Apua, kissallani on akne!

Akne, tuo ihana ihon vitsaus. Viattomista mustapäistä kehittyy tulehtuneita paisepaakkuja, joista voi olla hankala päästä eroon. 

Monelle tulee yllätyksenä, että myös kissoille voi iskeä akne, jonka alkuvaihe on mutulla sanottuna yllättävän yleistä. Jos aknetulehdus pääsee etenemään, se on viheliäinen hoidettava kissoilla. Ja Hipsulla se pääsi.

Yäääk, Hipsun akneleuka!

Akneen ei ole yhtä selvää syytä, vaan se voi johtua melkein mistä vaan. Ruokavaliosta, muovikipoista tai muusta muovin aiheuttamasta ärsytyksestä, hormonitoiminnasta, stressistä..

Aknen ensimerkkejä on leukaan ilmestyvä musta röhnä, joka näyttää olevan kiinni karvan tyvessä, osalla kissoista myös leuan karvoitus voi harventua. Yleinen oire on myös leuan kutina, jota kannattaa koittaa lievittää, sillä ihon rikkoutuminen voi pamauttaa tulehduksen päälle.

Jos bongaat kissallasi jotain akneen viittaavaa oiretta, tartu toimeen heti! Useimmiten ajoissa aloitettu kotihoito auttaa.
Osta pehmeä hammasharja, mietoa desinfiointiainetta ja rapsuttele desinfioidulla hammasharjalla hellävaroen kissan leukaa 1-2 kertaa päivässä. Varmista, että kissasi ruokakipot ovat puhtaat.

Kannattaa myös miettiä onko käytössä muovikippoja (muovi voi ärsyttää leuan ihoa), onko kissalla stressiä tai onko ruokavaliossa jotain korjattavaa. Tulehduksen aiheuttava ruoka voi hyvinkin olla ollut käytössä jo pidempään ilman ongelmia, eikä se ole välttämättä edes huonolaatuista. Meilläkin oltiin syöty ainakin puoli vuotta samaa sapuskaa ennen aknea.

Sportti-Hipsu kesällä 2014

Meillä kuitenkaan putsailu ei auttanut, vaan Hipsun leuka tulehtui pahasti. Kävi siis tie Hervannan eläinlääkäreille, jossa Hipsun vakilääkäri Jussi totesi tulehdusen olevan syvällä, antoi kortisonipiikin, ettei Hipsis repisi leukaansa auki ja pahentaisi tilannetta, 3 viikon antibioottikuurin ja kortisonivoidetta. Tukihoidoksi tuli vielä kehotus vähentää raksuja ja lisätä mukaan reilusti raakaa.

Siitä lähtien meillä raksut on olleet harvinaista herkkua. Tällä on ollut muitakin positiivisia vaikutuksia: kissojen turkit ovat parantuneet ja vähän ihannepainon yli pulskistuneet ovat nykyisin solakoita missejä. Myös raakaruokaa lisättiin, ja kissat saivat tottua siihenkin. Täysipäiväiseen raakaruokintaan en ole lähtenyt vitamiinilisien tarpeen takia (jos laskenkin väärin!).

Mutta takaisin aiheeseen! Kortisonivoiteen käyttö jäi meillä pariin kertaan, koska Hipsu inhosi sen laittoa ja pesi sen aina heti pois. Alkuun antibiootit paransivat tilannetta selvästi, mutta viimeisellä viikolla..... UUSI PATTI! Puhelin kouraan, linjoja Herwoodiin ja puhelinresepti toiseen 3 viikon kuuriin.

Nätti pahkuraton leuka!

Kuuri auttoi, mutta yksi patti oli ja pysyi sitkeästi. Muutama päivä ennen toisenkin kuurin loppua otin taas linjoja Hervantaan, josta jälleen kerran auliisti neuvottiin. Kehotettiin odottamaan viikko kuurin jälkeen, josko elimistö olisi saanut antibiooteista tarpeeksi boostia hävittääkseen loputkin tulehduksesta omin voimin. Jos ei, niin pitäisi puhkaista yksi pahkura, tutkia sisältö tarkemmin ja ottaa järeät täsmäaseet käyttöön.
Onneksi kuitenkin patti katosi omia aikojaan. Onneksi, sillä Hipsu oli noin puolta vuotta aiemmin ollut myös useammilla lääkekuureilla ja vakavasti sairaana.

Nyt vuotta myöhemmin muistona on enää pienet karvattomat arvet Pipsin leuassa. Toivottavasti akne pysyy poissa jatkossakin!

Onko teidän kissoillanne ollut aknea? Pääsittekö pelkillä mustapäillä vai leimahtiko täysi tulehdus?

Huom! EN ole eläinlääkäri, enkä muutenkaan hoitoalan ammattilainen. Kirjoitus on vain oma kokemukseni & näkemykseni asiasta! 

Vierelle "villikissa"? - Zlatanin tarina

Zlatan vielä arkana ja pelokkaana pentuna

 Zlatan saapui KiSun ensikotiin kissapopulaatiosta napattuna villikisuna kolmen muun pennun kanssa (täällä Zlatanin ensipäivistä Katjan ensikodissa). Niin kanssakäyminen ihmisten kanssa kuin kotikissan elämä ylipäätään olivat pojalle aivan uutta ja ihmeellistä, hiukan pelottavaakin. Hissukseen Zlatan alkoi kuitenkin tottua tuttujen ihmisten läsnäoloon, ja alkoi rohkaistua. Uudet ihmiset kuitenkin vielä pelottivat pikkuista, kun Zlatanin ilmoitus ilmestyi kotia etsivien sivuille ja eräs kissaa etsinyt perhe päätti sen nähdessään tarjota pojalle rakastavan kodin.

Koirakavereiden kanssa päivätorkuilla

Zlatan vältteli uuteen kotiin muuttoa sähinän ja kantokopan välttelyn voimin. Vaan ennen pitkää pikkuherra joutui vastusteluistaan huolimatta kuljetusboksiin, ja matka uuteen kotiin alkoi. Maanitteluista ja herkuista huolimatta ei poika leppynyt uudelle omistajalleen ihan tuosta vaan, vaan hiippailikin uuteen kotiin saavuttuaan ensitöikseen saunan lauteiden alle ihmettelemään, mihin kummaan hänet oli oikein viety. Kodissa entuudestaan ollutta Essi-kisua Zlatan ei kuitenkaan arastellut lainkaan, ja pian näistä kahdesta tulikin jo hyvät ystävät.
 
 Zlatanin uudet ihmiset eivät painostaneet poikaa tutustumaan, vaan viettivät saunalla aikaansa rauhassa kirjaa lueskellen ja namuja pojalle tarjoten. Pian Zlatan alkoikin rohkaistua ja lähestyä namien, rapsutusten ja sylittelyn toivossa. Mutta voi sitä jännityksen ja kauhistuksen päivää, kun pojan ruokakupit siirtyivät saunalta oikealle paikalleen keittiöön! Suhinan saattelemana tämä ruokaa rakastava poika hipsi aina keittiöön syömään, uuden kissaystävänsä Essin suojeluksessa.

 Eräs kaunis päivä Zlatan sitten päätti, että piileskely ja arkailu saavat riittää. Se tassutteli polleana poikana koirien unihäkkiin nokosille ja yöunille se kävi ihmismammansa vierelle sänkyyn. Poika otti myös tavakseen odottaa mamiaan töistä kotiin ovella päivystäen ja maukuen, ja päätti omatoimisesti ottaa hommakseen huolehtia kovaan ääneen monkuen, ettei ruokakupeista vain pääse pohja paistamaan. Kun Zlatania katsoo nyt, ei sitä uskoisi entiseksi villikissaksi: siinä missä poika ennen sähisi kaikelle ja piileksi pitkin nurkkia, nauttii se nykyisin sylissä köllöttelystä ja kissakaverinsa Essin kanssa painimisesta. Ainoastaan vieraat pientä vielä vähän jaksavat jännittää, mutta jatkuvasti pikkuherra reipastuu myös vieraisiin tutustumisen suhteen. Zlatanista on tullut uudessa kodissaan rakastettu perheenjäsen, hassu pikkuinen sylikissa, jota perhe ei omien sanojensa mukaan vaihtaisi mihinkään maailmassa!

KiSun kotia etsivissä on monta Zlatanin kaltaista, vielä hiukan arkailevaa kisua odottamassa omaa kotiaan. Lempeydellä ja rakkaudella arkalaisestakin saa mitä ihanimman kotikisun. Käy tutkailemassa kotia etsiviä kisukisujamme Kodittomien sivulta! Mahtuisiko sinunkin vierellesi "villikissa"?

Tekla-neidin kuulumisia

Mihin tämä aika onkaan vierähtänyt, vastahan Tekla-neiti pentuineen oli meillä etsimässä omaa kotia! Todellisuudessa siitä on jo puolitoista vuotta kun Tekla matkasi uuteen kotiinsa Tampereella.

Teklalla oli valmiiksi kaverina nuori Touko-poika, jonka seura ei ihan heti sytyttänyt. Touko oli innoissaan leikkikaverista, mutta Tekla lähinnä keskittyi antamaan turpiin innokkaalle kaverille. Pikkuhiljaa tilanne rauhoittui ja lopulta Teklasta ja Toukosta tuli hyvät kaverit! Parivaljakko on leikkinyt yhdessä ja kun Touko sairasti, piti Tekla siitä huolta. Kuten kuvista näkyy, torkut otetaan kylki kyljessä.

Maaliskuussa tuli tuoreimmat kuulumiset Teklasta. Määkivä ääni (Tekla kuulosti meillä ollessaankin lampaalta) on vaihtunut kevyeen jutteluun, ilmeet ovat vielä entistäkin onnellisempia ja kissa vaikuttaa muutenkin ihan eri kissalta ja on nyt 1,5 vuodessa kotiutunut täysin uuteen perheeseensä. Ymmärtäähän sen, että kun joutui lyhyen ajan sisällä vaihtamaan paikkaa lähtöpaikasta väliaikaispaikkaan, sieltä ensikotiin ja vielä uuteen kotiin ja samalla pennut lensi pesästä niin vähemmästäkin kestää luoda luottamus uuteen omistajaan.

Toukon lisäksi Teklan laumaan tuo vauhtia nykyään myös Mauno kissa ja koko porukka tulee hyvin juttuun keskenään. Pesuhetketkin pidetään aina yhdessä, leikeistä ja raveista puhumattakaan.

On ihanaa kun kissanottajat jaksavat vielä pitkänkin ajan kuluttua kertoa kissojensa kuulumisia, hoitokissat kun eivät koskaan unohdu vaan mielellään seuraa niiden elämää uudessa perheessään <3

Prum prum, täältä tulee traktoripentue!

"Kesy tiine tyttö tarvis paikan". Tällainen viesti ensikotivastaavalta kolahti virtuaaliseen postilootaani muutama viikko sitten. Meillä KiSussa varma kevään merkki onkin, kun väsymättömien kissanloukuttajiemme haaveihin alkaa tarttua masut pömpöllään harhailevia tiineitä narttukissoja ja jokakeväinen pentubuumi alkaa.

Niinpä tänäkin vuonna starttasi pentusesonki, kun haimme luoksemme selvästi tiineenä olevan hentoisen Hemsky-tytön. Hemsky oli elänyt koko ikänsä maalaistalon pihapiirissä, jossa eräs ystävällinen rouva oli siitä huolehtinut. Noin vuoden ikäisenä, ensimmäisen kiiman oltua ja mentyä rouva huomasi kisun masun alkavan hiljalleen pyöristyä. Niinpä Hemsky päätyi vauvamahoineen ensikodin turviin synnytystä odottamaan.

...Ja kyllä sitä synnytystä sitten odotettiinkin. Emon pikkuruisen fyysisen olemuksen ja sirouden vuoksi masu näkyi varhain, ja liikkeet tuntuivat todella selvästi jo pian ensikotiin saapumisen jälkeen. Arvelimmekin synnytyksen ajan olevan paljon lähempänä, kuin mitä se todellisuudessa oli. Odotusjännäyksen päälle allekirjoittanut vieläpä sätkyili ja valvoi öitä kissaa vahdaten: entä jos pennuilla ei olekaan kaikki kunnossa? Eikö niiden pitäisi jo syntyä? Entä jos Hemsky-raasu, niin nuori vielä itsekin, ei tajua ruveta pinnistämään pentuja ulos? Pikkuisten päivä päivältä voimistuvat masubileet ja vatsan läpi näkyvät pompputalkoot kuitenkin osoittivat, että eloa pennuissa riittää, ja ihanista ihanimmat kanssakisulaiset vertaistukineen rauhoittelivat tämän ensikertalais-apumamman hermoja. Tässäkin tilanteessa oli aivan käsittämättömän upea huomata, kuinka uskomattoman avuliaassa, kannustavassa ja yhteen hiileen puhaltavassa porukkassa saakaan olla mukana!

Viikko sitten lauantaina loputkin huolet masupentujen hyvinvoinnista haihtuivat, kun Hemskylle aamupalaa kiikuttaessani pesänurkassa odotti pieni, inisevä yllätys. Ja perässa ilmaantui toinen. Ja kolmas. Kolme täydellistä pientä kissanpentua! Kaksi lähes identtistä mustavalkoista mustilla pikku kirsuilla varustettua, ja yksi harmaaraidallinen natiainen. Hemsky-emo hoivasi ensihetkistä alkaen pikkuisiaan kuin vanha tekijä, lempein ja hellin ottein. Hemskyn tiineydenaikaisen "traktorin lailla" kehräämisen vuoksi aloimme nimittää jo odotusaikana pentuetta traktoripentueeksi, ja pienet saivatkin synnyttyään nimet - kuinkas muutenkaan - traktorimerkkien mukaan: Valtra, Zetor ja McCormick.

Nyt lauantaina nämä pikku "traktoripennut" täyttävät viikon, ja silmät alkavat pikkuhiljaa avautua. Jos et vielä ole liittynyt blogin lukijaksi, tee se nyt ja seuraa näiden pikku termiittien kuulumisia myös jatkossa!

Katso myös hellyyttävä video "traktoripentueen" iltapuhteista:

Vierelle "villikissa"? Hintsu, ehkäpä?

Ensikodeille on tuttu juttu, että pentuikäiset kodinetsijät löytävät oman kodin hyvinkin nopealla aikataululla. Ihan aina näin ei kuitenkaan käy. Toisinaan mitä hurmaavinkin pentu, joskin luonteeltaan pikkuisen ujo ja väritykseltään äkkivilkaisulla tavanomainen, joutuu odottamaan ansaitsemaansa kotia ihan liian pitkään. Näin on käynyt esimerkiksi Hintsulle, eikä voi kuin ihmetellä, miksi.

Kun aloitin toiminnan ensikotina, saapui suloinen Hintsu-tyttö minulle ensimmäiseksi ensikotikissaksi neljän sisaruksensa kanssa. Pennut löydettiin laihoina, villeinä ja likaisina metsästä. Ikä niillä ei varmasti huidellut paljoa kahdentoista viikon yläpuolella.

Pennut pelkäsivät meitä ihmisiä hurjasti. Pelkkä sisätiloissa asuminenkin oli niille uutta ja jännittävää. Silti pian pentujen kodinhakuilmoituksen julkaisun jälkeen neljästä muusta pennusta alkoi tulvia kyselyjä, mutta Hintsu ihan "tavallisen maatiaisen värisenä pentuna" jäi kovin vähälle huomiolle.

Hintsun sisarukset lähtivät vuorollaan ihaniin uusiin koteihinsa. Hintsu jäi odottamaan. Pienestä, arasta pennusta kasvoi todella kaunis pikku tiikeri, jolla on ilmeikäs nassu, kiiltävä, kauniskuvioinen turkki ja hellyyttävän suuret korvat.

Hintsun sisarusten upeat uudet kodit ovat viestitelleet kuulumisia säännöllisesti, ja pienet ovatkin kotiutuneet hyvin ja kesyyntyneet huimasti. Hintsukin on kerännyt hurjasti rohkeutta täällä ensikodissa, tullen jo reippaasti ihmisen luokse kerjäämään rapsutuksia kovaan ääneen kehräten. Tytön luotto ihmisiin kasvaa päivä päivältä, ja se on hurmannut meidät, ensikoti-ihmisensä, aivan täysin.

Hintsun sisarusten lähdön jälkeen Hintsusta ei ole tullut yhtäkään kyselyä. Kissoja on kyllä ensikotiin tullut ja mennyt, mutta Hintsu on ja pysyy. Se on maailman lempein kissakaveri kaikille uusille tulokkaille: hoidokkeja meillä on ollut aina 5-viikkoisesta 15-vuotiaaseen senioriin, ja Hintsu on ottanut kaikki ikään ja sukupuoleen katsomatta vastaan uskomattoman mutkattomasti. Nyt sitä vain toivoisi, että olisi pian Hintsun oma vuoro löytää hellä ja rakastava koti, jossa se saisi oman ihmisen, johon opetella luottamaan. Hintsun ystävystyttyä niin monien matkaansa jatkaneiden kisukaverien kanssa täällä ensikodissa olisi tyttö varmasti ikionnellinen, jos se saisi uudessa kodissa vihdoin kissaystävän, joka pysyisi sen luona.

Eikö sinunkin mielestäsi Hintsun olisi jo aika löytää ikioma, rakastava koti? Hintsun ensikodin yhteystiedot löydät täältä: Adoptoi Hintsu!

Hintsu rapsuja kerjäämässä

Vierelle "villikissa"? Fedjan ja Muksiksen tarina

Fedja ja Muksis päätyivät Kisu ry:n hoiviin monen muun löytökissan tavoin hyvin kurjista oloista. Populaatiossa asui pöyristyttävä määrä kissoja, jotka olivat saaneet syödäkseen vain makaronimössöä. Talvipakkaset tekivät tuloaan, joten kiire saada kissat sisälle lämpimään oli kova. Niinpä yhdistyksen luottoloukuttajat tarttuivat toimeen.

Arkalaiset noin viikko ensikotiin saapumisensa jälkeen

Valtaosan populaation kissoista tiedettiin olevan nuoria, nälkiintyneitä ja ihmisiin tottumattomia. Näinhän se oli myös Fedjan ja Muksiksen kohdalla. Saapuessaan nämä "karviset" pelkäsivät ihmistä, mutta olivat hyvin heikossa kunnossa eivätkä tunnistaneet ruokaa. Syömistä pitikin harjoitella ensimmäisen viikon ajan kädestä syöttäen ja ruiskulla juottaen. Hiljalleen kisut alkoivat saada voimiaan takaisin.

Fedja ja Muksis alkoivat vahvistua ja sen myötä energiaa alkoi riittää hurjan pelottavien ihmisten pakoiluun, piilotteluun ja sähinään. Kissoista näki kauas, että ne ovat luonteeltaan mitä kultaisimpia kisuleita - vain pelko ihmistä kohtaan sai ne sähisemään ja piiloutumaan. Aloimmekin tehdä aktiivisesti hommia sen eteen, että saavuttaisimme "karvistemme" luottamuksen.
Pienin askelin luottamus kasvoi, ja Fedja ja Muksis alkoivat sallia hiukan silityksiä tutuilta ihmisiltä. Fedja jopa innostui hiukan kehräämäänkin silloin tällöin paijauksia vastaanottaessaan, vaikka olikin vielä melko varautunut ja pelkäsi, että joku tekee pahaa. Tyttöjen tulevaisuus alkoi näyttää hyvinkin valoisalta.

Fedjaa ja Muksista tarjottiin jokusille kotiehdokkaille, mutta sopivaa loppuelämän kotia ei heti löytynyt. Useimmilla tarjokkailla oli etsinnässä joko pentu tai valmiiksi kesy aikuinen. Eräänä päivänä yhdistykseen tuli kuitenkin yhteydenotto perheeltä, joka etsi kahta toisiinsa tottunutta kissakaverusta. Kertoessani kisuista ja niiden vielä hiukan epäluuloisesta asenteesta ihmisiä kohtaan perhe oli hyvin ymmärtäväinen; olihan kissakaksikon elämässä sattunut ja tapahtunut. Pitkän puhelinkeskustelun ja muutaman sähköpostin jälkeen Fedja ja Muksis saivat "varattu" -maininnan kodinhakuilmoituksensa yläreunaan.

 

  Uudessa kodissa tytöt  saivat nimikseen Kerttu ja Iines. Uusi koti on edennyt kesytyksessä täysin kissojen ehdoilla, ja tytöt ovat hylänneet sohvan alla piilottelun ja ryhtyneet valtaamaan sohvia ja sänkyjä löhöpaikoikseen. Kerttu, entinen Fedja, on ottanut tavaksi hipsiä iltaisin ja aamuisin rappusille kerjäämään rapsutuksia. Uuden omistajan kertoman mukaan pieniä ja vähän isompia askelia tyttöjen kotiutumisessa ja kesyyntymisessä tapahtuu joka päivä.

Kerttu (ent. Fedja) ja Iines (ent. Muksis) viettävät nyt aktiivisia ja rapsutuksentäyteisiä kissanpäiviä uudessa kodissaan

  Nämä karviset ovat aikasmoisen hieno esimerkki siitä, että villikissasta voi saada mitä suloisimman ja rakastettavimman lemmikin. Vai mitä mieltä olette?

Vanhassa vara parempi

Vaikka varmaankin valtaosa yhdistyksen kotia etsivistä kissoista on pentuja tai nuoria aikuisia, saamme me ensikodit aika-ajoin hoidokeiksemme myös jo varttuneempaan ikään ehtineitä naukujia. Usein nämä uutta kotia etsimään päätyneet seniori-ikäiset ovat kodinvaihtajia, jotka syystä tai toisesta joutuvat tällaisen ison elämänmuutoksen eteen vielä eläkepäivillään.

