keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Pentumainen energia valtasi talon!

Sunnuntaina saapuivat jälleen uudet asukkaat ensikotiimme, tällä kertaa toinen kisuista olikin jo vanha tuttu. Frida lähti meiltä syksyllä luovutusikäisenä pentuna, mutta tuli nyt etsimään saman ikäisen kaverinsa Milan kanssa uutta kotia omistajan pahan allergian vuoksi. Mila ja Frida etsivät nyt kuitenkin eri koteja sillä ujompi Mila jää helposti vauhdikkaan Fridan jalkoihin.

Frida
Mila

Kisut ovat nyt siis reilun vuoden ikäisiä tyttöjä ja virtaa näillä riittää kuin pienillä pennuilla! Varsinkin Frida on oikea pikkuriiviö, joka on superutelias ja leikkisä. Kissat ovat saaneet parissa päivässä kaadettua pyykkitelineen ja rikottua kantokopan (näistä voinee syyttää yhtä lailla ensikodin ihmisiä, mitäs jättävät vääriin paikkoihin), suurimman osan ajasta ollaan kuitenkin ihan nätisti :) Molemmille maittaa niin ihmisten kuin kissojen seura ja mukana ollaan aktiivisesti esimerkiksi tekemässä kotitöitä.

Milalla on kauniit valkoiset sukat ja valkoinen hännänpää
Mila tykkää leikkiä itsekseen hiirileluilla monta kertaa päivässä ja sillä on hassu tapa heiluttaa häntäänsä kuin koira, siis sieltä juuresta asti! Mila myös lussuttaa peiton kulmaa mikä taitaa olla peruja siitä kun se joutui hyvin pienenä eroon emosta. Mila sopisi kotiin, jossa sillä olisi rauhallisempi kissakaveri seurana, mutta leikit se tykkää hoitaa pääasiassa itsekseen ja ihmisten kanssa. Mila on kiltti ja suloinen kissa <3


Frida on kaikkiruokainen ja se yrittääkin salakavalasti napata kinkut leivän päältä tai herneenpalot pussista. Molemmat ovat hieman harjoitelleet valjasulkoilua, alku on vielä hiukan pelottavaa, mutta etenkin Frida tottuu ulkoelämään valjaissa pienen alkujärkytyksen jälkeen. Frida ei säiky äkkinäisiä liikkeitä, joten se voisi sopia mainiosti lapsiperheeseen, jossa sillä olisi myös lajitoveri, jonka kanssa purkaa painienergiaa. Frida on vauhdikas kaunotar <3

Kisujen mukana tuli myös lahjoituspuu Kisulle, jonka Wohvelimme luonnollisesti omi heti.

Kissojen ilmoituksen ilmestyvät taas pikapuoliin Kisun nettisivuille, loppuelämän kotejahan ne odottelevat Raisiossa.

2 kommenttia: