perjantai 16. toukokuuta 2014

Tulin, näin ja voitin

... Kuka laittoikaan leikkisän enteellisesti edellisen Rescue-kattinäyttelyä koskevan päivityksen nimeksi "Löytömissestä rescuemissiksi"? No, nyt kävi näin:

Kuten melkein kaikissa näyttelykuvissa, Pura panee tässäkin parastaan
kyhjöttämällä Eetun sylissä selkä niin kyttyrällä kun vain osaa.
Löytökissanäyttelyssä oli noin 30 ihanaa kissaa, jotka olivat jossain elämänsä vaiheessa olleet kodittomuusuhan alla. Olin itse koko alkupäivän töissä, koska en ollut saanut vapaapäivää millään konstilla, ja tulin paikalle vasta puoli viiden aikaan näyttelyn lähennellessä loppuaan. Eetu oli siis edustanut koko päivän Puran ja Rosin kanssa (kiitos!).

Olin saanut Eetulta viestiä Puran voitettua lyhytkarvaisten naaraiden sarjan ja ollut yllätyksestä ja onnesta vähintäänkin soikeana. Kun tulin näyttelypaikalle, Kisun tapahtumavastaava Terhi mainitsi jotain siihen suuntaan, että näyttely oli mennyt meiltä aika hyvin. Ajattelin, että puhuttiin Puran voitosta lyhytkarvaisten naaraiden sarjassa.
Eikä mitä. Eetu tuli vastaan valtavien ruusukkeiden ja pokaalin kanssa. Best In Show, koko rescue-kategorian paras kissa! Silläkin uhalla, että kuulostan missiltä: EN OLISI IKINÄ USKONUT. Tietenkin Pura on meistä todella kaunis, mutta näyttelyssä oli paljon muitakin upeita, söpöjä ja kauniita kissoja. Ainakin kuulemani mukaan kaikki misset jaksoivat myös käyttäytyä melko kiltisti ja reippaasti, vaikka näyttely jännittikin.

Löytökissanäyttelyn neljä parasta vasemmalta oikealle: 
paras pitkäkarvainen naaras ja yleisön suosikki Reppana, paras pitkäkarvainen uros ja paras pitkäkarva James, paras lyhytkarvainen uros Hipsu ja paras lyhytkarvainen naaras, paras lyhytkarva ja Best In Show Pura.
Mitä toiseen kissaamme tulee, Rosi ei sijoittunut näyttelyssä, mutta sai kehuja upeasta hännästään ja kauniista turkistaan. Naaraiden tuomari Veikko Saarela antoi kaikista kissoista todella ihania ja myönteisiä kommentteja. Nautin erityisesti siitä, kun Puraa sanottiin kauniiksi kuin Irina Björklund! Ymmärtääkseni myös urosten tuomari Arja Martikainen oli yhtä mukava ja keksi kaikista kissoista paljon hyvää sanottavaa.

Unohdan varmasti tässä pitkittyneessä onnen huumassani mainita monta tärkeää asiaa, suokaa anteeksi. Tähän loppuun laitan vielä pari kuvaa Purasta ja Rosista näyttelyssä ja sanon SUURET KIITOKSET kaikille löytökissojen näyttelyhankkeeseen jollain tapaa osallistuneille! Tarkempi kiitoslista löytyy täältä.



Pura puskee rakasta Eetuaan.
Päivityksen kuvat ovat Anne Lepolan ja Karoliina Korppoon käsialaa. Suurkiitos molemmille!

2 kommenttia:

  1. Kiitos! Osaat varmaan arvata, kuinka paljon Pura voitostaan ymmärtää... :D Parasta on näyttelystä saadut primacatin turska-kanamakupalat ja hamstratut lelut.

    VastaaPoista