sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Hermina palasi ensikotiin

Keskiviikkona Hermina palasi ensikotiin viikon poissaolon jälkeen omistajansa yllättäen ilmenneen allergian takia. Omistaja oli kovin pahoillaan joutuessaan luopumaan Herminasta, sillä he olivat jo ehtineet tykästyä toisiinsa ja Hermina oli selvästi viihtynyt uudessa kodissaan. Laitoin omistajalle heti illalla meiliä, miten Hermina oli välittömästi solahtanut omalle paikalleen kattilaumassani ja miten se oli vastaanotettu haisteluin ja pikku puskuin. Herminalle oli kodissa ostettu oma harja, harjailen tyttöstä nykyään päivittäin ja saan palkakseni kehräystä. Hermina vaikuttaa nyt rennommalta kuin aikaisemmin eli ilmeisesti kodin kokeilu teki sille oikein hyvää.

Ensikotimiitistä viime sunnuntaina sain kotiin tuomiseksi monta pussillista lahjoituksena saatuja kuivattuja muikkuja ja tietenkin laitoin niitä heti tarjolle yhdet joka kuppiin, mutta Vikilii söi ne kaikki. Laitoin uudet muikut ja taas Vikilii söi ne, pojat eivät ehtineet edes haistella niitä. Seuraavana päivänä laitoin kolme jokaiselle eli yhdeksän kaikkiaan (Hermina ei silloin ollut vielä tullut) ja omat pojat haistelivat eivätkä syöneet, mutta Vikilii söi niistä kahdeksan ja nimettiin sen kunniaksi muikkukuningattareksi! Nyt annan muikkukuningattarelle kolme muikkua päivässä ja rahvaalle en edes yritä tarjota. Hermina saattaa syödä yhdestä muikusta pään, mutta ei muuten ole ihmeemmin kiinnostunut niistä.

Ensikotimiitistä sain myös lahjoituskankaita ja -pyyhkeitä, joista ompelen lisää kirjopyykin kestäviä koppa-alusia Kisun myyntipöytään. Vaatehuone on kangasvarastona ja pöydän alla oleva pyyhelaatikko on Vikiliin mielestä erinomainen paikka pikkuruiselle kissalle, siinä se loikoilee tai nukkuu usein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti