Olemme olleet jonkin aikaa
tauolla ensikotitoiminnasta lapsemme takia. Esikoispoikamme syntyi
11/14, joten nyt hänellä on ikää reilu vuosi. Meillä on neljä
omaa kissaa ja ensikotilaisia oli vaihtelevasti, millä kaikin tavoin
vauvan tulo siis vaikutti kissoihimme?
Kotiuduttuamme pienen
ihmisenalun kanssa, oli nelijalkainen porukka suhteellisen
hämmentynyttä. Varovasti kurkittiin ja itkujen myötä kipitettiin
katsomaan, että mikä siellä rääkyy. Hyvin pian kävi selväksi,
että pinnasänkyyn rakennettu kissasuoja on täysin turha, kissat
kun eivät menneet lähellekään lasta tai ainakin kaikkosivat kauas
hyvin äkkiä jos vauva liikkui tai ääntelehti. Tämä välinpitämättömyys oli ihan positiivista, ei tarvinnut edes
villeimmissä unissa murehtia vauvan turvallisuutta.
Vauva kasvoi ja kissat
siinä vierellä, kissat eivät edelleenkään osoittaneet
kiinnostusta vauvaan. Siinä vaiheessa kun lapsosen neliveto lähti
käyntiin ja hän hoksasi, että kissat ovat maailman paras ja
hauskin juttu heti maidon jälkeen, olivat kissat pulassa. Apua, se
tulee perässä! Me aikuiset kaksijalkaiset koitimme pitää kissojen
puolta, mutta valitettavasti pienen ihmisen muisti on lyhyt ja
ei-sana kaikuu kuuroille korville. Toisinaan oli havaittavissa, että
lapsukainen osasi jo päätellä seuraavan ajatusketjun: lähestyn
kissaa varovasti ja hiljaa – se antaa silittää, konttaan tuhatta
ja sataa kissan luo kiljuen täysillä – se juoksee karkuun.
Kissaraukkojen kannalta tosin valitettavan harvoin kulki ajatus vielä
ihan näin loogisesti ja varsinkin äänihuulet laitettiin
koetukselle kissojen tullessa näköpiiriin. Tässä vaiheessa piti
laittaa ensikotitoiminta jäähylle, koska omien kissojemme
luonteiden vuoksi pystyimme ottamaan vain arkoja hoitokissoja, me emme kuitenkaan olleet paras ympäristö niitä kesyttämään. Omat
kissammekin purkivat vauvastressiään hoitokissoihin.
Mutta miltä näyttää
kissojen ja nyt kävelemään oppineen taaperon yhteiselo? Edelleen
kissat pelkää lasta ja lapsi on hulluna niihin, pienoinen dilemma
siis. Ihan niin villiä ei meno enää ole kuin alussa vaan
taaperokin on löytänyt kissojen lisäksi muita
mielenkiinnonkohteita. Taaperon lähestyessä kissat kipittävä
äkkiä toiseen huoneeseen tai sohvan alle. Yksi kissoistamme
stressaa selvästi poikaamme, tällä kissalla on muutenkin
vatsaongelmia ja ne korostuvat vilkkaan lapsen myötä. Huomiota
kissoille ei ehdi antaa enstiseen tahtiin, mutta ei mene kauaa kun
niillä on lapsen kasvun myötä yksi uusi paijaaja ja leikittäjä
lisää.
Miten sitten voi helpottaa
kissojen eloa siihen asti, että lapsi oppii kissojen
kohtelun ja käsittelyn? Meillä asia on ratkaistu sillä, että
kissoilla on joka huoneessa paikka, johon ne pääsevät lasta
karkuun (kiipeilypuu, pöytä jne.) ja keittiö eli kissojen(kin)
ruokailutila on rajattu portilla, kissat saavat siis murkinoida
rauhassa. Pet remedy/Feliway ym. kissoja rauhoittavat tuotteet ovat
myös hollilla jos kriisi iskee. Meillä on onneksemme myös ideaali
tilanne siinä mielessä, että kissat pääsevät välillä
hermolomalle vanhemmileni. Siellä ne saavat jakamattoman huomion ja
kyläilyjemme aikana niillä on kokonaan oma kerros päästä
rauhaan.
Joskus vauva ja kissat mahtuivat jopa samaan kuvaan, |
Vauva ja kissat eivät ole
siis lainkaan mahdoton yhtälö. Joustamista ja vaivannäköä se
vaatii niin kissoilta kuin aikuisilta, mutta mitä sitä ei tekisi
perheenjäseniensä vuoksi. Vauva- ja taaperoaika ovat lyhyitä ja
sitkeällä työllä kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä, ennemmin
tai myöhemmin.
Kuulisin mielelläni
kommenttiboxissa teidän kokemuksia kissoista ja vauvoista, tuliko
ongelmia ja miten niistä selvittiin, vai selvittiinkö?
Olet oikeassa, kissat eivät pidä pienistä lapsista. Kummaa siinä asiassa on se, että lapset ovat pieninä niiden tasolla. Toisaalta, lapset eivät säästä ääntään, vaan pitävät tietystä syystä itsestään meteliä. Ja kissat inhoavat kovaa ääntä, niiden kuulo kun on ihmisen kuuloa parempi. Joten kissa oppii, että parempi vältellä tuota suoraa huutoa karjuvaa yksilöä. Kun se karjunnallaan saa hoitajien kaiken huomion, kissan korvat soimaan ja minä jään odottamaan niitä rapsuja turhaan. Kun vauva alkaa liikkua niin ei riitä, että se kiljuu, se vieläpä tarttuu kiinni turkkiini ja se sattuu. Kaikki kyllä tasoittuu, kun lapsi oppii ymmärtämään, miten eläimien kanssa eletään. Eli desibelit alenevat ja löytyy kunnioitus eläinten käsittelyyn.
VastaaPoistaT. Täysin arkista
Näinpä, aikansa se ottaa, mutta aikanaan kaikki elävät taas sovussa :)
PoistaMie oon kuulema tullu tuhisevana nyyttinä pinnasänkyyn... Mirkku-kisu heti kiinnostunut. Oli mun ihan eka lastenhoitajakin. Sain käyttää tyynynä, eikä lähteny pois ennen kuin heräsin. Myöhemmin meinas käydä iso-siskon kimppuun, kun kutitteli ja "kiusas" mua. Ihme ja kumma oon kissa-ihminen :)
VastaaPoistaIhana tarina Mirkku-kissasta :)
Poista