 |
| Jennin hoidokit Surkis & Rupi Konnapastilli torkkumassa sylikkäin. |
MIKSI?
Kissanpennun luovutusikä on 12 viikkoa. Pentujen sosiaalistumisikä on kahdesta ensimmäisestä elinviikosta aina 14 viikkoon saakka. Vielä kuukausia tärkeimmän sosiaalistumiskauden jälkeenkin pentu oppii jatkuvasti uutta, joten kissaseura on tärkeää. Tämän vuoksi kissanpennulle haetaan kotia, jossa niiden sosiaalistuminen voi jatkua ja kissalla on mahdollisuus oppia tavoille ja kasvaa oikeaksi kissaksi.
Mikäli sosiaalistaminen keskeytetään esimerkiksi vieroittamalla pentu liian aikaisin eikä sillä ole kodissaan kissakontakteja, voi pennulle helposti syntyä käytöshäiriöitä: tästä esimerkkinä jo klassikoksi muodostuneet, jalkoihin hyökkäilevät kissat. Kissojen välinen hyökkiminen on leikkimielistä ja normaalia, mutta kun kissa ei saa tätä tarvettaan tyydytettyä lajitoverin kanssa, se purkautuu ihmisiin.
 |
| Seikkailu raksulaatikolla! Kuvassa Rosi & Neri-veikka. |
Toinen tärkeä syy kissaseuran tarpeeseen on pennun aktiivisuus. Varsinkin kun työskentelevien tai koulussa käyvien ihmisten talouteen haetaan pentua, jää kissa pitkiksi ajoiksi yksin kotiin. Tällöin pentu saattaa turhautuessaan tehdä tuhojaan: repiä tapetteja, roikkua verhoissa ja niin edelleen. Kotiin palaava omistaja kohtaa usein paitsi tuhot, myös pohjattoman energisen ja huomiota kaipaavan pennun, joka tekee rauhalliseksi kaavaillusta koti-illasta kaukaisen haaveen.
Toisaalta vaikka olisi työtön tai eläkkeellä ja oleskelisi kotona paljonkin, ihmisseura ei riitä täyttämään kissan tarpeita: se ei ole vain avuton, karvapukuun sonnustautunut "vauva", vaan edustaa omaa lajiaan. Aitoa eläinrakkautta onkin kissalle mahdollisimman lajinomaisen elämän tarjoaminen - laadukkaine ruokineen, lajitovereineen ja raapimis- sekä kiipeilymahdollisuuksineen.
Monesti yksi kissanpentu halutaan siksi, että se kiintyy näin paremmin ihmisiin. Totta on, että tällöin kissan on suunnattava kaikki sosiaaliset tarpeensa ihmisiin eikä lajitovereihinsa. Kuitenkin pennun tilanne kodissa, jossa ei ole muita kissoja, on epätyydyttävä. Yhdistyksemme nykyistä puheenjohtajaa Jussi Vaahtikaria lainaten kissa ilman muita kissoja on jatkuvasti tilanteessa, jossa kukaan ei täysin ymmärrä sitä. Koko ikänsä yksin eläneet kissat ovat oppineet selviytymään lajitoverittomassa ympäristössä, mutta paras vaihtoehto pienelle kissalle on päästä uuteen kotiin kaverinsa kanssa. Yksinäisen pennun kiintyminenkin haiskahtaa pelkältä myytiltä: ainakin oman kokemukseni mukaan pentuparikin tarjoaa hellyyttä omistajilleen yllinkyllin ja on fakta, että myös aikuinen kissa kiintyy ihmisiin!
Kahden kissanpennun omistajana olen ehdottomasti huomannut monikissaisen talouden edut: kissat pitävät toisilleen seuraa pitkän työ- tai koulupäivän sattuessa kohdalle, jahtaavat toisiaan ja painivat keskenään. Vaikka kissoja olisi useampikin, ne kaipaavat myös ihmisseuraa, niin pentuina kuin aikuisinakin.
Lyhyesti: vaiva kahden kissanpennun ylläpitämisessä on huomattavasti pienempi kuin yhden riehakkaan pennun viihdyttämisessä!
 |
| Leikistä uuvahtaneet Pura & Rosi. |
Teksti ja kuvat: Elina & Jenni
Mentiin aikoinaan yhtä pesun kissaa katsomaan ja sanoivat että luovutetaan vain sisarusparina (erittäin pelokkaita kissoja olivat). Otettiin sitten molemmat matkaan ja hyvä niin. Olisi muutoin tullut kaveria ikävä. Kotonakin on mukavan rauhaisaa kun kissat juoksuttavat toisiaan.
VastaaPoistaValitettavan monilla on kauhean pinttyneet käsitykset, joita ei olla valmiita muuttamaan, kissojen pidosta. "Pentu kiintyy paremmin" ja "saa koulutettua omanlaisensa", pyh pyh.
PoistaOnneksi monet kuitenkin ovat avarakatseisia ja osaavat ajatella oikeasti kissan parasta. :)
Tai sitten kaksinkerroin tuhoa... Ystävän taloudessa kaksi kissaa, joilla noin vuosi ikäeroa. Meno siellä on hurjaa. Liian hurjaa. Vanhempi kissa opettaa nuorempaa pahoille tavoille, kuten kiipeämään verhoihin ym. Huonekaluja kaatuu ja paljon asioita on hajonnut. Kun ystävä tarvitsee hoitoapua, voin käydä siellä hoitamassa, mutta kotiini en ikinä näitä huolisi, sillä en halua samaa tuhoa omaan kotiini. Eivätkä kissat juostessaan ja painiessaan yhtään välitä ihmisistä vaan juoksevat päältä milloin missäkin tilanteessa. Tämä on aiheuttanut vaaratilanteita, sanomattakaan, että sattuu kun kaksi isoa kissaa pinkoo päältä. Monissa talouksissa on yksi kissa eikä kissan elämä vaikuta ollenkaan epätyydyttävältä tai onnettomalta. Väitän, että kaikki kissat ei kaipaa lajitoveria. Toisinaan myös toinen kissa kärsii toisesta ja yrittää pakon edessä vain sietää kaveria. Tällöin on usein ongelmia tiedossa. Kaksi kissaa yhdessä, tai useampi, ei ole automatio kissojen väliselle toveruudelle!
VastaaPoistaJos ei kissoja kestä niiden leikkiessä, eikä osaa kouluttaa.. ehkäpä sun ystävälläsi on vääriä eläimiä. Ei kissaa oteta ja oleteta että se tietää talon säännöt. Ne koulututaan sinne. Kuten vaikkapa ettei verhoihin kiipeillä.
PoistaJa ehkä tämä ongelma on päässyt syntymään juuri siksi, että ensimmäinen kissa oli taloudessa vuoden ennen kuin kaveria hankittiin. Jos alunperin olisi ollut painikaveri, olisi ehkä jäänyt hoksaamatta että verhoihin voi kiivetä jne. Ja kissatalouteen ei pidä hankkia niin heppoisia huonekaluja, etteivät ne kissan leikkejä kaatumatta kestä.
PoistaJos perheessä 2 kissaa toinen aina alistaa toisen ei kiva. Minä olen yhden kissan mamma ...
PoistaOma näkökantani poikkeaa täysin Kisu:n ja Pesu ry:n linjoista, vaikka itsekin olen viimeksimainitun riveissä toiminut. Itselläni on kaksi kissaa. Molemmat pentuina otetut, samasta pentueesta. Toinen on hyvin seurallinen ja hellyydenkipeä, toinen arka, varautunut ja omiin oloihin vetäytyvä. Tämä "yksinäinen" susi ei voi sietää sisarustaan, välttelee tätä, ei leiki sen kanssa ja häätää pois kun toinen tulee viereen ja yrittää tulla nukkumaan lähelle. Tämän arkuus ja pelokkuus myös "tarttuu" herkästi toiseen, vaikkei tämä sosiaalisempi yksilö itse varsinaisesti säikähtänyt olisikaan. Kun ovat menneet piiloon, katsoo sisarustaan ilmeellä "mitäs me nyt oikein pelättiinkään?!?". Kun sosiaalisempi kissa änkeää syliin nukkumaan, toinen kyräilee mustasukkaisena jostain nurkasta. Sähisee ja murisee siskolleen, jos tämä vahingossakaan osuu tielle. Näiden kissojen käytös ei ole vuosien saatossa muuttunut miksikään.
VastaaPoistaToinen heistä on jo 10-vuotias, toinen nukutettiin viime vuonna ikiuneen pitkälle edenneen munuaisten vajaatoiminnan seurauksena. Nyt tämä jäljelle jäänyt epäsosiaalisempi sisarus on onnellisempi kuin koskaan (niin ikävältä kuin se kuulostaakin). Hän saa ihmisen jakamattoman huomion, leikkii ja riehuu aivan ennennäkemättömällä tavalla, on silminnähden onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Kehrää ja hakeutuu lähelle, mitä ei ole koskaan tehnyt aikaisemmin!
En väitä, etteikö useamman kissan ottamisessa olisi puolensa, mutta uskoisin, ettei asia ole ihan noin yksiselitteinenkään. Jokaikinen kissa on yksilö ja heitä tulisi myös "kuunnella" ja opetella tuntemaan. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Tämä sanonta pätee mainiosti myös kissojen kohdalla! Oma kissani (siis toinen niistä) kärsi silminnähden lähes puolet elämästään sisaruksensa läsnäolosta ja on vasta nyt, kun toinen on kuollut, puhjennut kukkaan. Kaikki eivät toivo kissakaveria. Eivät edes pentuna. On myös niitä kissoja, jotka viihtyvät mainiosti ainoana kissana, saaden kaiken omistajansa antaman huomion ja huolenpidon itselleen.
Varmasti riippuu tosi paljon yksilöstä. Itse tiesin jo ainoata pentua hankkiessani, että pennut ovat riehakkaita ja huomiota vaativia. Sen kanssa riehutaan ja leikitäänkin paljon päivän aikana, ja yksinolokin on sujunut hyvin. Tuntuu toki, että kaveri olisi kiva (tuli toimeen ainakin puoli vuotta vanhemman isoveljensä kanssa tavatessa), ja todennäköisesti se saakin kaverin jossain vaiheessa. Esimerkiksi hoitoon vieminen ja muu kuljettaminen on kuitenkin paljon helpompaa yhdellä kissalla etenkin, kun autoa ei ole.
VastaaPoistaMinulla kokemuksia molemmista. Veljespari, kuin paita ja peppu alusta loppuun 10 vuotta, sairastuivat syöpään vieläpä samaan aikaan ja nyt ovat yhdessä samassa tuhkauurnassa. Sen jälkeen kissasiskokset, vaihtelevasti läheisyyttä ja tosissaan taistelua. Toisen jouduin suureksi surukseni reilu vuosi sitten päästämään sateenkaatisillalle moninaisten fyysisten ja psyykkisten ongelmien/sairauksien takia ja kas. Jäljelle jääneestä arkalassista kuoriutuikin ihan uusi rohkea kissa! Voin allekirjoittaa että nauttii nyt elämästään huomattavasti enemmän.
VastaaPoistaMinulla myös aikuinen kissa joka ei viihtynyt entisessä monieläinperheessään. Meille tultuaan siitä tuli aktiivinen, rohkea, ihmisrakas ja tyytyväinen, entisen sohvan alla piileskelyn sijaan.
VastaaPoistaMinä taas en ottaisi missään tapauksessa näiden kolmen vanhemman kissan kaveriksi pentua. Nehän ensinnäkin olisivat tosi mustasukkaisia, kun ovat tottuneet olemaan kaiken huomion keskipisteenä. Jo aikoinaan kolmannen kissan ottaminen sai toisen vanhemmista (vuoden vanha silloin) kissoista "mököttämään" monta viikkoa.
VastaaPoistaToisekseen, eiväthän nämä "vanhukset" enää sietäis pennun riehumista. Pentu joutuis piankin kovan kurituksen kohteeksi, tai sitten vanhempi kissa vois jopa ottaa ritolat. Sellaisestakin olen kuullut.
Sen sijaan tyhjään taloon otin/ottaisin ehdottomasti kaksi pentua kerralla. Saavat seuraa toisistaan.