sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Suurta rohkeutta!

Tällä viikolla luonani kävi teellä tuttavani, jota rouva Tikru ei ole usein nähnyt ja tietenkin ryhdyin juonikkaaksi: kun vieras istui kaikessa rauhassa pöydän ääressä teekuppinsa kanssa minä kuulutinkin muroleikin! Kaikki omat kissat olivat heti leikissä mukana syömässä lattialle heitettyjä kuivanappuloita ja hetken miettimisen jälkeen myös rouva Tikru tuli nurkastaan, ensin askartelupöydän jalkatilaan ja sitten jakkaran alle. Rouva Tikru siis tuli esille, vaikka minulla oli vieras! Tämä on minusta hienoa edistymistä ja lisäksi on hyvä tietää, että rouva Tikrun saa tarvittaessa näytille, jos jossain vaiheessa tulee vaikkapa kissankatsojia.

Tällä viikolla laitoin myös yhden vihreistä kissanteltoista kirjahyllyn eteen kopparivistöön ja rouva Tikru menikin sinne jo kerran, mutta oma kissani Niilo tuli heti hakemaan rouvaa leikkiin ja muutenkin tekemään tuttavuutta ja tästä rouva Tikru hämmentyi niin, että meni takaisin nurkkaansa. Toivottavasti rouva Tikru tohtii kokeilla telttailua uudestaankin, sillä se olisi hyvä ja suojaisa turvapaikka huoneen puolella.

2 kommenttia:

  1. Nyt varovasti, hyvä rouva T! Olet kohta joku semmoinen sohvatyyny! Oon sitä meiltä, että kannattaa olla tosi varovainen ihmisten kanssa, ne on niin juonikkaita.

    VastaaPoista