilutarhakin oli tarjolla. Vastasin meiliin ja jäin jännityksellä odottamaan kissankatsojia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti