perjantai 13. maaliskuuta 2015

Vanhassa vara parempi


Vaikka varmaankin valtaosa yhdistyksen kotia etsivistä kissoista on pentuja tai nuoria aikuisia, saamme me ensikodit aika-ajoin hoidokeiksemme myös jo varttuneempaan ikään ehtineitä naukujia. Usein nämä uutta kotia etsimään päätyneet seniori-ikäiset ovat kodinvaihtajia, jotka syystä tai toisesta joutuvat tällaisen ison elämänmuutoksen eteen vielä eläkepäivillään.

Sanomattakin lienee selvää, että kodinetsintä saa omat lisähaasteensa, kun kissan ikämittari raksahtaa sinne kympin paremmalle puolelle. Tuohan kissasennun hankinta mukanaan tietysti omat huolenaiheensa: kuinka kauan yhteistä aikaa uuden kisukaverin kanssa on vielä jäljellä? Minkälaista erityishuomiota vanhemman kissan hoito vaatii, jotta se eläisi vielä mahdollisimman terveenä ja pitkään? Entäs eläinlääkärikulut, nousevatko ne pilviin jo terveimmät ja vetreimmät päivänsä nähneen kissan kanssa?
Eivätkä nämä huolenaiheet tietenkään tuulesta temmattuja ole. On totta, että vanhemmalle kissalle kodin tarjoavan henkilön on varauduttava siihen, että mahdollisten iän mukanaan tuomien kremppojen ja vaivojen hoitoon on varattava hiukan ekstrabudjettia. Ja tokihan rakkaan lemmikin menettäminen pelottaa aina, lajiin ja ikään katsomatta. Vanhemman kissakaverin adoptoimisessa on kuitenkin hyviäkin puolia vaikka muille jakaa! Esimerkiksi:

  • Vanhempi kissa on useimmiten elänyt kotioloissa jo vuosikausia, ja se haltsaa kotikissan elämän salat ja hienoudet kuin vanha tekijä. Siinä missä nuori kissa vielä opettelee tarpeidensa sihtaamista hiekkalaatikkoon ja kiipeilee juuri ripustettuja kevätverhoja pitkin verhotangon päälle mouruamaan, tietää sennukissa jo vanhasta tottumuksesta, kuinka kelpo kotikisun tulee käyttäytyä.
  • Madotukset, kynsienleikkuut, kuljetusboksiin laitto ja muut jokaisen kissanomistajan rakastamat hoitotoimenpiteet käyvät seniorikissalta usein jo vanhasta tottumuksesta, ja omistaja selviää näistä usein vähemmillä henkisillä ja fyysisillä vammoilla, kuin vaikkapa rasavillin nuoren kissan kanssa
  • Iäkkäämpi kisu ei enää turhia hötkyile, vaan osaa keskittyä elämän olennaisiin pikku nautintoihin: hyvä ruoka, pehmeä peti ja paljon paijausta ovat takuuvarmat konstit, jotka pitävät seniorikisun hyvinkin pitkälti tyytyväisenä
  • Toki se vanhakin osaa välillä yllättää ja innostua riehumaan ja leikkimään. Vanhemmalla kissalla on myös pilkettä silmäkulmassa. Eipä ole allekirjoittaneelle vieras tilanne sekään, kun ikinuori 15-vuotias kissamummeli päättää kiivetä portaikon kiikkerään hyllyyn parin metrin korkeuteen muina kissoina kuivakukkia napostelemaan, aiheuttaen tempauksellaan kosolti sydämentykytyksiä ja massiivisen pelastusoperaation. Kun siinä sitten ähellät varastosta patjaa sijoitellen sitä mahdollisesti pian tipahtavan kissan alle mölisten samalla hätääntyneenä "älätipuälätipuälätipu" -mantraa, päättää kissavanhus hypätä höyhenenkeveästi takaisin tasaiselle maalle katsoen kummissaan, että mitä ihmettä sinä ihminen siinä oikein meuhkaat. Ehei, tylsäksi seuralaiseksi ei voi iäkästäkään kissaa kutsua ikäkuuna päivänä!
  • Ei ole ollenkaan kiveen hakattu juttu, että kymmenen ikävuoden ylittänyt kissa huitelisi jo elämänsä kalkkiviivoilla. Kun seniorikissan asianmukaisesta ruokavaliosta ja terveydestä huolehditaan ja kissalle tarjotaan turvallinen, stressitön eläkekoti, voi kissalla ja omistajalla olla edessään monta, monta yhteistä onnellista vuotta!

Tämän postauksen kuvien malleina poseeraavat ihastuttavat Viivi (15v.) sekä Neera (10v.). Myös Viivi ja Neera löytyvät Kisun kotia etsivien sivulta, jossa nämä virkeät, paijauksia rakastavat söpöläiset etsivät yhteistä eläkekotia.






4 kommenttia:

  1. Amen! Yhtälailla nämä vanhempaa vuosikertaa olevat tassuttelijat ansaitsevat mahdollisuuden sille loppuelämän kodille <3

    VastaaPoista
  2. Hei! Itseäni kiinnostaisi ensikodiksi ryhtyminen suuresti, mutta taloudestamme löytyy jo kissoihin toistaiseksi tottumaton Novascotiannoutaja uros. Onko teillä kokemusta koirallisista ensikodeista? Onko se este? Kiitos! :)
    -Nanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Koirallisuus ei ole mikään este, minulla ja monilla muillakin on koira. Oma on vielä rähisevä luupää, joka kuitenkin tottui kissoihin, vaikka ensimmäistä kertaa yhteiseloa niiden kanssa tuli vasta sen ollessa 7-vuotias. :)

      Poista
  3. Hyvä näkökulma! Vanhempieni Tirre-kissa kolkuttelee kohta 13. synttäriään. Kunto on hyvä ja leidi rakastaa leikkimistä. Ja aivan kuten kirjoitit, ei hötkyile pienistä, vaan osaa ottaa elämän sopivan rennosti ja riittävillä päiväunilla :-).

    VastaaPoista