lauantai 28. helmikuuta 2015

Elämää Kisun ensikotivastaavana, osa 1: Uusi homma, hiphurraa?



Joskus viime vuonna – useampi kissanvuosi sitten – Kisussa kyseltiin uusia ensikotivastaavia, ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Tapahtumavastaavan homma oli alkanut maistua jo hiukan markettiraksuilta ja kaipasin uutta haastetta. Vuodenvaihteessa homma sitten virallisesti alkoi. Nyt siitä on kaksi kuukautta ja tässä vaiheessa voin jo sanoa, että sain mitä tilasin. Mutta aloitetaanpa alusta. 

Kokeneemmilta kollegoilta kuulin, että ensikotivastaavan tärkeimmät työkalut ovat auto, puhelin ja facebook. Ja tärkeimmät hommat kissojen, hiekan, ruuan ja tarvikkeiden toimittaminen ensikodeille. Niin ja tietysti ensikotien opastaminen, tukeminen ja valvominen, ja kissaliikenteen dokumentointi verkkodokumenttiin. Siis ihan helppo nakki, noin teoriassa. 
Sain ryhmääni 12 ensikotia, ja päähäni suuria suunnitelmia todellisen Kisun dream teamin rakentamisesta. Väsäsin innoissani tervetuliais- ja esittelysähköpostin porukalleni, ja sain vastineeksi hiukan lisää toiveita: ”Kokeneemmalta neuvoa vaikeissa tilanteissa, tietoa yhdistyksen toimintatavoista, kuljetusapua autottomalle, kissojen hoitaja lomien ajaksi, henkistä tsemppausta arkojen pentujen suhteen, lääkkeitä tarvittaessa, "kädestä pitäjää" uudelle ensikodille.” 

Juu, saamanne pitää, toki. Vaikka en ole itse koskaan ensikotina toiminutkaan, enkä yhtään pentuettä kätilöinyt, enkä villikissaa kesyttänyt (no, tavallaan kyllä), ja vähän on lääkeasiatkin hakusessa. Enkä taida kallonkutistajan koulutuksesta huolimatta olla mikään kädestäpitäjätyyppi. Mihin olenkaan pääni pistänyt?
No, tammikuun aikana kissataksin mittariin tuli liki 2000 km. Olin kissa-asioissa liikkeellä enemmän kuin joka toinen päivä. Kissoja kulki paikasta toiseen 13 kpl, lääkärikyytejä kertyi 4 kpl, joista yksi yöaikaan, roudattuja hiekka- ja ruokakiloja en laskenut. Auton navigaattorin muistiin tallentui ensikotien lisäksi eläinlääkärien ja lemmikkitarvikeliikkeiden osoitteita. Kangasala, Ylöjärvi, Sahalahti, Orivesi, Kuru, Lempäälä, Nokia, Espoo, Helsinki, Turku. Tämähän näyttää hyvältä CV:ssä, jos vaikka innostun hakemaan keikkaroudarin paikkaa. 

Kuvassa täysi tusina kissataksin asiakkaita matkalla loukutuspaikalta vastaanottokotiin joulukuussa 2014. Osa näistä päätyi myöhemmin minunkin ensikoteihini.


Kissaviestejä on tullut luettua ja lähetettyä kaikkina vuorokaudenaikoina ja kaikissa mahdollisissa ja likimain laillisissa paikoissa; ravintolassa, palaverissa, autossa, kaupassa, parturissa, lääkärissä ja tietysti sängyssä. Kerran tunnustan olleeni tavoittamattomissa, mutta onneksi "ikkunasta karanneen kissanpennun tapaus" oli väärä hälytys. Kerran muistan hätäpuheluun heränneeni, ja se ei ollut väärä hälytys. Olen tutustunut kolmeen uuteen eläinlääkäriasemaan ja kantapaikkani Hervannan eläinlääkärin henkilökunta moikkaa jo kadulla. 

