Kun kissan muutto ei sujukaan - yhdistykselle palautunut Tepi

Tepi-kolli saapui ensikotiimme keväällä 2015. Perinteinen populaatiosta loukutettu maatiainen, joka pelkäsi ihmisiä ja sähisi kaikille ja kaikelle. Sauna oli Tepin tukikohtana hyvän aikaa, kunnes lempeästi mutta varmasti ajoimme sen sieltä ulos ihmisiin tutustumaan. Tepi on kehittynyt ajan mittaan hyvin, sähinä on poissa ja silityksestäkin osataan nauttia kehräten, joskaan mikään sylikissa se ei ole. Hauska ja leikkisä senkin edestä. Ääni on hempeän tyttömäinen, vaikka olemus muuten onkin kollinroikaleelle ominainen pullaposki -look. Aivan ihana kissapersoona, joka on edelleen, kohta vuosi meille tulonsa jälkeen, vailla kotia. Miten tässä näin kävi?

Hepuli!

Tepistä otettiin parempi kuva kun saunalla mököttäminen loppui. Netti-ilmoitusta päivitettiin. Sitten odoteltiin ja odoteltiin, koska joku kiinnostuu Tepastimesta. Pentutarjontaa, ja kissatarjontaa ylipäätään, oli paljon, ja niin ikävältä kuin se kuulostaakin, niillä markkinoilla on joskus vaikea loistaa, kun on tavallisen näköinen, hieman arka aikuinen kissa. Vihdoin lokakuussa Tepi sai kodin. Olin todella innoissani.

Tilanne uudessa kodissa kuitenkin meni siihen, että reilun kuukauden jälkeen Tepi tuli maitojunalla takaisin ensikotiinsa. Naaraskissa oli kiusannut Tepiä niin, ettei se enää uskaltanut liikkua pesäkolostaan mihinkään. Kun tilanne menee niin pahaksi, ettei toinen pääse laatikolle tai syömään, on peli pakko viheltää poikki.

Marraskuussa päivitin taas ilmoitusta ja otin uusia kuvia. Etsin Tepille kissakaveria, joka olisi ehdottoman kiltti ja mielellään kolli. Kenties uusien kuvien ansiosta Tepistä oltiin kiinnostuneempia kuin edellisellä kerralla. Joukosta löytyi erinomaisen kuuloinen koti ja ihana kiltti kissakaveri. Joulukuussa seurasi muutto. Jännitin kauheasti, uuteen kotiin oli matkaakin hieman enemmän.

Sain kuulumiset. Tepi oli vuorostaan ollut kiusaajana kiltille kissakaverilleen. Koitin neuvoa, ohjata ja opastaa, josko tilannetta olisi vielä saatu korjailtua. Kissat ottivat yhteen, ja kiltimpi osapuoli ei enää uskaltanut liikkua vapaasti kodissaan. Taas palautuminen. En voinut käsittää miten voi mennä näin pieleen; meillä ei ole koskaan ollut ongelmaa Tepin ja muiden kissojen välillä. Parhaimmillaan meillä on ollut Tepin seurana kuusi muuta kissaa. En kuitenkaan potenut pahempia epäonnistumisen fiiliksiä, sillä kissan sopeutumista uuteen paikkaan ei tietenkään voi kukaan ennustaa etukäteen, pitää vain tehdä oma osuutensa vastuullisena ensikotina ja toivoa parasta.

Vitsailemme joskus kotona siitä, että ehkä Tepi ei vain halua muuttaa, kun täällä on sillä hyvät oltavat. Me emme kuitenkaan voi Tepiä itse pitää, sillä emme koe että taloutemme kestäisi neljä omaa kissaa. Lisäksi haluamme pitää riittävästi tilaa parille kodittomalle. Ja ennen kaikkea uskomme siihen, että Tepille on varmasti jossakin Sopiva Oma Koti, Tepillä on vain käynyt huono tuuri kemioiden kanssa. Harmillisinta ensikodin kannalta tällaisessa tilanteessa on se, että kun kissa asuu ensikodissa pidempään, ja alkaa olla ns. osa kalustoa, on siitä luopuminenkin luonnollisesti hieman tunteikkaampaa kuin yleensä. Lempinimiäkin alkaa olla vino pino: Tepastin, Teppo, Mr. Tebbles, Tepuli, Tebastian... Kissan tuntee hyvin ja sitä pitää kuin omaansa. Tästä taas pitäisi pyristellä eroon, tai ainakin osata jossain määrin erotella tunteet ensikodin velvollisuuksista, muuten on vaikeaa hyväksyä potentiaalisia kotiehdokkaita kissalle. Tiedättehän, kun itse pitää itseään omien kissojensa parhaana kotina ja hoitajana? Inhimillistä, mutta ei oikein sovi ensikotikuvioon. :)

