sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Piipaleen eli Krisun kuulumisia

Sain kuulumismeilin ekan ensikotikissani Piipaleen eli nykyisin Krisun elämästä. Oli ihana kuulla, että sillä on kaikki noin hyvin!

Näin Krisun kotiväki kirjoittaa: "Krisu ja Madde tulevat toimeen keskenään hyvin. Alkuun siis molemmat oleili eri kerroksissa ja suostui olemaan keskenään vain ruokailutilanteissa. Madde piti aggressiivisesti yllä "reviiriään" ja Krisu oli melko säikky, ei tosin ihmisiä kohtaan. Nyt kuukausia myöhemmin ne saattaa makoilla rauhassa samassa sängyssä ja taitaa käyttää samaa hiekkalaatikkoakin. Molemmat kulkee talon kerroksissa vapaasti, paitsi Krisu ei ole kellarin jyrkistä rappusista uskaltanut mennä vielä alas (kissojen ulkoiluaitaukseen pääsee sitä kautta). Suloisinta on kun kisut pesee toisiaan eli nuolee vaikka toisen päätä ja painii leikkisästi keskenään!"

1 kommentti: