Samaan aikaan silmien aukeamisen kanssa, vauvat tosiaan löysivät pikkuruiset jalkansa. Ja kyvyn kulkea eteenpäin! Pikkuhiljaa pienet maitomassut ovat kulkeneet kohti äidille tarkoitettuja ruokia. Ja nyttemminhän sitä ruokaa saa todella olla kantamassa pesueelle ihan urakalla! (kiitos koronan aiheuttama digiloikka ja etätyöt!!) Poissa ovat pienten naamojen irvistykset, kun tarjoilija dippasi sormensa mamman ruokiin ja antoi sitä haisteltavaksi. Nyt nimittäin syödään!! Kaikki ja kaikkea.
Pikkuruiset ovat myös löytäneet hiekkalaatikon hienoudet. Heille aseteltiin kivasti oma pieni ja matalalaitainen pentuvessa, mutta eihän siellä juuri kukaan käynyt. Hyvä että parit pikku pisut sinne kelpasi tehdä. Äidin iso vessa on hyvä vessa. Hiukan hihityttää siivota pieniä rotan jätöksiä sieltä. Mutta ok, olette valintanne tehneet, mikäs minä olen sieltä pois häätämään.
Hienoja pieniä kisuja. Ikää lapsilla tässä vaiheessa on hiukan alle 6 viikkoa. Ja nyt jo noin itsenäisiä. Tiedän monia, jotka ovat tässä kohtaa sitä mieltä, että nythän luovuttamisen voi alkaa. Mutta niinhän asia ei todella ole. Mitä pidempään kissanpennut saavat olla emonsa ja/tai sisarustensa kanssa, sen vähemmän niillä esiintyy häiriökäytöstä. Ja ensikoti kyllä huolehtii pikkuruisten totuttamisen ihmiseen ja muihin jännittäviin asioihin, joita sitten tulevaisuudessa siellä ikiomassa kodissa voi tulla vastaan. Emon läheisyys on ihan parasta jännittävän päivän jälkeen!
Kuvat: @emmyheinonen