Sanomattakin lienee selvää, että kodinetsintä saa omat lisähaasteensa, kun kissan ikämittari raksahtaa sinne kympin paremmalle puolelle. Tuohan kissasennun hankinta mukanaan tietysti omat huolenaiheensa: kuinka kauan yhteistä aikaa uuden kisukaverin kanssa on vielä jäljellä? Minkälaista erityishuomiota vanhemman kissan hoito vaatii, jotta se eläisi vielä mahdollisimman terveenä ja pitkään? Entäs eläinlääkärikulut, nousevatko ne pilviin jo terveimmät ja vetreimmät päivänsä nähneen kissan kanssa?
Eivätkä nämä huolenaiheet tietenkään tuulesta temmattuja ole. On totta, että vanhemmalle kissalle kodin tarjoavan henkilön on varauduttava siihen, että mahdollisten iän mukanaan tuomien kremppojen ja vaivojen hoitoon on varattava hiukan ekstrabudjettia. Ja tokihan rakkaan lemmikin menettäminen pelottaa aina, lajiin ja ikään katsomatta. Vanhemman kissakaverin adoptoimisessa on kuitenkin hyviäkin puolia vaikka muille jakaa! Esimerkiksi:

• Vanhempi kissa on useimmiten elänyt kotioloissa jo vuosikausia, ja se haltsaa kotikissan elämän salat ja hienoudet kuin vanha tekijä. Siinä missä nuori kissa vielä opettelee tarpeidensa sihtaamista hiekkalaatikkoon ja kiipeilee juuri ripustettuja kevätverhoja pitkin verhotangon päälle mouruamaan, tietää sennukissa jo vanhasta tottumuksesta, kuinka kelpo kotikisun tulee käyttäytyä.
• Madotukset, kynsienleikkuut, kuljetusboksiin laitto ja muut jokaisen kissanomistajan rakastamat hoitotoimenpiteet käyvät seniorikissalta usein jo vanhasta tottumuksesta, ja omistaja selviää näistä usein vähemmillä henkisillä ja fyysisillä vammoilla, kuin vaikkapa rasavillin nuoren kissan kanssa
• Iäkkäämpi kisu ei enää turhia hötkyile, vaan osaa keskittyä elämän olennaisiin pikku nautintoihin: hyvä ruoka, pehmeä peti ja paljon paijausta ovat takuuvarmat konstit, jotka pitävät seniorikisun hyvinkin pitkälti tyytyväisenä
• Toki se vanhakin osaa välillä yllättää ja innostua riehumaan ja leikkimään. Vanhemmalla kissalla on myös pilkettä silmäkulmassa. Eipä ole allekirjoittaneelle vieras tilanne sekään, kun ikinuori 15-vuotias kissamummeli päättää kiivetä portaikon kiikkerään hyllyyn parin metrin korkeuteen muina kissoina kuivakukkia napostelemaan, aiheuttaen tempauksellaan kosolti sydämentykytyksiä ja massiivisen pelastusoperaation. Kun siinä sitten ähellät varastosta patjaa sijoitellen sitä mahdollisesti pian tipahtavan kissan alle mölisten samalla hätääntyneenä "älätipuälätipuälätipu" -mantraa, päättää kissavanhus hypätä höyhenenkeveästi takaisin tasaiselle maalle katsoen kummissaan, että mitä ihmettä sinä ihminen siinä oikein meuhkaat. Ehei, tylsäksi seuralaiseksi ei voi iäkästäkään kissaa kutsua ikäkuuna päivänä!
• Ei ole ollenkaan kiveen hakattu juttu, että kymmenen ikävuoden ylittänyt kissa huitelisi jo elämänsä kalkkiviivoilla. Kun seniorikissan asianmukaisesta ruokavaliosta ja terveydestä huolehditaan ja kissalle tarjotaan turvallinen, stressitön eläkekoti, voi kissalla ja omistajalla olla edessään monta, monta yhteistä onnellista vuotta!

Tämän postauksen kuvien malleina poseeraavat ihastuttavat Viivi (15v.) sekä Neera (10v.). Myös Viivi ja Neera löytyvät Kisun kotia etsivien sivulta, jossa nämä virkeät, paijauksia rakastavat söpöläiset etsivät yhteistä eläkekotia.