sunnuntai 14. elokuuta 2016

Mörri pääsi vihdoin lähtemään

Tämän viikon aikana Mörrin ja oman kisukisuni Vikiliin välit tulehtuivat todella pahasti ja Vikilii hyökki karvat pörhössä ja aivan tosissaan Mörrin kimppuun useita kertoja päivässä. Vikilii ilmeisesti oli Mörrin murinoista ja sähinöistä päätellyt, että se on jokin oikeasti vaarallinen otus ja että Vikiliin velvollisuus on suojella muuta laumaa Mörriltä. Odotin siirtoa toiseen, kissattomaan ensikotiin ja laskin päiviä lauantaihin - ja sitten Mörrin muutto yllättäen peruuntui!

Olin aivan kauhuissani, että kohta täällä jommalta kummalta kissalta on silmä puhki ja olin jo järjestelemässä Vikiliille viikon rauhoittumislomaa ystäväni luona, mutta sitten Kissankulman ensikoti onneksi tuli hätiin ja lupasi hakea Mörrin sinne odottelemaan kissatonta ensikotia. Kissankulma on isompi ensikoti Hämeenkyrössä ja se on vastaanottokoti eli sinne emot ja pennut ja muutkin kissat tulevat ensimmäiseksi kun ne on loukutettu ulkoa populaatioista. Kissoja siellä taitaa olla tällä hetkellä parikymmentä ja pentuja aivan tuhottomasti.

Kissankulman Pia ja Jari tulivat lauantai-iltana ja asiantuntevasti ja vuosien kokemuksella ottivat kiinni Mörrin, joka säntäili edestakaisin askartelupöydän nurkan sokkeloissa, minun tehtäväkseni jäi lähinnä siirrellä tavaroita pois tieltä. Koppaan jouduttuaan Mörri rauhoittui, sillä se oli sille tuttu paikka, jossa se oli useita kertoja käynyt syömässä muroleikkimuroja. Mörri vietiin Kissankulmaan ja siellä sitä odotti sievä oma huone, jossa se saa olla ilman pelottavia muita kissoja. Huoneessa on useita kiipeilypuita ja monta pehmeää petiä ja siellä Mörrillä on hyvä olla. Kun Mörri saa elää rauhassa ja ilman pelkoa siitä varmasti kehkeytyy se ihana ja mukava kissa, joka se jo sisimmässään on!


2 kommenttia:

  1. Olipas sattumusten sarja! Mörri pääsi hienoon yksiöön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin nättiin huoneeseen minäkin mielelläni muuttaisin :)

      Poista