Olen oppinut lukemaan kissanruokatarjouksia ihan eri silmällä ja autoni perään on pesiytynyt vaihteleva määrä kissantarvikkeita, ”koska ainahan ruokakupeille ja kuljetusbokseille jollain käyttöä on”. Kalenterissani on kissankorvamerkkejä, jotta erottaisin kissahommat työasioista (koska sitä ei voi suoraan päätellä päivästä tai kellonajasta). 
Myyjäisvarusteiden lähdettyä tyhjäksi jääneeseen kaappiin on vaivihkaa kertynyt pienen eläintarvikekaupan varastoa muistuttava valikoima bokseja, ruokaa, kippoja ja kissanlääkkeitä. 
Parvekkeelle on varastoitunut kissanhiekkaa ja taloyhtiön askarteluhuoneeseen kunnostusta odottavia raapimispuita. Ensikotivastaavan työ on konkreettisestikin ottanut paikkansa kodissamme.




Kahden kuukauden aikana ensikotitiimiini on tullut viisi uutta jäsentä. Pois on lähtenyt toiset viisi. Miten tässä nyt rakennat jotain huipputiimiä, kun ihmiset ei pysy aloillaan? Jotenkin tämä muistuttaa ensikotien tilannetta kissojen suhteen; niitäkin tulee, kesyyntyy, itsenäistyy ja lähtee, ja se kuuluu asiaan. Etenkin nuorten ihmisten elämässä tapahtuu paljon, ja kun opiskelu, työ tai muuttuneet perhesuhteet vievät toiselle paikkakunnalle tai pakottavat muuten luopumaan ensikoteilusta, ei ensikotivastaavan auta muu kuin ymmärtää. Onneksi olkoon uuden opiskelupaikan/työpaikan/tyttöystävän johdosta [prrhana!]. Jotain tuttua huomaan itsessäni myös verrattuna aikaisempiin työelämän esimiestehtäviin; tiikeriemoasenteen  ”omieni” puolesta. Kaikki kisulaiset tekevät upeaa työtä ja ovat tärkeitä - hoitamilleen kissoille elintärkeitä - mutta ”kukaan ei kiusaa mun tiimiläisiä”! 

Mikä tässä hommassa on parasta? Ehdottomasti ensikotien innostus ja vilpitön halu auttaa hädänalaisia kissoja, vaikka se vaatisi oman vapaa-ajan, kodin sisustuksen ja henkilökohtaisen naarmuttomuutensa uhraamista. Hienoa on myös se, kun pystyy noita mahtavia ihmisiä työssään avustamaan. Ainakin vielä jokainen viesti uuden kodin löytäneestä kissasta lämmittää sydäntä, ja jokainen Facebook-päivitys aran kissan edistysaskeleista ensikodissa saa hymyilemään. Jonkinlaista hihittelynsekaista onnistumisentunnetta tuottaa jopa se, kun kulissientakainen sähläys (kyllä, me ensikotivastaavat sählätään aika paljon!) pysyy siellä mihin se kuuluu, siis siellä kulissien takana.


 
Kevään ja kesän kissasesonki on kohta alkamassa, talven pieni (lähes olematon) hengähdystauko on ihan kohta ohi. Mitä on ensikotivastaavan työlistalla tässä tilanteessa? Päivittää paikkatilanne, tarkistaa että kaikilla on varusteet kunnossa ja varmistaa tiedonkulku ennen kissojen saapumista. Ja koittaa löytää jostain vielä lisää ihania ihmisiä ensikodeiksi.  Nyt pitää yhdistää konsultin työ ja harrastus ja lähteä rekrytoimaan. Haluaisitko sinä liittyä joukkoon? :)

1 kommentti:

  1. Huh, kuulostaa melkoiselta huiskeelta! :D Ihanaa, että innostus ja hyvä mieli pysyy kiireestä huolimatta! :)

    VastaaPoista