maanantai 11. toukokuuta 2015

Penturuokaa lahjoitettiin hurja määrä - traktoripennut kiittävät!



Rescuekattinäyttely (josta lisää seuraa piakkoin!) oli ja meni, ja täytyypä näin ensikertalaisena näyttelykävijänä todeta, että ehdottomasti lähdetään mukaan toistekin! Mukava määrä näyttelykävijöitä kävi ihastelemassa löytökissojen osastolla ja juttelemassa rescuekateista. Muutama löytökissan adoptoinnista kiinnostunut tuli myös jutulle, mahtavaa!

Itse olin ehkä kuitenkin eniten ihastuksissani kodittomille kissoille tehtyjen lahjoitusten määrästä. 
Koska tässä ensikodissa erityisesti penturuuan menekki on nykyään hurjaa, oli ilahduttavaa nähdä se pennuille lahjoitetun ruuan paljous. Varsinkin näin keväällä ja kesällä penturuokaa uppoaa ensikodeissa todella paljon, sillä sekä pentueita että tiineitä emoja on ehtii löytyä kuljeksimasta kodittomina ulkosalta enemmän kuin tarpeeksi.

 Meidän ensikotimme puolesta sekä traktoripentue että ranskispentuetta odottava Terri-kisu kiittävät kaikkia lahjoittajia pentu- ja muista pöperöistä. Lisäksi erityiskiitos vielä PrimaCatille, joka lahjoitti tuotepalkintoja sekä herkkueväitä näyttelyn pörröisille kisaajille!

Traktoripennut pääsivät tutkailemaan ensikotiin kannettua lahjoitusvuorta. Tässä laadunvalvontaraati:


Valtra
McCormick eli "Mäksä" (joka muuten on vielä vapaana varattavaksi, vink vink!
Zetor
Arvosteltava tuotevalikoima.




Pistäähän se hymyilyttämään.


Tuon kokoiseen ruokakasaan meinaa ihan hukkua!

PrimaCatin herkkupussien ulkoinen anti veljesten tarkassa syynissä


Mäksän perusilme on vähän möksismöö, mutta eiköhän lahjoitusmäärä läpäissyt silti senkin seulan.

14 kommenttia:

  1. Vau! Ja mikä iiiiiihana hymyilykuva, vähempikin saa hymyilyttämään! Aivan mahtavaa ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  2. Voi että tuo iloinen kisunaama mikä lutuisuus! <3 Hieno määrä ruokaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, ja tuossa kun oli vasta penturuokien ja meidän ensikodin osuus :) olisitte nähneet sen koko kasan! Etenkin kun PIROK vielä lahjoitti laatikkokaupalla ylijääneitä palkintoruokia Kisulle. Kertakaikkisen hyvä mieli tulee, kun niin moni kantaa kortensa kekoon kodittomien kisujen hyväksi.

      Poista
  3. Eih mitä ihania pieniä laadunvalvojia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano :D saa nähdä, koska tämä laaturaati alkaa arvioida pakkausten lisäksi myös makua! Vielä en ole huomannut pentujen koskeneen Hemskyn ruokaan, vettä kyllä lipittävät jo reippaasti kupista :)

      Poista
  4. Hei

    Mitähän kautta tuota yhtä hurmuria, joka on vielä vapaana, voi tiedustella? Onko kyseessä kolli/naaras?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kollipentu on hän :) Mäksää on jo eräs pariskunta tulossa katsomaan, mutta voit toki pistää säpoa osoitteeseen sanni.harra[at]gmail.com niin jutellaan lisää! Pentuja kyllä Kisulle on odotettavissa, meilläkin on nyt yksi tiine narttu täällä traktoripentueen lisäksi. Eli postia vaan tulemaan! :)

      Poista
  5. Byy, mä en tiennyt että nää menee Tampereelle! Olisin tullut... Mutta ehtiihän noita nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Ana,
      Pennut ei olleet mukana itse näyttelyssä, vaan tämä laaduntarkistus suoritettiin vasta täällä kotosalla ;) ei mekään toki kaukana Tampereesta asustella, eli tervetuloa vaan pentuja katsomaan!

      Poista
    2. Tavallaan vähän ihmettelinkin, aika pieniä oisivat olleet matkailemaan :-D No mut hyvä näin. Ruokaa ja rakkautta riittää.

      Poista
  6. Vähän vaikea nähdä tota ruokamäärää, kun niitä esittelemässä on noi söpöliinit :D ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kyllä ehkä vähän harhauttavat huomiota olennaisesta :P mokomat <3

      Poista
  7. "pistäähän se hymyilyttämään" - mainio kuva! :D
    Nyt ainakin alkoi täällä hymyilyttämään :D

    VastaaPoista