Voi pettymys!

Meillähän ensikodeissa valtaosa kissoista on arkoja skaalalla nollasta sataan. Useimmiten he stressaavat lähtökohtaisesti kaikesta. Ensikotien hellässä huomassa otetaan monta pientä suurta edistysaskelta ihan vain ihmisen läsnäolon sietämiseksi.

Koti-ilmoituksissa on usein maininta arkuudesta ja kissan tahtiin etenemisestä. Ja nää on meille kaikille tosi rakkaita eläimiä, vaikka viipyvät meidän kanssa vain hetken.

Ensikoti-ihmisen sydän laulaa ilosta, kun joku haluaa tarjota kodin myös sille tosi aralle ja jopa pelokkaalle eläimelle. Monesti me tehdään sovittuna noutopäivänä paljon töitä, kun otetaan kissa jo valmiiksi boksiin. On huomattavasti helpompi siirtää kissa boksista toiseen, kuin lähteä kopittamaan uusien omistajien läsnäollessa. Yritetään siis kaikille, nimenomaan kissalle, tehdä epämiellyttävästä asiasta edes hiukan helpompi.

Kuva toukokuulta, hänet kopitettiin uuden omistajan läsnäollessa

No, eihän siinä. Kissa boksiin ja odotetaan noutoa.

Mitäs sit, kun hakijoita odotetaan monta tuntia sovitun ajan jälkeen.

Ei viestiä.

Ei viestiin vastausta.

Voin kertoa, että se pikkuisen sattuu myös ensikodin sydämeen. Ei se turha työ, mutta kissan turha kopittaminen ja toivo, joka ehti syttyä.

Ihmiset on lähtökohtaisesti todella sitoutuneita kissaa varatessaan ja se on ihan ihanaa. Joskus vaan tulee potku vyön alle.

Mutta ensikotivastavan sanoin "se ei ehkä ollut se oikea koti".