Tällä hetkellä Tepi ei ole netissä. Tarkoitus on etsiä sille kissakaveri meille ensikotiin, tehdä niistä yhteinen ilmoitus ja luovuttaa kissat yhdessä rauhalliseen aikuiskotiin, jossa ei ole muita kissoja. Useimmille kissoille paikanvaihto on stressaavaa, ja mielestämme tämä on paras suunnitelma loppuelämän kodin löytymiseen kaiken huomioon ottaen. Yritämme parhaamme mukaan ehkäistä kolmatta palautumista. Toivottavasti se kuuluisa kolmas kerta toden sanoo! 

Tepi viime keväänä melko pian meille saapumisensa jälkeen.

Tepi on muuten komistunut hieman meille tultuaan, vai mitä? :)

-Piia

Tie kissan sydämeen käy vatsan kautta - Pirkko uudessa kodissa

Olimme mieheni kanssa miettineet jonkin aikaa toisen kissan hankkimista ja odotimme sopivan kissan kohdalle tulemista. Sitten Facebookin uutisvirtaan ilmestyi kuva Pirkko-pennusta, ja tiesimme, se oli se oikea. Vaikka uuden kissan ottaminen aiheuttaa omat päänvaivansa, minua mietitytti eniten vanhemman kissan suhtautuminen asiaan.

Meillä oli siis ennestään noin kolmevuotias Vimpula-niminen tyttökissa, jonka adoptoimme Oulun eläinsuojeluyhdistyksen kautta pari vuotta sitten. Vaikka Vimpula oli ensikodissaan (ja sitä ennen) ollut tekemisissä muiden kissojen kanssa, se oli elänyt muutaman vuoden melkein kokonaan vailla kissaseuraa. Ne kerrat, joina se oli muita kissoja tavannut, olivat sähinän ja pörhistelyn täyteisiä. Tuon kaiken perusteella uskalsimme toivoa, että Vimpula kyllä tottuisi toisen kissan seuraan, mutta se ei kävisi sormia napsauttamalla.

Pirkko laitettiin ensiksi kylpyhuoneeseen "karanteeniin". Se sai siellä rauhassa tutustua uuden kodin hajuihin ja ääniin, eikä Vimpulankaan tarvinnut olla heti kasvotusten tulokkaan kanssa. Kärsimättöminä näytimme Pirkkoa Vimpulalle aika pian (kissoilla oli näköyhteys, mutta reilu välimatka), mutta sähinäksihän ja murinaksihan se meni. Vimpula sai siis pysyä poissa kylpyhuoneesta. Pirkolla oli makuualustana pyyhkeitä ja huopia, joita sitten siirtelimme edes takaisin kylpyhuoneen ja muun asunnon välillä päivittäin. Näin kissat saivat tutustua toistensa hajuun.

Vimpula huolehtii Maikin (ent. Pirkko) siisteydestä!

Kerran päivässä testasimme, mitä mieltä Vimpula oli Pirkosta. Pirkko kujersi ja olisi halunnut tutustua tarkemmin, Vimpula sähähteli. Vimpulassa huomasi kuitenkin muutosta. Aluksi se oli murissutkin, mutta se jäi pois. Yöt yksin kylpyhuoneessa viettänyt Pirkko kyllästyi pian karanteeniin ja alkoi naukua aamuöisin. Muutaman huonosti nukutun yön jälkeen toivoimme hartaasti, että Vimpula hyväksyisi Pirkon nopeasti. Googlailin ahkerasti vinkkejä kissojen totuttamisesta toisiinsa. Jostain luin, että tie kissan sydämeen käy vatsan kautta. Miksen ollut sitä itse keksinyt? Vimpulahan rakastaa kuivaruokanappuloita!

Otimme siis raksut mukaan kissojen tapaamisiin. Aina, kun Vimpula katseli Pirkkoa, eikä sähissyt, se sai raksun. Vimpulan ruokailut tapahtuivat siis pitkälti Pirkon seurassa, mitään extraa Vimpula ei siis saanut. Jossain vaiheessa Vimpula tuntui odottavan tapaamisia. Se istuskeli kylpyhuoneen oven läheisyydessä kuin olisi halunnut sisälle. Pirkko oli ollut meillä vajaan viikon, kun ruokin Vimpulaa sen edessä saunassa. Ykskaks Vimpula hypähti Pirkon seuraksi ylälauteelle! Olin varma, että tappelu oli alkamassa, mutta ennen kuin ehdin tehdä mitään, Vimpula nuolikin Pirkon päälakea.

Olin niin liikuttunut tuosta käänteestä, että tuli melkein tippa linssiin. Samana iltana Pirkko sai vihdoin tulla pois kylppäristä. Pirkosta kaikki oli ihmeellistä, ja Vimpulasta Pirkko oli ihmeellinen. Pirkko kulki ympäri asuntoa, ja Vimpula seurasi herkeämättä uutta tulokasta. Jossain vaiheessa Vimpula säntäili Pirkon perässä. Hippa näytti turhan rajulta, ja Pirkko siirrettiinkin takaisin kylppäriin. Seuraavana päivänä uusi yritys. Pirkko vietti kuitenkin yönsä kylppärissä. Vimpula tottui Pirkon läsnäoloon alueellaan muutamassa päivässä.

Nyt Pirkko on asunut täällä parisen kuukautta. Nimikin vaihdettiin, ja se on nyt Maikki. Kissat ovat kuin siskokset, ja Vimpulalla on yhä tapana putsata Maikin otsaa (ja peppua). Tytöt leikkivät hippaa ja painivat ja välillä tulee kärhämää, mutta kelläpä ei joskus menisi sukset ristiin sisarustensa kanssa. Maikki on yhä ihmisiä kohtaan arka, mutta Vimpula on näyttänyt hyvää esimerkkiä. Maikki on huomattavasti kesympi kuin kaksi kuukautta sitten!

Rento Maikki uudessa kodissaan.

Edelleen on ihan voittajafiilis, kun osasi hoitaa homman noinkin hyvin. Mutta en tietenkään voi ottaa kaikkea kunniaa itselleni - kissat tekivät suurimman työn :)

Elsa ja Eetu + Vimpula ja Maikki

(Kuvat Elsa Oinasmaa ja Heli Saastamoinen)

Rouva Tikru päästi puolen metrin päähän

Eräänä iltana tulin tupakalta ja vein roskan roskikseen ja vasta roskiksen ääressä huomasin rouva Tikrun, joka oli puolen metrin päässä ruokakupilla eikä lainkaan säikkynyt. Läksin pois ja ohittaessani rouva Tikru siirtyi rauhallisesti metrin päähän ja jatkoi syömistä heti kun näki, että menen sängylle istumaan.

Askartelupöydän kaapin keskimmäinen hylly on kisukisu Niilon eräs suosikkipaikka ja Niilon hämmästys oli suuri kun rouva Tikru kerran menikin sinne. Rouva olisi varmasti viihtynyt siellä hyvin, mutta Niilo meni kaapille ja vähän täpsi Tikrua tassullaan ja rouva katsoi viisaimmaksi vaihtaa paikkaa. Pienessä kuvassa on ehkä nähtävissä rouva Tikrun kaapissa kiiluvat silmät.

Eilen minulla oli vieras, joka toi kissoille herkuksi kinkkusuikaleita ja kun rouva Tikru näki tarjoilut se tuli askartelupöydän jalkatilaan ja oli siinä useamman minuutin puolentoista metrin päässä lattialla istuvasta vieraastani. Kinkkua se ei tohtinut syödä, mutta kiinnostus oli kuitenkin suurta.

Rouva Tikru on näiden parin kuukauden aikana edistynyt ja rohkaistunut niin hyvin, että lähiaikoina voin laittaa sen Kisun nettisivuille kodinetsijöihin. Toivottavasti herttaiselle maatiaismatamille löytyy pian hyvä loppuelämän koti!

Rouva Tikru muutti nurkkaan

Tällä viikolla rouva Tikru on ollut niin rohkea ja reipas, että lauantaiaamuna rouvan ollessa laatikolla kaapin ovi menikin kiinni! Hetken rouva Tikru raapi kaapinovea, harhaili viisi minuuttia huoneessa ja löysi sitten tiensä romunurkkaan askartelupöydän taakse. Siellä on moni muukin kissa piileksinyt ja ensikodin isäntä Niilo menee vieläkin sinne, jos tulee epäilyttäviä vieraita.

Nurkastaan käsin rouva Tikru on aivan normaalisti käynyt laatikolla, ruokakupilla ja raapimapuulla ja omat kissat ovat käyneet nurkan lähellä havaitsemassa, että nurkassa asutaan. Itse olen elellyt mahdollisimman rauhallisesti, jotta rouva Tikrulle tulisi olo, että elämä ensikodissa jatkuu tavalliseen tapaan, vaikka tiskipöydän alakaappiin ei enää pääsekään.

Kuvankin sain rouvasta napsaistua eikä sillä ilmeestä päätellen ole mitään hätää nurkassa ja tätä kirjoittaessani se nukkuu siellä kaikessa rauhassa. Toivon, että piilopaikan vaihtumisen myötä rouva Tikru alkaisi aktiivisemmin ottaa osaa arkeemme ja ehkä uskaltaisi joskus oleilla muuallakin huoneessa.

Rouva Tikrun puuhia

Eräänä aamuna kun tulin parvekkeelta tupakalta rouva Tikru istui keittiön lattialla. Minä menin rauhallisin liikkein ja mahdollisimman normaalisti käyttäytyen istumaan aamukahvipöytään eikä rouva Tikru lainkaan säikkynyt, vaikka olin metrin päässä siitä ja jopa liikuin. Hetken se vielä istui ja ohitti sitten minut metrin päästä matkallaan laatikolle ja takaisin.

Yhtenä iltana heti kun valot sammuivat rouva Tikru tuli kaapista ja meni rahille, joka on sen normaalin reitin ulkopuolella ja olisi ehkä jäänytkin siihen, jos ei Niilo olisi tullut tutkimaan tätä hämmästyttävää tapausta. Minulle tuli mieleen miettiä, että mitähän täällä oikein puuhaillaan silloin kun minä kuorsaan. Liikkuuko rouva Tikru ehkä huoneessa enemmänkin?

Rouva Tikru rohkaistuu

Tällä viikolla rouva Tikru on edistynyt hyvin ja rohkaistunut paljon. Kerran tulin tupakalta ja rouva Tikru oli ruokakupeilla. Minut nähdessään se meni kaapin luo, mutta ei kaappiin sisään ja kun minä rauhallisin liikkein menin sängylle muka datailemaan rouva Tikru palasi heti kupeille ja jatkoi ruokailuaan kaikessa rauhassa.

Toisen kerran tulin taas tupakalta ja rouva Tikru istui keittiön lattialla. Päätin vähän rupatella sille ja juttelin niitä näitä ja kävin lattialle istumaan. Rouva Tikru katseli minua, mutta ei ollut kauhuissaan ja kun olin viitisen minuuttia puhunut rouva Tikru kai totesi minut vaarattomaksi ja ohitti minut reilun metrin päästä matkallaan laatikolle ja takaisin.

Rouva Tikru on myös haistellut pahvilaatikoita ja suosittuja päikkäripaikkoja ja elättelen toiveita, että se pian kiinnostuisi niistä. Ensikodin isäntä kisukisu Niilo käy usein kaapissa kurnuttamassa ja muutkin omat vierailevat siellä eli omien kissojeni kanssa rouva Tikrulla ei ole mitään ongelmaa.

