Hyvästi ensikoteilu, näkemiin blogi?

Kun nyt olen ollut postailematta aivan luvattoman kauan, on viimein aika tehdä tunnustus. Meidän nurkissamme ei ole enää hoitokissoja.

Syitä tähän muutokseen on useampia. Ensimmäinen niistä on se, että minä vietän tätä kesää Ranskassa au pairina, eikä Eetu halua pitää ensikotikissoja yksin töiden ohella. Oleskelu ranskankielisessä maassa kuuluu tutkintooni, joten se on hoidettava, vaikka PR-toimistoa on hirveä ikävä. Tytöt ovat onneksi Eetun tutussa ja hellässä hoivassa Tampereella.
Toinen syy on omien kissojemme hyvinvointi. Vaikka Pura ja Rosi pärjäsivät ihan hyvin ensikotikissojen kanssa, välillä tuntui julmalta stressata niitä. Varsinkin Rosi alkoi usein vetäytyä omiin oloihinsa, kun talossa oli vierailijoita.
Kolmas syy... No, sanotaan että voisin listata tähän kymmenen syytä, jotka eivät varsinaisesti estä ensikotina toimimista. Lähinnä meillä ihmisillä oli erimielisyyksiä ensikotina toimimisesta, ja jääkaappikuntamme hyvinvoinnin vuoksi päätimme lopettaa.
Kisu ry:stä emme silti luovu, ja minun on tarkoitus ottaa syksyllä Jennin paikka yhdistyksen tiedottajana! Isot saappaat kokoa 36 edustavalle minijalalle! Saattanen vielä syksyllä palata kirjoittamaan blogiin jotain mielipidetekstin tynkää, mutta ensikodin arkipäivitykset ovat auttamattomasti ohi.

Palatkaamme vielä muistoihin! Minun pyöreään puoleen vuoteeni ensikotina kuului kuusi ensikotikissaa, joiden kuulumisista kerron nyt.

1. Muhvi
Meillä pisimmän ajan viettänyt Muuvilainen elää nykyään Tanja-omistajansa kanssa Jyväskylässä. Muhvi on omistajansa mukaan ihana mutta helposti stressaantuva kissa, jonka kanssa on ollut omat, vessakäytökseen liittyvät ongelmansa. Olemme Eetun kanssa ikionnellisia siitä, että Muhvi on saanut niin hyvän ja kärsivällisen kodin, joka on jaksanut Muhvin kanssa vaikeatkin ajat.

2. Nuoska
Muhvin kanssa samaan aikaan ja samasta paikasta meille tullut Nuoska asuu Tampereella Janne-omistajansa luona. Viimeisten kuulumisten mukaan Nuoska on reipastunut ja alkanut tulla esille myös vieraiden ollessa läsnä. Nuoskis on kuuleman mukaan edelleen omassa rytmissään, johon kuuluu armoton yö- ja aamusöpöily, koko päivän kestävät keskeytymättömät torkut ja taas illalla riehuminen ja söpöily.

3. Apsi-Lemmy
Sympatiaharava Apsi-Lemmy voi hyvin ja tulee mainiosti toimeen Leka-kaverinsa kanssa. Uudessa kodissaan se on yhä samaan aikaan syliluuta ja riehuke kuin meilläkin, ja Leka on opettanut pojalle vesikupin kaatamisen jalon taidon. Onneksi Leka on myös karaistunut ja alkanut työntää Lemmyn pois kupiltaan tarvittaessa, ettei rohmu vie kaikkea... Ja lisäksi Lemmyn silmä on pysynyt yhtä hyvässä kunnossa kuin meilläkin.

4. Vilperi
Maailman herttaisin kissa, jättimäinen Vilperi-poika löysi kotinsa kaksilapsisesta perheestä, joka rakastui uljaaseen jättiin. Vipsi on sopeutunut hienosti päivärytmiin. Iltaan kuuluu aina pieni riehuhetki ja silittääkin Vipsi antaa kera ilmaleipomisen, aivan kuten ennen vanhaan! Ensikodissa aloitetulla laimennettu märkäruoka-metioniini-raakaruoka -kuurilla on saatu pidettyä virtsakiteet poissa.

5. Kitte
Mitä tästä tytöstä voi edes sanoa? Käsittämätön sirppana, joka jaksoi seurata joka paikkaan ja rrrrrakasti Eetua. Kitte oli tosi herttainen tyyppi, jota omat kissamme kiusasivat jahtaamalla (kenties siksi, että se yritti omia palvelijat). Kitte ehti käydä yhdessä kodissa kokeilemassa elämää, palautui yhdistykselle ja päätyi toiseen ensikotiin, ja on nyt löytänyt sen oman kotinsa ihmisensä ainoana lellikkinä - mikä sopii tällaiselle kaikkeen osallistuvalle neidille paremmin kuin hyvin.



