Tie kissan sydämeen käy vatsan kautta - Pirkko uudessa kodissa

Olimme mieheni kanssa miettineet jonkin aikaa toisen kissan hankkimista ja odotimme sopivan kissan kohdalle tulemista. Sitten Facebookin uutisvirtaan ilmestyi kuva Pirkko-pennusta, ja tiesimme, se oli se oikea. Vaikka uuden kissan ottaminen aiheuttaa omat päänvaivansa, minua mietitytti eniten vanhemman kissan suhtautuminen asiaan.

Meillä oli siis ennestään noin kolmevuotias Vimpula-niminen tyttökissa, jonka adoptoimme Oulun eläinsuojeluyhdistyksen kautta pari vuotta sitten. Vaikka Vimpula oli ensikodissaan (ja sitä ennen) ollut tekemisissä muiden kissojen kanssa, se oli elänyt muutaman vuoden melkein kokonaan vailla kissaseuraa. Ne kerrat, joina se oli muita kissoja tavannut, olivat sähinän ja pörhistelyn täyteisiä. Tuon kaiken perusteella uskalsimme toivoa, että Vimpula kyllä tottuisi toisen kissan seuraan, mutta se ei kävisi sormia napsauttamalla.

Pirkko laitettiin ensiksi kylpyhuoneeseen "karanteeniin". Se sai siellä rauhassa tutustua uuden kodin hajuihin ja ääniin, eikä Vimpulankaan tarvinnut olla heti kasvotusten tulokkaan kanssa. Kärsimättöminä näytimme Pirkkoa Vimpulalle aika pian (kissoilla oli näköyhteys, mutta reilu välimatka), mutta sähinäksihän ja murinaksihan se meni. Vimpula sai siis pysyä poissa kylpyhuoneesta. Pirkolla oli makuualustana pyyhkeitä ja huopia, joita sitten siirtelimme edes takaisin kylpyhuoneen ja muun asunnon välillä päivittäin. Näin kissat saivat tutustua toistensa hajuun.

Vimpula huolehtii Maikin (ent. Pirkko) siisteydestä!

Kerran päivässä testasimme, mitä mieltä Vimpula oli Pirkosta. Pirkko kujersi ja olisi halunnut tutustua tarkemmin, Vimpula sähähteli. Vimpulassa huomasi kuitenkin muutosta. Aluksi se oli murissutkin, mutta se jäi pois. Yöt yksin kylpyhuoneessa viettänyt Pirkko kyllästyi pian karanteeniin ja alkoi naukua aamuöisin. Muutaman huonosti nukutun yön jälkeen toivoimme hartaasti, että Vimpula hyväksyisi Pirkon nopeasti. Googlailin ahkerasti vinkkejä kissojen totuttamisesta toisiinsa. Jostain luin, että tie kissan sydämeen käy vatsan kautta. Miksen ollut sitä itse keksinyt? Vimpulahan rakastaa kuivaruokanappuloita!

Otimme siis raksut mukaan kissojen tapaamisiin. Aina, kun Vimpula katseli Pirkkoa, eikä sähissyt, se sai raksun. Vimpulan ruokailut tapahtuivat siis pitkälti Pirkon seurassa, mitään extraa Vimpula ei siis saanut. Jossain vaiheessa Vimpula tuntui odottavan tapaamisia. Se istuskeli kylpyhuoneen oven läheisyydessä kuin olisi halunnut sisälle. Pirkko oli ollut meillä vajaan viikon, kun ruokin Vimpulaa sen edessä saunassa. Ykskaks Vimpula hypähti Pirkon seuraksi ylälauteelle! Olin varma, että tappelu oli alkamassa, mutta ennen kuin ehdin tehdä mitään, Vimpula nuolikin Pirkon päälakea.

Olin niin liikuttunut tuosta käänteestä, että tuli melkein tippa linssiin. Samana iltana Pirkko sai vihdoin tulla pois kylppäristä. Pirkosta kaikki oli ihmeellistä, ja Vimpulasta Pirkko oli ihmeellinen. Pirkko kulki ympäri asuntoa, ja Vimpula seurasi herkeämättä uutta tulokasta. Jossain vaiheessa Vimpula säntäili Pirkon perässä. Hippa näytti turhan rajulta, ja Pirkko siirrettiinkin takaisin kylppäriin. Seuraavana päivänä uusi yritys. Pirkko vietti kuitenkin yönsä kylppärissä. Vimpula tottui Pirkon läsnäoloon alueellaan muutamassa päivässä.

Nyt Pirkko on asunut täällä parisen kuukautta. Nimikin vaihdettiin, ja se on nyt Maikki. Kissat ovat kuin siskokset, ja Vimpulalla on yhä tapana putsata Maikin otsaa (ja peppua). Tytöt leikkivät hippaa ja painivat ja välillä tulee kärhämää, mutta kelläpä ei joskus menisi sukset ristiin sisarustensa kanssa. Maikki on yhä ihmisiä kohtaan arka, mutta Vimpula on näyttänyt hyvää esimerkkiä. Maikki on huomattavasti kesympi kuin kaksi kuukautta sitten!

Rento Maikki uudessa kodissaan.

Edelleen on ihan voittajafiilis, kun osasi hoitaa homman noinkin hyvin. Mutta en tietenkään voi ottaa kaikkea kunniaa itselleni - kissat tekivät suurimman työn :)

Elsa ja Eetu + Vimpula ja Maikki

(Kuvat Elsa Oinasmaa ja Heli Saastamoinen)