Vierelle "villikissa"? - Pulleriinan ja Jetin kuulumisia uudesta kodista

Vierelle "villikissa"? -kampanjassamme on vuorossa Jeti ja blogissa jo useampaan otteeseen tavattu Pullasteri. 

Muistin virkistykseksi:

Pullis ensikotiin tullessa.

Pulle nyt: Lulle-Pulle

Viimeisimmän Pullis-postauksen jälkeen Pulleron elämässä tuli taas suuria käänteitä, kun Vili alkoikin hylkimään Pullea. Tilanne äityi niin pahaksi, että Pullis palasi lokakuussa takaisin meille ensikotiin. Ette voi kuvitella miten ihmeellistä oli, kun Pullista sai silitellä sielunsa kyllyydestä! Syksyn aikana koettiin muitakin ihmeitä: Pullis sai matolääkkeensä ilman lääkintäyksikön vaurioitumista ja Pullikselta leikattiin kynnet taisteluitta.

Mutta.

En voinut pitää Pullista, meillä oli jo neljä kissaa. Suorastaan sieluni riekaleina päätin kirjoittaa (kuukausien viivyttelyn jälkeen..) kodinhakuilmoituksen. Aloitin ja lopetin varmaan miljoonasti, koska ei vaan kyennyt. Minun pieni ja reipas Pulleriinani, joka oli jo saumaton osa laumaamme. Pieni Pullervo, tyttö, jonka Maisa-maailmanvaltiaskin hyväksyi kaverikseen. 

Ilmoitus ei ehtinyt pitkään Kisun sivuilla roikkua, kun kyselyitä alkoi tulla. Sain nostella kulmiani, kun Pullea kyseltiin ainoaksi kissaksi, vaikka ilmoituksessa selkeästi kerroin, ettei Pullis pärjää yksin. Sitten postiin kilahti viesti ihmisiltä, jotka ymmärsivät Pulterin tarpeet. 

Toivoin hartaasti, että viestittelyssä olisi tullut vastaan jotain epäilyttävää, ettei olisi tarvinnut luopua pienestä palleroisestani, Pulliksen koti oli löytynyt ja keksin samantien sopivan kaverinkin, Jetin.

Surullinen pieni Jeti

Jeti ehti aiheuttaa harmaita hiuksia jo ennen Kisulle tuloaan, sillä loukuttamaan mennessä siitä ei näkynyt vilaustakaan, ja yksi hieman nuorempi kaverinsa oli ehtinyt kuolla nälkään loukutusreissua edeltävänä yönä tai samana aamuna. Loukku jätettiin kuitenkin vireeseen, ja hiljakseen saatiin napsittua kissat turvaan. Vaikka ne kiitettävästi ninjailivatkin houkutusruoat loukusta pois jäämättä itse nalkkiin... Jetiä ei kuulunut eikä näkynyt, ja epätoivo alkoi iskeä, mutta seuraavana päivänä oli herkullinen tonnikalan lemu vienyt voiton ja pieni kissa jäänyt loukkuun.

O_O

Mutta annetaan puheenvuoro Pullen ja Jetin uudelle kodille:

Luottamus rakentuu pala palalta - Pulleriinan ja Jetin kuulumisia uudesta kodista

Haimme Pulliksen ja Jetin perheenjäseniksemme kylmänä pakkaspäivänä 29.12 Tampereelta. Olimme katselleet avomieheni kanssa lähemmäs sataa eri kodittoman kissan ilmoitusta useilta eri eläinsuojeluyhdistyksiltä ympäri Suomea: selvää oli, että tuleva kissamme tulisi olemaan nimenomaan löytökissa, mutta olimme keskustelleet antavamme yhdelle ja vanhemmalle kissalle kodin. Kuitenkin nähtyäni Kisu Ry:n nettisivuilla Pullasterin profiilikuvan katseen ja luettuani hänen ilmoituksensa, sydämessäni sykähti ensimmäistä kertaa juuri sillä tavalla, kuin uuden perheenjäsenen ilmoittamisen kohdalla kuuluukin tapahtua. Otin heti Jenniin yhteyttä ja sovimme, että Pulle muuttaa meille. Jennin tehtäväksi annoin etsiä Pulleriinalle sopivan kissakaverin, sillä muita kissoja rakastava ja seurallinen Pullis ei yksin uuteen kotiin sopeutuisi.

