Ensikodin isäntä Niilo täytti 6 vuotta

Lauantaina oma kisukisuni Niilo täytti 6 vuotta ja samalla tuli kuluneeksi 2 vuotta siitä kun Niilo tuli minulle Jennin ensikodista. Näiden kahden vuoden aikana arasta piiloilijasta on kehittynyt ihana ja hellä kotipoika, joka nauttii jokailtaisesta puskurapsuhetkestä kehräten. Nostaa ei vielä saa eikä koskeakaan ilman Niilon aloitetta, mutta usein se itse pyytää hellintää ja viihtyy seurassani muutenkin. Myös ensikodin isäntänä Niilo on kissa paikallaan, sillä sinnikkäästi se tekee tuttavuutta hoidokkien kanssa ja syö rouva Tikrun namit, jos ei rouva ole tarpeeksi nopea.

Niilon ja Vikiliin rakkaus kukoistaa edelleen, usein ne nukkuvat lähekkäin ja kello 11 aamupäivällä on aina juoksu- ja painihetki. Kyse ei mitenkään ole siitä, että iso paha Niilo kiusaisi pikkuruista Vikiliitä vaan päinvastoin: Niilo loikoilee kaikessa rauhassa lattialla tai sängyllä ja Vikilii hyppää päälle ja alkaa painia. Leikkiin liittyy yleensä naaman nuolemista puolin ja toisin. Olen iloinen Niilon ja itsenikin puolesta, että päätin pitää Vikiliin.

Aloittava ensikoti valmistautuu enskariin

Tällä kertaa blogissa kuullaan aloittavan ensikodin, Soilin, tunnelmia valmistautumisesta ensimmäiseen hoidokkiin. :)

Olin jo pitkään miettinyt, että kotiini hyvinkin mahtuisi kolmas kissa, mutta taloudellinen tilanteeni ei tällä hetkellä salli enää lisää omia kissoja. Sitten eräänä päivänä Kisu ry:n aktiivi ja ensikotiemo,
joka on ennestään tuttavani Kisun tapahtumakuvioista, puhui teellä ollessaan mahdollisuudesta
ryhtyä tuetuksi ensikodiksi, jolle yhdistys korvaa eläinlääkärikulujen lisäksi ensikotikissan ruuat ja hiekat.

Ensikodin isännät: vasemmalla Kisu-kisu Niilo ja oikealla exotic-kolli Panu

Venkoilin vastaan ja sanoin, että eihän minulla ole mahdollisuutta eristää kurjista oloista tulevaa ja
mahdollisesti sairasta tai ainakin loisia kantavaa tulokasta, mutta siihen ensikotiemo vastasi, että
minulle voidaan tuoda joko sisätiloista peräisin oleva kodinvaihtaja tai jo aiemmin muualla karanteenissa ollut kissa. Vastusteluni loppui siihen.

Ensikotiemo alkoi kuulostella minulle sopivaa enskaria eli ensikotikissaa ja minä aloin valmistautua
uuteen tulokkaaseen. Kotini oli jo valmiiksi kissaturvallinen ja kaiken särkyvän olivat omat kissani Panu ja Niilo ehtineet tuhota jo aikoja sitten. Minut liitettiin Kisun ensikotien Facebook-
ryhmään, jossa on mahdollista saada tukea ja neuvoja sekä keskustella ensikotielämästä.

Ensikotiemo roudasi minulle kaksi kantokoppaa, hiekkalaatikon, ruokakuppeja, ruokaa ja kissanhiekkaa. Yhdistyksen taloudenhoitaja, joka on melkoinen tarjoushaukka, antoi paljon hyviä vinkkejä edullisista ruuista ja hiekoista. Minä sijoittelin tarvikkeet paikoilleen, laitoin enskarin kopan makoilupaikaksi yksiöni rauhallisimpaan nurkkaukseen ja järjestin ruokapaikalle tilaa kolmannelle kissalle. Välillä mietin sitä, että kotini ei ole kuin suoraan sisustuslehden sivuilta, mutta ensikotiemo lohdutteli, että kissoja on monenlaisia, kissan ottajia on monenlaisia, joten on aivan luonnollista, että ensikotejakin on monenlaisia.