6. Devi
Devi palloilee Uudessa Kaupungissa Usva-siamilaisen seurassa. Kaveruksilla on vielä vähän sopeutumista toisiinsa, mutta ihmiset saavat silitellä ja rapsutella. Paitsi jos joku on erehtynyt leikkaamaan Deviltä kynnet tai tekemään muuta röyhkeää, jolloin kiukutellaan pari päivää. Devin uusi villitys on lelujen vieminen juomakuppiin ja märkien lelujen kantaminen sänkyyn...

Ne oli meidän tyypit ne. Jokainen hoitokissamme on opettanut minulle jotain uutta kissoista, enkä kadu ensikoteilun kokeilemista millään tavalla, vaikka se onkin nyt ohi.

Hyvää äitienpäivää!

Meidän asunnossamme äitienpäivää on tänään juhlinut Kitte. Mitään kummempia juhlallisuuksia ei ole järjestetty, ja pentu-emosuhdettakin on hoidettu lähinnä vierekkäin kököttämällä.

P.S. Ensi viikolla luvassa päivitystä lauantain rescuekissanäyttelystä, pysykää kanavalla!

Devin kauneus, nimi ja käänteet

Kuten edellisessä merkinnässäni kerroin, meillä elelee Kiten tyttöpentu, ujo kaunotar. Sopivaa nimeä mietittiin jo ennen tytön saapumista, sillä sen olisi sovittava Kitteen ja myös kantajalleen. Vielä kissan saapumispäivänä olimme vakuuttuneita, että kissan nimeksi tulisi ah-niin-vitsikkäästi Pikkumusta.

Sitten näin pennun kopassa, eikä Pikkumusta vain riittänyt. Kissa oli kaunein koskaan näkemäni: se oli väriltään miltei kokonaan kiiltävän, hiukan punaiseen taittavan musta, sen silmät olivat vinot ja keltaiset, se oli hoikkarakenteinen ja sillä oli huurrrjan pitkä häntä. Ihastuin ensisilmäyksellä.

Kissa ehti ensimmäisinä päivinään olla muun muassa Bastet, Eeben; Indi ja Siro, mutta mikään nimi ei tuntunut sopivan. Lopulta - selattuani kaikki mahdolliset luettelot mustista kukista aina tummaihoisiin kaunottariin - törmäsin hindujumalattareen nimeltä Devi. Ja Devi kissasta tuli, vaikka sopivuudesta Kitte-nimeen voidaan kiistellä. Mikäli jotakuta kiinnostaa enemmänkin nimen alkuperä, lyhyen kuvauksen voi lukea esimerkiksi tämän linkin takaa.

Mutta nyt nimestä Devin muihin käänteisiin. Aluksi meille tullessaan pentu oli käynyt päivystyksessä nesteytettävänä, saanut antibiootit ja tulehduskipulääkettä, mutta tilannetta ei ollut täysin tutkittu. Antibioottikuurista huolimatta Devi jatkoi nopeasti paastoaan, ja torstaina soitin Hervannan eläinlääkäreihin kertoakseni tilanteesta. Sain ajan tunnin päähän, heitin kissan kuljetuskassiin ja suuntasin bussipysäkille.

Hervannassa tuttu Jussi-eläinlääkäri tutki pennun (rauhoitettuaan sen ensin - Devi panikoi, kun sitä pidetään väkisin paikoillaan), ja huomasi leikkaushaavan olevan lievästi tulehtunut. Itse asiassa haava oli kissalle hurjan iso, ja sieltä tuli ulos lankaa... Jussi katkoi ylimääräiset langat, ja diagnoosiksi saatiin leikkaushaavan lievä infektoituminen ja serooma. Jälkimmäinen on hieno sana kudosnestekertymälle - tytöllä oli siis viinirypälettä isompi turvonnut kohta haavan kohdalla. Meidän antibioottikuurimme oli mennyt Devin kanssa melko huonosti, ja Jussi totesi, että on helpompaa antaa kissalle suoraan pitkävaikutteinen antibiootti piikillä.

Pari päivää myöhemmin voitiin jo huokaista helpotuksesta: DEVIHÄN SYÖ! Eikä vain syö, vaan myös maukuu ruokaa, syö joskus toisenkin annoksen ja tutkii paikkoja entisen luolassa kököttämisen sijaan.
Devi ei alun alkujaankaan ollut mitenkään arka, mitä nyt hiukan ujo ja ihmisiin tottumaton. Sitä on aina saanut silitellä, jos osaa lähestyä tarpeeksi nätisti, ja käsi saa tällöin osakseen puskuja. Huiskaleikit ja lasersäteen jahtaaminen ovat Devin lemppareita.
Devin kenties suloisin piirre on piiiiieni ja korkea nauku, jota se käyttää nälissään ja tarvitessaan jotakin määrittelemätöntä. Se nukkuu mielellään yönsä sohvalla, rakastaa katkarapuherkkuja ja näyttää aina yllättyneenä kerta kaikkiaan pöyristyneeltä.

Pöyristynyt Devi.