Pian Jenni ehdotti Pullen pariksi Jeti-nimistä tuolloin 8kk ikäistä poikakissaa. Katsottuani Jetin kuvaa ja profiilia Kisun sivuilta ensimmäistä kertaa tunsin heti suurta liikutusta: Jetin suuret surumieliset ja hieman huolestuneet silmät piirtyivät myös ensisilmäyksellä hyvin vahvasti mieleeni ja jäivät sydämeeni. Sovimme, että Jeti muuttaa ensimmäisestä ensikodistaan Jennin ensikotiin niin, että näemme, kuinka Pullis ottaa Jetin vastaan. Pientä sähisemistä lukuun ottamatta kissat tulivat toimeen keskenään, ja päätös heidän molempien kotiuttamisesta meille sinetöitiin varausmaksu maksamalla.

Joulun pyhinä aika mateli ja odotimme todella kovasti Tampereen reissua. Hankin Jennin neuvoja noudattaen kotiimme paljon Pullelle ja Jetille tuttuja leluja, esimerkiksi erilaisia huiskia sekä molempien rakastaman palloradan. Lisäksi hankimme tietysti valtavat määrät ruokaa, hiekkaa, hienot vessat sekä pisteeksi i:n päälle vieläpä suuren ja hulppean kissojen kiipeilykeskuksen tuomaan korkeita lepopaikkoja ja päivystysmahdollisuuksia ulos ikkunasta.

29.12 suuntasimme sitten vihdoin odottavaisin mielin kuljetusbokseinemme autolla kohti Tamperetta ja kissojen noutoa. Mennessämme ensikotiin sisälle Jenni oli jo saanut Jetin eristettyä erääseen huoneeseen niin, että tämän kiinniottaminen olisi helpompaa. Jetistä ensivilauksen nähtyämme huomasimme, että tämä on kovin aran oloinen ja hirmu suloinen pikku ressukka. Kuulemma yleensä hyvin vieraskorea ja reipas Pullis taisi aavistaa jotakin poikkeuksellista olevan tekeillä, sillä se lymyili tavoistaan poiketen pitkään sohvan alla ja kun lopulta uskaltautui esille, niin teki kyllä aivan kaikkensa ollakseen joutumatta kuljetuskoppaan. Meidän piti lähteä jo hetkeksi pois koko asunnosta käymään syömässä, sillä Pullen kiinniotossa kului niin kauan ja kissa alkoi olla todella hermostunut. Itseäkin rupesi siinä kieltämättä jo arveluttamaan, että miten me tulemme näiden kissojen kanssa pärjäämään, jos ei ensikodin pitäjäkään selviä kiinniotosta ilman syviä verisiä naarmuja? 

Tältä meillä ensikodissa Pullis-jahdin jälkeen. Kirppu tarkastelemassa tuhoja.

Neljä kuukautta, ja arvet näkyy edelleen. Kiitos läksiäislahjoista, Pulteri!

Pääsimme kuitenkin turvallisesti takaisin Jyväskylään illan pimentyessä ja kissat käyttäytyivät automatkan aikana todella rauhallisesti ja esimerkillisesti. Siisti ja lämmin uusi koti odotti heitä leluineen ja ruokineen. Ensimmäinen ilta ja yö meni odotetulla tavalla: Jeti-poika möllötti sängyn alla visusti ja vein hänelle kupissa ruokaa suoraan sängyn alle. Pulleriina uskaltautui jo heti tutkimusmatkalle uuteen kotiin haistelemaan nurkkia ja kiertämään huoneita, mutta ruokailun jälkeen vetäytyi pian Jetin kanssa sängyn alle piileskelemään, tosin ei Jetin viereen vaan toiselle puolelle sänkyä. Ensimmäiset päivät kuluivat pitkälti niin, että öisin Pulleriina huusi ikäväänsä sydäntä raastavasti ja vain öisin molemmat uskalsivat käydä laatikolla. Jetin koko ensimmäisen viikon ruokailu tapahtui lähes täysin sängyn tai sohvan alla - mikäli hän keittiöön saakka uskaltautui, hän ruokaili muutamassa sekunnissa kyyryssä hotkien ja juoksi äkkiä karkuun.