Vuosi takana omassa kodissa - Pulliksen ja Jetin kuulumisia

29.12.2014 meidän kahden nuoren opiskelijan elämä muuttui pysyvästi, kun vuosien haaveilun ja vihdoin konkreettisen päätöksenteon lopulta meille muutti Tampereelta Jennin ensikodista tänne Jyväskylään asumaan kaksi ihanaa kissaa, Pulleriina sekä Jeti. Heidän sopeutumisestaan kotiimme kirjoitinkin jo kerran täällä blogin puolella, mutta halusin vielä näin vuodenkin jälkeen palata jakamaan tarinoita siitä, kuinka rescuekissamme ovat uuteen elämäänsä Jyväskylässä rutinoituneet ja kesyyntyneet. 

Pulleriina on alusta saakka ollut kerrassaan hurmaava ja viehättävä kissaneiti sulattaen sekä meidän, että koko lähipiirimme sydämet. Ei mennyt kuin muutama päivä hänen muutostaan meille kun pääsimme jo ensimmäistä kertaa silittämään hänen pehmoista pupunturkkiaan ja saimme kuunnella hellyyttävää kehräystä. Vuoden aikana olemme oppineet tuntemaan entistä paremmin tätä pientä hellyydenkipeää kehräyspalloamme ja vakuuttuneet siitä, että Pullis on oikeasti maailman ihanin tyttökissa, kertoohan sen jo sydämenmuotoinen läntti hänen turkissaan. Pulle rakastaa ruokaa yli kaiken: joka ikinen kerta keittiöön mennessämme osaamme varautua varovaisin askelin liikkumiseen, sillä viimeistään puolessa minuutissa tämä herkkusuu on herännyt syvimmistäkin nokosistaan aistien herkkumahdollisuuksien olevan tarjolla ja teleportannut paksuhkoon olemukseensa nähden yllättävän ketterästi keittiöön kerjäämään makoisia suupaloja. Pullen kanssa meille on kehittynyt oma kieli: joka aamu Pulle jonottaa kärsivällisesti ensiksi herännyttä ihmistä vessan oven takana ja oven auetessa aloittaa kimeän piippailumaukumisen edeten samalla kohti keittiötä ja päättää piippailunsa vasta täytettyyn ruokakulhoon. Pulliksen lempipuuhaa syömisen lisäksi on ikiomalla pinkillä hienolla Tangle Teezer -hiusharjalla turkin harjailu, nahkatanssittajalla ja kissanminttua sisältävillä pehmoleluilla leikkiminen sekä siisti pesutuokio päiväpeitteen päällä ennen iltapäivänokosten ottoa. 

Pullervo on myös aktiivinen päivystäjä ja pitää huolta asunnon molemminpuolisten julkisivujen tapahtumista hienoista kiipeilytelineistään käsin. Olemme edistyneet hienosti myös Pulleriinan sylikoulussa: pisin aika rimpuilematta sylissäni oli tässä kuluneella viikolla peräti pari minuuttia putkeen ja vasta sitten alkoi ilmajuoksu. Rakas tyttömme tuhisee joka yö jalkopäässämme ja on todella seurallinen ja ihana unikaveri.

Jetin kanssa ensimmäinen vuosi on vierähtänyt erittäin antoisasti joka päivä pieniä edistysaskeleita ottaen. Jeti oli meille tullessaan käsittämättömän arka, surumielinen ja varjoansakin säikkyvä ujo pieni poika, joka liikkui öisin nukkuessamme syömään ja laatikolle ja päivät enimmäkseen möllötti sängyn alla. Pulleriinan seura rohkaisi hänet pian kuitenkin ihmisten ilmoille ja kuukausien kuluessa Jeti oppi luottamaan meidän hiljaisuuteen ja rauhaan vailla koiria ja lapsia tai muita häiriötekijöitä. Ruuan hamstraaminen sängyn taakse piilopaikkaan ja alussa valtaisa ahmiminen on vuoden saatossa rauhoittunut ja pieni Jetukka uskaltaa jo nautiskella ruuastaan ymmärtäen, että siitä ei hänellä tule enää koskaan olemaan pulaa. Jeti on kasvanut aivan mielettömän suuren kollin kokoiseksi ja uskomme, että kasvaminen jatkuu edelleen. Hän on käsittämättömän fiksu ja hieno poika ja kiinnostunut AIVAN KAIKESTA, etenkin teknologiasta. Olemme antaneet Jetin pelata puhelimen näytöltä ötökännappauspeliä, mutta joutuneet jopa rajoittamaan peliaikoja, kun pelaamisesta meinasi jo muodostua Jetrolle addiktio :D Jeti rakastaa myös leikkiä kaikella mahdollisella lattialla pyörivällä pesupalloista meikkisuteihin ja raahaa välillä sänkymme alle vakiopiilopaikkaansa useita kodin tekstiileitämme ja tavaroitamme saaliikseen. Jeti hakee päivittäin meihin useasti kontaktia tulemalla esimerkiksi sängyssä väliimme pötköttämään, tietokoneen näytön vierelle kursoria nappaamaan tai ruokiamme lautaseltamme nuuhkimaan. Vieläkään Jeti ei anna kunnolla silittää, syliin ottamisesta puhumattakaan, mutta mikäpä kiire tässä meillä olisikaan. Selvää on, että Jeti on todella onnellinen ja entistä itseään vapautuneempi näin vuoden jälkeen ja uskomme, että kehitys hänen kohdallaan etenee vielä vaikka minne saakka, kunhan maltamme olla kärsivällisiä ja edetä hänen ehdoillaan.

2015 vuoden lopussa pääsimme juhlimaan Pulliksen ja Jetin kanssa ensimmäistä kertaa yhteistä joulua ja voi sitä riemun määrää! Kuusi oli heille niin ihastuttava ja nautinnollinen kokemus, ettemme ole tammikuun puolessa välissäkään vielä hennonneet sitä heiltä raivata pois. Lisäksi postimyynnin kautta tilatut joululahjalaatikot tuottivat kissojen keskuudessa jymymenestystä ja etenkin Jetistä kuoriutui taitava laatikonreunojen nakertaja. Jouluherkkuina Pulle ja Jeti nauttivat tuoretta lohta kaupan kalatiskiltä ja joivat laktoositonta kermaa palan painikkeeksi. Jeti intoutui aattona villiin leikkiin lankarullan kanssa ja saimme loistavia kuvia hänen telmimisestään. Pullis juhli hieman hillitymmin ja hiukan vieroksui tonttulakkia.

Yksivuotiskotijuhlat 29.12.2015 sujuivat myös riehakkaissa merkeissä: kissat nauttivat ateriakseen herkkuruokaansa broilerin sydämiä ja leikkivät myöhään yöhön uusilla leluillaan, joita innostuin heille ostamaan peräti kuusi kappaletta. Meillä kävi vieraana ystäviämme, jotka hekin kehuivat valtavasti kissojen kehitystä (ja antoivat myös minulle hieman negatiivista palautetta Pulleriinan lihomisesta... hups. En vain voi vastustaa hänen viekoittelevaa piippailumaukumistaan herkkujen toivossa!)

Ensimmäinen vuosi kissojen kanssa on tehnyt meistä kahdesta lapsettomasta opiskelijasta selvästi perheen. Meillä on kaksi ihanaa rakasta ja tärkeää kissaa, jotka jokainen päivä tuovat elämiimme valtavasti iloa, kiintymystä ja naurua. Olemme kantaneet vastuumme heistä hienosti ja se on ollut uskomattoman antoisa kokemus nähdä, kuinka monessa kodissa pyöritetyistä ja kesämökiltä hylättynä löydetyistä kissoista kasvaa noin hellyyttävä, elämäniloinen ja tarmokas kissakaksikko. Tänä vuonna valmistumme opiskeluistamme ja tarkoituksena olisi loppuvuodesta siirtyä uuteen kaupunkiin töiden ja jatko-opiskeluiden perässä. Käymme vielä kotona pientä vääntöä siitä, lisääntyykö laumamme tulevan suuremman kodin myötä vielä yhdellä omalla rescuekissalla, vai uskaltaisimmeko alkaa pyörittää itsekin kissojen ensikotitoimintaa. 

Varmaa on kuitenkin se, että ainakin Pulleriinalla ja Jetillä on meidän kanssamme vielä lukuisia vuosia aikaa elää hemmoteltua kissanelämää! Pulleriinan kolmevuotissyntymäpäivät ovat huomenna ja lahja odottaa jo paketissaan <3

Iina ja Sami