Ihanainen Piipale liikahteli kuvaa otettaessa

Jo parin päivän päästä tuli ensikotiemolta viesti, että minulle sopiva kissa on löytynyt: noin vuoden ikäinen kodinvaihtaja, joka oli jo tottunut kerrostaloelämään. Sain tuosta oranssista kotitiikerikollista kuvankin ja sovittiin, että kissa tulee minulle seuraavana viikonloppuna kun se on ehditty leikata. Kissan aiempi nimi ei ollut tiedossa, joten annoin sille nimeksi Piipale.

Oma kissani Niilo (ent Pyykkipoika) on näyttäytynyt tässä blogissa aiemminkin, ensin Jennin ensikodissa ollessaan täällä ja sitten Niilon kesyyntymisestä kertovassa vieraskynäpostauksessani
täällä.

Pyykkipojasta Niiloksi

Anteeksi tämä järkyttävän pitkä päivitystauko! Muuton aikana tietokoneeni kohtasi keltaisen uhan, joka ui rakenteisiin, enkä ole jaksanut purkaa (lue: nalkuttanut tarpeeksi Jounille, että purkaisi ja putsaisi) konetta, niin heikoilla mennään. Muistikorttipaikka on ikävän tahmea,  sinne viitsi mitään laittaa.. Päivitän siis Jounin koneen kautta, mikä tietysti on ihan liian vaivalloista (vieras näppiskin, yöök! Koko ajan saa korjailla kirjoitusvirheitä.)
Tosin, tämän postauksen viivästymiseen syynä on vain ja ainoastaan seulaa muistuttava pääni.

Kysyin kauan joku aika sitten, josko Soili haluaisi kirjoittaa itse Niilon kuulumisista, ja myöntävän vastauksen myötä syntyi seuraava - blogimme ensimmäinen - vieraskynä kirjoitus!

***

Keväällä 2014 tuli ajankohtaiseksi hankkia 2-vuotiaalle leikatulle exotic-kollilleni Panulle
kissakaveri ja aloin seurata Kisu ry:n sivuja päivittäin. Jo muutaman päivän päästä netissä oli
suurisilmäinen Pyykkipoika, jonka kerrottiin tulevan hyvin toimeen muiden kissojen kanssa
ja rakastavan palloleikkejä. Minä olen nimennyt lattiani pallomereksi, sillä tälläkin hetkellä
näkyvissä on 11 pientä palloa ja Panu rakastaa palloilla leikkimistä, joten tämä kuulosti oikein
hyvältä. Otin siis yhteyttä Jennin ensikotiin, kerroin itsestäni ja Panusta ja sain kuulla, että
Pyykkipoika on vielä hyvin arka ja majailee pesukoneen takana ja on siitä saanut nimensäkin.
Viikon päästä kun menin sitä katsomaan se oli edennyt jo sohvan alle ja seuraavalla viikolla oli
kuvia, joissa Pyykkipoika oli Jennin kesyjen kissojen esimerkkiä seuraten tullut esiin ja loikoili
näkyvillä toisen kissan vieressä. Olin siis toiveikas sen edistymisen suhteen ja päätin antaa sille
nimeksi Niilo.

Kuukauden odotuksen jälkeen Pyykki-Niilo vihdoin tuotiin ja se luikahti välittömästi pesukoneen
taakse. Olin aivan varma, että nyt se on siellä 3 kuukautta, mutta jo ensimmäisenä aamuna kun
havahduin aikaisin Niilo oli huoneen puolella tutkimusretkellä ja muutti sitten illalla kokonaan
huoneen puolelle, ensin kirjoituspöydän alle ja sen takaiseen romunurkkaan. Huonetta Niilo tutki
seuraavina päivinä minua kartellen, mutta Panu halusi heti tehdä tuttavuutta ja tuijotti Niiloa
metrin päästä missä ikinä se olikin. Jos Panu meni liian lähelle Niilo hyökki sitä kohti ja Panu
säikkyi ja väisti takajaloilleen nousten, mutta muutamien päivien kuluttua pojat tottuivat toisiinsa.
Vähitellen Niilon turvallinen alue laajeni ja se alkoi liikkua huoneessa vapautuneemmin. Panun
kanssa Niilo ystävystyi nopeasti ja ne saattoivat jo nukkua vierekkäisillä paikoilla. Palloilla
Niilo leikki aamuin illoin ja minuun tutustuttiin varovasti: ensimmäiseksi Niilo kävi haistamassa
varpaitani kun loikoilin sängyllä (Niilon mielestä nykyäänkin minun kiinnostavin osani on
varpaat). Niilo oppi nopeasti päivärytmini ja liikkumiseni asunnossa ja alkoi suhtautua esim minun
ohittamiseeni säikkymättä.

  

Niilo oli ollut kaksi viikkoa, kun eräänä aamuna aamukahvipöydässä heräillessäni tassu kosketti
varvastani. Katsoin alas ja siinä oli Niilo ja Niilon lempipallo, jonka se oli tuonut siihen eli Niilo siis pyysi minulta leikkiä! Tämä oli iso edistysaskel ihmissosiaalisuudessa ja olin ihan tavattoman ylpeä Niilosta. Näihin aikoihin Niiloa alkoivat myös kiinnostaa minun tekemiseni ja se alkoi tulla Panun perässä katsomaan aina kun tein jotain mielenkiintoista esim kävin vessassa.






Panulla on tapana tulla herättyään aamulellinnälle rapsuteltavaksi ja Niilo liittyi alkuun
tilanteeseen puskemalla Panua ja kiehnäämällä siinä ja vähitellen se alkoi hellästi näykkiä
sormiani, joita tarjosin haisteltaviksi. Sitten eräänä päivänä juhannuksen tienoilla kokeilin
vähän silittää Niiloa ja se ei järkyttynyt siitä, väisti vain pois parin silityksen jälkeen. Nyt
aamulellinnästä on jo muodostunut melko varma mahdollisuus silittää Niiloa.

Pojat ovat ystävystyneet hyvin, ne painivat ja juoksevat aina aamuisin tunnin, Panu saattaa nuolla
Niilon naamaa ja korvia ja usein pojat nukkuvat lähekkäin. Ruokakuppien ja laatikon jakaminen ei
missään vaiheessa ole ollut ongelma. Suosituin leikki on sängyn petaaminen eli Panu menee peiton
alle ja Niilo hyökkii sen kimppuun peiton päältä.

Minua Niilo vielä vähän varoo, mutta annan sille aikaa. Nyt Niilo voi jo tulla sängylle loikoilemaan, vaikka minä olen siinä, jos vaikutan siltä, että olen keskittynyt johonkin muuhun, vaikkapa lukemiseen tai dataamiseen. Aamulla pojat herättävät minut yhteistuumin: Panu kehrää tyynyllä ja Niilo järsii varpaitani. Palloleikin pyytäminen on jo joka-aamuinen tapa ja silittää saa aamulellinnän yhteydessä. Kerran Niilo on jopa puskenut minua kehräten.

Näiden muutamien viikkojen aikana Niilosta on muodostunut rakas perheenjäsen minulle ja Panulle ja se on edistynyt kesyyntymisessään aivan valtavasti. Panu on näyttänyt Niilolle hyvää esimerkkiä sosiaalistumisessa ja keskenään pojat ovat jo aivan bestiksiä.

***

Kiitos, Soili! Panun ja Niilon kuulumisia voitte lukea lisää Soilin blogissa.

Mitäs olitte mieltä, haluaisitteko lukea jatkossakin kissan ottaneiden omakirjoittamia kuulumisia?

Itse tottakai haluaisin, joten... jos sinulla on kotonasi Kisu-kisu ja haluaisit kirjoitella kuulumisianne, julkaisemme niitä oikein mielellämme! Laita kommenttia tai kirjoita postia osoitteeseen kisuensikodit ÄT gmail.com.