Pulleriinan luottamuksen voittaminen ei ollut vaikea tehtävä. Meni vain muutama päivä, kun pääsin ensi kerran silittämään oikein kunnolla tuota hurmaavaa, sydämellistä ja herttaista kissaneitiä ja sain hänet kehräämään. Pullesta kävi heti ilmi, että hän on hyvin seurallinen ja huomionhakuinen kissaneiti, joka tulee toimeen sekä muiden kissojen että ihmisten kanssa. Hän on myös suunnattoman perso kaikelle ruualle ja ilmestyy keittiöön perässäni alta aikayksikön herkkujen toivossa. Kyyneleet kohosivat liikutuksesta silmiini ensimmäistä kertaa kun Pulleriina tuli kolmantena yönään meillä asuessaan meidän väliimme nukkumaan ja kehräsi.

Pallorata = best

Jetin kanssa luottamuksen rakentaminen on ollut huomattavasti hitaampaa ja suurta kärsivällisyyttä vaativaa - kuitenkin lopulta erittäin palkitsevaa. Jeti on asunut meillä nyt jo melkein neljä kuukautta eikä vieläkään anna silittää itseään. Alussa hän vaikutti surulliselta, pelokkaalta ja osittain jopa masentuneelta tai passiiviselta, ja olinkin hänestä jo hyvin huolissani. Onneksi ihastuttava Pulleriina on ottanut Jetin suojatikseen ja heistä on tullut kerrassaan erottamaton kaksikko: hyvin pian kotiutumisen jälkeen he rupesivat jo nukkumaan kahdestaan ja Pulle alkoi pestä Jetiä. 

Jeti on muuttunut valtavasti tämän neljän kuukauden aikana meillä ollessaan niin fyysisesti kuin henkisestikin: entisestä surullisesta pentukissasta on kasvanut pitkä ja raavas uros ja kaikenlainen passiivisuus ja alakuloisuus on vaihtunut ylitsevuotavaan uteliaisuuteen ja leikkisyyteen. Vaikka Jeti ei annakaan meidän silittää vielä itseään niin hän kehrää aina voimakkaasti, kun näkee meidän silittävän Pulleriinaa ja tulee viereen katsomaan - tämä on mielestäni aivan uskomattoman hellyyttävä tapa häneltä. Lisäksi Jeti toki ottaa meihin muulla tavalla kontaktia: hyppää sohvalle viereen televisiota katsomaan tai tietokoneen viereen kursoria tavoittelemaan, leikkii todella mielellään kaikilla lelukepeillään, kiipeilee telineessä ja tulee aina eteiseen vastaan kotiin tullessamme. Jeti on pari kertaa ylittänyt itsensä rohkeudessa ja esimerkiksi yhtenä yönä heräsin niin, että Jeti nukkui vatsani päällä. Hän taisi itsekin sitä säikähtää huomatessaan minut allansa. Jetin lempipuuhaa on myös mieheni kanssa aamupalan sängyssä jakaminen poikien kesken.

Muutos molemmissa kissoissa tämän kuluneen neljän kuukauden aikana on ollut huomattava, mutta etenkin Jetin kohdalla muutos tuntuu aivan siltä, kuin olisi tallettanut juuri korvaamattoman summan rahaa pankkiin.  Mikään ei voita sitä tunnetta, kun tajuaa antaneensa toiselle uuden mahdollisuuden elämään ja tämän arkuuden, pelon ja surun vaihtuneen uteliaisuudeksi, iloksi ja leikkisyydeksi. Prosessi on vaatinut aikaa ja malttia: olemme jutelleet Jetille rauhallisella äänellä emmekä tehneet äkkinäisiä liikkeitä. Emme myöskään koskaan ole väkisin yrittäneet Jetiä silittää vain antaneet kaikessa rauhassa toistaiseksi vain nuuskia meidän käsiämme. Olen vakuuttunut siitä, että vielä tulemme näkemään sen päivän, jolloin Jeti-poika antaa itseään silittää ja nauttii siitä, että hänellä on jokin luotettava ihminen, joka hänestä pitää.

Näiden löytökissojen kotiuttaminen on ollut elämämme tähän saakka paras päätös: he ovat tuoneet elämäämme uskomattoman määrän naurua, iloa ja hellyyttä jo näinkin lyhyessä ajassa. Kunhan opinnoistamme valmistumme ja suurempaan kotiin muutamme, aiomme ehdottomasti sisällyttää tähän laumaamme ainakin vielä yhden kotia vailla olevan kissan ja ottaa silloinkin yhteyttä Jenniin ja Kisu Ry:hyn. 

Ikinäennomitääntehny-Pullis.

(Ensimmäistä Pulliksen ja ensimmäistä Jetin kuvaa lukuun ottamatta kaikki kissakuvat on otettu uudessa kodissa.)