Tervetuloa instagramiin, @kisu_ry!

Kisu ry:n uusin sosiaalisen median valloitus käynnistyi eilen illalla, kun yhdistyksellemme luotiin Instagram-tili! Vastedes pääsette siis seuraamaan Kisu-kisujen ja -ihmisten edesottamuksia täällä.

Kisun tämän päivän insta-päivityksen, jossa torkkuvat Jennin kissat Hipsu ja Ötö, voi kurkata täältä.

Tähän loppuun ajattelin laittaa vielä kaverikuvan omista misseistäni Purasta ja Rosista, joita ei blogin puolella ole hetkeen näkynyt.

Jakakaa tekin liikuttavia, somia tai hämmentäviä otoksia omista kissakavereistanne Instagramissa hästäkillä #kisukaverit! 

Pikku-Miuku tuli taloon!

Lähipiirin vastusteluista huolimatta hellyin kissabuumin ja pelokkaan katseen edessä ja niin meille kotiutui uusi hoitolainen. Tulokas ristittiin Pikku-Miukuksi eli Miukkikseksi sillä se kuvaa hyvin tämän pienen tytön miukunaa.

Frida ihmettelee, että kukas tämä on?

Miukkis on vajaa puolivuotias leikkaamaton tyttö, joka on loukutettu ulkoa kulkemasta emonsa ja sisarensa kanssa. Miukkista on ruokittu, mutta se ei vielä luota täysin ihmiseen. Tulevaisuus näyttää kyllä hyvältä, sillä Pikku-Miuku lähti jo ensimmäisenä yönä tutkimusretkelle vaikka nukuimme samassa huoneessa, ja taisipa se uskaltaa jopa kävellä tyynyjemme yli.

Heti uskallettiin kiipeilypuuhun näkösälle, välillä tosin piti piileksiä tolpan takana.

Miukkis on nyt elellyt uusissa ympyröissä viikon verran ja emon sekä siskon perään itkeminen on hellittänyt ja kissa on rohkeasti tutustunut paikkoihin. Ihmiset pelottaa, mutta palvikinkun varjolla sitä on päässyt jo rapsuttelemaan eikä Miukkis sähinästä huolimatta ole aggressiivinen. 

Miukkis on oikein suloinen pieni tyttö, joka pääsee kuukauden sisään rokotettavaksi ja leikattavaksi, matokuuri ja sirutus on jo hoidettu. Miukkis on aika hoikka sillä alkuun ei ruoka oikein maittanut kun pelotti niin, mutta nyt on alkanut kupistakin häviämään sapuskat ja herkkukinkku maistumaan.

Kiipeilypuut on suosittuja, niistä on kiva katsella maailman menoa.

Toinen hoidokkimme Frida on loistava esimerkki Pikku-Miukulle sillä sosiaalisen Fridan kanssa leikkiessä kissa unohtaa levottomuuden ja pelokkuuden. Rousku on lähinnä tyytynyt sähisemään pienelle ja muut omat kissamme ovat evakossa vanhemmillani kunnes niiden rokotukset on kunnossa, joten hyvä että pieni saa Fridasta tukea.

Fridasta puheen ollen, se pääsee loppukuusta uuteen kotiin! Fridaa odottaa Tampereella lapsiperhe, johon se pääsee tuomaan vipinää :) 

Frida ihmettelee parvekkeella.

Kissoja kerrakseen! Sinikki kotiin, Halipula!Mustikka ja tervetuloa Maca!

Sintti-Sinikki ja Megadolon-Nuppu

Tänään tiistaina koitti Sinikin maailmalle lähtö rauhallisissa ja mitään arvaamattomissa merkeissä.

Sinikin viimeiset päivät ensikodissa sujuivat rauhallisesti ja vielä muutaman viimeisen päivän aikanakin tuli 'ensimmäisiä'; nukkui ensimmäistä kertaa nojatuolissa + hyppäsi ensimmäistä kertaa sänkyyn ja nukkui siellä vieläpä Nupun seurassa monta kertaa.

[kuvien jälkeen lisää juttua...]

 

Kaverusten riehuhetki + Kaverusten nokoset + "Mitäs kuvailet siä?"

Tirriäinen Tositarkoituksella + Viimeinen kuva ensikodissa + Megadolon-Nuppu vertauskuva

Sunnuntaina ilmestyi jo uusi asukas, alkutietojen mukaan noin 1.v leikkaamaton kollipoika Mustikka. Sinikin ja Mustikan suuri eroavaisuus niin värissä kun käytöksessä oli vähintäänkin hätkähdyttävä; kun vaaleahko arkajalka tyttö oli lähdössä kotiin, tuli muutamaa vatsakarvaa ja pientä valkoista rintalaikkua lukuun ottamatta täysin musta, äärimmäisen seurallinen poika tilalle.

Nuppu livahti eristysalueelle heti ensimmäisen tunnin kuluessa ja karvatupot lensivät kun paikan pomo yritti repiä tulokkaalta silmät päästä; tässä taloudessa ei näemmä tämä leikattu tyttö/leikkaamaton poika yhdistelmä onnistu. Sain onneksi nopeasti tilanteen hallintaan ja täysin kääminsä polttanut Nuppu pääsi takaisin eteiseen jossa se vielä yritti uhitella minullekin mutta sai siitä hyvästä suikupullosta kylmää vettä niskaansa. Tilanteesta säikähtänyt Mustikka piiloili vessan pyykkikaapin alla loppu illan mutta tuli rapsutuksia vastaan lattialle kiehnäämään kun kävin istumassa seurana.

Mustikan suuri seurankaipuu ja ikuinen halipula kuitenkin teki eristyksestä kovin ikävän kun toinen olisi niin halunnut seuraa 24/7 ja vessassa Mustikan seurana istuminen ei ikuisesti onnistunut. Aina vessan oven sulkeutuessa alkoi mauku konsertti johon huvittavasti Sinikki yhtyi ja hoitsut duetoivat monta tuntia vessan oven läpi kunnes otin Mustikan koppaan ja näytin Sinikille kenen kanssa hän konsertoi. Tämä näytti rauhoittavan tilanteen tytön osalta ja Sinikki lähti olohuoneeseen koisaamaan mutta Mustikka jatkoi konserttia aamu yhdeksään.

Tänään tiistaina tulikin puhelu että jahka vaihto onnistusi kun toisessa ensikodissa oli lasta ylisuojelevan leikkaamattoman tyttökissan kanssa ongelmia ja meillä taas ei oikein leikkaamaton kolli sopinut pieneen porukkaamme. Vaihdosta sovittiin ja lasten kanssa hyvin toimeentuleva Mustikka pääsi helpottamaan halipulaansa lapsiperheeseen toiseen ensikotiin ja Maca pääsi lapsettomaan ensikotiin meidän vanhan rouvan seuraksi.

Maca kun tuli ovesta sisään en voinut kun nauraa. Oliko persoonat vain vaihtuneet mutta sama kissa tullut takaisin? Maca ja Mustikkahan ovat kuin kaksoset! Ainoat erot ovat että Macalla ei ole valkoista yhtään ja on äärettömän arka ja hiljainen.

Mustikka?! Ei... kyllä se on Maca. + Uusi tulokas. + Älä tule lähelle, pelottaa! -hiljainen sähähdys-

Tämän päivän aikana olen vain naureskellut että nyt mulla onkin joku kissanvaihto ohjelma menossa kun kolme hoitsua ollut samassa kämpässä yhden päivän aikana. Huvittavaa on myös se ettei Nuppu ole varmaan edes huomannut että Sinikki on poissa ja että vessassa tymyilee nyt tyttö eikä poika.

Edessä oli Mustikan kanssa puolikas matokuuri ja kastraatio mutta se vastuu on nyt siirtynyt uudelle ensikotiperheelle. Nyt edessä on Macan madotus, sterilisaatio, siedätyttäminen Nuppuun ja kesytys.

Paljon onnea ja menestystä Sinikille uuteen kotiin ja Mustikalle (niinkuin myös Macalle) uuteen ensikotiin. :) Liitän tähän loppuun vielä Mustikan halipula videon, ja kirjoittelen taas lisää kun edistytään.

Lämmintä syksyä,

Julia

Pyykkipojasta Niiloksi

Anteeksi tämä järkyttävän pitkä päivitystauko! Muuton aikana tietokoneeni kohtasi keltaisen uhan, joka ui rakenteisiin, enkä ole jaksanut purkaa (lue: nalkuttanut tarpeeksi Jounille, että purkaisi ja putsaisi) konetta, niin heikoilla mennään. Muistikorttipaikka on ikävän tahmea,  sinne viitsi mitään laittaa.. Päivitän siis Jounin koneen kautta, mikä tietysti on ihan liian vaivalloista (vieras näppiskin, yöök! Koko ajan saa korjailla kirjoitusvirheitä.)
Tosin, tämän postauksen viivästymiseen syynä on vain ja ainoastaan seulaa muistuttava pääni.

Kysyin kauan joku aika sitten, josko Soili haluaisi kirjoittaa itse Niilon kuulumisista, ja myöntävän vastauksen myötä syntyi seuraava - blogimme ensimmäinen - vieraskynä kirjoitus!

***

Keväällä 2014 tuli ajankohtaiseksi hankkia 2-vuotiaalle leikatulle exotic-kollilleni Panulle
kissakaveri ja aloin seurata Kisu ry:n sivuja päivittäin. Jo muutaman päivän päästä netissä oli
suurisilmäinen Pyykkipoika, jonka kerrottiin tulevan hyvin toimeen muiden kissojen kanssa
ja rakastavan palloleikkejä. Minä olen nimennyt lattiani pallomereksi, sillä tälläkin hetkellä
näkyvissä on 11 pientä palloa ja Panu rakastaa palloilla leikkimistä, joten tämä kuulosti oikein
hyvältä. Otin siis yhteyttä Jennin ensikotiin, kerroin itsestäni ja Panusta ja sain kuulla, että
Pyykkipoika on vielä hyvin arka ja majailee pesukoneen takana ja on siitä saanut nimensäkin.
Viikon päästä kun menin sitä katsomaan se oli edennyt jo sohvan alle ja seuraavalla viikolla oli
kuvia, joissa Pyykkipoika oli Jennin kesyjen kissojen esimerkkiä seuraten tullut esiin ja loikoili
näkyvillä toisen kissan vieressä. Olin siis toiveikas sen edistymisen suhteen ja päätin antaa sille
nimeksi Niilo.

Kuukauden odotuksen jälkeen Pyykki-Niilo vihdoin tuotiin ja se luikahti välittömästi pesukoneen
taakse. Olin aivan varma, että nyt se on siellä 3 kuukautta, mutta jo ensimmäisenä aamuna kun
havahduin aikaisin Niilo oli huoneen puolella tutkimusretkellä ja muutti sitten illalla kokonaan
huoneen puolelle, ensin kirjoituspöydän alle ja sen takaiseen romunurkkaan. Huonetta Niilo tutki
seuraavina päivinä minua kartellen, mutta Panu halusi heti tehdä tuttavuutta ja tuijotti Niiloa
metrin päästä missä ikinä se olikin. Jos Panu meni liian lähelle Niilo hyökki sitä kohti ja Panu
säikkyi ja väisti takajaloilleen nousten, mutta muutamien päivien kuluttua pojat tottuivat toisiinsa.
Vähitellen Niilon turvallinen alue laajeni ja se alkoi liikkua huoneessa vapautuneemmin. Panun
kanssa Niilo ystävystyi nopeasti ja ne saattoivat jo nukkua vierekkäisillä paikoilla. Palloilla
Niilo leikki aamuin illoin ja minuun tutustuttiin varovasti: ensimmäiseksi Niilo kävi haistamassa
varpaitani kun loikoilin sängyllä (Niilon mielestä nykyäänkin minun kiinnostavin osani on
varpaat). Niilo oppi nopeasti päivärytmini ja liikkumiseni asunnossa ja alkoi suhtautua esim minun
ohittamiseeni säikkymättä.

  

Niilo oli ollut kaksi viikkoa, kun eräänä aamuna aamukahvipöydässä heräillessäni tassu kosketti
varvastani. Katsoin alas ja siinä oli Niilo ja Niilon lempipallo, jonka se oli tuonut siihen eli Niilo siis pyysi minulta leikkiä! Tämä oli iso edistysaskel ihmissosiaalisuudessa ja olin ihan tavattoman ylpeä Niilosta. Näihin aikoihin Niiloa alkoivat myös kiinnostaa minun tekemiseni ja se alkoi tulla Panun perässä katsomaan aina kun tein jotain mielenkiintoista esim kävin vessassa.






Panulla on tapana tulla herättyään aamulellinnälle rapsuteltavaksi ja Niilo liittyi alkuun
tilanteeseen puskemalla Panua ja kiehnäämällä siinä ja vähitellen se alkoi hellästi näykkiä
sormiani, joita tarjosin haisteltaviksi. Sitten eräänä päivänä juhannuksen tienoilla kokeilin
vähän silittää Niiloa ja se ei järkyttynyt siitä, väisti vain pois parin silityksen jälkeen. Nyt
aamulellinnästä on jo muodostunut melko varma mahdollisuus silittää Niiloa.

Pojat ovat ystävystyneet hyvin, ne painivat ja juoksevat aina aamuisin tunnin, Panu saattaa nuolla
Niilon naamaa ja korvia ja usein pojat nukkuvat lähekkäin. Ruokakuppien ja laatikon jakaminen ei
missään vaiheessa ole ollut ongelma. Suosituin leikki on sängyn petaaminen eli Panu menee peiton
alle ja Niilo hyökkii sen kimppuun peiton päältä.

Minua Niilo vielä vähän varoo, mutta annan sille aikaa. Nyt Niilo voi jo tulla sängylle loikoilemaan, vaikka minä olen siinä, jos vaikutan siltä, että olen keskittynyt johonkin muuhun, vaikkapa lukemiseen tai dataamiseen. Aamulla pojat herättävät minut yhteistuumin: Panu kehrää tyynyllä ja Niilo järsii varpaitani. Palloleikin pyytäminen on jo joka-aamuinen tapa ja silittää saa aamulellinnän yhteydessä. Kerran Niilo on jopa puskenut minua kehräten.

Näiden muutamien viikkojen aikana Niilosta on muodostunut rakas perheenjäsen minulle ja Panulle ja se on edistynyt kesyyntymisessään aivan valtavasti. Panu on näyttänyt Niilolle hyvää esimerkkiä sosiaalistumisessa ja keskenään pojat ovat jo aivan bestiksiä.

***

Kiitos, Soili! Panun ja Niilon kuulumisia voitte lukea lisää Soilin blogissa.

Mitäs olitte mieltä, haluaisitteko lukea jatkossakin kissan ottaneiden omakirjoittamia kuulumisia?

Itse tottakai haluaisin, joten... jos sinulla on kotonasi Kisu-kisu ja haluaisit kirjoitella kuulumisianne, julkaisemme niitä oikein mielellämme! Laita kommenttia tai kirjoita postia osoitteeseen kisuensikodit ÄT gmail.com.

Sinikin kuulumiset ja uusi koti!

Heipsis taas ja hyvää syyskuun alkua! Mihin se aika rientääkään? Piti niin kovasti blogia päivitellä mutta jäikin sitten vähemmälle. Sinikki sopeutui ensikotiin hyvin ja tulee Nupun kanssa toimeen mainosti. Yhtäkään tappelua ei ole kissojen välillä ollut ja sepä onkin ollut helpotus. On juuri 12-vuotta täyttänyt Nuppukin saanut tarvitsemaansa liikuntaa kun vetävät rallia ympäri asuntoa niin että matot ovat rullalla.

Sinikillä todettiin eläinlääkärissä flunssa ja korvahiiva, joihin liittyi antibioottikuuri ja vähän ikävämpi korvatippakuuri. Totesin lähes kahden viikon eristyksen helpommaksi vaihtoehdoksi lääkekuurien ajaksi kuin ikuisen jahtaamisen, mistä olisi jäänyt niin Sinikille kuin minullekkin traumat.

Nyt terve nuori kissa, Sinikillä on painoa kepeät 2.57kg ja käsittelykin onnistuu jo hyvin, vaikka tassuihin koskemisesta Sinikki ei vieläkään pidä ja sylissä pysyy ehkä korkeintaan minuutin jos on ihan pakko. Rapsut kyllä kelpaa, eikä tyttönen enää kavahtele kun silitetään.

Sinikki on tervehdyttyään riehaantunut leikkimään oikein todenteolla ja kun hampaatkin hoidettiin kuntoon (viisi otettiin pois kokonaan) on syöminenkin helpottunut. Sinikin ohut turkki muuttui oikean ruokavalion ja sairauksien pois hoidon myötä nopeasti koiran karkeasta terveen pehmeäksi. Kala ja makkara ovat herkkua mutta maidosta (laktoositon&rasvaton) ei välitä kun taas Nuppu ei syö niitä mutta maito kelpaa; jokainen kissa on oma yksilönsä ihan niin kuin ihmisetkin.

Sinikin lempi puuhaa on ikkunasta ulos katselu, pallojen jahtaminen, nokostelu ja kuittien repiminen. Oikeastaan kaikki mitä on pöydällä on kiva tipautella alas, varsinkin paperit ja kuitit joita on kiva järsiä ja jättää niiden palasia ympäri keittiötä; niillä on sitten mukava palata leikkimään kun on tylsää.


Viisikymmentä päivää siinä meni mutta vihdoin Sinikki hyppäsi divaanille jalkojen viereen ja meinasi itku tirahtaa onnesta kun kärsivällisyys ja hoiva tuotti niin nopeasti tulosta; olisihan voinut mennä huomattavasti pidempäänkin. Nyt tulee maanantaina tasan kaksi kuukautta täyteen Sinikin saapumisesta, ja siihen se sitten päättyykin, sillä Sinikillä on koti! Uusi emäntä noutaa Sinikin alkuviikosta ja tyttönen pääsee totuttelemaan uuteen loppuelämän kotiinsa ja ihmiseensä. Loppuun liitän vielä suloisen kuva kokoelman Sinikin viimeiseltä kuulta ensikodissa.

Tervetuloa virallisesti kotiin, Rousku!

Rouskun lempipuuhiin kuuluu patsastelu, jolloin häntä asetetaan aina tarkasti tassujen päälle ja sitten jäädään katselemaan ihmiten tai kissojen puuhia uteliaana.

Pitkäaikaisin hoitokissamme Rose-Marie eli Rousku tuli Kisulle noin vuoden, parin ikäisenä 20.6.2013, jolloin se otettiin kiinni Oriveden Eräjärveltä ihmisiin tottumattomana. Rouskulla oli pennut, jotka olivat kiinniottohetkellä jo luovutusikäisiä viikareita. Steriloinnin ja rokotuksen jälkeen Rose-Marieksi ristitty kissa matkasi ensikotiin Tampereelle 8.8.2013. 

Ensikoti joutui kuitenkin pian lopettamaan toiminnan, jolloin Rousku siirtyi 16.9 meidän hellään huomaamme. Tai kovin hellää ei siirtyminen ollut sillä Rousku ei antanut lainkaan koskea itseensä, joten kissan koppaan saaminen monia piilopaikkoja sisältävässä kaksiossa oli aikamoinen show. Pienen jahdin ja hätäkakkojen jälkeen matkasimme toiselle puolelle Tamperetta silloiseen kotiimme, jossa Rouskun toivotti tervetulleeksi niin omat kuin silloiset hoitokissatkin. 

Muita kissoja tuli ja meni, mutta Rouskua ei kukaan edes kysellyt. Sinällään se ei ole ihme, sillä Rousku on edelleen verrattain arka, se ei anna käsitellä itseään ja pitää mielellään pienen hajuraon ihmisiin, mutta sopivissa olosuhteissa sitä pääsee hieman silittelemään. Ja onpa tuo raitapakkaus pari kertaa yllättänyt puskemalla palvikinkkua tarjoavaa kättä!

Rousku ei kuitenkaan selväkstikkään stressaa eloa ihmisten kanssa, sillä suurimman osan päivästä se viettää ihan näkösällä siellä missä ihmisetkin ovat. Kesällä tosin tämä auringonpalvoja on viihtynyt talouden kuumimmassa huoneessa eli lasitetulla parvekkeella. Esimerkiksi iltaisin Rousku tulee aina perässä makkariin tarkastamaan minne ihmiset meni ja jatkaa sitten jonnekin touhuamaan omiaan. 

Rousku kipittää kupille heti kun joku menee ruoka-aikaan keittiöön ja jos palvelijat ovat turhan hitaita, näppää se hellästi sormille tassulla vauhtia. Toiset kissat ovat Rouskusta kivoja, etenkin meidän Wohveli, jonka yhden hengen fanikerhon Rousku muodostaa (fanikerhoon tosin liittyy toisinaan hoitokissojamme, nuoria tyttöjä), Wohveli tosin palkitsee tämän faniuden yleensä vain läppäisemällä innokasta kiehnääjää. Mutta saa Rousku joskus Wohvelista raviseuraakin, tämä kissa tuntuu olevan pieneen tyytyväinen.

Rose-Marien reaktio rapsutuksiin.

Rousku on siis ollut jo meidänkin ensikodissamme lähemmäs vuoden. Tänä aikana siitä on tullut omine höppänine tapoineen ja eleineen hauska lisä meidän kissalaumaamme ja olemmekin monesti sanoneet, että Rousku kuuluu jo kalustoon. Tämän tuloksena päätimmekin adoptoida Rouskun itsellemme ja tarjota sille nyt loppuelämän kodin omassa porukassamme. Jokainen kissa ansaitsee mahdollisuuden ja arkuudestaan huolimatta Rouskusta on ollut meille valtavasti iloa ja sen pieniä kehitysaskelia on hienoa seurata. Ihmisiin tottumaton ulkokissakin voi sopeutua hyvin sisälle ja ihmisten pariin. Se voi viedä aikansa, mutta niin kauan kun kissa näyttää hetken totuttelun jälkeen uteliaalta ja rennolta pelokkaan ja stressaavan sijaa, tiedetään että ollaan oikealla polulla kohti kesyyntymistä. Sylikissaa Rouskusta koskaan tuskin tulee, mutta ei se haittaa, laiskoja sylittelijöitä me olemmekin ;) 

Kaunokainen unten mailla viime talvena.

Kesällä taas päivätorkut otetaan parvekkeella.

1. Nuuh, mitähän tuolla pöydällä on. 2. Tässä on vaan joku muistilista.
3. Hetkonen, täähän näyttää hyvältä! 4. Jes, sain jämät!

Tervetuloa siis virallisesti ihan omaan kotiin, Rousku! <3

Uusi ensikoti liittyy blogiin!

Ensimmäinen rescuemissi tupsahti tämän tamperelaisen ensikodin makkariin neljä päivää ensikotisopimuksen allekirjoittamisesta. Oma kissani Nuppu oli vielä rokottamatta ja madottamatta joten uusi arkajalka sai totutella yksiöönsä rauhassa. Nuppu ei pahemmin älynnyt että mitään merkittävää oli tapahtunut, eikä tajunnut pitkään aikaan; ainoa mikä harmitti oli ettei saanut tulla mamman viereen nukkumaan.

Rescue numero yksi on nimeltään Sinikki; pienen pieni, noin 4-5-vuotias kissaneiti jolla on takanaan ainakin 2-3 pentuetta ennen Kisun hoiviin pääsemistään. Sinikki siirtyi toisesta ensikodista meille koska toinen ensikoti oli pääasiassa pentukoti johon oli tulossa uusi pentue ja tilan puute uhkasi.

Sinikin pieni koko ja suuret siniset silmät sulattavat sydämen; arkahan hän on mutta rohkaistuu päivä päivältä, innostuen jo leikkimään ja pyörimään jaloissa Nupun kanssa kun ruokakupit alkavat täyttymään.

Ensimmäiset parisen viikkoa Sinikki lymyili sängyn alla, saaden kunnianimen yllättämisen mestari, kun en yhtään kuullut että hän on mihinkään sängyn alta uskaltautunut ja kun käännyin ympäri niin hupsista, siinä hän istuikin selän takana senkin päällä, ikkunasta ulos katselemassa.

Yksiökin oli tosin pakko siivota, ja vaihtelun vuoksi Sinikki pääsi tutustumis kierrokselle parvekkeelle päivän ajaksi. Nuppu ihmetteli kovasti mikä se siellä kuljeksii ja murisi ikkunan takana hääräävälle Sinikille.

Päästyään vihdoin pois yksiöstään muutaman kissojen tutustuttamis kerran jälkeen, Sinikki juoksi 'piiloon' matolääkkeen annon jälkeen; Nupun ilme oli vähintäänkin pöyristynyt kun uusi tulokas piiloitui ihan viereen, tajuamatta että Nuppu oli heti selän takana.

Kosketuksesta Sinikki ei pahemmin vielä välitä ja juokseekin pakoon jos sitä lähestyy; paitsi jos osaa katsoa ihan muualle niin kuin ei häntä huomaisikaan; silloin Sinikki ihmettelee vieressä että mikäs nyt, onko hänelle annettu näkymättömyyden supervoimat? ja jatkaa tekemisiään rauhassa. Kantokopassa Sinikki ei pääse pakoon lähestyvää kättä ja muutaman rapsutuksen jälkeen kosketus onkin ihan kiva juttu eikä haittaakkaan enään yhtään.

Arkuutensa vuoksi piiloutuvan Sinikin pakopaikka on sohvan alla jonne hän livahtaa jos ihmiset tulevat liian lähelle; jostain syystä Sinikillä tuntuu olevan käsitys että jos musiikki on päällä, ihmiset eivät liiku sohvalta jolloin on turvallista tulla taas kiertelemään asuntoa.




Suurimmat edistys askeleet kuukauden aikana ovat olleet ehdottomasti kynsien leikkuu, madotus, silittämään ja harjaamaan pääseminen, leikkimisen alkaminen, jaloissa pyöriminen ruokinnan aikana, ja senkin ja sohvan päältä nukkumasta löytäminen. Kissat tulevat keskenään toimeen hyvin ja rauha on maassa.



Sinikin mielestä kynsien leikkuu ei ollut yhtään kivaa mutta se oli kuitenkin pakko hoitaa pois molempien kissojen kohdalla jottei tule vammoja jos tappelevat; vaikka näin ei olekkaan onneksi tapahtunut. Arkuudestaan huolimatta Sinikin aggressiivisuus on täysi nolla, vaikka protestoivalta sähinältä ei olla täysin vältytty kun on väkisin otettu kiinni kynsien leikkuuta varten (tohakassa tuli myös yksi raapaisu, joka oli täysin sen syytä että Sinikki yritti kiemurrella pois ja kynnet olivat liian terävät, ei siksi että Sinikki olisi tahallaan raapinut kun kynsien leikkaus ei ollut mielekäs juttu) ja kun on ajettu huoneesta toiseen jotta saadaan koppaan parvekkeelle siirron ajaksi.

Kaikkein mielekkäimmät lelut ovat Sinikin mielestä leikkikepin nauhat joita on kiva taputella tassuila ja pureskella, pallot joita se jahtaakin huimaa vauhtia keittiön tuolien jalkojen ympäri, villahiiri jota se heittelee ympäri lattiaa ja kuitit... kyllä, luitte oikein, kuitit, ne kun rapisee niin ihanasti ja niitä on kiva läpsiä tassuilla ja repiä.

Tämä suloinen arkajalka odottaa omaa loppuelämän kotiaan Tampereella joten jos sinulla on antaa pikkuruiselle Sinikille koti, käyhän lukaisemassa Sinikin portfolio Kisun sivuilta, ja ota yhteyttä jos suuret siniset silmät ovat vieneet sydämestäsi kissan kokoisen paikan.